Hellariksi? Ei kiitos!

Ennen tutustumista uskoonne pidin teistä enemmän.
Teksti ei ole omaani.

HELLARIKSI?

Jos olet liittymässä helluntaiseurakuntaan, tulet kohtaamaan seuraavia seikkoja:

Pelastuksen vastaanottaminen alistetaan tietyn rituaalin taakse: uskoon tullaan alttarilla, ja se on tahdon asia, ihmisen oma "ratkaisu". Tunteeseen vetoavan puheen jälkeeen evankeliumista liikuttuneita ihmisiä kehotetaan nostamaan kätensä, sen jälkeen heitä kehotetaan nousemaan seisomaan, ja sen jälkeen heitä kehotetaan tulemaan eteen alttarille, jossa uskoontulo varsinaisesti tapahtuu. Käytännöissä on toki eroja, mutta tämä on yleisin toimintamalli. Helluntailaisuus edustaakin "ratkaisukristillisyyttä": usko tietyllä tavalla ehdollistetaan, ja voidaan oikeutetusti sanoa, että rohkeimmat saavat armon.

Sinun on siis uskottava Jeesukseen ja mentävä alttarille osoittamaan ratkaisusi. Sinun on mentävä upotuskasteelle julkisessa kokouksessa, jossa myös joudut julkisesti "todistamaan" eli tunnustamaan uskosi julkisesti mikrofonin takana. Tähän liittyy yleensä lyhyt uskoontulokertomus. Olet joutunut tekemään "parannuksen" ulkoisista paheista, mm tupakanpoltosta, sillä muutoin et pääse kasteelle ja liittymään seurakuntaan.
Seurakuntayhteyteen tullaan siis kasteen kautta. Lasten kuitenkin katsotaan olevan Jumalalle otollisia sellaisinaan, eivätkä helluntailaiset näin ollen kasta pieniä lapsia. Lapset kastetaan vasta sitten, kun he itse ovat kykeneviä tunnustamaan uskonsa eli yleensä vasta noin 10-13 vuoden iässä.

Myös jälkeen päin sinua pyydetään todistamaan, tai saatat joutua mikrofonin eteen aivan yllättäenkin, todistamaan tai rukoilemaan. Joillekin tämä on hieno mahdollisuus, mutta aremmat pelkäävät julkista esiintymistä.

Kasteen jälkeen saat osallistua ehtoolliselle, mikä on mielestäni aivan oikea järjestys.

Seurakunnassa on myös "kirjoittamattomia lakeja", muun muassa se, että kymmenyksien maksamista seurakunnalle suositellaan voimakkaasti. Julistaja saattaa opettaa, että kymmenykset tulee antaa bruttotuloista, tai muutoin on "varkaan kirjoissa". Varkaathan eivät peri Jumalan valtakuntaa, ja suurin osa seurakuntalaisista ei kuitenkaan kymmenyksiä maksa, joten suuri joukko on jatkuvan syyllisyyden vallassa. (Pahimmillaan saatetaan uhata onnettomuuksilla tai sairauksilla, jos ei ole uhraamisessa "kuuliainen Herralle".) Joka tapauksessa kitsas uhraaja (rahan antamista kutsutaan uhraamiseksi) menettää Jumalan siunauksia.

Pahimmissa tapauksissa vanhimmistolla ei ole keskenään salaisuuksia, joten "sielunhoito" ei ole luottamuksellista. Vaikeat asiat juorutaan "rukousaiheina" muille, ja rippisalaisuudet rikotaan.

Kokouksessa saatetaan kohdella seurakuntalaisia niin kuin pieniä lapsia. Helppoheikkimäisyys voi ilmetä esimerkiksi niin, että juontaja kehottaa toistamaan perässään lauseita tai tervehtimään vieressä istuvia (ikäänkuin ihmiset olisivat nautoja) tai jopa halaamaan heitä, nostelemaan käsiä yms typerää. Ihmisiä ohjataan edestä käyttäytymään ohjelmoidusti, mutta jostakin käsittämättömästä syystä nuo helppoheikit ja pellehermannit saavat yleensä suuren yleisön suosion.

Usein käy niin, että tilaisuuteen tulijan halua omaan rauhaan ei kunnioiteta, vaan kaikkia kehotetaan siirtymään etupenkkiin ja lähelle puhujaa ja muita ihmisiä. Ne, jotka eivät siirry paikaltaan, julistetaan niskoittelijoiksi tai pässeiksi lampaiden joukossa. Ihmiset pyritään aivopesemään klooneiksi lukemattomilla tavoilla. Ihmiset voidaan jaotella "tuottajiin ja kuluttajiin", "ylistäjiin ja kuolleisiin", "hyödyllisiin ja seurakunnan taakkana oleviin", "miinuksiin ja plussiin" yms. Ihmisistä pyritään siis tekemään ulkoapäin ohjautuvia, vaikka aito hengellinen kasvu edellyttäisi ilman muuta ohjautumista ihmisen sisältä käsin. Esimerkiksi "ylistämisen" suhteen sanotaan ihmisille, kuinka ja milloin pitää nostaa käsiä, tanssia tai hyppiä jne. Voimakas ja karismaattinen kansannaurattaja ja -kiihottaja saa ihmiset tekemään aivan käsittämättömiä asioita. Opissa ei välttämättä ole aina moitittavaa, mutta yhteisissä kokoontumisissa tapahtuva manipulaatio on helluntailaisuudelle erittäin ominaista. Terveimmillään julistustyö on kuitenkin hoitavaa armon julistusta, jossa ei mainitunlaisia lieveilmiöitä ilmene. Joukossa on näet eräitä armoitettuja ja oikeamielisiä saarnamiehiä, joilla on Jumalalta saatu kyky ravita seurakuntaa Sanalla. Esimerkkinä suuresti kunnioittamani edesmennyt Mauri Vikstén.

Parhaassa tapauksessa olet löytänyt samanmielisten joukon, jonka kanssa on hienoa palvella Jumalaa. Löydät paikkasi ja tehtäväsi seurakunnan toiminnassa, etkä esitä minkäänlaista kritiikkiä. Jos olet innokas, aktiivinen ja usein äänessä, etenet helposti myös johtotehtäviin. Into on tärkeämpää kuin taito.

Saatat kokea kutsumukseksesi julistajan tehtävän: helluntaiseurakunnassa saarnaajaksi pääsee helposti, ilman minkäänlaista koulutusta. Olet vain rohkea ja innokas puhumaan ihmisille. Raamattuopisto on olemassa ja sitä toki suositellaan, mutta sen kurssien suorittamista ei mitenkään vaadita. Monille Jumalan palvelijoille tästä ura urkeneekin, mutta valitettavasti on todettava, että joukossa on melkoisia puliveivareitakin...

On hyvä muistaa, että helluntailaisille Jumala on tärkeämpi kuin sinä. Mielihyvin saat palvella heidän kanssaan Jumalaa, laulaa reippaita lauluja ja tehdä evankelioimistyötä, mutta jos et mukaudu normistoon, välittäminen loppuu siihen. Kärjistetysti voidaan sanoa, että helluntailaiset eivät rakasta ihmistä vaan omaa helluntailaisuuttaan. Etsitään Jumalaa niin kiihkeästi, että lähimmäinen unohtuu, vaikka Jumala löytyisi juuri tuosta lähimmästä ihmisestä...

Toiminnan kriittinen arviointi on yleensä täysin tuomittavaa. On tosin huomattava, että kritiikin mieltäminen rakentavaksi vaatii kritiikin kohteelta aina melkoista kypsyyttä. Arvostelua ei sallita oikeastaan missään määrin. Kriitikot tuomitaan vikoilijoiksi, oman pesän likaajiksi ja jopa "syöpäsoluiksi", jotka hajottavat yhteyttä. Oman näkemykseni mukaan kriittisyys on kuitenkin aidon kasvun edellytys. Ilman rakentavaa kritiikkiä ja sen käsittelyä ei tapahdu kasvua. Hengellisin termein voidaan sanoa, että kritiikki olisi osattava tulkita Jumalan puheeksi. Jeesus ja profeetat ovat näet hyviä esimerkkejä oman aikansa kriitikoista, erityisesti jumalanpalveluksen suhteen.

Profetointia saatetaan käyttää vallan välineenä, jota vastaan kukaan ei uskalla asettua. Joku saattaa tulla siis kertomaan sinulle viestin Jumalalta. Yleisimmin profetointia harrastetaan kuitenkin siten, että se julistetaan yleisesti kaikien kuullen, eikä se kohdistu suoraan keneenkään henkilöön. Profetointi lienee ainoa asia, jota erityisesti kehotetaan arvostelemaan. Mutta jos saarnaaja profetoi, harvassa ovat arvostelijat.

Johdonmukaista opillista näkemystä on hyvin vaikea muodostaa helluntaiseurakunnan opetuksen perusteella. Se johtuu siitä, että omaa teologiaa ei oikeastaan ole olemassakaan. Ja eri puhujien puheet ovat lisäksi ristiriidassa toistensa kanssa. Seurakunnilla ei ole määriteltyä opillista profiilia. On vain spontaaneja puheita, ja Raamatun sanotaan riittävän opilliseksi ohjeeksi. Käytännössä on vain niin, että Raamattua voidaan kirjaimellisestikin tulkita tuhansilla eri tavoilla. Helpoimmalla pääset, kun et liikoja analysoi puheita vaan otat hengelliseksi ravinnoksesi sen, mitä irti saat. Siis syöt kalan, heität ruodot pois, ja unohdat mitä söit. Teologian puuttumisesta johtuu mm se, että syntikäsite on varsin kehittymätön. Takerrutaan ulkoisiin seikkoihin, jotka eivät riko millään tavalla lähimmäistä vastaan, mutta vaietaan mitä törkeimmistäkin loukkauksista, joita jopa vallankäyttäjät itse saattavat kohdistaa lähimmäisiinsä. Lähimmäisenrakkauden periaatetta ei siis ole sisäistetty. Ei kertakaikkiaan tajuta, että Jumalan palveleminen toteutuu juuri lähimmäisen palvelemisena. Oireellista on, että valitettava ymmärtämättömyys tässä kaikkein tärkeimässä asiassa on lyönyt leimansa koko helluntaikenttään.

Kuten kaikki muukin touhuaminen, myös sielunhoito on usein ammattitaidotonta: asiat "rukaistaan" alttarilla. Esirukoilija saattaa vieläpä möläyttää suureen ääneen arat asiasi kaikkien korville. Paljon on puoskarointia ilmennyt tässä asiassa. Se ei ehkä ole tahallista pahuutta mutta pahuutta kuitenkin, tyhmyydestä johtuvaa.

Jos päätätkin erota seurakunnasta, se ei kaikissa seurakunnissa noin vain onnistukaan. Sinut erotetaan, mikä julkisesti myös kuulutetaan. Sinua pidetään luopiona. Seurakunnan julkista profiilia varjellaan yli kaiken. Seurakunta on pyhien yhteys, sen ulkopuolella ei ole pelastusta. Tämän asian suhteen on toki poikkeuksiakin.
452565
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Kun itse erosin helluntaiseurakunnasta,paimenen kommentti oli:"Perusta sitte oma seurakunta".Myöhemmin olin erään perheen luona keskustelemassa"rauhallisesti ja rakentavassa hengessä".Loppuyhteenveto oli:"Ei ole väliä mihin sitä kuuluu,kunhan uskoo Jeesukseen...ja on helluntailainen".Mies pyrki noihin aikoihin evankelistaksi,ja saavuttikin haluamansa myöhemmin.Rouvansa minulle jutteli:"Kun tulet todella puhtaaksi,Jumala voi käyttää sinua".Olen monesti miettinyt,miten hurskaaksi ihminen tuntee itsensä lausuessaan toiselle em.kommentin...Kasvoillaan synkkä ja vihamielinen ilme!!!???Näistä muistelmista huolimatta:"Lopussa on oleva yksi lauma,ja yksi paimen.Jeesus Kristus".Siinä seurakunnassa vallitsee ilo,rauha ja sopu,sekä yksimielisyys.Siinä seurakunnassa ei kukaan mollaa,halveksu tai kiusaa toisia.Silloin ei ole kiistoja mikä on se ainoa ja oikea seurakunta tai kirkkokunta...Olisiko tuota ajatellessa oikea kommentti...Halleluja!!!

Äänestä
  • Voi olla että olet tuollaista kokenut, mutta itse en ole, vaan valitsin helluntailaisuuden uskoni takia. Kaikkea hyvää sinulle, äläkä pahastu toiseten ihmisten mielipiteistä, jos uskot Jumalaan, koska ihmisiähän me kaikki vaan ollaan.
    Outoa puhetta papilta, tai ainakin sellaisen käsityksen sain kun luin kirjoituksen sinun kannaltasi katsottuna.

    Äänestä

  • olen syvästi pahoillaan kohtelusta mitä olet saanut ja siitä että ko. seurakunta on pilannut helluntalaisten mainetta.

    Itse kuulun helluntaisrk:aan eikä meillä ainakaan tuallaista ole. Mätiä omenia näyttää olevan joka seurakunnissa.

    Pyydän anteeksi

    Äänestä

Olen joskus kuulunut helluntai seurakuntaan ja olen eronnut siitä. Se on juuri noin kuin kirjoitit.Kymmenyksistä puheenollen, niin se on että jos ei pysty antamaan kymmenyksiä niin sitä joutuu varkaan kirjoihin,sain sen kokea,silloin loppuu kunnioitus ja arvostus.
Se on rikkaiden ihmisten seurakunta ja olen sitä mieltä että mitä enemmän ihmisellä on rahaa niin sen rukous kelpaa ja pääsee muihin seurakunnan toimintaan mutta jos on köyhä niin sen rukous ei kelpaa ja ei sitä oteta mukaan mihinkään toimintaan,mutta se on suuri lohdutus että Jumala kuulee köyhän ihmisen rukoukset. Helluntai seurakunnassa raha on ykkössijalla ja Jeesus Kristus ja Pyhä Henki on kolmannella ja neljännellä sijalla.

Äänestä
  • "Kymmenyksistä puheenollen, niin se on että jos ei pysty antamaan kymmenyksiä niin sitä joutuu varkaan kirjoihin"

    Rahat pannaan uhrikoppaan tai anonyymisti pankkitilille. Srk ei tiedä, kuinka paljon kukin antaa.

    Voit toki lämpimiksesi valehdella lisää. Palsta on auki.

    Äänestä

  • Minä tiedän kirjoitti:

    "Kymmenyksistä puheenollen, niin se on että jos ei pysty antamaan kymmenyksiä niin sitä joutuu varkaan kirjoihin"

    Rahat pannaan uhrikoppaan tai anonyymisti pankkitilille. Srk ei tiedä, kuinka paljon kukin antaa.

    Voit toki lämpimiksesi valehdella lisää. Palsta on auki.

    Niinhän se on että mihin kalikka kalahtaa niin siihen heti älähdetään.
    Kyllä se on näin että helluntai seurakuntaan vain etsitään uusia jäseniä jotka toisivat lisää rahaa helluntai seurakuntaa.
    Kun luin tuon äänettömän kirjoituksen tänä aamuna niin olin kyllä iloinen että joku uskaltaa vihdoinkin sanoa totuuden kymmenyksistä ja sitä lukiessani ajattelin että tulihan se sieltä vaikka äänetön käytti sanaa varkaan kirjoihin,niin on sillä muitakin nimityksiä,jos joku ei pysty antamaan kymmenyksiä niin se henkilö joutuu mustalle listalle.
    Eräs vanhemmistoon kuulunut henkilö oli sanonut helluntaiseurakunnan tilaisuudessa,että toivottavasti saadaan lisää rikkaita jäseniä seurakuntaan jotka toisi meille lisää rahaa.
    On se kauheaa että seurakunnan jäsenet jotka omalla työllä ansaitut rahat joutuvat maksamaan seurakunnalle suuria summia ja joka ei pysty maksamaan ehkä seurakunnalle kymmenyksiä niin joutuu varkaan kirjoihin vaikka on itse ne tienannut niin ei silloin ole varas,koska jokainen on omien rahojensa hallitsija. Jokainen saa käyttää OMAT RAHANSA omaan elämäänsä jolla ostaa itselleen ja perheelleen ruokaa ja maksaa omat laskunsa ja rahaa jää myös muuhun käyttöön ja niitä ei tarvitse seurakuntaan viedä vaan voi hyvällä omalla tunnolla elää ja käyttää rahansa miten haluaa ja kuuluu mihin hyvänsä seurakuntaan mutta rahat itsekunkin omassa käytössä.

    Äänestä

  • Taisitpa murjaista halvan vitsin, koska ei pidä paikkaansa.
    Halveeraavaa se minun mielestäni oli, joten katsoisit mitä mielikuvituksesi tuo esille jos jatkat tähän tyyliin; totuuden vastaisesti.
    Tiedät kyllä itsekkin.

    Äänestä

  • Aamu kirjoitti:

    Niinhän se on että mihin kalikka kalahtaa niin siihen heti älähdetään.
    Kyllä se on näin että helluntai seurakuntaan vain etsitään uusia jäseniä jotka toisivat lisää rahaa helluntai seurakuntaa.
    Kun luin tuon äänettömän kirjoituksen tänä aamuna niin olin kyllä iloinen että joku uskaltaa vihdoinkin sanoa totuuden kymmenyksistä ja sitä lukiessani ajattelin että tulihan se sieltä vaikka äänetön käytti sanaa varkaan kirjoihin,niin on sillä muitakin nimityksiä,jos joku ei pysty antamaan kymmenyksiä niin se henkilö joutuu mustalle listalle.
    Eräs vanhemmistoon kuulunut henkilö oli sanonut helluntaiseurakunnan tilaisuudessa,että toivottavasti saadaan lisää rikkaita jäseniä seurakuntaan jotka toisi meille lisää rahaa.
    On se kauheaa että seurakunnan jäsenet jotka omalla työllä ansaitut rahat joutuvat maksamaan seurakunnalle suuria summia ja joka ei pysty maksamaan ehkä seurakunnalle kymmenyksiä niin joutuu varkaan kirjoihin vaikka on itse ne tienannut niin ei silloin ole varas,koska jokainen on omien rahojensa hallitsija. Jokainen saa käyttää OMAT RAHANSA omaan elämäänsä jolla ostaa itselleen ja perheelleen ruokaa ja maksaa omat laskunsa ja rahaa jää myös muuhun käyttöön ja niitä ei tarvitse seurakuntaan viedä vaan voi hyvällä omalla tunnolla elää ja käyttää rahansa miten haluaa ja kuuluu mihin hyvänsä seurakuntaan mutta rahat itsekunkin omassa käytössä.

    Voisit perustaa vitsikerhon.

    Tiedätkö mikä helluntaiseurakuntalainen edes on?
    Ota selvää ennenkuin alat keksiä järjettömiä juttujasi.

    Äänestä

  • Tiedatko mita, kukaan, ei KUKAAN seurakunnassa tieda kuinka paljon sina annat uhrikoppaan jollet sina sita kerro. Minusta tuntuu silta, etta sina et antanut taytta kymmenyksia (jossa ei ole mitaan vaaraa), ja sitten oletit etta ihmiset tiesivat siita, ja aloit luulemaan etta he kohtelivat sinua huonosti sen takia. En teida miksi he kohtelivat sinua huonosti, oli syy mika tahnsa, se on vaarin. Mutta en siis usko tekstiasi sellaisenaan kuin sen kirjoitit.

    Äänestä

Onhan se erikoinen ”Kristinusko”.
Mietitään vaikkapa nyt julkisuudessa ollutta Upsalan lähellä tapahtunutta. Helluntailaispastori tappoi vaimonsa, meni uudelleen naimisiin toisen naisen kanssa, murhautti myöskin tämän vaimonsa ja kokoajan piti rakastaitajatarta. Nykyisen rakastajattaren entisen miehenkin hän aikoi murhauttaa(mies tosin säilyi hengissä ihmeen kaupalla).
Näin siis helluntailaisuudessa 2000-luvulla.
Ja helluntailaiset antoivat hänen tehdä ”työtänsä”, siihen asti kunnes virkavalta sen keskeytti. On aivan turha väittää, etteivät nämä asiat olleet kylän muiden helluntailaisten tiedossa. Pienessä yhteisössä useamman rakastajattaren pitäminen varmasti tiedetään, varsinkin kun kysymyksessä on heidän päällikkönsä.
Samaisessa Iltasanomassa myöskin kerrottiin, ettei helluntailaisnaisella ole oikeutta koskaan kieltäytyä seksistä jos mies sitä haluaa.

Tai esimerkki Suomesta: Helluntailainen leiripastori sai rauhassa vuosia käyttää lapsia seksuaalisesti hyväkseen, kenenkään siihen puuttumatta.

Kyllä on todella julmaa touhua.

Äänestä
  • Kaikkea sitä kuulee! Ei taida kaikki olla kotona sillä joka tuollaista kirjoittelee. Minä olen helluntaiseurakuntalainen, enkä tiedä ainuttakaan mainitsemaasi "raasua mummoparkaa" joka laittaa vaivalla ansaitsemansa viimeiset roposensa johonkin kirkon pyttyyn.
    Ei pidä paikkaansa!

    Äänestä

  • "Helluntailaispastori tappoi vaimonsa, meni uudelleen naimisiin toisen naisen kanssa, murhautti myöskin tämän vaimonsa ja kokoajan piti rakastaitajatarta. Nykyisen rakastajattaren entisen miehenkin hän aikoi murhauttaa(mies tosin säilyi hengissä ihmeen kaupalla)."

    -Salli mun nauraa! Tai no ei sittenkaan, salli mun itkee! Kylla on jotenkin saalittavaa lukea tuollaista potaskaa.

    "Samaisessa Iltasanomassa myöskin kerrottiin, ettei helluntailaisnaisella ole oikeutta koskaan kieltäytyä seksistä jos mies sitä haluaa."

    -No huh huh! Enpa ole moista KOSKAAN ENNEN kuullut! Mistahan se johtuisi? Niin, olisikohan sen takia etta SE EI PIDA PAIKKAANSA?!?!

    "Kyllä on todella julmaa touhua."

    -Niin on, tuollainen valehteleminen kenesta tai mista tahansa on julmaa touhua!

    Äänestä

  • stb kirjoitti:

    "Helluntailaispastori tappoi vaimonsa, meni uudelleen naimisiin toisen naisen kanssa, murhautti myöskin tämän vaimonsa ja kokoajan piti rakastaitajatarta. Nykyisen rakastajattaren entisen miehenkin hän aikoi murhauttaa(mies tosin säilyi hengissä ihmeen kaupalla)."

    ...että se on potaskaa? Paljastuihan Tikkurilan helluntaiseurakunnassakin lasten seksuaalinen hyväksikäyttötapaus ja vielä johtavassa asemassa olevan "veljen" toimesta toteutettuna. Miksipä tämä murhajuttu ei voisi olla totta? Ennenkaikkea miten voit olla noin varma, että se on potaskaa koko juttu? Mistä SINÄ sen tiedät? Vai uskotko taas vain sen mitä haluat uskoa?

    Asiasta oli juttu myös Ristin Voitossa, eikä se käsittääkseni ole juorulehti...

    ;)

    Äänestä

  • Pakana(F) kirjoitti:

    ei ole todisteita etta se ei olisi tapahtunut, mutta ei myoskaan ole todisteita etta se olisi tapahtunut, jollei ko. henkilo ole sanonut etta han on tehnyt niin. Jos on, niin sitten uskon. Mutta en siis halua ketaan tuomita jonkin kommentin takia. Kasittaakseni Ristin Voitto pysyy asiassa eika valehtele. Mutta kyllahan siinakin lehdessa on henkiloita jotka kirjoittelevat sinne "mutu" juttuja jotka eivat valttamatta ole taysin totuuden mukaisia.

    tuo juttu suurinpiirtein pitää paikkansa. Poliisitutkinta asiassa on kesken, mutta näyttö alkaa olla aika vahva ja hell.pastori on tietääkseni pidätetty.

    Siellä oli joku outo hell.srk pienellä paikkakunnalla, joka srk oli kait irrottautunut jotenkin omaksi saarekkeekseen esim. Ruotsin virallisesta hell. yhteisöstä.

    Kyseisessä seurakunnassa oli paljon outoja ilmiöitä. Siellä oli joku nainen, joka esiintyi Kristuksen morsiamena ja omasi paljon valtaa seurakunnassa yms.

    Ruotsin virallinen hell. yhteisö on tietenkin irtisanoutunut totaalisesti tapauksesta ja kyseisen seurakunnan kuvioista. Siellä saatana oli saanut hanskaansa yhden miehen. Saatana ei ole millään tavalla aliarvioitava tyyppi.

    Äänestä

  • Pakana(F) kirjoitti:

    ...että se on potaskaa? Paljastuihan Tikkurilan helluntaiseurakunnassakin lasten seksuaalinen hyväksikäyttötapaus ja vielä johtavassa asemassa olevan "veljen" toimesta toteutettuna. Miksipä tämä murhajuttu ei voisi olla totta? Ennenkaikkea miten voit olla noin varma, että se on potaskaa koko juttu? Mistä SINÄ sen tiedät? Vai uskotko taas vain sen mitä haluat uskoa?

    Asiasta oli juttu myös Ristin Voitossa, eikä se käsittääkseni ole juorulehti...

    ;)

    kovasti ex-helluntalaisena ja nykyisenä luopiona näistä tapahtumista.
    Eikö?

    Äänestä

  • Hellari kirjoitti:

    tuo juttu suurinpiirtein pitää paikkansa. Poliisitutkinta asiassa on kesken, mutta näyttö alkaa olla aika vahva ja hell.pastori on tietääkseni pidätetty.

    Siellä oli joku outo hell.srk pienellä paikkakunnalla, joka srk oli kait irrottautunut jotenkin omaksi saarekkeekseen esim. Ruotsin virallisesta hell. yhteisöstä.

    Kyseisessä seurakunnassa oli paljon outoja ilmiöitä. Siellä oli joku nainen, joka esiintyi Kristuksen morsiamena ja omasi paljon valtaa seurakunnassa yms.

    Ruotsin virallinen hell. yhteisö on tietenkin irtisanoutunut totaalisesti tapauksesta ja kyseisen seurakunnan kuvioista. Siellä saatana oli saanut hanskaansa yhden miehen. Saatana ei ole millään tavalla aliarvioitava tyyppi.

    En ole meinaan tuosta jutusta koskaan kuullut, mutta se voi johtua siita etta asun aika kaukana Suomesta. Mutta hyva kuulla etta se mies on pidatetty, ja etta asia tuli julki. Ties mita tulisi tapahtumaan jos asiat jatkaisivat samaa rataa. Niin, ei saatana ole mikaan aliarvioitava tyyppi, kylla se etsii kenet saisi niella.

    Äänestä

  • Ihminen on hirviö

    Äänestä

  • Hellari kirjoitti:

    kovasti ex-helluntalaisena ja nykyisenä luopiona näistä tapahtumista.
    Eikö?

    "Iloitset varmasti ex-hellutailaisena ja nykyisenä luopiona näistä tapahtumista. Eikö?"

    ...tuo kommentti kertoo paljon enemmän sinusta itsestäsi, kuin minusta.

    Sinulla on selvästikin hyvin raadollinen käsitys ihmisistä, jotka eivät ole uskovaisia, ja varsinkin ihmisistä jotka ovat joskus olleet sitä, mutta ovat luopuneet uskostaan - siis luopioista (näitä haukkumanimiähän teillä uskovaisilla riittää).

    Ettäkö minä olisin iloinen siitä, että joku äijä menee tappamaan oman vaimonsa?? Tai olisin iloinen siitä, että joku uskovainen veli käytti lapsia seksuaalisesti hyväkseen??!

    Ihmettelen tätä vihaa, jota osoitat luopioita kohtaan. Eikös sinun pitänyt rakastaa lähimmäisiäsi? Jopa vihollisiasi?

    Ja ihan vihjeeksi; en minä ole sinun vihollisesi.

    :)

    Äänestä

  • Papalakana kirjoitti:

    Ihminen on hirviö

    ...se ollutkaan saatana joka tuon karmeuden sai aikaiseksi - ei suinkaan ihminen itse? Että kumpiko on hirviö, ihminen vai saatana...vaiko kenties Jumala, kun katsoo moista toimintaa vierestä tekemättä mitään?

    Äänestä

  • stb kirjoitti:

    "Helluntailaispastori tappoi vaimonsa, meni uudelleen naimisiin toisen naisen kanssa, murhautti myöskin tämän vaimonsa ja kokoajan piti rakastaitajatarta. Nykyisen rakastajattaren entisen miehenkin hän aikoi murhauttaa(mies tosin säilyi hengissä ihmeen kaupalla)."

    -Salli mun nauraa! Tai no ei sittenkaan, salli mun itkee! Kylla on jotenkin saalittavaa lukea tuollaista potaskaa.

    "Samaisessa Iltasanomassa myöskin kerrottiin, ettei helluntailaisnaisella ole oikeutta koskaan kieltäytyä seksistä jos mies sitä haluaa."

    -No huh huh! Enpa ole moista KOSKAAN ENNEN kuullut! Mistahan se johtuisi? Niin, olisikohan sen takia etta SE EI PIDA PAIKKAANSA?!?!

    "Kyllä on todella julmaa touhua."

    -Niin on, tuollainen valehteleminen kenesta tai mista tahansa on julmaa touhua!

    ”-Salli mun nauraa! Tai no ei sittenkaan, salli mun itkee! Kylla on jotenkin saalittavaa lukea tuollaista potaskaa.”

    On suurta typeryyttä väittää asiasta josta ei mitään tiedä ja erityisen tyhmää on leimata totuudenpuhuja valehtelijaksi asiasta minkä sekä itse että muut voi helposti tarkastaa.

    Onko tämä vain sinun tapasi vai onko tällainen tapa yleinen helluntailaisten keskuudessa?

    -pikaista vastausta odottaen

    Äänestä

  • järkyttynyt kirjoitti:

    Ex-vaimon myrkkyannos mutkistaa Ruotsin murhamysteeriä

    Ruotsia kuohuttava Knutbyn murhasotku mutkistui eilen entisestään, kun katseet kääntyivät pastorin entisen vaimon verestä löytyneeseen myrkkyyn. Vangitun pastorin toinen vaimo murhattiin vajaa kuukausi sitten, mutta nyt poliisia kiinnostaa myös ensimmäisen rouvan hämärä kuolema.

    Eilen paljastui, että 1999 kuolleen vaimon verestä löytynyt tappava myrkkyannos oli aikoinaan sivuutettu poliisitutkimuksissa. Kolmen lapsen äiti kompastui silloin kuolettavasti kylpyhuoneessa. Poliisi piti tapahtunutta onnettomuutena, vaikka poikkeuksellisen suuresta myrkkyannoksesta mainittiin ruumiinavauspöytäkirjassa.

    Poliisilla riittäisi päänvaivaa murhajutussa ilman vanhojenkin kuolemien tutkimusta. Pastorin rouva ammuttiin ja naapurissa asuva mies yritettiin surmata samana yönä.

    Poliisi pidätti heti murhan jälkeen 26-vuotiaan lapsenvahdin, joka on tunnustanut teot. Viime viikolla vangittiin pastori sekä tämän rakastajatar. Rakastajatar taas on murhayrityksen kohteeksi joutuneen miehen vaimo.
    --------------

    Lähde: Netti Ilta-Sanomat to 5.2.2004

    Äänestä

  • järkyttynyt kirjoitti:

    ”-Salli mun nauraa! Tai no ei sittenkaan, salli mun itkee! Kylla on jotenkin saalittavaa lukea tuollaista potaskaa.”

    On suurta typeryyttä väittää asiasta josta ei mitään tiedä ja erityisen tyhmää on leimata totuudenpuhuja valehtelijaksi asiasta minkä sekä itse että muut voi helposti tarkastaa.

    Onko tämä vain sinun tapasi vai onko tällainen tapa yleinen helluntailaisten keskuudessa?

    -pikaista vastausta odottaen

    "stb" nukkuu tällä hetkellä, koska kello siellä USA:ssa on 2.30.

    Äänestä

  • järkyttynyt kirjoitti:

    ”-Salli mun nauraa! Tai no ei sittenkaan, salli mun itkee! Kylla on jotenkin saalittavaa lukea tuollaista potaskaa.”

    On suurta typeryyttä väittää asiasta josta ei mitään tiedä ja erityisen tyhmää on leimata totuudenpuhuja valehtelijaksi asiasta minkä sekä itse että muut voi helposti tarkastaa.

    Onko tämä vain sinun tapasi vai onko tällainen tapa yleinen helluntailaisten keskuudessa?

    -pikaista vastausta odottaen

    "On suurta typeryyttä väittää asiasta josta ei mitään tiedä ja erityisen tyhmää on leimata totuudenpuhuja valehtelijaksi asiasta minkä sekä itse että muut voi helposti tarkastaa."

    -sina tiedat etta kyseessa oli totuus? On varmasti vahintaankin yhta tyhmaa sanoa etta se juttu oli totta kuin etta sanoa ettei se ollut totta. Enka muuten kutsunut hanta valehtelijaksi. Mutta jos nyt jotenkin jotakuta loukkasin(?), pyydan anteeksi.

    "Onko tämä vain sinun tapasi vai onko tällainen tapa yleinen helluntailaisten keskuudessa?"

    -Taitaapi olla minun tapa. (En muuten ole tainnut kertoa etten kuulu hellareihin? Parempi varmistaa heti ettei tule lisaa yleistyksia ja hellareihin liittamista)...

    ”On varmasti vahintaankin yhta tyhmaa sanoa etta se juttu oli totta kuin etta sanoa ettei se ollut totta.”

    Uskoisitko edes silloin, jos näkisit ruumiit?

    Epäiletkö myöskin esimerkiksi JFK:n murhatuksi?

    Olet todella naurettava!!!

    olet naurettava kun minua haukut ties miksika vaikket minua tunne. Tottakai uskon etta ihmisia murhataan, eihan siita tassa ollutkaan kyse, vaan siitaa KUKA ne ihmiset murhsi!

    Äänestä

  • Mä pyydän älkää antako yksittäisten tapausten oli ne miten järkyttäviä tahansa leimata koko liikettä. helluntalaisia on muitakin kuin nämä edellä mainitut, he eivät edusta koko seurakuntaa.

    joka sektorilla on ihmisiä jotka tekee julmuuksia eihän yksi mätä poliisi edusta koko poliisilaitosta

    Äänestä

Keräämällä satunnaisia tapauksia ja mahdollisia ylilyönteja ja lisäksi värittämällä niitä saa aikaan tällaisia purkauksia, joiden tausta on ihan muuta.
Asiallinen tutustuminen asioihin ehkä auttaisi.

Äänestä

Se on oma valinta, pitäisihän ihmisen tietää mitä on tekemässä, kun haluaa mennä kasteelle helluntaiseurakuntaan.
Ja kuka muka alistelee mihinkään riitteihin?
Taitaa ne alistamiset olla sen kirjoittelijan mielikuvituksen tuotantoa.
Helluntaiseurakuntaan liittymisessä on oma tapansa, pitää kunnioittaa sellaisia jos liittyy johonkin.
Ei minun tarvinnut montakaan sanaa sanoa, kyllähän se jännitti.
Ei sinne kukaan joudu, vaan menee jos haluaa mennä.
Ei ole kysymys yläasteen aineesta, joka pitää lukea luokan edessä, on kysymys uskosta.

Äänestä
  • Outoa ja hämärää kertomusta kummallisista luuloista jotka koskevat helluntaiseurakuntaa, minua ei kukaan ole pyytänyt maksamaan rahaa minnekkään, enkä ymmärrä sitä rukousaihejuttua ollenkaan.
    Ei niistä asioista sillä tavalla tietääkseni juoruilla että ne huudellaan rukousaiheina kaikille.
    Rukoileminen ja aiheet on henkilökohtaisia, ja onhan kyse rukouksesta, joka menee Jumalalle.
    Jos katuu syntejä, ei teeskentele vaan katuu niitä, uskoisin itse ainakin sillä tavalla muista uskovaisista. Itse olen kirjoituksesta hämmästynyt, sen tietämättömyyden ja hämärien luulojen takia.

    Äänestä

Probleemia jonkin asian kanssako ? Heijastuu tekstistäsi sinun paha olosi.
En its evoi allekirjoittaa tuota,vaikka aktiivi.hellunt.olenkin.
Toisekseen,minusta helluntaiseurakunna jäsenyys ei ole jokin tavoite,
minusta seurakuntia on muitakin, missä voi kasvaa hengellistä kasvua ja löytää paikkansa Jumalan universaalisessa(maailmanlaajuisessa)kansassa. Pääasia,että jokaisella JOKIN ns hengellinen koti. Yhdellä yksi ja toisella toinen.

Äänestä
  • Haluan lopettaa keskustelun tähän omalta osaltani ja en halua riidellä tällä keskustelupalstalla.
    Siunausta teille. Lämpimin terveisin Aamu

    Äänestä

Tjaaa...tuota kymmenysasiaa en ihan allekirjoita. Itse en ole nähnyt tollaista rahallista painostusta, mutta muuten piti kyllä suurelta osin paikkaansa tuo.

Hellarit puhuvat aina "henkilökohtaisesta" uskosta, mutta helluntailaisessa uskossa on hyvin vähän mitään HELNKILÖKOHTAISTA. Se onhellareiden piireissä hyvin julkista, ja julkisuushakuista uskon harjoittamista, ja sitä uskoa pitää todistelella kaikenlaisin keinoin, joissa tunteilu ja hysteria näyttelee suurta osaa, juuri kuten mainitsit.

Äänestä

kylla erittain vieraalta vaikka hellareissa olenkin kaynyt lahes koko ikani...

Äänestä

ehkä vähän kärjistettyä, mutta löydän kyllä nuo tektissä mainitut asiat siltä ajalta, jonka seurakunnassa olin. Ja ainahan helluntalaiset sanovat ettei pidä katsoa ihmisiin vaan Jumalaan. Jos joku ei noita em. asioita ole vielä huomannut niin hän kuuluu siihen ryhmään joka ei ole tosiasoita huomannut tai ei halua niitä huomata. Koin 20 vuoden ajan seurakunnassa käydessäni koko homman loppujen lopuksi hirveän ahdistavana, minulle se ei sopinut lainkaan. Vaikka asia on tietysti ihan ihmisistä kiinni niin kyllä minä ennemmin vaihdan seurakuntaan, jossa tuollaista ei ilmene. Kävin sotilasrippikoulun ja nyt olen kuulunut ev.lut kirkkoon kaksi vuotta ja nautin siitä "vapaudesta", joka minulle on annettu. Juon siiderin tai kaksi silloin tällöin, käyn vaimoni kanssa baarissa ja sunnuntaisin kirkossa ja pikku hiljaa minun uskoni on muuttunut paljon suvaitsevaisemmaksi kuin koskaan hellunataiseurakunnassa. Minulla ei ole tunnetta, että olenko uskossa vai helvettiin menossa ja minun ei tarvitse juosta seurakunnassa keräämässä suorituspisteitä.En kadu päätöstäni

Äänestä
  • Ei voi nähdä Jumalaa. Elävien uskovien joukossa oleminen on raskasta jos sydän on osittain maailmassa, siitä se sisäinen taistelu tulee. Olet tehnyt vapauttavan ratkaisun, mutta väärälle puolelle, sielunvihollinen on tyytyväinen kun sai voitettua sinut.

    Äänestä

  • Olen myös kuulunut helluntaiseurakuntaan joskus
    mutta olen eronnut siitä jo monta vuotta sitten.
    Minulla on ollut samat tunnot mistä sinä
    kirjoitit. Oli ahdistavaa käydä helluntaiseurakunnan tilaisuuksissa ja tuntui siltä että kuin olisin kerännyt suorituspisteitä käydessäni helluntai seurakunnan tilaisuuksissa.
    Minä liityin ev.lut kirkkoon ja olen kokenut saman vapauden ja ilon käydessäni ev.lut:n tilaisuuksissa ja voi todella elää vapaasti. Voi käydä joskus istumassa iltaa baarissa ja voi käydä kirkossa ja saa tehdä kaikkea ja nauttia pienistäkin asioista ja saa elää ilman pelkoa ja suorituspaineita.
    Toivottelen sinulle hyvää jatkoa ja siunausta.

    Äänestä

:) Aamen.

Äänestä

en löytänyt kirjoituksestasi mitään mitä meidän seurakunnassa käytettäisiin.

Olen käynyt aikuiskasteella vaikka poltankin edelleen tupakkia, Eikä minua ole sen takia hylätty. Syntiä se on ja kova yritys lopettamisesta on.

Meillä todistamiset on aina vapaaehtoisia.
Uskoontulon ehtona ei ole alttarille tulo eikä edes käden nostaminen, ne on rituaaleja joita Jumala ei vaadi.

Olet tehnyt arviosi vain yhden tai muutaman seurakunnan perusteella. Yleistäminen on vaarallista. Meillä ainakin on rakastava ilmapiiri eikä kaltaisiani heikkojakaan uskovia hyljeksitä.

Äänestä

Viestissäsi oli paljon pohtimisen aihetta näin helluntailaiseksi. Osa tuosta on kyllä valitettavasti totta.

Äänestä
  • Häätynee jotain vastinetta laittaa vastaukseksi noihin vuodatuksiin, etenkin tämän ketjun ensimmäiseen. Oma vissi vakaumukseni on, että pysyn isieni uskossa, johon jo isoäitini Tampereella äkkäsi liittyä huomattuaan, miten järkyttävällä tavalla papisto kansalaissodan aikana kannatti valkoisia ja heidän tekojaan. Silloin tapahtui nimittäin MURHIA. Näistä asioista kantsii tutkia esim. prohvessori heikki Ylikankaan kirjaa "Tie Tampereelle".
    Lisäksi omana oppikouluaikanani joskus ilottomalla 60-luvulla uskonnonopettajani, kirkon pappi, piti kyllä huolta siitä uskontotunneilla, että helluntailaiset julistetaan kuuluviksi kansalaisten kaikkein alimpaan kerrokseen.
    Toimin itse opettajana ja oikeudesta opettaa uskontoa tässä umpiluterilaisessa maassa saa muuten maksaa rahalla. Lisäksi joutuu normaalisti piispan puhutteluun, joka vannottaa, että opetuksen tulee sitten olla "tunnustuksen" mukaista, lapsikasteineen päivineen. Notta semmoonen uskonnonvapaus.
    Muuten olen ollut luterilaisessa kirkossa Juntunen & Jalovaara-sessiossa ja toiminta muistutti ällistyttävästi, anteeks' nyv vaan, hellareitten metodeja: kansaa kehotettiin eteen rukoiltavaksi, avustajia oli ottamassa vastaan kaatuvia, kun heidän puolestaan rukoiltiin jne....
    Jopa ns. 'uhri'- ja mainospuheita pidettiin kehottamalla ostamaan puhujien kasetteja ja kirjallista tuotantoa toiminnan rahoittamiseksi.
    Kyllä Kalevi Lehtisenkin toimintamalli muistuttaa jossain määrin hellareita, vai onko tullu koskaan vierailtua niissä tilaisuuksissa.
    Täydellisiä yhteisöjä ei kaiketi olekaan, mutta itse tunnen oloni vaivaantuneeksi, vieraaksi ja vihaiseksi käydessäni kuulemassa pappien joikaamista "virallisessa" ja "ainoassa oikeassa" kirkossa.

    Äänestä

  • ioannes kirjoitti:

    Häätynee jotain vastinetta laittaa vastaukseksi noihin vuodatuksiin, etenkin tämän ketjun ensimmäiseen. Oma vissi vakaumukseni on, että pysyn isieni uskossa, johon jo isoäitini Tampereella äkkäsi liittyä huomattuaan, miten järkyttävällä tavalla papisto kansalaissodan aikana kannatti valkoisia ja heidän tekojaan. Silloin tapahtui nimittäin MURHIA. Näistä asioista kantsii tutkia esim. prohvessori heikki Ylikankaan kirjaa "Tie Tampereelle".
    Lisäksi omana oppikouluaikanani joskus ilottomalla 60-luvulla uskonnonopettajani, kirkon pappi, piti kyllä huolta siitä uskontotunneilla, että helluntailaiset julistetaan kuuluviksi kansalaisten kaikkein alimpaan kerrokseen.
    Toimin itse opettajana ja oikeudesta opettaa uskontoa tässä umpiluterilaisessa maassa saa muuten maksaa rahalla. Lisäksi joutuu normaalisti piispan puhutteluun, joka vannottaa, että opetuksen tulee sitten olla "tunnustuksen" mukaista, lapsikasteineen päivineen. Notta semmoonen uskonnonvapaus.
    Muuten olen ollut luterilaisessa kirkossa Juntunen & Jalovaara-sessiossa ja toiminta muistutti ällistyttävästi, anteeks' nyv vaan, hellareitten metodeja: kansaa kehotettiin eteen rukoiltavaksi, avustajia oli ottamassa vastaan kaatuvia, kun heidän puolestaan rukoiltiin jne....
    Jopa ns. 'uhri'- ja mainospuheita pidettiin kehottamalla ostamaan puhujien kasetteja ja kirjallista tuotantoa toiminnan rahoittamiseksi.
    Kyllä Kalevi Lehtisenkin toimintamalli muistuttaa jossain määrin hellareita, vai onko tullu koskaan vierailtua niissä tilaisuuksissa.
    Täydellisiä yhteisöjä ei kaiketi olekaan, mutta itse tunnen oloni vaivaantuneeksi, vieraaksi ja vihaiseksi käydessäni kuulemassa pappien joikaamista "virallisessa" ja "ainoassa oikeassa" kirkossa.

    Kirjoitit: ”miten järkyttävällä tavalla papisto kansalaissodan aikana kannatti valkoisia ja heidän tekojaan. Silloin tapahtui nimittäin MURHIA.”

    Tätä tekevät helluntailaispastorit vielä tänäkin vuonna.
    Vaivaudu seuraamaan lehtiä ja vaikkapa lukemaan viestit vähän ylempää, niin järkytyt.

    Äänestä

  • ajattelija kirjoitti:

    Jos tarkoitat Ruotsin tapahtumia, niin lienee syytä palauttaa mieleen(mikäli nää faktat sun mielessä on koskaan ollutkaan), että kyseinen ryhmittymä on ajat sitten jo erotettu naapurimaan helluntaiyhteisöstä. Siis po. yhteisö EI (på svenska: ej) kuulu helluntailaiseen liikkeeseen. Mutta jos haluat siitä tuulta purjeisiis, niin anna palaa. Muta älä kummiskaan vääristele totuutta. Ota selvää asioista.
    Toisekseen: jopa Uudella ajalla about 1521- (jKr) ja siitä eteenpäin, ihana kansankirkkomme on murhauttanut mm. noidiksi syytettyjä sun muita. Ruotsin lain mukaan mm. siveellisyysrikoksista tms. saattoi seurata teilaamisia ym. Siis ns. Uudella ajalla. Sietää ajatella, miten paljon katolisenkin kirkon käsiä veri tahraa.
    Antoihan Lutherkin siunauksensa aikansa talonpoikaiskapinoiden veriseen kukistamiseen. Tietenkin aika ja ajattelumallit olivat toiset ja jälkiviisaus sitä parasta viisauden lajia. Toistan vielä, että olen ns. (Suomessa)ison kirkon
    taholta saanut sen verta ikävää kohtelua, etten näin lähes kuuskymppisenä mihnään tapauksessa harkitse siihen liittymistä. Lutherukset saa minun puolestani harrastaa joikaamistaan ja vinosti kattoon katselemistaan ihan siinä määrin kuin sielu sietää. Ikävää, kun tässä maassa vaan valtiota ja kirkkoa ei ole erotettu toisistaan kuten eräissä sivistysvaltioisa. Lutherkaan ei käsitykseni mukaan ollut ihan näin luterilainen.

    Äänestä

missä moinen seurakunta ON. oman paikkakuntani seurakunta ei kyllä ole tuon kaltainen. Se on minulle rakas ja siellä haluan olla ja kuulua siihen. Mikään ei ole pakollista, ei tarvitse kuin olla, mutta sitä mielellään kyllä jotain haluaa tehdä, onhan Kristus tehnyt meille!
Onkohan tuo edes totta mitä kirjoitit?
Todistuspakkoa ei ole jos niin haluat, kasteelle pääsee ilman julkisuuttakin. Tärkeintä että olet tullut uskoon ja haluat kuulua uudestisyntyneitten joukkoon. Siunausta sinulle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 106 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

r.r.ääretön kirjoitti:

Ennen tutustumista uskoonne pidin teistä enemmän.
Teksti ei ole omaani.

HELLARIKSI?

Jos olet liittymässä helluntaiseurakuntaan, tulet kohtaamaan seuraavia seikkoja:

Pelastuksen vastaanottaminen alistetaan tietyn rituaalin taakse: uskoon tullaan alttarilla, ja se on tahdon asia, ihmisen oma "ratkaisu". Tunteeseen vetoavan puheen jälkeeen evankeliumista liikuttuneita ihmisiä kehotetaan nostamaan kätensä, sen jälkeen heitä kehotetaan nousemaan seisomaan, ja sen jälkeen heitä kehotetaan tulemaan eteen alttarille, jossa uskoontulo varsinaisesti tapahtuu. Käytännöissä on toki eroja, mutta tämä on yleisin toimintamalli. Helluntailaisuus edustaakin "ratkaisukristillisyyttä": usko tietyllä tavalla ehdollistetaan, ja voidaan oikeutetusti sanoa, että rohkeimmat saavat armon.

Sinun on siis uskottava Jeesukseen ja mentävä alttarille osoittamaan ratkaisusi. Sinun on mentävä upotuskasteelle julkisessa kokouksessa, jossa myös joudut julkisesti "todistamaan" eli tunnustamaan uskosi julkisesti mikrofonin takana. Tähän liittyy yleensä lyhyt uskoontulokertomus. Olet joutunut tekemään "parannuksen" ulkoisista paheista, mm tupakanpoltosta, sillä muutoin et pääse kasteelle ja liittymään seurakuntaan.
Seurakuntayhteyteen tullaan siis kasteen kautta. Lasten kuitenkin katsotaan olevan Jumalalle otollisia sellaisinaan, eivätkä helluntailaiset näin ollen kasta pieniä lapsia. Lapset kastetaan vasta sitten, kun he itse ovat kykeneviä tunnustamaan uskonsa eli yleensä vasta noin 10-13 vuoden iässä.

Myös jälkeen päin sinua pyydetään todistamaan, tai saatat joutua mikrofonin eteen aivan yllättäenkin, todistamaan tai rukoilemaan. Joillekin tämä on hieno mahdollisuus, mutta aremmat pelkäävät julkista esiintymistä.

Kasteen jälkeen saat osallistua ehtoolliselle, mikä on mielestäni aivan oikea järjestys.

Seurakunnassa on myös "kirjoittamattomia lakeja", muun muassa se, että kymmenyksien maksamista seurakunnalle suositellaan voimakkaasti. Julistaja saattaa opettaa, että kymmenykset tulee antaa bruttotuloista, tai muutoin on "varkaan kirjoissa". Varkaathan eivät peri Jumalan valtakuntaa, ja suurin osa seurakuntalaisista ei kuitenkaan kymmenyksiä maksa, joten suuri joukko on jatkuvan syyllisyyden vallassa. (Pahimmillaan saatetaan uhata onnettomuuksilla tai sairauksilla, jos ei ole uhraamisessa "kuuliainen Herralle".) Joka tapauksessa kitsas uhraaja (rahan antamista kutsutaan uhraamiseksi) menettää Jumalan siunauksia.

Pahimmissa tapauksissa vanhimmistolla ei ole keskenään salaisuuksia, joten "sielunhoito" ei ole luottamuksellista. Vaikeat asiat juorutaan "rukousaiheina" muille, ja rippisalaisuudet rikotaan.

Kokouksessa saatetaan kohdella seurakuntalaisia niin kuin pieniä lapsia. Helppoheikkimäisyys voi ilmetä esimerkiksi niin, että juontaja kehottaa toistamaan perässään lauseita tai tervehtimään vieressä istuvia (ikäänkuin ihmiset olisivat nautoja) tai jopa halaamaan heitä, nostelemaan käsiä yms typerää. Ihmisiä ohjataan edestä käyttäytymään ohjelmoidusti, mutta jostakin käsittämättömästä syystä nuo helppoheikit ja pellehermannit saavat yleensä suuren yleisön suosion.

Usein käy niin, että tilaisuuteen tulijan halua omaan rauhaan ei kunnioiteta, vaan kaikkia kehotetaan siirtymään etupenkkiin ja lähelle puhujaa ja muita ihmisiä. Ne, jotka eivät siirry paikaltaan, julistetaan niskoittelijoiksi tai pässeiksi lampaiden joukossa. Ihmiset pyritään aivopesemään klooneiksi lukemattomilla tavoilla. Ihmiset voidaan jaotella "tuottajiin ja kuluttajiin", "ylistäjiin ja kuolleisiin", "hyödyllisiin ja seurakunnan taakkana oleviin", "miinuksiin ja plussiin" yms. Ihmisistä pyritään siis tekemään ulkoapäin ohjautuvia, vaikka aito hengellinen kasvu edellyttäisi ilman muuta ohjautumista ihmisen sisältä käsin. Esimerkiksi "ylistämisen" suhteen sanotaan ihmisille, kuinka ja milloin pitää nostaa käsiä, tanssia tai hyppiä jne. Voimakas ja karismaattinen kansannaurattaja ja -kiihottaja saa ihmiset tekemään aivan käsittämättömiä asioita. Opissa ei välttämättä ole aina moitittavaa, mutta yhteisissä kokoontumisissa tapahtuva manipulaatio on helluntailaisuudelle erittäin ominaista. Terveimmillään julistustyö on kuitenkin hoitavaa armon julistusta, jossa ei mainitunlaisia lieveilmiöitä ilmene. Joukossa on näet eräitä armoitettuja ja oikeamielisiä saarnamiehiä, joilla on Jumalalta saatu kyky ravita seurakuntaa Sanalla. Esimerkkinä suuresti kunnioittamani edesmennyt Mauri Vikstén.

Parhaassa tapauksessa olet löytänyt samanmielisten joukon, jonka kanssa on hienoa palvella Jumalaa. Löydät paikkasi ja tehtäväsi seurakunnan toiminnassa, etkä esitä minkäänlaista kritiikkiä. Jos olet innokas, aktiivinen ja usein äänessä, etenet helposti myös johtotehtäviin. Into on tärkeämpää kuin taito.

Saatat kokea kutsumukseksesi julistajan tehtävän: helluntaiseurakunnassa saarnaajaksi pääsee helposti, ilman minkäänlaista koulutusta. Olet vain rohkea ja innokas puhumaan ihmisille. Raamattuopisto on olemassa ja sitä toki suositellaan, mutta sen kurssien suorittamista ei mitenkään vaadita. Monille Jumalan palvelijoille tästä ura urkeneekin, mutta valitettavasti on todettava, että joukossa on melkoisia puliveivareitakin...

On hyvä muistaa, että helluntailaisille Jumala on tärkeämpi kuin sinä. Mielihyvin saat palvella heidän kanssaan Jumalaa, laulaa reippaita lauluja ja tehdä evankelioimistyötä, mutta jos et mukaudu normistoon, välittäminen loppuu siihen. Kärjistetysti voidaan sanoa, että helluntailaiset eivät rakasta ihmistä vaan omaa helluntailaisuuttaan. Etsitään Jumalaa niin kiihkeästi, että lähimmäinen unohtuu, vaikka Jumala löytyisi juuri tuosta lähimmästä ihmisestä...

Toiminnan kriittinen arviointi on yleensä täysin tuomittavaa. On tosin huomattava, että kritiikin mieltäminen rakentavaksi vaatii kritiikin kohteelta aina melkoista kypsyyttä. Arvostelua ei sallita oikeastaan missään määrin. Kriitikot tuomitaan vikoilijoiksi, oman pesän likaajiksi ja jopa "syöpäsoluiksi", jotka hajottavat yhteyttä. Oman näkemykseni mukaan kriittisyys on kuitenkin aidon kasvun edellytys. Ilman rakentavaa kritiikkiä ja sen käsittelyä ei tapahdu kasvua. Hengellisin termein voidaan sanoa, että kritiikki olisi osattava tulkita Jumalan puheeksi. Jeesus ja profeetat ovat näet hyviä esimerkkejä oman aikansa kriitikoista, erityisesti jumalanpalveluksen suhteen.

Profetointia saatetaan käyttää vallan välineenä, jota vastaan kukaan ei uskalla asettua. Joku saattaa tulla siis kertomaan sinulle viestin Jumalalta. Yleisimmin profetointia harrastetaan kuitenkin siten, että se julistetaan yleisesti kaikien kuullen, eikä se kohdistu suoraan keneenkään henkilöön. Profetointi lienee ainoa asia, jota erityisesti kehotetaan arvostelemaan. Mutta jos saarnaaja profetoi, harvassa ovat arvostelijat.

Johdonmukaista opillista näkemystä on hyvin vaikea muodostaa helluntaiseurakunnan opetuksen perusteella. Se johtuu siitä, että omaa teologiaa ei oikeastaan ole olemassakaan. Ja eri puhujien puheet ovat lisäksi ristiriidassa toistensa kanssa. Seurakunnilla ei ole määriteltyä opillista profiilia. On vain spontaaneja puheita, ja Raamatun sanotaan riittävän opilliseksi ohjeeksi. Käytännössä on vain niin, että Raamattua voidaan kirjaimellisestikin tulkita tuhansilla eri tavoilla. Helpoimmalla pääset, kun et liikoja analysoi puheita vaan otat hengelliseksi ravinnoksesi sen, mitä irti saat. Siis syöt kalan, heität ruodot pois, ja unohdat mitä söit. Teologian puuttumisesta johtuu mm se, että syntikäsite on varsin kehittymätön. Takerrutaan ulkoisiin seikkoihin, jotka eivät riko millään tavalla lähimmäistä vastaan, mutta vaietaan mitä törkeimmistäkin loukkauksista, joita jopa vallankäyttäjät itse saattavat kohdistaa lähimmäisiinsä. Lähimmäisenrakkauden periaatetta ei siis ole sisäistetty. Ei kertakaikkiaan tajuta, että Jumalan palveleminen toteutuu juuri lähimmäisen palvelemisena. Oireellista on, että valitettava ymmärtämättömyys tässä kaikkein tärkeimässä asiassa on lyönyt leimansa koko helluntaikenttään.

Kuten kaikki muukin touhuaminen, myös sielunhoito on usein ammattitaidotonta: asiat "rukaistaan" alttarilla. Esirukoilija saattaa vieläpä möläyttää suureen ääneen arat asiasi kaikkien korville. Paljon on puoskarointia ilmennyt tässä asiassa. Se ei ehkä ole tahallista pahuutta mutta pahuutta kuitenkin, tyhmyydestä johtuvaa.

Jos päätätkin erota seurakunnasta, se ei kaikissa seurakunnissa noin vain onnistukaan. Sinut erotetaan, mikä julkisesti myös kuulutetaan. Sinua pidetään luopiona. Seurakunnan julkista profiilia varjellaan yli kaiken. Seurakunta on pyhien yhteys, sen ulkopuolella ei ole pelastusta. Tämän asian suhteen on toki poikkeuksiakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu