Pääministeri Matti Vanhasta on arvosteltu yhä enemmän vaikenemisesta ja viime päivinä myös hänen haparoivista lausunnoistaan. Arvosteluun yhtyy nyt arvostettu ja sangen maltillisena tunnettu journalisti Erkki Pennanen. Tämän päivän Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla kolumnissaan ”Vanhasen vanha maailma” hän kritisoi Vanhasen lausuntoja todeten mm. seuraavaa: ”Euroopan talousyhteisön perustaminen Ranskan ja Saksan johdolla, sen syveneminen Euroopan unioniksi ja laajentuminen etelään, pohjoiseen ja nyt myös itään on todella historiallinen prosessi Euroopan rauhan lujittamiseksi ja kaikkinaisen yhteistyö syventämiseksi. Unionin leimaaminen tarpeettomaksi, mikäli se ei onnistu talouden kilpailukyvyn vahvistamisessa, viittaa sellaiseen historian tajun puutteeseen, että sitä ei halua uskoa muuta kuin lonkalta heitetyksi onnettomaksi lausahdukseksi.”
Käsiteltyään Vanhasen lausuntojen merkillisyyttä historiaa vasten nähtynä ja mm. Ruotsin pääministerin näkemyksiin verrattuna Pennanen jatkaa: ”Suomen ulkopolitiikassa ei loppujen lopuksi tapahtunut vakavia myöhästymisiä. EU:hunkin ehdittiin vuoden 1995 laajentumisryppäässä, viimeisessä ennen ensi toukokuun suurta laajentumista. Paavo Lipponen tunnettiin jo silloin hyvin EU-mielisenä poliitikkona. Hänen kahdeksanvuotisen pääministerikautensa aikana Suomi pyrki täysillä sopeutumaan unioniin ja toimi aktiivisesti sen kehittämisessä. Matti Vanhanen korostaa EU-politiikan jatkuvuutta. Hänen vapaamuotoiset lausuntonsa paljastavat kuitenkin, että hän ei ole sisäistänyt EU:n luonnetta”.
Mikä selittää nuo Vanhasen lausunnot? Olisiko todella niin kuin jopa eräät hänen ministerikollegansa ovat arvelleet asian olevan, että Vanhanen todellisuudessa on aivan Paavo Lipposen linjoilla oleva EU-osaaja, mutta hänen puheensa julkisuudessa ovat tarkoitetut EU:hun ja varsinkin liittoutumisasteen syventämiseen hyvin kielteisesti suhtautuvalle Keskustan kannattajien enemmistölle? Mutta eikö sellainen olisi varsin vastuutonta, jopa vaarallistakin peliä pääministeriltä? Miksi hän toimisi vastoin parempaa tietoaan asioita huonommin ymmärtäviä kannattajiaan miellyttääkseen. Toimisiko hän näkemänsä maan edun vastaisesti vain turvatakseen poliittisen asemansa? Eiköhän tuollaisten toimintatapojen aika liene ohi Keskustassakin. Asia lienee niin, että nuo äkkiseltään annetut lausunnot ovat olleet vain harkitsemattomia lipsahduksia Vanhaselta, jonka paras puoli ei ole luistava suullinen esitystaito.
Tänä aamuna TV1:n Maailmannäyttämöllä tutkija Thomas Ries totesi EU-käyttäytymisestämme ja liittoutumisasteestamme, että ”jäämällä sivuun menetämme vaikutusvaltaamme, meitä kuunnellaan vain, jos olemme vain mukana”. Tuonhan pitäisi olla jokaiselle itsestäänselvyys. Onko niin, että hyvin monet suomalaiset eivät halua, että meitä kuunneltaisiin? Kuuluuko Matti Vanhanenkin niihin? En usko.
Samassa ohjelmassa näytettiin tilastoa, jossa mielipiteet liittoutumisesta korreloivat varsin tarkkaan ihmisten koulutus- ja tehtävätasoon: koulutetuimmat ja johtavissa asemissa olevat kannattavat lujempaa liittoutumista ja myös Nato-jäsenyyttä, ja mitä vähemmän koulutettu ja mitä vaatimattomammassa asemassa ihminen on, sitä varmemmin ja voimakkaammin hän niitä vastustaa.
Tämä herättää lisää kysymyksiä. Voidaanko uskoa siihen, että koulutus tekee ihmisestä viisaamman, opettaa häntä näkemään paremmin asioiden tärkeysjärjestyksiä? Tätä puoltaisi se, että koulutetut ovat kohonneet yhteiskunnassamme merkittävimpiin asemiin. Ovatko he myös liittoutumistamme ja Nato-jäsenyyttämmekin koskevissa mielipiteissään viisaampia kuin vähemmän koulutetut ja huonompaan yhteiskunnalliseen asemaan jääneet? Vai ovatko tässä asiassa viisaimpia ne, jotka ovat jääneet vähimmälle koulutukselle ja menestyneet huonoiten yhteiskunnassa? Mikä voisi aiheuttaa sellaisen poikkeuksen? Vai perustuvatko heidän mielipiteensä yksinkertaisesti tietämättömyyteen, puutteelliseen kykyyn ymmärtää monitahoisia asioita tai kenties periaatteelliseen vastustukseen, jopa kaunaisuuteenkin parempiosaisia kohtaan? Vai onko noilla koulutetuimmilla ja parempiosaisilla tässäkin asiassa ”oma lehmä osassa”? Mikä se voisi olla?
Vai onko niin, että nuo koulutetuimmat, jotka ovat myös asemissa, missä on edellytykset tietää asioista eniten ja tajuta parhaiten niiden keskinäiset vaikuttavuudet, eivät osaa tuoda ajatuksiaan esille niin, että myös ”kansan syvät rivit” ne ymmärtäisivät ja tukisivat niitä? Tai eivätkö he syystä tai toisesta uskalla kertoa julki todellisia näkemyksiään? Voisiko olla asianlaita näin jonkun poliitikon kohdalla?
Johtavalta poliitikolta, siis johtajiltamme, vaadittaisiin visioita, laajaa mutta silti terävää näkemystä, ja hänen pitäisi pystyä näkemään kauemmaksi kuin rivipoliitikon, tavallisesta kansalaisesta puhumattakaan. Häneltä vaadittaisiin myös rohkeutta tuon näkemyksensä julkituomiseen, uskoa puolustaa sitä vastustuksesta huolimatta, vaikka hän tietäisi siten menettävänsä ainakin väliaikaisesti kannatustaankin, sillä jos hän pysyy linjallaan, niin kyllä joukot rupeavat arvostamaan ja lopulta myös tukemaan häntä ja hän pääsee tavoitteeseensa. Hänen pitäisi kokea vastuunsa ja olla kyllin voimakas sitä kantamaan. Vain tällaisista poliitikoista kasvaa valtiomiehiä.
Valtiomieheksi ei tulla mielialoja haistelemalla ja gallupien osoittamien kannatuslukujen korkealla pysymistä ajatellen toimimalla. Vaikka Veikko Vennamo väitti, että ”kyllä kansa tietää”, minä uskon enemmän Paasikiveä, joka sanoi, että ”Suomen kansa on poliittisesti harvinaisen tyhmää, sille pitää oikein lyödä järkeä päähän”. Eikä muuten Vennamokaan uskonut tuohon sloganiinsa, vaan se oli juuri sitä kansan syvien rivien kosiskelua, millä ei tulla valtiomieheksi, vaan toimitaan enemmän omaa kuin kansan etua silmälläpitäen.
Kumpaan kategoriaan, vennamolaiseen vai paasikiviläiseen tuo Matti Vanhanen kuulunee? Vai luoko hän oman kategoriansa periaatteella ”kun vaikenee, ei puhu tyhmyyksiä, ja kun ei tee mitään, ei tee virheitä”. Siinäkään kategoriassa ei nousta valtiomieheksi.
Käsiteltyään Vanhasen lausuntojen merkillisyyttä historiaa vasten nähtynä ja mm. Ruotsin pääministerin näkemyksiin verrattuna Pennanen jatkaa: ”Suomen ulkopolitiikassa ei loppujen lopuksi tapahtunut vakavia myöhästymisiä. EU:hunkin ehdittiin vuoden 1995 laajentumisryppäässä, viimeisessä ennen ensi toukokuun suurta laajentumista. Paavo Lipponen tunnettiin jo silloin hyvin EU-mielisenä poliitikkona. Hänen kahdeksanvuotisen pääministerikautensa aikana Suomi pyrki täysillä sopeutumaan unioniin ja toimi aktiivisesti sen kehittämisessä. Matti Vanhanen korostaa EU-politiikan jatkuvuutta. Hänen vapaamuotoiset lausuntonsa paljastavat kuitenkin, että hän ei ole sisäistänyt EU:n luonnetta”.
Mikä selittää nuo Vanhasen lausunnot? Olisiko todella niin kuin jopa eräät hänen ministerikollegansa ovat arvelleet asian olevan, että Vanhanen todellisuudessa on aivan Paavo Lipposen linjoilla oleva EU-osaaja, mutta hänen puheensa julkisuudessa ovat tarkoitetut EU:hun ja varsinkin liittoutumisasteen syventämiseen hyvin kielteisesti suhtautuvalle Keskustan kannattajien enemmistölle? Mutta eikö sellainen olisi varsin vastuutonta, jopa vaarallistakin peliä pääministeriltä? Miksi hän toimisi vastoin parempaa tietoaan asioita huonommin ymmärtäviä kannattajiaan miellyttääkseen. Toimisiko hän näkemänsä maan edun vastaisesti vain turvatakseen poliittisen asemansa? Eiköhän tuollaisten toimintatapojen aika liene ohi Keskustassakin. Asia lienee niin, että nuo äkkiseltään annetut lausunnot ovat olleet vain harkitsemattomia lipsahduksia Vanhaselta, jonka paras puoli ei ole luistava suullinen esitystaito.
Tänä aamuna TV1:n Maailmannäyttämöllä tutkija Thomas Ries totesi EU-käyttäytymisestämme ja liittoutumisasteestamme, että ”jäämällä sivuun menetämme vaikutusvaltaamme, meitä kuunnellaan vain, jos olemme vain mukana”. Tuonhan pitäisi olla jokaiselle itsestäänselvyys. Onko niin, että hyvin monet suomalaiset eivät halua, että meitä kuunneltaisiin? Kuuluuko Matti Vanhanenkin niihin? En usko.
Samassa ohjelmassa näytettiin tilastoa, jossa mielipiteet liittoutumisesta korreloivat varsin tarkkaan ihmisten koulutus- ja tehtävätasoon: koulutetuimmat ja johtavissa asemissa olevat kannattavat lujempaa liittoutumista ja myös Nato-jäsenyyttä, ja mitä vähemmän koulutettu ja mitä vaatimattomammassa asemassa ihminen on, sitä varmemmin ja voimakkaammin hän niitä vastustaa.
Tämä herättää lisää kysymyksiä. Voidaanko uskoa siihen, että koulutus tekee ihmisestä viisaamman, opettaa häntä näkemään paremmin asioiden tärkeysjärjestyksiä? Tätä puoltaisi se, että koulutetut ovat kohonneet yhteiskunnassamme merkittävimpiin asemiin. Ovatko he myös liittoutumistamme ja Nato-jäsenyyttämmekin koskevissa mielipiteissään viisaampia kuin vähemmän koulutetut ja huonompaan yhteiskunnalliseen asemaan jääneet? Vai ovatko tässä asiassa viisaimpia ne, jotka ovat jääneet vähimmälle koulutukselle ja menestyneet huonoiten yhteiskunnassa? Mikä voisi aiheuttaa sellaisen poikkeuksen? Vai perustuvatko heidän mielipiteensä yksinkertaisesti tietämättömyyteen, puutteelliseen kykyyn ymmärtää monitahoisia asioita tai kenties periaatteelliseen vastustukseen, jopa kaunaisuuteenkin parempiosaisia kohtaan? Vai onko noilla koulutetuimmilla ja parempiosaisilla tässäkin asiassa ”oma lehmä osassa”? Mikä se voisi olla?
Vai onko niin, että nuo koulutetuimmat, jotka ovat myös asemissa, missä on edellytykset tietää asioista eniten ja tajuta parhaiten niiden keskinäiset vaikuttavuudet, eivät osaa tuoda ajatuksiaan esille niin, että myös ”kansan syvät rivit” ne ymmärtäisivät ja tukisivat niitä? Tai eivätkö he syystä tai toisesta uskalla kertoa julki todellisia näkemyksiään? Voisiko olla asianlaita näin jonkun poliitikon kohdalla?
Johtavalta poliitikolta, siis johtajiltamme, vaadittaisiin visioita, laajaa mutta silti terävää näkemystä, ja hänen pitäisi pystyä näkemään kauemmaksi kuin rivipoliitikon, tavallisesta kansalaisesta puhumattakaan. Häneltä vaadittaisiin myös rohkeutta tuon näkemyksensä julkituomiseen, uskoa puolustaa sitä vastustuksesta huolimatta, vaikka hän tietäisi siten menettävänsä ainakin väliaikaisesti kannatustaankin, sillä jos hän pysyy linjallaan, niin kyllä joukot rupeavat arvostamaan ja lopulta myös tukemaan häntä ja hän pääsee tavoitteeseensa. Hänen pitäisi kokea vastuunsa ja olla kyllin voimakas sitä kantamaan. Vain tällaisista poliitikoista kasvaa valtiomiehiä.
Valtiomieheksi ei tulla mielialoja haistelemalla ja gallupien osoittamien kannatuslukujen korkealla pysymistä ajatellen toimimalla. Vaikka Veikko Vennamo väitti, että ”kyllä kansa tietää”, minä uskon enemmän Paasikiveä, joka sanoi, että ”Suomen kansa on poliittisesti harvinaisen tyhmää, sille pitää oikein lyödä järkeä päähän”. Eikä muuten Vennamokaan uskonut tuohon sloganiinsa, vaan se oli juuri sitä kansan syvien rivien kosiskelua, millä ei tulla valtiomieheksi, vaan toimitaan enemmän omaa kuin kansan etua silmälläpitäen.
Kumpaan kategoriaan, vennamolaiseen vai paasikiviläiseen tuo Matti Vanhanen kuulunee? Vai luoko hän oman kategoriansa periaatteella ”kun vaikenee, ei puhu tyhmyyksiä, ja kun ei tee mitään, ei tee virheitä”. Siinäkään kategoriassa ei nousta valtiomieheksi.
Vastaukset 2
Vanhimmat
jota ei viedä niinkuin pässiä narusta.Se on miehen merkki.lipponen oli joo joo mies,Sellaista ei Suomen kansa kaipaa.Lipponen antoi eulle valtuudet kupata Suomen kansa kuiviin halupolitiikallaan.
Missä se näkyy, että Suomi on ollut ytimessä päättämässä.Siinäkö ,että tervan poltto kielletään suomessa.Siinäkö,kun Suomi joutuu eun tuomioistuimeen suden tappamisesta.
Ihan mielenkiintoinen analyysi. Tuo luja usko koulutukseen autuuteen on kyllä sellainen, mihin minä en usko. Periaatteessa akateemisen koulutuksenhan yksi tarkoitus on kehittää kriittistä ajattelua, mutta tulokset ovat mielestäni melko laihoja. Kyllä kriittinen ajattelu syntyy kodin perintönä ja ehkä henkilön luonteenominaisuuksien perusteella. Viisautta koulutus voi tuoda, mutta se on melko hyödytöntä ilman tervettä kriittisyyttä. Näkisin, että huonoitsetuntoiselle kansalle EU-jäsenyys ja 'eurooppan meno' on jonkinlaista lääkettä nimenomaan alemmuuden tuntoon. Nyt yritetään harjoitella poskipusuja ja olla niin eurooppalaista. Toinen työntävä tekijä on tämä käsittämätön suomalainen kateus. Mieluummin ostetaan ulkomaista kuin kotimaista, mieluummin ollaan vieraiden maiden johtajien alaisuudessa kuin omien vaikka ne vieraat meitä kuppaisivatkin. Omille johtajille osataan olla kateellisia, vieraille ei.
Minusta suurempi ongelma kuin Vanhasen lausunnot on se, että taas törmätään Kekkoslaiseen ajatteluun: Ei saa olla eri mieltä valtakunnan virallisesta mielipiteestä, eli siitä että EU on hyvä ja hieno asia. Ollaan kovin huolestuneita siitä mitä ne muut meistä ajattelee, kun meidän pääministerimmekin on tuota mieltä. Mistä tämä johtuu ?? Todellinen sivistys näkyisi mielestäni siinä, että hyväksytään asioista erilaisiakin mielipiteitä. Joku pääministeri on enemmän Brysseliin kallellaan kuin joku toinen. Näinhän oli Moskovankin aikaan. Minusta on erittäin kunnioitettavaa, että uskaltaa sanoa virallisesta totuudesta poikkeavan mielipiteensä tuolla tasolla. Ja varsinkin kun edellisen 'suuren eurooppalaisen' pääministerin motiivit alkavat käydä ilmi, kun hän ilmoittautuu EU:n kalifiksi ennen kuin paikka on edes auki.
Täällä hoetaan ytimiä vaikka ei ymmärretä edes mitä ne tarkoittavat. Ei 5 milj. asukkaan Suomi tule koskaan olemaan Euroopan vallan ytimessä, se on täysin selvä, ellei sitten innostuta pääministerin ohjeen mukaan lisääntymään oikein kunnolla.