Mikäs se sellainen on?
Mikä eu?
Mika
187
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Se on enemmän kuin kansainvälinen järjestö mutta toistaiseksi vähäisempi kuin yhtenäisvaltio. Se on liittovaltio, jossa jäsenvaltioilla on vähemmän itsenäistä päätäntävaltaa kuin esimerkiksi USA:n osavaltioilla ja Sveitsin kantoneilla.
Euroopan Unioni on pohjaltaan Ranskan epätoivoinen yritys valvoa ylivoimaista Saksaa ja jakaa Saksan kanssa maanosan hallinta ylikansallisten jättiläisyritysten sanelemilla ehdoilla. EU on, kuten muuan sen kannattaja hyvin totesi, "ranskalaisten sosialistibyrokraattien ja saksalaisten pankkiirien epäpyhä allianssi". EU on suosuisissa oloissa vauhtiin päästyään maanvieremän tavoin temmannut mukaansa lähimmät vasallimaat - Belgian, Hollannin, Italian, Espanjan jne. -, lisäksi Englannin vastentahtoisena seurailijana, ja vihdoin Euroopan reuna-alueiden saalismateriaalin, Suomen muiden mukana.
-Meistä pitää tulla suurvalta! Ilmoitti EU:n edellinen salonkisosialisti Union-Jacques Delors haastattelussaan saksalaiselle der Spiegel -lehdelle. Myös suomalaisilla on nyt ilo ja kunnia olla mukana rakentamassa keski-eurooppalaista suurvaltaa. Suomi on Keski-Euroopan supermahdille tietenkin vain tulevaisuuden metsäreservi, vähäinen ryhmä kuluttajia maanosan kaukaisessa kolkassa, jota ei pitemmän päälle asumiskelpoisena kannata pitää, ja pahimman varalta eteen työnnetty sotilastukikohta Venäjää vastaan.
Ja näitä suurvaltojen luonnollisesta valtioitsekkyydestä johtuvia raudankovia tosiasioita ei suomalaisten enemmistö halua, uskalla tai älyä tunnustaa. Itse koen moisen typeryyden oman intelligenssini loukkauksena.
Suomalaiset uskovat yhä edelleen, että heidän itänaapurinsa on Euroopan ainoa häikäilemätön suurvalta. Luottavaisin sinisin silmin tähyää metsäläiskansa etelään ja lounaaseen odottaen keski-eurooppalaisilta vain myötätuntoa ja epäitsekästä apua.
Suomalaisilta puuttuu norjalaisten ja sveitsiläisten rohkeus vastata itse omista asioistaan ja selvitä armottomassa kilpailussa itsenäisinä; luottaen omaan työhönsä, päättäväisyyteensä ja itsekuriinsa.
Unohtunut on amiraali Augustin Ehrensvärdin ohje Viaporin Kuninkaanportin päältä, suomeksi: Jälkimaailma, seiso tässä omalla pohjallasi, äläkä luota vieraan apuun! Tokko meillä on alun perinkään ollut edellytyksiä sen ymmärtämiseen. Ehrensvärdhän oli monipuolisesti sivistynyt, ranskalaisen koulutuksen saanut eurooppalainen. Hän tunsi perin pohjin Euroopan ja sen suurten kansojen itsekkyyden.
Venäjän pelko ratkaisi Suomen EU-kansanäänestyksen syksyllä 1994. Pelkät vallanpitäjien valheet ja heidän harjoittamansa painostus ja tiedonvääristely eivät olisi saaneet edes niukkaa enemmistöä hyväksymään itsenäisyyden hävittämistä. Suomen ratkaisu oli tyypillisesti itäeurooppalais-balttilainen. Menimme ehdoin tahdoin ja syyttä suotta mukaan tuohon surkeaan joukkoon josta Kekkosen aikana neuvostolaisten jatkuvasta painostuksesta huolimatta oli osattu pysyä kunnon hajuraon päässä.
Lähin peilimme on Viro. Virolaisparoilla ei ole vaihtoehtoja. Saadakseen muka turvaa Venäjää vastaan he ovat nyt tilaisuuden saatuaan jo suostuneet myymään koko maansa Saksalle. Viron järkyttävä tuhatvuotinen historia toistaa kyllästyttävällä tavalla itseään.
Suomella olisi ollut vaihtoehto, pohjoismainen itsenäisyys ja puolueettomuus. Sen olivat yhdessä rakentaneet toisen maailmansodan veteraanit ja sodanjälkeinen Paasikiven-Kekkosen linjan ulkopolitiikka.
Mutta pelkuruus, ahneus ja typeryys, Suomen nykyjohtajien epäpyhä kolmiyhteys, saivat yliotteen. Näin ahot, suomiset ja lipposet tuhosivat edeltävien sukupolvien työn. Kansa ei edes tajua heidän työnsä kataluutta. Ei vielä.