Kotomaisen elokuvan Jussi-tunnustukset on taas jaettu. Juhlaväki ryyppäsi ainakin televisioinnin ajan suurin piirtein sopuisasti, ja alalla vallitseva keskinäinen kilpailu ja katkeruus rahanjaoista eivät aiheuttaneet Tosielämän NyrkkiDraamaa.
Varsinainen pahapoika Markus Selin sanoi, että suomalaista elokuvaa voi tehdä vain Suomessa. Ainoalla järkevällä tavalla suomennettuna tämä tarkoittaa sitä että suomalaiset elokuvat yhä ovat tiukasti omassa kansallisessa laatusarjassaan. No, onhan meilläkin opittu nyt räjäyttelemään! Puuttuu vielä että elokuvissa olisi psykologisesti uskottavia henkilöitä ja realismia älykkäästä juonesta puhumattakaan. Näytteistä päätellen täällä kyllä jatkuu yhä Lapatossun ja Turhapuron perinne. Extreme-matka Jakomäkeen? Presidentin vävy, pisnesmies epsanjassa?
No,nyt ei muuta kuin kaikki ahdistuneet pojankollit katsomaan Levottomia Panoja, ja markat Selinin sedälle että se voi tuottaa seuraavan Naitava On Nakua -elokuvan. Ja kaikki kukkaan puhkeavat teinipimut tuijottaamaan tiukasti Pahoja Poikia Ilman Paitaa.
Kyllä kulttuuriministerillemmekin pitäisi kohta löytyä joku rooli jossain suomalaisessa menestyselokuvassa. Hänhän antoi - ensin valtavirtaväestön mielialoja hetken haisteltuaan ja sopivia sanakäänteitä mietittyään - nykymenosta lausunnon, jonka mukaan "seksissä sinänsä ei ole mitään pahaa". Intellektualismin huippu? Ja Suomessa iltapäivälehden etusivulle pääsee tuolaisella lausunnolla? Luulisi että jos joku sanoisi että seksissä sinänsä on jotain pahaa, siitä kannattaisi tehdä uutinen.
Tämä on keskenkasvuista, tirkistelyikäistä kansaa. Pubertaalisilla tunnoilla täällä pelataan. Sääli vain kulttuurielämälle, elokuvataiteelle eritoten. Hyvää niin vähän, jos ollenkaan.
Kaikista kaunopuheista huolimatta kotimaisella elokuvalla ei mene kovinkaan hyvin. Katsojamääriä on saatu kasvamaan keinoilla joilla ne varmasti saadaan kasvamaan - keinoilla joilla ei ole mitään tekemistä elokuvataiteen kanssa. Samoilla tempuilla saadaan kasvamaan RoskaSeksiLehtienkin myynti, kuten viime vikolla julki tulleet markkinointitutkimukset kertoivat. Myyvillä lehdillä ei ole mitään tekemistä journalismin kanssa. Kansan lukutaitoa ne tuskin nostavat. No, tarvitseeko kansa lukutaitoa - seksiin voidaan kouluttaa jo pienestä pitäen. Povekas Barbienukke ehkä onkin seuraavan selinelokuvan päätähti?
Jos oikeita havaintoja tein, Raid oli ainoa mukana olleista elokuvista, jossa oli edes jonkinlaista yritystä. Siis sekä sisällöllisesti että esityksellisesti. No sitä taisivat käsikirjoittaa kokonaan muut kuin elokuva-alan ihmiset?

Vastaukset 2
Vanhimmat
joka sai Jussi-patsaan krapulaisen pornokauppiaan roolista? Ai niin, sehän oli Juha Muje. Miten menikin sekaisin.
Patsaita tehty tietty määrä ja jakaahan ne pitää, Tämähän siitä tulee,
kun elokuvia on vähän ja jaettavaa paljon. Viis taiteellisista asrvoita.