Pääministeri Matti Vanhasta on arvosteltu yhä enemmän vaikenemisesta ja viime päivinä myös hänen haparoivista lausunnoistaan. Arvosteluun yhtyy nyt arvostettu ja sangen maltillisena tunnettu journalisti Erkki Pennanen. Tämän päivän Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla kolumnissaan ”Vanhasen vanha maailma” hän kritisoi Vanhasen lausuntoja todeten mm. seuraavaa: ”Euroopan talousyhteisön perustaminen Ranskan ja Saksan johdolla, sen syveneminen Euroopan unioniksi ja laajentuminen etelään, pohjoiseen ja nyt myös itään on todella historiallinen prosessi Euroopan rauhan lujittamiseksi ja kaikkinaisen yhteistyö syventämiseksi. Unionin leimaaminen tarpeettomaksi, mikäli se ei onnistu talouden kilpailukyvyn vahvistamisessa, viittaa sellaiseen historian tajun puutteeseen, että sitä ei halua uskoa muuta kuin lonkalta heitetyksi onnettomaksi lausahdukseksi.”
Käsiteltyään Vanhasen lausuntojen merkillisyyttä historiaa vasten nähtynä ja mm. Ruotsin pääministerin näkemyksiin verrattuna Pennanen jatkaa: ”Suomen ulkopolitiikassa ei loppujen lopuksi tapahtunut vakavia myöhästymisiä. EU:hunkin ehdittiin vuoden 1995 laajentumisryppäässä, viimeisessä ennen ensi toukokuun suurta laajentumista. Paavo Lipponen tunnettiin jo silloin hyvin EU-mielisenä poliitikkona. Hänen kahdeksanvuotisen pääministerikautensa aikana Suomi pyrki täysillä sopeutumaan unioniin ja toimi aktiivisesti sen kehittämisessä. Matti Vanhanen korostaa EU-politiikan jatkuvuutta. Hänen vapaamuotoiset lausuntonsa paljastavat kuitenkin, että hän ei ole sisäistänyt EU:n luonnetta”.
Mikä selittää nuo Vanhasen lausunnot? Olisiko todella niin kuin jopa eräät hänen ministerikollegansa ovat arvelleet asian olevan, että Vanhanen todellisuudessa on aivan Paavo Lipposen linjoilla oleva EU-osaaja, mutta hänen puheensa julkisuudessa ovat tarkoitetut EU:hun ja varsinkin liittoutumisasteen syventämiseen hyvin kielteisesti suhtautuvalle Keskustan kannattajien enemmistölle? Mutta eikö sellainen olisi varsin vastuutonta, jopa vaarallistakin peliä pääministeriltä? Miksi hän toimisi vastoin parempaa tietoaan asioita huonommin ymmärtäviä kannattajiaan miellyttääkseen. Toimisiko hän näkemänsä maan edun vastaisesti vain turvatakseen poliittisen asemansa? Eiköhän tuollaisten toimintatapojen aika liene ohi Keskustassakin. Asia lienee niin, että nuo äkkiseltään annetut lausunnot ovat olleet vain harkitsemattomia lipsahduksia Vanhaselta, jonka paras puoli ei ole luistava suullinen esitystaito.
Tänä aamuna TV1:n Maailmannäyttämöllä tutkija Thomas Ries totesi EU-käyttäytymisestämme ja liittoutumisasteestamme, että ”jäämällä sivuun menetämme vaikutusvaltaamme, meitä kuunnellaan vain, jos olemme vain mukana”. Tuonhan pitäisi olla jokaiselle itsestäänselvyys. Onko niin, että hyvin monet suomalaiset eivät halua, että meitä kuunneltaisiin? Kuuluuko Matti Vanhanenkin niihin? En usko.
Samassa ohjelmassa näytettiin tilastoa, jossa mielipiteet liittoutumisesta korreloivat varsin tarkkaan ihmisten koulutus- ja tehtävätasoon: koulutetuimmat ja johtavissa asemissa olevat kannattavat lujempaa liittoutumista ja myös Nato-jäsenyyttä, ja mitä vähemmän koulutettu ja mitä vaatimattomammassa asemassa ihminen on, sitä varmemmin ja voimakkaammin hän niitä vastustaa.
Tämä herättää lisää kysymyksiä. Voidaanko uskoa siihen, että koulutus tekee ihmisestä viisaamman, opettaa häntä näkemään paremmin asioiden tärkeysjärjestyksiä? Tätä puoltaisi se, että koulutetut ovat kohonneet yhteiskunnassamme merkittävimpiin asemiin. Ovatko he myös liittoutumistamme ja Nato-jäsenyyttämmekin koskevissa mielipiteissään viisaampia kuin vähemmän koulutetut ja huonompaan yhteiskunnalliseen asemaan jääneet? Vai ovatko tässä asiassa viisaimpia ne, jotka ovat jääneet vähimmälle koulutukselle ja menestyneet huonoiten yhteiskunnassa? Mikä voisi aiheuttaa sellaisen poikkeuksen? Vai perustuvatko heidän mielipiteensä yksinkertaisesti tietämättömyyteen, puutteelliseen kykyyn ymmärtää monitahoisia asioita tai kenties periaatteelliseen vastustukseen, jopa kaunaisuuteenkin parempiosaisia kohtaan? Vai onko noilla koulutetuimmilla ja parempiosaisilla tässäkin asiassa ”oma lehmä osassa”? Mikä se voisi olla?
Vai onko niin, että nuo koulutetuimmat, jotka ovat myös asemissa, missä on edellytykset tietää asioista eniten ja tajuta parhaiten niiden keskinäiset vaikuttavuudet, eivät osaa tuoda ajatuksiaan esille niin, että myös ”kansan syvät rivit” ne ymmärtäisivät ja tukisivat niitä? Tai eivätkö he syystä tai toisesta uskalla kertoa julki todellisia näkemyksiään? Voisiko olla asianlaita näin jonkun poliitikon kohdalla?
Johtavalta poliitikolta, siis johtajiltamme, vaadittaisiin visioita, laajaa mutta silti terävää näkemystä, ja hänen pitäisi pystyä näkemään kauemmaksi kuin rivipoliitikon, tavallisesta kansalaisesta puhumattakaan. Häneltä vaadittaisiin myös rohkeutta tuon näkemyksensä julkituomiseen, uskoa puolustaa sitä vastustuksesta huolimatta, vaikka hän tietäisi siten menettävänsä ainakin väliaikaisesti kannatustaankin, sillä jos hän pysyy linjallaan, niin kyllä joukot rupeavat arvostamaan ja lopulta myös tukemaan häntä ja hän pääsee tavoitteeseensa. Hänen pitäisi kokea vastuunsa ja olla kyllin voimakas sitä kantamaan. Vain tällaisista poliitikoista kasvaa valtiomiehiä.
Valtiomieheksi ei tulla mielialoja haistelemalla ja gallupien osoittamien kannatuslukujen korkealla pysymistä ajatellen toimimalla. Vaikka Veikko Vennamo väitti, että ”kyllä kansa tietää”, minä uskon enemmän Paasikiveä, joka sanoi, että ”Suomen kansa on poliittisesti harvinaisen tyhmää, sille pitää oikein lyödä järkeä päähän”. Eikä muuten Vennamokaan uskonut tuohon sloganiinsa, vaan se oli juuri sitä kansan syvien rivien kosiskelua, millä ei tulla valtiomieheksi, vaan toimitaan enemmän omaa kuin kansan etua silmälläpitäen.
Kumpaan kategoriaan, vennamolaiseen vai paasikiviläiseen tuo Matti Vanhanen kuulunee? Vai luoko hän oman kategoriansa periaatteella ”kun vaikenee, ei puhu tyhmyyksiä, ja kun ei tee mitään, ei tee virheitä”. Siinäkään kategoriassa ei nousta valtiomieheksi.
Käsiteltyään Vanhasen lausuntojen merkillisyyttä historiaa vasten nähtynä ja mm. Ruotsin pääministerin näkemyksiin verrattuna Pennanen jatkaa: ”Suomen ulkopolitiikassa ei loppujen lopuksi tapahtunut vakavia myöhästymisiä. EU:hunkin ehdittiin vuoden 1995 laajentumisryppäässä, viimeisessä ennen ensi toukokuun suurta laajentumista. Paavo Lipponen tunnettiin jo silloin hyvin EU-mielisenä poliitikkona. Hänen kahdeksanvuotisen pääministerikautensa aikana Suomi pyrki täysillä sopeutumaan unioniin ja toimi aktiivisesti sen kehittämisessä. Matti Vanhanen korostaa EU-politiikan jatkuvuutta. Hänen vapaamuotoiset lausuntonsa paljastavat kuitenkin, että hän ei ole sisäistänyt EU:n luonnetta”.
Mikä selittää nuo Vanhasen lausunnot? Olisiko todella niin kuin jopa eräät hänen ministerikollegansa ovat arvelleet asian olevan, että Vanhanen todellisuudessa on aivan Paavo Lipposen linjoilla oleva EU-osaaja, mutta hänen puheensa julkisuudessa ovat tarkoitetut EU:hun ja varsinkin liittoutumisasteen syventämiseen hyvin kielteisesti suhtautuvalle Keskustan kannattajien enemmistölle? Mutta eikö sellainen olisi varsin vastuutonta, jopa vaarallistakin peliä pääministeriltä? Miksi hän toimisi vastoin parempaa tietoaan asioita huonommin ymmärtäviä kannattajiaan miellyttääkseen. Toimisiko hän näkemänsä maan edun vastaisesti vain turvatakseen poliittisen asemansa? Eiköhän tuollaisten toimintatapojen aika liene ohi Keskustassakin. Asia lienee niin, että nuo äkkiseltään annetut lausunnot ovat olleet vain harkitsemattomia lipsahduksia Vanhaselta, jonka paras puoli ei ole luistava suullinen esitystaito.
Tänä aamuna TV1:n Maailmannäyttämöllä tutkija Thomas Ries totesi EU-käyttäytymisestämme ja liittoutumisasteestamme, että ”jäämällä sivuun menetämme vaikutusvaltaamme, meitä kuunnellaan vain, jos olemme vain mukana”. Tuonhan pitäisi olla jokaiselle itsestäänselvyys. Onko niin, että hyvin monet suomalaiset eivät halua, että meitä kuunneltaisiin? Kuuluuko Matti Vanhanenkin niihin? En usko.
Samassa ohjelmassa näytettiin tilastoa, jossa mielipiteet liittoutumisesta korreloivat varsin tarkkaan ihmisten koulutus- ja tehtävätasoon: koulutetuimmat ja johtavissa asemissa olevat kannattavat lujempaa liittoutumista ja myös Nato-jäsenyyttä, ja mitä vähemmän koulutettu ja mitä vaatimattomammassa asemassa ihminen on, sitä varmemmin ja voimakkaammin hän niitä vastustaa.
Tämä herättää lisää kysymyksiä. Voidaanko uskoa siihen, että koulutus tekee ihmisestä viisaamman, opettaa häntä näkemään paremmin asioiden tärkeysjärjestyksiä? Tätä puoltaisi se, että koulutetut ovat kohonneet yhteiskunnassamme merkittävimpiin asemiin. Ovatko he myös liittoutumistamme ja Nato-jäsenyyttämmekin koskevissa mielipiteissään viisaampia kuin vähemmän koulutetut ja huonompaan yhteiskunnalliseen asemaan jääneet? Vai ovatko tässä asiassa viisaimpia ne, jotka ovat jääneet vähimmälle koulutukselle ja menestyneet huonoiten yhteiskunnassa? Mikä voisi aiheuttaa sellaisen poikkeuksen? Vai perustuvatko heidän mielipiteensä yksinkertaisesti tietämättömyyteen, puutteelliseen kykyyn ymmärtää monitahoisia asioita tai kenties periaatteelliseen vastustukseen, jopa kaunaisuuteenkin parempiosaisia kohtaan? Vai onko noilla koulutetuimmilla ja parempiosaisilla tässäkin asiassa ”oma lehmä osassa”? Mikä se voisi olla?
Vai onko niin, että nuo koulutetuimmat, jotka ovat myös asemissa, missä on edellytykset tietää asioista eniten ja tajuta parhaiten niiden keskinäiset vaikuttavuudet, eivät osaa tuoda ajatuksiaan esille niin, että myös ”kansan syvät rivit” ne ymmärtäisivät ja tukisivat niitä? Tai eivätkö he syystä tai toisesta uskalla kertoa julki todellisia näkemyksiään? Voisiko olla asianlaita näin jonkun poliitikon kohdalla?
Johtavalta poliitikolta, siis johtajiltamme, vaadittaisiin visioita, laajaa mutta silti terävää näkemystä, ja hänen pitäisi pystyä näkemään kauemmaksi kuin rivipoliitikon, tavallisesta kansalaisesta puhumattakaan. Häneltä vaadittaisiin myös rohkeutta tuon näkemyksensä julkituomiseen, uskoa puolustaa sitä vastustuksesta huolimatta, vaikka hän tietäisi siten menettävänsä ainakin väliaikaisesti kannatustaankin, sillä jos hän pysyy linjallaan, niin kyllä joukot rupeavat arvostamaan ja lopulta myös tukemaan häntä ja hän pääsee tavoitteeseensa. Hänen pitäisi kokea vastuunsa ja olla kyllin voimakas sitä kantamaan. Vain tällaisista poliitikoista kasvaa valtiomiehiä.
Valtiomieheksi ei tulla mielialoja haistelemalla ja gallupien osoittamien kannatuslukujen korkealla pysymistä ajatellen toimimalla. Vaikka Veikko Vennamo väitti, että ”kyllä kansa tietää”, minä uskon enemmän Paasikiveä, joka sanoi, että ”Suomen kansa on poliittisesti harvinaisen tyhmää, sille pitää oikein lyödä järkeä päähän”. Eikä muuten Vennamokaan uskonut tuohon sloganiinsa, vaan se oli juuri sitä kansan syvien rivien kosiskelua, millä ei tulla valtiomieheksi, vaan toimitaan enemmän omaa kuin kansan etua silmälläpitäen.
Kumpaan kategoriaan, vennamolaiseen vai paasikiviläiseen tuo Matti Vanhanen kuulunee? Vai luoko hän oman kategoriansa periaatteella ”kun vaikenee, ei puhu tyhmyyksiä, ja kun ei tee mitään, ei tee virheitä”. Siinäkään kategoriassa ei nousta valtiomieheksi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Luin Liberaalidemokraatin kirjoituksen. Se oli mielestäni monelta osin hyvin perusteltua, hyviä huomioita sisältävää ja osin kritiikillistäkin kirjoitusta.
Olen paljolti samaa mieltä. En ole ikinä pitänyt Vennamon lausumasta "Kyllä kansa tietää". Suurilta osin uusien asioiden vastustaminen muillakin elämän aloilla johtuu usein siitä, ettei tiedetä mitä muutos tuo tullessaan. Ihminen on eläin ja ihmistä ohjaavat tietyt perustavaa laatua olevat asiat. Niistä ehkä suurin on pelko. Pelko tulevaisuudesta, muutoksesta ja sen seurauksista saa tietämättömän takertumaan vanhaan ja tuttuun. Ja senhän kaikki tietävät... muutos kohtaa AINA ja siis AINA vastarinnan. Kuka nousisi siis suureksi valtiomieheksi ja luotsaisi Suomen kohti tulevaisuutta...
Yksi paha puoli Suomalaisessa yhteiskunnassa on. Meillä on kansan syvissä riveissä erittäin paljon populismille herkkää väestöä. Geopoliittisesta asemasta johtuen entisen Neuvostoliiton vaikutus on kiistaton. Sen arvomaailmaa on ainakin jossain määrin syöpynyt kansaan. Toisaalta taas Suomen reunavaltioasema läpi historian Euroopassa ja sitä kautta varsin myöhäinen kehittyminen maaseutupainotteisesta yhteiskunnasta teollistunutta jne. vaikuttaa myös kulttuuri-dna:han. Maaseutu ei tunnetusti ole ollut mikään yhteiskuntaa rakentavien ajatusten edellä kävijä missään valtiossa maailmassa.
Taakkana Suomella on tietysti ollut myös siirtolaisten asuttaminen sodan jälkeen. Ja epäilemättä siinä onnistuttiin hyvin. Jostain on heidänkin pitänyt leipänsä repiä. Virhe tehtiin jo paljon Ennen Eu:n tuloa ja suurempaa globalisaatiota. Maanviljelijöiden kannattamattoman toiminnan tukeminen ja maaseudun kehittäminen olisi pitänyt aloittaa paljon aikaisemmin, kuin vasta sitten kun se oli pakko tehdä.
Nyt on monissa asioissa samanlainen peikko edessä. Se näyttää olevan koko läntisessä Euroopassa. Poliitikot eivät uskalla tehdä kipeitä päätöksiä, siirtävät niitä, lievittävät asperiinilla kipuja, mutta eivät poista itse ongelmaa. Sitten ajaudutaan taas pikkuhiljaa pakkotilanteeseen ja silloin ei voida enää itse päättää mitä tehdään ja miten tehdään. Silloin vain tehdään.
Tänäkin päivänä monet kunnat kamppailevat tosiasioita vastaan ja pitävät viimeseen kiinni kunnistaan, vaikka niissä ei kohta asu enää ketään. Palvelut pitäisi pystyä tarjoamaan. Ennemmin tai myöhemmin on edessä aika, jolloi kunta vain on pakko liittää johonkin toiseen kuntaan tai suurempaan keskukseen.
Sitten ongelma josta kaikkien pitäisi olla hädissään. Josta taannoin mainitsi Antti Piippokin tv:ssä. Eläkepommi on tulossa. Heinäluoma ja kumppanit vain kertovat että SDP on hoitanut hommansa hyvin viimeisen kahdeksan vuoden aikana. Työttömyys on vähentynyt yms. Todellisuus on kuitenkin se että työssä olevien suhde eläkkeellä oleviin on kulkenut päin vastaista rataa. Kymmenen vuoden päästä olemme jo täysin kestämättömässä tilassa. Eläkkeellä oleville ei riitä rahaa maksaa eläkettä (leivotaan Lipposesta valtiomies). Tällä hetkellähän vain pikku hiljaa kiristetään eläkkeelle pääsy rajaa. Ottakaa ihmiset, hyvät, itsellenne yksityinen eläkevakuutus, jos meinaatte joskus eläkettä saada.
Terveydenhuolto on tällä hetkellä kestämättömässä tilassa. Siitä leikataan koska on pakko leikata koska ollaan pakkoraossa. Suomessa ei voida tehdä mitään, ennen kuin ollaan pakkoraossa. Vaikka eduskunnassa on porvari puolueilla enemmistö, niin todellisuus on toinen. SDP:n ja Vasemmistoliiton änkyrä-äänestäjät sävytettynä Keskustan maaseutu mummoilla ja muilla änkyröillä äänestäjillä vievät muutokselta pohjan. Enemmistö on änkyröillä, jotka eivät tahdo mitään muutosta tapahtuvan ja pitävät vanhasta kynsin hampain kiinni. Tätä enemmistö-kansanosaa käyttää hyväksi poliitikkoaines, joka turvautuu populismiin. Veikko Vennamon kommentti on kyllä sinänsä legendaarinen.
Tämä populismiin turvautuva poliittinen siipi pystyy hyvin pitämään kurissa uudistusmieliset poliitikot, jotka haluaisivat tehdäkin uudistuksia. Hyvänä esimerkkinä Niinkin taitava Puhuja ja poliitikko Kuin Esko Aho leimattiin työreformimieheksi ja lakaistiin maton alle pitkän julkisen väännön jälkeen. Hän antoi periksi ja lähti yksityiselle sektorille, jossa todelliset muutokset ja kehitus saa alkunsa. Politiikot vain säätävät lait ja tekevät päätöksiä sen mukaan mitä jo ympäröivässä yhteiskunnassa tapahtuu. Eivät poliitikot yhteiskuntaa kehitä. Politiikka korkeintaan luo puitteita, ehkä ennemminkin poistaa esteitä innovatiivisen ja eteenpäin pyrkivän yksilön tieltä. Älkää kahlitko pientä yrittäjää.