....tästä viimesestä maihinnoususta, joka ostajalle luovutettiin. Tai ainakin siinä main.
Silloin, kun Hyundai nousi uudestaan maihin ostin ensimmäisen Sonatan ja nyt on kolmas menossa, eikä siksi,että autoissa olisi ollut jotakin elimellistä vikaa. Olen vaan vaihtanut aina tuoreempaan, kun tarjous on ollut hyvä.
Trajetteja on menossa toinen, elikkä vaimo ja minä ajamme kumpikin samalla merkillä.
(on muute nii,että ensimmäinen Octavia tuli myös minulle ja muistan hyvin kuinka auton ovetkin olisi pitänyt pitää auki, koska ihmettelijöitä riitti ja epäilys oli suuri)
Kaverilla on menossa kanssa toinen tai kolmas pienempi Hyundai.
Nyt kun satuin lueskelemaan näitä juttuja, niin pikkusen alkoi piruttamaan.
Olen itse aloittanut työsarkani -62 autoteollisuudesta ja ollut mukana myös prosessin ohella suunnittelussa, eikä yhteys autoon ja sen käyttöön tai käytön valvontaan ole katkennut tässä välissä.
Nyt on niin, että maailmassa on huomattavasti vähemmän autovalmistajia kun 60-luvun alussa ja siihen on olemassa muitakin syitä, mutta ehkä oleellisin syy viimevuosikymmenen aikana valmistajien vähentymiseen on ollut kaikkialla kiristyneet turvallisuusvaatimukset ja kuluttajasuojan jyrkkä nousu.
Tämän päivän autokaupasta ei löydy yhtäkään huonoa autoa.Se on kertakaikkiaan mahdottomuus.Tämänpäivän autot testataan niin hyvin ja ostajat vaativat autolle yhä pidemmän takuun, jopa niin pitkän,että se alkaa hipoa mahdottomuutta, sillä auto koostuu "tuhansista" erilaisista komponenteista, jotka valitettavasti myös käytössä kuluvat. Komponentit ovat myös ihmisten tekemiä, ja eri sarjoina tehtynä, jolloin valmistusmateriaalien erät vaihtelevat laadullisesti ja yhdessä ihmisen kanssa muodostavat yhtälön, joka ratkaisee osan kestävyyden ja "käyttöiän".
Toki on olemassa laaduntarkailu ja erilaiset testit, mutta niilläkin on toleranssit, joiden rajoissa kappale hyväksytään tai hylätään.
Elikkä noin nopeasti summaten on tilanne se, että kun te vertailette autoja keskenään, niin kehoittasin miettimään sitä millaisen auton tarvitsette,mahdollinen käyttöikä Teillä,vuotuinen ajokilometrimatka,mikä sopii omaan/ vaimon silmään JA MINKÄVERRAN RAHAA AUTOON SIJOITETAAN !!!!
Minulla ei ole mitään "narisemista" Hyundaista. Ne harvat vaivat mitkä ovat tulleet vastaan ovat olleet luonnollisia, eikä niistä ole pääteltävissä mitään kokonaisvaltaista laadullista heikkoutta verratessani ko. merkkiä muihin, mutta vielä toistaiseksi hinta on ollut inhimillinen ja toivottavasti pysyykin.
Yleisesti ottaen autokauppa on tänä päivänä reilua ja rehellistä, eikä potaskaa puhuva autokauppa pysy pitkään ostajille tuntemattomana, joten rauhassa vaan kaupantekoon uudesta autosta, mutta kun ostat jo käyttöikänsä sivuuttanutta autoa, niin se on "Herrassa" kaikki mitä käteesi saat.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Just! Tuohon viimeiseen virkkeeseen tiivistyy niin paljon: käyttöikä. Onko se Mersun 30 vuotta vai pienen italialaisen viisi vuotta? Mikä muuten on korelaisten autojen käyttöikä? Käväisin tänään GM:n myymälässä ja tutkin hiukan Daewoo Nubiraa... varusteilla kyllästetty automalli, jonka ovet ja takakontti kuitenkin suljettaessa päästivät pahaenteisen rämähdyksen.
Teehän sama testi vaikka Volkkarilla: ei helähdystä, vaan tukeva jysähdys!
Vielä mä tsekkaan Hyundainkin, kunhan organisaatio avaa myymälänsä täällä kaakonkulmalla. Kuuntelen tarkasti, miten ovi sulkeutuu - siis auton, ei kaupan.
Juuri tuo jysähdys vakuutti minutkin ostamaan Hyundain.
Kokeile itse niin vakuutut.
Mersun takuu on siis 2 vuotta ja koritakuu ehdot täytettynä se 30.
Volkkarin laatu on laskenut kuin lehmän häntä viimeiset vuodet. Ajatellaankohan tehtaalla, että määrä korvaa laadun? Onneksi tätä laadunpudotusta ei ole vielä havaittavissa Audilla.
Hyundai on hinta /laatusuhteeltaan yksi parhaista vaihtoehdoista.
nimittäin kouvolassa auto-rantala
Niin, ja Kotkassa on http://www.ksk-auto.fi
Kuinka kaakossa oikein olet? Lappeenrannassa, vai Vaalimaalla?
Mutta kyllä tuo jälleenmyyntiarvo on vähän sellainen juttu että SAABistitkaan ei helpolla voi vaihtaa esim. Bemariin tai Mersuun, aika huono vaihtohyvitys. Mutta päinvastoin menee helposti.
En usko että Huihaista kovin paljoa hyvitetään kun on kyse 4-5 vuotta vanhasta autosta ja mennään tekemään vaihtoa vaikka Toyotaan tai Fordiin.
Päinvastoin toimii tuokin oikein mallikkaasti.