1995, kun maamme oli liitetty Euroopan unioniin. Siinä Suomi on sidottu "noudattamaan varauksettomasti EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa". Tämän EU:n säädöksen vuoksi hallituksen omaksumalta määritelmältä, jonka mukaan Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton, on puuttunut uskottavuus.
Tätä tausta vasten on annettava arvoa nykyisen hallituksen pyrkimykselle pitää kiinni edes liittoutumattomuuden vähäisistä rippeistä. Oikeasta, todellisesta liittoutumattomuudesta ei kuitenkaan enää ole kyse.
Kun Suomen valtiojohto 1948 katsoi maan kannalta viisaimmaksi suostua Neuvostoliiton esittämän yya-sopimuksen solmimiseen, se presidentti Paasikiven – kokoomuksen entisen puheenjohtajan – johdolla torjui automaattiset turvallisuustakuut ja sai sopimukselle sisällön, jossa sotilaallisen avun saanti sidottiin sen tarpeeseen ja vain tilanteeseen, jolloin Suomi oli jo joutunut hyökkäyksen kohteeksi Saksan tai sen kanssa liitossa olevan valtion taholta. Lisäksi sopimuksen johdantoon kirjattiin Suomen pyrkimys pysyä kansainvälisten ristiriitojen ulkopuolella puolueettomana.
Nyt kokoomuksen puheenjohtaja Ville Itälä on vaatinut Suomen hallitusta hyväksymään automaattisesti ilman avunpyyntöä ja siis myös suomalaisten oman tahdon vastaisesti annettavan sotilaallisen avun Euroopan unionissa. Näin ollen liittosuhteen tulisi kokoomuksen nykyisen puheenjohtajan mielestä olla EU:ssa samanlainen kuin Varsovan liitossa, joka oli antanut jäsenmailleen automaattiset turvatakuut. Niiden perusteella Varsovan liiton joukot kukistivat 1956 Unkarissa ja 1968 Tshekkoslovakiassa uudelle poliittiselle tielle lähteneet hallitukset.
Olisi jo aika saada maamme Natoon tai EU:n sotilasliittoon liittäjiltä selvä vastaus kysymykseen, mitä tarkoitusperiä heidän haluamansa Suomen sitominen sotilasliittoon palvelee. Etsitäänkö sotilasliitosta apua ja selkänojaa kotimaisille vallanpitäjille sen tulevaisuuden tilanteen varalta, jolloin Suomen kansa haluaa irti EU:sta?
Jokainen historiaa tunteva ymmärtää, ettei maamme liittäminen Natoon tai EU:n sotilasliittoon lisää, vaan päinvastoin huonontaa Suomen turvallisuutta idän suunnalla. Venäjällä olisi sotilaallisesti liittoutuneen Suomen naapurina taas syytä epäillä, että maatamme saatetaan käyttää astinlautana sitä vastaan. Se tuskin jäisi tulevaisuudessa sen enempää kuin aikaisemminkaan vain seuraamaan tilanteen kehitystä, vaan tuntiessaan itsensä uhatuksi poistaisi omalla operaatiollaan mahdollisuuden käyttää Suomen aluetta itseään vastaan. Tämä saattaisi sen nykyisen sotilasdoktriinin mukaan merkitä myös taktisten ydinaseiden käyttämistä.
Sotilasliiton Suomelle antamat turvatakuut eivät siis merkitsisi turvaa vaan vaaraa. On kyseenalaista, ryhtyisivätkö läntisen sotilasliiton maat liittolaisena Suomen takia sotaan Venäjää vastaan, jos tämä ei olisi niiden omien, välittömien etujen mukaista. Todennäköisempää on, että Suomi EU:n koillisena raja-alueena uhrattaisiin. Jos näin ei tapahtuisi, alkaisi suursota, ja maamme joutuisi sen ensimmäiseksi taistelukentäksi. Sotilaallisen liittoutumisen maallemme avaavia näköaloja ei voi pitää houkuttelevina.
Ne geopoliittiset tosiasiat, joiden ymmärtämiseen J.V. Snellmanin, Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen ja J.R. Danielson-Kalmarin jo yli sata vuotta sitten esittämät näkemykset sekä niiden pohjalta syntynyt Paasikiven-Kekkosen linjan menestyksellinen puolueettomuuspolitiikka perustuivat, eivät ole miksikään muuttuneet.
Tätä tausta vasten on annettava arvoa nykyisen hallituksen pyrkimykselle pitää kiinni edes liittoutumattomuuden vähäisistä rippeistä. Oikeasta, todellisesta liittoutumattomuudesta ei kuitenkaan enää ole kyse.
Kun Suomen valtiojohto 1948 katsoi maan kannalta viisaimmaksi suostua Neuvostoliiton esittämän yya-sopimuksen solmimiseen, se presidentti Paasikiven – kokoomuksen entisen puheenjohtajan – johdolla torjui automaattiset turvallisuustakuut ja sai sopimukselle sisällön, jossa sotilaallisen avun saanti sidottiin sen tarpeeseen ja vain tilanteeseen, jolloin Suomi oli jo joutunut hyökkäyksen kohteeksi Saksan tai sen kanssa liitossa olevan valtion taholta. Lisäksi sopimuksen johdantoon kirjattiin Suomen pyrkimys pysyä kansainvälisten ristiriitojen ulkopuolella puolueettomana.
Nyt kokoomuksen puheenjohtaja Ville Itälä on vaatinut Suomen hallitusta hyväksymään automaattisesti ilman avunpyyntöä ja siis myös suomalaisten oman tahdon vastaisesti annettavan sotilaallisen avun Euroopan unionissa. Näin ollen liittosuhteen tulisi kokoomuksen nykyisen puheenjohtajan mielestä olla EU:ssa samanlainen kuin Varsovan liitossa, joka oli antanut jäsenmailleen automaattiset turvatakuut. Niiden perusteella Varsovan liiton joukot kukistivat 1956 Unkarissa ja 1968 Tshekkoslovakiassa uudelle poliittiselle tielle lähteneet hallitukset.
Olisi jo aika saada maamme Natoon tai EU:n sotilasliittoon liittäjiltä selvä vastaus kysymykseen, mitä tarkoitusperiä heidän haluamansa Suomen sitominen sotilasliittoon palvelee. Etsitäänkö sotilasliitosta apua ja selkänojaa kotimaisille vallanpitäjille sen tulevaisuuden tilanteen varalta, jolloin Suomen kansa haluaa irti EU:sta?
Jokainen historiaa tunteva ymmärtää, ettei maamme liittäminen Natoon tai EU:n sotilasliittoon lisää, vaan päinvastoin huonontaa Suomen turvallisuutta idän suunnalla. Venäjällä olisi sotilaallisesti liittoutuneen Suomen naapurina taas syytä epäillä, että maatamme saatetaan käyttää astinlautana sitä vastaan. Se tuskin jäisi tulevaisuudessa sen enempää kuin aikaisemminkaan vain seuraamaan tilanteen kehitystä, vaan tuntiessaan itsensä uhatuksi poistaisi omalla operaatiollaan mahdollisuuden käyttää Suomen aluetta itseään vastaan. Tämä saattaisi sen nykyisen sotilasdoktriinin mukaan merkitä myös taktisten ydinaseiden käyttämistä.
Sotilasliiton Suomelle antamat turvatakuut eivät siis merkitsisi turvaa vaan vaaraa. On kyseenalaista, ryhtyisivätkö läntisen sotilasliiton maat liittolaisena Suomen takia sotaan Venäjää vastaan, jos tämä ei olisi niiden omien, välittömien etujen mukaista. Todennäköisempää on, että Suomi EU:n koillisena raja-alueena uhrattaisiin. Jos näin ei tapahtuisi, alkaisi suursota, ja maamme joutuisi sen ensimmäiseksi taistelukentäksi. Sotilaallisen liittoutumisen maallemme avaavia näköaloja ei voi pitää houkuttelevina.
Ne geopoliittiset tosiasiat, joiden ymmärtämiseen J.V. Snellmanin, Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen ja J.R. Danielson-Kalmarin jo yli sata vuotta sitten esittämät näkemykset sekä niiden pohjalta syntynyt Paasikiven-Kekkosen linjan menestyksellinen puolueettomuuspolitiikka perustuivat, eivät ole miksikään muuttuneet.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.