jt: en käyttäytymisessä eroa paikkakunnittain?
Toisella paikkakunnalla esiintyy varsinaista fundamentalismia ja pilkun nussintaa; vanhemmat hylkäävät lapsensa, kaikenlainen esiaviollinen suhteilu on pannassa yms. ja johtaa erottamiseen, kun taas toisella paikkakunnalla käytös on täysin erilaista; nuoret harrastavat rankkaa bailausta, asuvat yhdessä ennenkuin on menty naimisiin, vanhemmat eivät voisi kuvitellakaan hylkäävänsä lastaan sen takia, että hän on päättänyt toisin...
Ja sitten kummankaan "suuntauksen" edustajat ei voi uskoa korviaan kun kuulevat toistensa käyttäytymisestä.
Itse vietin mukavan bailu-illan erään jt -pojan kanssa, hän tuli jatkoillekin ja kaulaili koko yön ystäväni kanssa. Hän on myös vilpittömästi uskova ja kertoo avoimesti uskonnostaan. Itse olen hyvin helpottunut, että on tällaisiakin uskovaisia.
Itse luulin ennen, että kaikki jehovat on jotain fundiksia. Joka uskontoonhan fundeja mahtuu, ja juuri nämä lasten hylkääjä-fundikset ym. mielenhäiriöiset on niitä "uskovaisia", jotka tuskin rakkaudellisen jumalan antamaa paratiisipaikkaa saa.
Vilpitön osanottoni niille luopioiksi leimatuille, joiden vanhemmat ym. lähipiiri on ymmärtänyt raamattua väärin.
Muistakaa, että toisenlaisiakin jt: a on.
Toisella paikkakunnalla esiintyy varsinaista fundamentalismia ja pilkun nussintaa; vanhemmat hylkäävät lapsensa, kaikenlainen esiaviollinen suhteilu on pannassa yms. ja johtaa erottamiseen, kun taas toisella paikkakunnalla käytös on täysin erilaista; nuoret harrastavat rankkaa bailausta, asuvat yhdessä ennenkuin on menty naimisiin, vanhemmat eivät voisi kuvitellakaan hylkäävänsä lastaan sen takia, että hän on päättänyt toisin...
Ja sitten kummankaan "suuntauksen" edustajat ei voi uskoa korviaan kun kuulevat toistensa käyttäytymisestä.
Itse vietin mukavan bailu-illan erään jt -pojan kanssa, hän tuli jatkoillekin ja kaulaili koko yön ystäväni kanssa. Hän on myös vilpittömästi uskova ja kertoo avoimesti uskonnostaan. Itse olen hyvin helpottunut, että on tällaisiakin uskovaisia.
Itse luulin ennen, että kaikki jehovat on jotain fundiksia. Joka uskontoonhan fundeja mahtuu, ja juuri nämä lasten hylkääjä-fundikset ym. mielenhäiriöiset on niitä "uskovaisia", jotka tuskin rakkaudellisen jumalan antamaa paratiisipaikkaa saa.
Vilpitön osanottoni niille luopioiksi leimatuille, joiden vanhemmat ym. lähipiiri on ymmärtänyt raamattua väärin.
Muistakaa, että toisenlaisiakin jt: a on.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hyvä yritys, melkein nostin jo hattua... kunnes luin kaksi loppulausahdustasi.
Sori, mutta siinä jäit kiinni.
Kaikki tietävät kyllä jo, että jehovantodistajat noudattavat samoja sääntöjä YMPÄRI MAAILMAA, eikä kyseisessä uskonnossa esiinny mitään "fundamentaalisia" suuntauksia kuten muissa uskonnoissa.
Kaikkiin jäseniin pätevät samat säännöt, tästähän kyseinen uskonto on nimenomaan kuuluisa. Joten turha yrittää antaa toisenlaista kuvaa, ei mene läpi.
Tosin voin kyllä hyvinkin uskoa, että vietit "bailu-illan erään jt -pojan kanssa, hän tuli jatkoillekin ja kaulaili koko yön ystäväni kanssa". Jokaiseen uskontoon mahtuu kaksoiselämän viettäjiä. Mutta tällainen "salassa" Raamatun sääntöjä rikkova ihminen on yksilö, eikä edusta mitään uskonon sisäistä "suuntausta". Jos asia tulisi ilmi (millä tahansa paikkakunnalla), saisi kyseinen "kaulailija-poika" kovasti sapiskaa.
Paikkakuntaero näkyy lähinnä sen takia, että suuremmilla paikkakunnilla on helpompi harjoittaa "salaisia syntejään" ja viettää kaksoiselämää (illalla bilehirmu ja päivällä hurskas kristitty), kun on epätodennäköisempää jäädä kiinni kyseisestä elämäntavasta, suuriin ihmismassoihin on helppo piiloutua. Toista on pienemmillä paikkakunnilla, joissa kaikki tietävät toistensa menemisen... siellä voisi olla hankalampaa salata kaksoiselämänsä.
Mutta jottei jäisi epäselväksi, toistan: kyse ei ole mistään uskonnon sisäisestä "jakautumisesta" vaan epärehellisistä yksilöistä, jotka haluavat kaapia kermat molemmista kupeista. Saavat olla kirkkain ja viattomin silmin uskontonsa edustajien seurassa ja toisaalta nauttivat myös uskontonsa ulkopuolella "rennon jätkän" maineesta.
No onneksi tällaisetkin jäävät ennemmin tai myöhemmin kiinni. Liittyisivät vaikka tähän valtionuskontooni, jos ei oma uskonto kiinnosta. Voisivat sen jälkeen rehellisesti ja peittelemättä huorata, kaulailla ja kännätä... ihan ilman mitään seurauksia.
Hyvinpä tunnut tietävän jehovantodistajien sisäpiirin salassaeläjät, noin niinkun kerran vain salilla käyneeksi!
Se on totta, että jehovantodistajissa on valtava määrä kaksoiselämän viettäjiä. He haluavat elää vähän lahkokireyttä väljemmin, mutta eivät haluaisi joutua perheensä karttamaksi ja hylkäämäksi. Siinä mainiot eväät kaksoiselämään ja itsepetokseen. Voi vain miettiä, millainen on uskonto joka tuollaista saa aikaan!
No kun on laaja kaveripiiri, niin kohdalle osuu kaikenlaista tallaajaa... Käväisepä joskus vähän isommassakin kapungissa, kuin vain siellä oman kirkonkyläsi keskustassa, missä ei läpiajaessa kannata silmäänsä räpäyttää tai muuten menee koko keskusta ohi silmät kiinni ollessa...
Kattos kun edelleenkin kyse on yksilöistä, eikä uskonnon yhtenäisestä linjasta. Olen törmännyt samaan ilmiöön myös lestadiolaisten ja helluntailaisten kohdalla. Kotona ollaan hurskasta kristittyä ja kylillä mennäänkin sitten ihan eri tahdissa.
Siinäkö "mainiot eväät kaksoiselämään ja itsepetokseen"??
Mites tää meidän luterilainen uskonto. Eikös mekin olla kristittyjä?? Eihän meidänkään pitäisi käydä ryyppäämässä viikoloppuisin...
Minkälaista itsepetosta on esittää koko maailmalle "kristittyä" ja silti toimia jatkuvasti Kristuksen ohjeiden vastaisesti?? Ja sitten vielä olettaa, että tämän kaiken jälkeen päästään silti takuulla taivaaseen....
"vain siellä oman kirkonkyläsi keskustassa, missä ei läpiajaessa kannata silmäänsä räpäyttää tai muuten menee koko keskusta ohi silmät kiinni ollessa..."
Helsinki kirkonkylä?
Jako on sellainen, että maaseudulla ja pohjoisessa ollaan huomattavasti tiukkapipoisempia kuin etelän suurkaupungeissa. Ehkä Oulussa on vähän vapaampaa kuin ympäröivällä lestaseudulla. Ikäkin on jakava tekijä. Nuoret bailaavat lähes vapaasti, kunnes jäävät kiinni ja erotetaan. Olen monesti kuullut sanottavan, että pääkaupunkiseudulle muuttavat nuoret erotetaan parin vuoden sisällä.
Keski-ikäiset menevät naapurikaupunkiin, mökille tai laivalle ryyppäämään. Kotiviinisammiot pulputtavat useissa todistajakodeissa.
Yhtä kaikki, riippumatta vapaa-ajanviettotavoista, kokouksissa ja konventeissa esitetään mitä teokraattisinta tekohymyä.
Näin JT:n seurakunnissa. Maittain on sellaisia eroja että esim. Englannissa ollaan hyvin vapaamielisiä, mutta USA:ssa tiukempia.
Tuo avoliittojuttu - sellaisesta en ole kuullut. Erotettaisiin heti, jos ovat kastettuja. Eri juttu, jos eivät ole kasteella käyneet.
"Vilpitön osanottoni niille luopioiksi leimatuille, joiden vanhemmat ym. lähipiiri on ymmärtänyt raamattua väärin."
Sellainen oikaisu tähänkin, että eivät yksittäiset jehovantodistajat mitään Raamattua tulkitse, he tulkitsevat Vartiotornia. Siinä on vissi ero.
discohile, menin parikin kertaa viikos´sa ulos ja olin tappiin asti,, eli. normaalia elämää . onneks tulin myöhemmin järkiini ja jätin turhat yöjuoksut.. ei sisältöä, ..ei mitään, tyhjää ...
mokasin ja oikaisin käytökseni, vanhimmat käsitteli tuli ojennus, puhe srkssa, kukaan ei silti kivittänyt vaikka kaikki tiesi kuka ja mitä oli tapahtunu. meni vuosi palautumisessa ja nyt vaikka edelleen joskus jalkaa polttaa piisin soidessa en näe tuossa ajassa enää viboja, kiksejä, ennemkin paljon miinusta,
Toki näitä nuoria ed. löytyy, mitä sitä kiistämän, mutta kyll jos ne tuolla yössä toilailevat saavat sitten ite myöhemmin nähdä tuloksen, eli kannattiko vai ei. Mut toi määrä on vähän niin ja näin.. kyllä jos on aamulla 9 korvilla kenttää, näkyy juhlimiset kyl aika selvästi,, ja voin kertoo että aikaste paljo ne nuoret on tulloin aamulla ihan virkkuina lähtees kentälle.
Kello 9 aamulla kentälle? Kovin on aikaista, tässäkin siis eroja eri seurakuntien välillä.
Ankara biletys kuuluu tiettyyn ikään, olet sen jo tainnut ohittaa onnellisesti ;)
ettei bileissäkäyntiä ole tarkkaan kielletty vaan tulee elää kohtuudessa. Ja valikoida seuransa, sillä seura tekee kaltaisekseen? Jos nuorisoa jonkinverran kokoontuu illanistujaisiin ja vaikka tanssimaankin, ei se syntiä ole, pitää vain pitää harkintansa valppaana, ettei tule tehtyä virheitä joita myöhemmin katuu. Olihan se ennen kaikilla niin, ei yöjuoksulle saanut joutua. Mutta nykyaika kaikkine laittomuuksineen lisääntyy ja hervoton yöelämä on syönyt yhden jos toisen "kirkkoon" kuuluvan mukaansa. Onko se sitten parempi vaihtoehto uskonnon antamille rajoille? Sitä sopii miettiä, jokaisen luterilaisenkin.