Ulko- ja turvallisuuspolitiikka tuntuu kovin tunneperäiseltä asialta. Hämmästellen voi panna merkille, että yhdet suhtautuvat siihen ikään kuin Venäjää peläten ja USA:lta turvaa etsien ja toiset taas pitävät Venäjää ikään kuin entisenä yya-NL:ona, jolle pitää olla niin mieliksi, että se on osoitattava USA ja EU torjumalla.
Olisi paljon hedelmällisempää, jos nuo vanhat tunnerasitteet saataisi keskustelusta pois ja ryhdyttäisi erittelemään ja analysoimaan vain sitä, mikä voi olla meille konkreettinen uhka tulevaisuudessa.
Kun uhka on epäilemättä terrorismi - perinteinen rintamasota se tuskin on - niin Suomen kannattaisi saada itsensä mukaan kaikkiin sellaisiin liittoihin, jotka antavat a) informaatiota havaituista uhkista ja b) tarvittaessa teknistä apua niiden torjumiseen.
Liittoutumisissa - oli se EU:n tai NATOn puitteissa tapahtuva - on kyse nimenomaan yhteistyöstä, jonka tavoite on turvallisuusriskien minimoiminen. Sellaisesta olisi typerä kieltäytyä.
Vastustajat hekumoivat kauhukuvilla siitä, että jos olisimme Natossa, niin poikiamme olisi lähetetty Irakiin kuolemaan.
Tuohan on täysin perätön väite.
Ei NATO-jäsenillä ole tuollaiseen mitään velvoitetta. Saksa ja Ranska ovat meille todistaneet, ettei joukkojen lähetämiseen ole todellakaan mitään pakkoa olemassa, jos ao. valtio päättää olla sotaa hyväksymättä.
Olisi paljon hedelmällisempää, jos nuo vanhat tunnerasitteet saataisi keskustelusta pois ja ryhdyttäisi erittelemään ja analysoimaan vain sitä, mikä voi olla meille konkreettinen uhka tulevaisuudessa.
Kun uhka on epäilemättä terrorismi - perinteinen rintamasota se tuskin on - niin Suomen kannattaisi saada itsensä mukaan kaikkiin sellaisiin liittoihin, jotka antavat a) informaatiota havaituista uhkista ja b) tarvittaessa teknistä apua niiden torjumiseen.
Liittoutumisissa - oli se EU:n tai NATOn puitteissa tapahtuva - on kyse nimenomaan yhteistyöstä, jonka tavoite on turvallisuusriskien minimoiminen. Sellaisesta olisi typerä kieltäytyä.
Vastustajat hekumoivat kauhukuvilla siitä, että jos olisimme Natossa, niin poikiamme olisi lähetetty Irakiin kuolemaan.
Tuohan on täysin perätön väite.
Ei NATO-jäsenillä ole tuollaiseen mitään velvoitetta. Saksa ja Ranska ovat meille todistaneet, ettei joukkojen lähetämiseen ole todellakaan mitään pakkoa olemassa, jos ao. valtio päättää olla sotaa hyväksymättä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Meidän ei tule sitoutua mihinkään sotilasliittoon. Niistä meillä on vain huonoja kokemuksia tuhat vuotisen historiamme ajalta.
Olimme 600 vuotta liitossa Ruotsin kanssa, joka oli yhtäläistä sotaa itänaapurimme vastaan. Siihen aikaan poikamme olivat myös 30 vuotta kirkastamaassa Ruotsin kuninkaan kruunua Keski-Euroopassa.
Tuota seurannut kausi Venäjän tsaarin alaisuudessa oli melko rauhallista; jos nyt poikammme kirkastiva tsaarin kunniaa Balkanilla turkkilaisia vastaan.
Sitten seurasi itsenäisuussota, jota toisaalta tuki Neuvosto-Venäjä ja toisaalta Saksa.
Sitten N-liito hyökkäsi kimppuumme syksyllä 39. Me taas hyökkäsimme vanhan tukijamme Saksan myötä 41 N-liiton kimppuun. Saimme siltäkin sotaretkeltämme turpiimme, menetyksemme olivat suurempia kuin talvisodassa.
Olisi vain parempi pysyä noiden sotaliittojen ulkopuolella.