Abortti

Eli tuskin ehdin vastauksia saada yhtään mutta jos joku kiltti kuitenkin, eli miten eri uskonnot suhtautuvat aborttiin? Ja mitä sanoo laki eri maissa?
5381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kristinuskon näkökulma:

Meillä on Luoja, Herra Jumala.
Hän on tehnyt tämän kaiken mitä täällä on,
myös ihmisen, ja Hänellä on kaikki valta.

Hän rakastaa jokaista luotuaan valtavasti.
Joka koskee ihmiseen, koskee hänen silmäteräänsä.
Rakkaudessaan Hän on antanut käskyt,
jotta emme vahingoittaisi toisiamme.

Yksi näistä käskyistä on: "Älä tapa."
(2.Moos.20:13)

Ihmisellä ei ole lupa tappaa toista ihmistä.

Milloin kehityksensä vaiheessa sitten ihmisestä
tulee ihminen?

Jumalan Sanan perusteella ihminen on ihminen jo
äitinsä kohdussa. Jumalan silmät näkivät meidät
jo kohdussa ollessamme, ja meidän elämämme kaikki
päivät olivat jo silloin kirjoitetut kirjaan.
Jumala näki jo silloin meidän tulevat päivämme
ennen kuin ne olivat tapahtuneet.

Tästä esimerkkinä Jumalan Henki puhuu seuraavassa
Raamatunkohdassa psalminkirjoittajan kautta.
Kirjoittaja ylistää näillä sanoilla Luojaamme:

"Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut.

Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää.

Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa.

Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani.

Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut." Ps. 139:13-16


Entä sitten se, joka on tehnyt Jumalan tahtoa
vastaan, tehnyt esim. abortin? Miten Jumala suhtautuu häneen?

"Joka rikkomuksensa salaa, ei menesty, joka ne
tunnustaa ja hylkää, saa armon." Sananl. 28:13

Herra haluaa jokaisen ihmisen nöyrtyvän Sanansa
alle: toisaalta sen tuomitsemaksi, mutta mikä
kaikkein tärkeintä - sen armahdettavaksi. Kun
Jumala paljastaa ihmisen omalletunnolle synnin,
Hän haluaa silloin myös osoittaa sen valtavan
armon, jonka Jumalan Poika hankki ristin puussa.
Jeesus otti syntimme, ja kantoi ne ristille.
Siellä sovitettiin jokaisen ihmisen synnit - koko
valtava syntivelkamme.

Ei ole niin pimeää tekoa, ettei sen rangaistusta
sovitettu ristillä. "Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi." Jes. 1:18

Tämä syntien anteeksiantamus on Jumalan Pojassa:
Hänen ristintyönsä perusteella meillä on
rauha Jumalan kanssa.

"hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut." Jes. 53:5

Jokainen ihminen on Jumalan edessä samalla viivalla, sen vuoksi kukaan ihminen ei voi tuomita toista. Jokaisen synnit huutavat omassa sydämessä. Siksi Jeesuksen piti tulla maailmaan.

Synnistä kiinni otetulle naiselle Jeesus sanoi "En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee". Joh. 8:11

Kristinuskon näkökulmasta on olemassa vain kahdenlaisia ihmisiä:
1. syntisiä
ja
2. armahdettuja syntisiä.

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut"
Ap. t. 16:31

Äänestä
  • 1. Sam. 15:3 "Näin sanoo Herra Sebaot: Mene siis ja voita amalekilaiset, ja vihkikää tuhon omaksi kaikki, mitä heillä on; äläkä säästä heitä, vaan surmaa miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, raavaat ja lampaat, kamelit ja aasit."

    2. Moos. 32:27 "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Jokainen sitokoon miekkansa vyölleen. Käykää sitten edestakaisinleirin halki portista porttiin ja tappakaa jokainen, olkoon vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen."

    Hes. 9:5-7 "Ja niille toisille hän (Jumala) sanoi minun kuulteni: Kiertäkää kaupungin läpi hänen jäljessään jasurmatkaa. Älkää säälikö, älkää armahtako, tappakaa tyyten vanhukset, nuorukaiset, neitsyet, lapset ja vaimot."

    Tuom. 14:19 "Silloin Herran Henki tuli häneen, ja hän meni Askeloniin, löi siellä kuoliaaksi kolmekymmentä miestä."

    4. Moos. 15:36 "Silloin koko seurakunta vei hänet leirin ulkopuolelle, ja he kivittivät hänet kuoliaaksi, niinkuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut."

    Äänestä

  • Sikiö ei ole ihminen.

    Äänestä

sanovat usein ettei saa tappaa mutta toisaalta samat ihmiset eivät näe mitään ristiriitaista eläinten tappamisessa ja he myös tappavat sodissa muita ihmisiä ihan hyvällä omallatunnolla.

Tässäkin asiassa tulisi käyttää maalaisjärkeä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nopea vastaus?? kirjoitti:

Eli tuskin ehdin vastauksia saada yhtään mutta jos joku kiltti kuitenkin, eli miten eri uskonnot suhtautuvat aborttiin? Ja mitä sanoo laki eri maissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu