Bye Bye Bush !!!!!

CNN-television ja USA Today -lehden kysely osoitti, että Kerry voittaisi presidentti George W. Bushin seitsemällä prosenttiyksiköllä.

Teksas kutsuu cowboyta...tervemenoa!!!
241095
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

En minäkään jää Bushia kaipaamaan, mutta tuo hänen päätöksensä hyökätä Irakiin oli kyllä oikea ja olisipa Yhdysvaltojen presidenttinä tuossa tilanteessa ollut kuka tahansa, republikaani tai demokraatti, hän olisi tehnyt samoin.

Toki USA:n hyökkäystä Irakiin voidaan pitää virheenä. Miksi? USA:n itsensä ja ennen muuta George Bushin kannalta. USA:lle se oli good will-tappio ja Bushille se saattaa hyvinkin merkitä toisen presidenttikauden jäämistä unelmaksi. Muun maailman kannalta se oli oikea ja tarpeellinen teko. Miksi? Siksi, että Yhdysvallat näytti sitä johtajuutta, mitä tässäkin maailmantilanteessa tarvitaan – sitä, mistä Lipponenkin Bushia kiitti – jotta ei jouduta tilanteeseen, mikä syntyi, kun Yhdysvallat eristäytyi omiin oloihinsa 1920-luvun alussa. Sellainen tilanne syntyisi taas perin helposti, kun EU:lla ei vielä ole sotilaallista voimaa ja Venäjällä sitä - ja vain sitä voimaa - vielä on ja maailma kuohuu niin kuin se on tehnyt ennenkin suurten mullistusten edellä.

Nykyinen maailmantilanne on monessa mielessä toinen kuin ensimmäisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Silti voidaan löytää paljon analogioita näiden kesken. Vanhat valtarakenteet Euroopassakin (silloin monarkiat, nyt kommunistiset) ovat romahtaneet ja tilalle on tullut uusia. Valtioita on lakannut olemasta ja uusia on syntynyt. Entiset liittoutumat ovat sortuneet ja uusia on rakentunut. Halutaan syventää ja vahvistaa yhteistyötä ja myös kartetaan sitä. Kahdeksankymmenen vuoden takainen uusien kiihkomielisten poliittisten aatteiden esiinmarssi korvautuu nyt vastaavalla uskonnollisella tai ainakin siihen verhotulla kiihkolla.

Syyskuussa 1919 presidentti Woodrow Wilson puhui kongressissa Kansainliiton puolesta kyynelten virratessa alas hänen poskiaan. Hän piti USA:n mukanaoloa Kansainliitossa ainoana toivona estää tulevaisuuden sodat. Senaatti hylkäsi Kansainliiton kahdesti ja ylirasittunut Wilson sai halvauskohtauksen, josta hän ei enää koskaan toipunut. Ensimmäisen maailmansodan rasituksiin kyllästyneiden kansalaistensa tahdon mukaisesti Yhdysvallat käänsi selkänsä Wilsonin unelmalle maailman johtajuudesta, ja kansainvälisellä näyttämöllä Yhdysvallat jähmettyi haluttomaksi ja kyvyttömäksi pysäyttämään Euroopassa nousevaa myrskyä. Tämän seuraukset ovat hyvin tuntemaamme historiaa.

Yhdysvaltoja tarvittiin taas toisen maailmanpalon sammuttamisessa kuten oli tarvittu edellisessäkin. Tästä viisastuneena Yhdysvallat on pitänyt Euroopan ohjat käsissään, ja se on taannut rauhan Länsi-Euroopalle. Myös USA:n kansalaiset ovat hyväksyneet varauksetta tuon politiikan, mikä on tuottanut maalle paljon voittoja ja ei juurikaan tappioita. Yhdysvallat antoivat meillekin suuremman suojan kuin tajuammekaan niinä neljänäkymmenenä vuonna, jonka elimme Neuvostoliiton vaikutuspiirissä. Ilman tuota suojaa me olisimme ilman muuta tulleet sovjetisoiduiksi.

Amerikkalaiseen luonteeseen kuuluu tietty hyväntahtoisuus ja auttamisen halu ja siellä ihaillaan sankaruutta. Siksi kansalaiset ovat aina valmiit tukemaan johtajiaan näihin tähtäävissä pyrkimyksissä. Mutta amerikkalaiset ovat kärsimättömiä, he odottavat tuloksia pian ja ovat huonoja kestämään tappioita. Tämä näkyy yhtälailla politiikassa kuin bisneksessäkin. Kummassakin he saattavat vetäytyä pois, kun alkaa tulla toistuvia tappioita. Sodissa, joita he ovat lähes aina sisällissotansa jälkeen käyneet vain muualla kuin omassa maassaan, tuollainen menettely on helppoa. Voidaan ajatella, että syökää itse, mitä olette keittäneet, ja lähteä paremman ruokapöydän ääreen omaan turvalliseen maahan. Näin kävi ainakin puoliksi Koreassa, ihan täysin Vietnamissa, isä-Bush veti joukkonsa pois aivan liian aikaisin Persianlahdelta ja niin saattaa joutua poikakin tai hänen seuraajansa tekemään.

Sitten taas saatetaan jonkin ajan kuluttua huutaa Amerikkaa apuun, ja kiltti USA vastaa kutsuun. On se mahdottoman hyvä asia, että on tuollainen USA. Jospa se Eurooppakin voisi joskus kehittyä sellaiseksi! Sellaisia visioitahan Euroopan johtomiehillä on ja oli ainakin jokin aika sitten vielä Suomenkin johtomiehillä.

Mutta Bushiin palatakseni: menköön, minunkin puolestani, mutta pysyköön Amerikka vielä vahvana!

Äänestä
  • Väität, että USAta aina loppujen lopuksi huudetaan apuun. Ei se niin ole, jenkit hyökkäsivät Irakiin, koska Bush oli jo ennen 11.9.2001 päättänyt, että sinne mennään. Itse toivoisin ennen muuta, että jenkit pysyisivät omassa maassaan eivätkä tunkisi imperialismiaan muuhun maailmaan.

    Äänestä

  • Tänne tarvitaan lisää kaltaisiasi valopäitä näiden propagandisoitujen vaahtosuuvasemmistolaisten tasapainoksi.

    Äänestä

  • USA on ihan jees - puuteistaan huolimatta.

    Huonompia supervalta kandidaatteja on paljon.

    Äänestä

  • Erittäin hyvä kirjoitus.

    Äänestä

  • Hyvä että tulee jotain asiallistakin juttua. Täällä tulee liian usein niin säälittävää kommenttia että hävettää niiden puolesta, ei mitään suhteellisuuden tajua ja ihan pihalla.

    Äänestä

  • ...puhe mutta osa tuosta on muunneltuja olen lukenut jonkun verran kuunnellut muitten kokemuksia tuosta amerikasta kaikesta päätellen ainakin toisesta maailman sodasta sinulla ei taida olla hajuakaan en ole haastamassa riitaa mutta totuus on se että USA oli häviöllä jo D-päivän jälkeen ja toinen totuus on se että saksalaisten hävittäjät olivat apuna ei USA ollenkaan välittänyt niin että turhaan kiitit USAa siitä että kielemme on tallella.
    Vietnamista vielä ne olivat sieläkin häviöllä.

    Äänestä

  • Kansalainen kirjoitti:

    ...puhe mutta osa tuosta on muunneltuja olen lukenut jonkun verran kuunnellut muitten kokemuksia tuosta amerikasta kaikesta päätellen ainakin toisesta maailman sodasta sinulla ei taida olla hajuakaan en ole haastamassa riitaa mutta totuus on se että USA oli häviöllä jo D-päivän jälkeen ja toinen totuus on se että saksalaisten hävittäjät olivat apuna ei USA ollenkaan välittänyt niin että turhaan kiitit USAa siitä että kielemme on tallella.
    Vietnamista vielä ne olivat sieläkin häviöllä.

    10+. Pilkkuja mies(?), pilkkuja.

    Historian tuntemus aika lähellä samoja pohjalukemia. Ei viestistäsi saa oikein edes selvää mitä haluat sanoa. USAlla oli maailman GDPstä melkein 50% 1945, ja se näkyi tuotannossa. Sotilaiden koulutus USAlla oli huonompi, jonka takia Saksalaiset pärjäsivät erittäin hyvin materiaaliseen alivoimaansa nähden.

    "totuus on se että USA oli häviöllä jo D-päivän jälkeen"

    Siis hyökätessään ja edetessään he olivat häviöllä? Ehkä olet tätä porukkaa, jonka mielestä Suomi voitti Talvi- ja Jatkosodat, koska tapoimme enemmän Neuvostoliittolaisia kuin he Suomalaisia. Ihan oikeasti se vetäytyvä osapuoli on se, joka on häviöllä.

    "toinen totuus on se että saksalaisten hävittäjät olivat apuna"

    USAn vai? Mitä IHMETTÄ oikein puhut tässä.

    "ei USA ollenkaan välittänyt niin että turhaan kiitit USAa siitä että kielemme on tallella."

    Ja mistäköhän tiedät tämän? Amerikassa oli itse asiassa aika paljon vaatimuksia, että toista maailmansotaa olisi pitänyt jatkaa ja välittömästi ajaa vapauttamaan NLn valtaama Itä-Eurooppa. USAssa on paljon maahanmuuttajia sieltä ja esim Suomesta, ja idea kommunistien sortamasta itä-Euroopasta ei houkutellut heitä yhtään. Kuuluisin tämän linjan miehistä oli Kenraali Patton.

    Äänestä

  • Kansalainen kirjoitti:

    ...puhe mutta osa tuosta on muunneltuja olen lukenut jonkun verran kuunnellut muitten kokemuksia tuosta amerikasta kaikesta päätellen ainakin toisesta maailman sodasta sinulla ei taida olla hajuakaan en ole haastamassa riitaa mutta totuus on se että USA oli häviöllä jo D-päivän jälkeen ja toinen totuus on se että saksalaisten hävittäjät olivat apuna ei USA ollenkaan välittänyt niin että turhaan kiitit USAa siitä että kielemme on tallella.
    Vietnamista vielä ne olivat sieläkin häviöllä.

    olis edes pilkkuja, pisteitä.
    Historian harrastaja varmaan tarkoitti kielemme tallelle jäämisellä sitä että USA yleensä oli vastavoimana maailmassa ja pidätteli Neuvostoliiton laajenemisintoa.
    Vietnamin sodassa USA oli häviöllä eikä siihen kaikkeansa panostanut ja lopulta vetäytyi kun kotimaassa kansan sodanvastustus kasvoi.

    Äänestä

  • hymiö kirjoitti:

    Vai että hupimielessä jenkit Vietnamiin lähti, kun eivät tosissaan olleetkaan! Kiitoksia vain päivän limbosta, se oli jopa huvittava sellainen :) ja vielä kerran hymiö :)

    Ettekö te fanaattiset jenkkifanit vois jo muuttaa sinne Ameriikan ihmemaahan? Onnenpotkun antaisin persauksiin, sillä sitä te totisesti tulisitte tarvitsemaan. Jos auttais sittenkään...

    Äänestä

  • Kun tuosta USA:n luomasta turvallisuudesta tuli puhetta, haluaisin tuoda mukaan keskusteluun 80-luvun, jolloin USA tuki Saddamin hirmuhallintoa ja lähetti hänelle biologisia aseita.

    America used to like Saddam. We LOVED Saddam. We funded him. We armed him. We helped him gas Iranian troops.

    But then he screwed up. He invaded the dictatorship of Kuwait and, in doing so, did the worst thing imaginable -- he threatened an even BETTER friend of ours: the dictatorship of Saudi Arabia, and its vast oil reserves. The Bushes and the Saudi royal family were and are close business partners, and Saddam, back in 1990, committed a royal blunder by getting a little too close to their wealthy holdings. Things went downhill for Saddam from there.

    But it wasn't always that way. Saddam was our good friend and ally. We supported his regime. It wasn’t the first time we had helped a murderer. We liked playing Dr. Frankenstein. We created a lot of monsters -- the Shah of Iran, Somoza of Nicaragua, Pinochet of Chile -- and then we expressed ignorance or shock when they ran amok and massacred people. We liked Saddam because he was willing to fight the Ayatollah. So we made sure that he got billions of dollars to purchase weapons. Weapons of mass destruction. That's right, he had them. We should know -- we gave them to him!

    We allowed and encouraged American corporations to do business with Saddam in the 1980s. That's how he got chemical and biological agents so he could use them in chemical and biological weapons. Here's the list of some of the stuff we sent him (according to a 1994 U.S. Senate report):
    * Bacillus Anthracis, cause of anthrax.
    * Clostridium Botulinum, a source of botulinum toxin.
    * Histoplasma Capsulatam, cause of a disease attacking lungs, brain, spinal cord, and heart.
    * Brucella Melitensis, a bacteria that can damage major organs.
    * Clostridium Perfringens, a highly toxic bacteria causing systemic illness.
    * Clostridium tetani, a highly toxigenic substance.

    And here are some of the American corporations who helped to prop Saddam up by doing business with him: AT&T, Bechtel, Caterpillar, Dow Chemical, Dupont, Kodak, Hewlett-Packard, and IBM (for a full list of companies and descriptions of how they helped Saddam, click here.

    We were so cozy with dear old Saddam that we decided to feed him satellite images so he could locate where the Iranian troops were. We pretty much knew how he would use the information, and sure enough, as soon as we sent him the spy photos, he gassed those troops. And we kept quiet. Because he was our friend, and the Iranians were the "enemy." A year after he first gassed the Iranians, we reestablished full diplomatic relations with him!

    Later he gassed his own people, the Kurds. You would think that would force us to disassociate ourselves from him. Congress tried to impose economic sanctions on Saddam, but the Reagan White House quickly rejected that idea -- they wouldn’t let anything derail their good buddy Saddam. We had a virtual love fest with this Frankenstein whom we (in part) created.

    Äänestä

  • Ajatar kirjoitti:

    Vai että hupimielessä jenkit Vietnamiin lähti, kun eivät tosissaan olleetkaan! Kiitoksia vain päivän limbosta, se oli jopa huvittava sellainen :) ja vielä kerran hymiö :)

    Ettekö te fanaattiset jenkkifanit vois jo muuttaa sinne Ameriikan ihmemaahan? Onnenpotkun antaisin persauksiin, sillä sitä te totisesti tulisitte tarvitsemaan. Jos auttais sittenkään...

    "Vai että hupimielessä jenkit Vietnamiin lähti, kun eivät tosissaan olleetkaan!"

    Niin nöyryyttävältä kuin se tuntuu tällaiselle Suomen kaltaiselle pikkumaalle, näin se nimenomaan oli. USAn puolustusvoimissa on parhaillaan ollut 20 miljoonaa ihmistä ja Vietnamissa oli kovimmillaan hieman reilu 500 000 sotilasta. Samoin USA ei missään vaiheessa hyökännyt pohjoiseen, mikä olisi ollut strategiselta kannalta ainoa oikea vaihtoehto. Tätä ei tehty poliittisista syistä.

    Jos USA olisi ollut 100% tosissaan siitä sodasta, olisi politiikka lentänyt ikkunasta, ja Pohjois-Vietnam olisi vallattu ihan sodan aluksi.

    "Ettekö te fanaattiset jenkkifanit vois jo muuttaa sinne Ameriikan ihmemaahan?"

    Teen ensin vähän rahaa Suomelle, olenhan velkaa koulutuksestani. Kun tämä on hoidettu, menen tuottamaan rahaa valtioon, joka arvostaa sitä hieman enemmän, ja jossa rahoillani tehdään jotain älykästä. Velat pitää vain ensin maksaa, ja koulutukseni on tosiaan maksanut melkoisen summan (vaikka luultavasti pääsen perintöverossa maksamaan monta kertaa enemmän kuin koulutukseni maksoi).

    Äänestä

  • Ajatar kirjoitti:

    Vai että hupimielessä jenkit Vietnamiin lähti, kun eivät tosissaan olleetkaan! Kiitoksia vain päivän limbosta, se oli jopa huvittava sellainen :) ja vielä kerran hymiö :)

    Ettekö te fanaattiset jenkkifanit vois jo muuttaa sinne Ameriikan ihmemaahan? Onnenpotkun antaisin persauksiin, sillä sitä te totisesti tulisitte tarvitsemaan. Jos auttais sittenkään...

    Jaaha, taasko välähti huumorikomukalla.
    Eivät panostaneet kaikkeansa senkin takia että ydinsodan uhka oli kylmän sodan aikoihin todellinen ja oman kansan sodanvastustus kasvoi jatkuvasti. Olen asustanut USA:ssa vuosia.

    Äänestä

... pysyköön Amerikka vielä vahvana! Ei todella minullekaan tulisi ikävä tuota Bushia, mutta Irakiin hyökkäyksestä häntä ei kannata syyttää. Kuka tahansa Yhdysvaltojen presidentti – republikaani tai demokraatti – olisi siitä päättänyt samoin siinä tilanteessa. Tuosta teosta Bushia pitäisi vain kiittää, myös kaikkien eurooppalaisten ja siis meidänkin, mutta kiittämättömyys on maailman palkka.

Toki USA:n hyökkäystä Irakiin voidaan pitää myös virheenä. Miksi? USA:n itsensä ja ennen muuta George Bushin kannalta. Nyt, kun on nähty tuo Saddam sellaisena säälittävänä reppanana, niin on unohdettu hänen hirmutekonsa puhumattakaan siitä, että olisi ajateltu mitä kaikkea hän vielä olisi varmaan tehnyt ilman USA:n väliintuloa. Tuo hyvin tarpeellinen hyökkäys on kääntynyt USA:lle good will-tappioksi ja Bushille se saattaa hyvinkin merkitä toisen presidenttikauden jäämistä unelmaksi. Mutta maailman kannalta teko oli oikea ja tarpeellinen. Miksi? Siksi, että tässä maailmantilanteessa tarvitaan Yhdysvaltojen johtajuutta – juuri sitä, mistä Lipponen Bushia kiitti – jotta ei jouduta tilanteeseen, mikä syntyi, kun Yhdysvallat eristäytyi omiin oloihinsa 1920-luvun alussa.

Syyskuussa 1919 presidentti Woodrow Wilson puhui kongressissa Kansainliiton puolesta kyynelten virratessa alas hänen poskiaan. Hän piti USA:n mukanaoloa Kansainliitossa ainoana toivona estää tulevaisuuden sodat. Senaatti hylkäsi Kansainliiton kahdesti ja ylirasittunut Wilson sai halvauskohtauksen, josta hän ei enää koskaan toipunut. Ensimmäisen maailmansodan rasituksiin kyllästyneiden kansalaistensa tahdon mukaisesti Yhdysvallat käänsi selkänsä Wilsonin unelmalle maailman johtajuudesta, ja kansainvälisellä näyttämöllä Yhdysvallat jähmettyi haluttomaksi ja kyvyttömäksi pysäyttämään Euroopassa nousevaa myrskyä. Tämän seuraukset ovat hyvin tuntemaamme historiaa.

Yhdysvaltoja tarvittiin taas toisen maailmanpalon sammuttamisessa kuten oli tarvittu edellisessäkin. Tästä viisastuneena Yhdysvallat on pitänyt Euroopan ohjat käsissään, ja se on taannut rauhan Länsi-Euroopalle. Myös USA:n kansalaiset ovat hyväksyneet varauksetta tuon politiikan, mikä on tuottanut maalle paljon voittoja ja ei juurikaan tappioita. Yhdysvallat antoivat meillekin suuremman suojan kuin tajuammekaan niinä neljänäkymmenenä vuonna, jonka elimme Neuvostoliiton vaikutuspiirissä. Ilman tuota suojaa me olisimme ilman muuta tulleet sovjetisoiduiksi.

Amerikkalaiseen luonteeseen kuuluu tietty hyväntahtoisuus ja auttamisen halu ja siellä ihaillaan sankaruutta. Siksi kansalaiset ovat aina valmiit tukemaan johtajiaan näihin tähtäävissä pyrkimyksissä. Mutta amerikkalaiset ovat kärsimättömiä, he odottavat tuloksia pian ja ovat huonoja kestämään tappioita. Tämä näkyy yhtälailla politiikassa kuin bisneksessäkin. Kummassakin he saattavat vetäytyä pois, kun alkaa tulla toistuvia tappioita. Sodissa, joita he ovat lähes aina sisällissotansa jälkeen käyneet vain muualla kuin omassa maassaan, tuollainen menettely on helppoa. Voidaan ajatella, että syökää itse, mitä olette keittäneet, ja lähteä paremman ruokapöydän ääreen omaan turvalliseen maahan. Näin kävi ainakin puoliksi Koreassa, ihan täysin Vietnamissa, isä-Bush veti joukkonsa pois aivan liian aikaisin Persianlahdelta ja niin saattaa joutua poikakin tai hänen seuraajansa tekemään.

Sitten taas saatetaan jonkin ajan kuluttua huutaa Amerikkaa apuun, ja kiltti USA vastaa kutsuun. On se mahdottoman hyvä asia, että on tuollainen USA. Jospa se Eurooppakin voisi joskus kehittyä sellaiseksi! Sellaisia visioitahan Euroopan johtomiehillä on ja oli ainakin jokin aika sitten vielä Suomenkin johtomiehillä, mutta nyt tuo meillekin ja nimenomaan meille jos kelle turvallisuutemme vuoksi ja muutenkin tarpeellinen linja näkyy olevan hieman hakusessa, vaikka Vanhanen henkilökohtaisesti lieneekin jokseenkin tarkasti Lipposen linjoilla.

Kovin mielelläni minäkin näkisin jonkun demokraatin tuon Bushin paikalla, ja eiköhän siihen sellainen ilmaannu. Viimeisten tietojen mukaan Kerry alkaa olla selvä demokraattien ehdokas ja mielipidemittaukset osoittaisivat hänen peittoavan Bushin niukasti mutta selvästi. Bushin leirin ilmeiset epärehellisyydet äärimmäisen täpärän voiton saamiseksi viime vaaleissa saavat nyt ansaitsemansa palkan. Meillä tuo palkka vastaavista konstailuista viime vaaleissa maksettiin asianomaiselle nopeammin, mutta puolue joutunee sitä vielä hetken odottamaan.

Äänestä
  • Ei ollut tarkoitukseni tuplata tuota tekstiäni, mutta kujn se ei suostunut ensin näkymään saitilla, niin lähetin vielä toisen. Sorry! Ja nyt joudun selitelläkseni vielä triplaamaan, Sorry, sorry!

    Äänestä

ennen marraskuuta.

Toivon kylläkin Bushille kotimatkaa Teksasiin yhden kauden jälkeen, ukko on pelottavan yksinkertainen hölmöläinen.

Säälittävää katsella, kun Bush vastailee kysymyksiin ilman valmiita vastauksia."Verbaali-velholla" tökkii ja pahasti.

Äänestä
  • Forrest Gumpin tasolla...

    Äänestä

  • Marilyn vos Savant kirjoitti:

    Forrest Gumpin tasolla...

    On se vaan jännää, kun tällaisen kääpiövaltion pienet pojat uskaltavat yhdessä haukkua maailman supervallan johtajaa hänen ulosannistaan, älykkyysosamääristään ja muista tuiki tärkeistä asioista, joissa me suomalaiset olemme maailmantunnettuja tähtiä.

    Mehän osaamme tuon retoriikan metkut, osaamme small talkit sun muut puhetaidon kiemurat, ja älykkyysosamääräämme tuskin ylittää mikään muu maa maailmassa, (tai,happamasti myönnettävä, ehkä juutalaiset):( mutta ei ehkä mikään muu maa!

    Olisipa meitä 270 miljoonaa, niin näyttäisimme jenkkipojille, mistä kanat pissii, vaikka se olisi viimeinen tekomme tässä maailmassa, eikö vaan , poijjaat? Vapise, USA ! :)))

    Äänestä

  • Huvittunut kirjoitti:

    on useissa testeissä mitattu olevan selvästi eurooppalaisia korkeammalla. Ovat muuten yksi maailman rasistisimmista kansoista.

    Äänestä

  • Huvittunut kirjoitti:

    On se vaan jännää, kun tällaisen kääpiövaltion pienet pojat uskaltavat yhdessä haukkua maailman supervallan johtajaa hänen ulosannistaan, älykkyysosamääristään ja muista tuiki tärkeistä asioista, joissa me suomalaiset olemme maailmantunnettuja tähtiä.

    Mehän osaamme tuon retoriikan metkut, osaamme small talkit sun muut puhetaidon kiemurat, ja älykkyysosamääräämme tuskin ylittää mikään muu maa maailmassa, (tai,happamasti myönnettävä, ehkä juutalaiset):( mutta ei ehkä mikään muu maa!

    Olisipa meitä 270 miljoonaa, niin näyttäisimme jenkkipojille, mistä kanat pissii, vaikka se olisi viimeinen tekomme tässä maailmassa, eikö vaan , poijjaat? Vapise, USA ! :)))

    On se vaan niin että yhden ihmisen televisioesiintymisellä ei ole mitään tekemistä kansalaisuuden tai väkimäärän kanssa koska kyseessä on yhden ihmisen esiintyminen. Huvittunut lienee niitä puhujia jotka aloittava "koska olen suomalainen niin puheillani ei ole merkitystä koska meitä on vain viisimiljoonaa..."

    Toiseksi... presidentti valitaan julkiseksi puhujaksi. Public speaking! Kun juntilla ei ole ulosantia niin ei ole. JA Bushilla on saatanan huono ulosanti ja miehen puheet on lähinnä ilvelyä yhdistettynä huulien lipomiseen. Turha siinä on yleisöä syyllistää kun puhuja tekee itsestään naurettavan.

    Kolmanneksi... vai juutalaiset. Vai ovat sinun mielestäsi juutalaiset maailman älykkäintä kansaa. Jotenkin tuo on kyllä tullut esille jutuissasi aiemminkin. Sitä kun on tuollaisella asenteella varustettu niin lienee edes turha yrittää kertoa että juutalaiset on ihan normaaleja ihmisiä. Eivät he ole mitään yli- eikä ali-ihmisiä.

    :D

    Äänestä

  • siviilitarkkailija kirjoitti:

    Saat nyt lisää huvittavaa tekstiä:

    Olisiko kielteisellä asenteella jotain tekemistä kuuntelijan vastaanottokyvyn kanssa?

    Jos vaikka siviilitarkkailija on jo etukäteen leimannut Bushin hänelle epämieluisaksi puhujaksi, niin vaikka tämä puhuisi enkelin kielellä, niin se ei määrätyntyyppisiä kuulijoita miellyttäisi!

    Minusta Bush selviää erittäin hyvin puhuessaan, mutta olisi kiinnostavaa nähdä esim. siviilitarkkailija puhumassa vastaavassa tilanteessa...

    Juutalaiset on jo aikoja sitten todettu muita kansoja älykkäämmiksi, joten sen asian kiistäminen osoittaa vain kannanottajan omaa älyllistä alamittaisuutta. :)))

    Leimaaminen on aivan turhaa ja vielä typerämpää on väittää että olisin etukäteen leimannut Bushin huonoksi puhujaksi. Kyllä Bush on itse puhunut itsensä suohon.

    Riittää kun mokoma tomppeli lausuu sanan "ydinaseet" englanniksi niin jo selviää että jenkkilää johtaa täysi tollo. Toisaalta Teksasissa ei puhuta englantia vaan espanjaa joten liekö siinä syy surkeaa ulosantiin.

    Ja jos minä olisin ollut puhumassa niin turha kuvitella että olisin huonompi. En todellakaan ole. Vaikka en pidä itseäni erityisen hohdokkaana puhujana niin W Bushin puhun suohon englannilla ja vaikka 2 minuutin varoitusajalla.

    Ja taas tuota juutalaiset yli-ihmisiä ajattelua. Aivan kuin natsisaksan oppikirjasta...huh huh...

    "Leimaaminen on aivan turhaa ja vielä typerämpää on väittää että olisin etukäteen leimannut Bushin huonoksi puhujaksi"

    Joo et vaan pitänyt hänen mielipiteistään, ja sitten olet seurannut vähiten imartelevia 1min pätkiä hänen haastatteluistaan/puheistaan (joita on varmasti tuhansia tunteja).

    "Riittää kun mokoma tomppeli lausuu sanan "ydinaseet" englanniksi niin jo selviää että jenkkilää johtaa täysi tollo."

    Oletko muuten tehnyt SAT testiä? Siitä saisi ihan raa-an tuloksen jolla sinua verrata Bushiin.

    "Ja jos minä olisin ollut puhumassa niin turha kuvitella että olisin huonompi."

    Tämä oli kyllä paras ikinä. Et selvästikään voi olla kovin vanha, koska realismi ei ole vielä piirteenä kehittynyt kovin pitkälle. Kyllähän sitä yhden 30min puheen pitää kuka tahansa verbaalisesti lahjakas. Itse olen monen professorin mukaan yksi lahjakkaimpia puhujia Otaniemessä tällä hetkellä, mutta olen aivan 100% varma, että lipsahduksia tapahtuisi jos joutuisin puhumaan kameroiden edessä mahdollisesti kymmenenkin tuntia päivässä. Joskus juuri herättyäni puhun niin omiani ettei tosikaan.

    Ei Bush varmaan maailman paras ulosanniltaan ole, mutta ei se nyt niin oleellista olekaan. Clinton oli ulosanniltaan varsin loistava, ja käytti tätä lahjaansa suihinottojen saamiseksi valkoisessa talossa? Niin ja oikeudessa saivarteluun (ja jopa suoranaiseen valehteluun).

    Äänestä

  • siviilitarkkailija kirjoitti:

    Leimaaminen on aivan turhaa ja vielä typerämpää on väittää että olisin etukäteen leimannut Bushin huonoksi puhujaksi. Kyllä Bush on itse puhunut itsensä suohon.

    Riittää kun mokoma tomppeli lausuu sanan "ydinaseet" englanniksi niin jo selviää että jenkkilää johtaa täysi tollo. Toisaalta Teksasissa ei puhuta englantia vaan espanjaa joten liekö siinä syy surkeaa ulosantiin.

    Ja jos minä olisin ollut puhumassa niin turha kuvitella että olisin huonompi. En todellakaan ole. Vaikka en pidä itseäni erityisen hohdokkaana puhujana niin W Bushin puhun suohon englannilla ja vaikka 2 minuutin varoitusajalla.

    Ja taas tuota juutalaiset yli-ihmisiä ajattelua. Aivan kuin natsisaksan oppikirjasta...huh huh...

    Maailman todellinen hupishow olisi nähdä Bush ja sivaritarkkailija kaksinkamppailussa puhujapöntöissä!

    Tarvittaisiin varmaankin molemmin puolin taluttaja sivaritarkkailijalle puhekamppailun päättyessä, sen verran olisivat ilmansuunnat tältä "Bushin suohonpuhujalta" menneet sekaisin Bushin pyörityksessä...

    Jos kaveri kirjoittaa välillä niin vailla tolkkua olevia tekstejä täälläkin, miten voisi puhuminen olla sen helpompaa.

    Bush on juuri tänään kuulemani asiantuntijan arvion mukaan karismaattinen persoona, joka osaa puhua siten, että asiat pysyvät loogisessa järjestyksessä; taito, joka ainakin sivaritarkkailijan kirjoituksissa loistaa poissaolollaan... :)))

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Putin kirjoitti:

CNN-television ja USA Today -lehden kysely osoitti, että Kerry voittaisi presidentti George W. Bushin seitsemällä prosenttiyksiköllä.

Teksas kutsuu cowboyta...tervemenoa!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu