juuri luin

Oulun yliopiston historian professori Jouko Vahtolan vaikuttavan tutkimuksen aunuksen retkestä. Kirjan nimi on Nuorukaisten sota. Tämä oli sota joka alkoi keväällä 1919 jossa suomalaiset joukot ylittivät valtakunnan rajan ja etenivät N-liiton alueelle yrittäen nostaa siviiliväen kapinaan neuvostoliiton hallitusta vastaan. Tätä sanottiin Aunuksen retkeksi. Kansalaisodan voitettuaan ja tuhansia punaisia laittomasti teloitettuaan ei valkoisen armeijan verenhimo ollut vielä tyydytetty. Piti kehittää aivan käsittämätön hölmöntölmäys joksi tätä keväällä -19 alkanutta hyökkäystä aunukseen voi kutsua. Vaikka retki syntyikin ykstyistahojen aloitteesta ja rahoituksesta otti Suomen hallitus ja eduskunta sen niin omakseen, että sitä voi kutsua Suomen sotaretkeksi venäjälle v.1919. Sotaretken tarkoituksena oli valloittaa Itä-Karjala ja Aunus ja ottaa se Suomen hallintaan. Sotaretki tuli maksamaan Suomen valtiolle n.36,5 miljoonaa silloista markkaa. Summa vastaa ostoarvoltaan n.1,5 kertaisena nykyrahaa. Miehiä tässä virallisesti yksityisarmeijassa mutta käytännössä ja kiinteästi Suomen armeijan ja valtionjohdon tukemassa hyökkäysjoukossa oli 3000-4000. Tappiot olivat n.400 kaatunutta ja n.700 haavoittunutta. Hyökkäys päättyi yksiselitteisesti hyökkääjien tappioon. Ainoa asia joka hyökkäyksellä saavutettiin oli Neuvostoliiton perusteltu epäluulo suomalaisten tarkoitusperiä kohtaan myöhemmin 20- ja 30-luvuilla. Suomi yritti käyttää sotilaallisesti Neuvostoliiton hetkellistä heikkouden tilaa hyväkseen eikä Neuvostoliitto sitä unohtanut. Nämä ns.heimosodat päättyivät sitten Tarton rauhan solmimiseen joka "häpeärauhan" leimasta huolimatta oli kohtuullisen oikeudenmukainen rauha.
10860
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Sekin kuuluu niihin historian "unohdettuihin" asioihin.Suomalaiset aiheutti tyhmällä äärioikeistolaisella politiikallaan itselleen kovaa vahinkoa.Aina niitä sotahulluja tässä maassa riittää.

Äänestä
  • Äärioikeistolainen EI OLE yhtä kuin sotahullu. Äärivasemmistolainen ja kommunisti on vielä suurempi sotahullu. Vallankumous täytyy heidän mielestään tehdä vain väkivaltaisella tavalla (Vapaussota).

    Kommunistinen vallankumous levitettiin ympäri maailman väkivallalla, Pohjois-Korea, Kiina, N:liitto/Venäjä. Lenin itse painotti:"Tappakaa heidät vimeisen mieheen" (vallankumouksen ja aatteen vastustajat). Kommunismi on yksi maailman PAHIMPIA syöpäkasvaimia jaon aiheutanut eniten köyhyyttä ja kurjuutta maailmassa.

    Äänestä

  • Jaska kirjoitti:

    Äärioikeistolainen EI OLE yhtä kuin sotahullu. Äärivasemmistolainen ja kommunisti on vielä suurempi sotahullu. Vallankumous täytyy heidän mielestään tehdä vain väkivaltaisella tavalla (Vapaussota).

    Onneksi meillä Suomessa on ollut voimakas maltillinen suunta työväenliikkeessä. Paasikivikin oli "vaaran vuosina" sitä mieltä, että SDP:n täytyy olla voimakas, koska työväen tyytymättömyyden kanavoiminen sopimusteitse syntyviin maltillisiin uudistuksiin on paras tapa vastustaa kommunismia.

    Jos kommunistien vastapuolena olisi 1940-luvun lopulla ollut pelkkä oikeisto, olisi todennäköisesti ajauduttu uuteen sisällissotaan.

    Äänestä

  • Jaska kirjoitti:

    Äärioikeistolainen EI OLE yhtä kuin sotahullu. Äärivasemmistolainen ja kommunisti on vielä suurempi sotahullu. Vallankumous täytyy heidän mielestään tehdä vain väkivaltaisella tavalla (Vapaussota).

    Kommunistinen vallankumous levitettiin ympäri maailman väkivallalla, Pohjois-Korea, Kiina, N:liitto/Venäjä. Lenin itse painotti:"Tappakaa heidät vimeisen mieheen" (vallankumouksen ja aatteen vastustajat). Kommunismi on yksi maailman PAHIMPIA syöpäkasvaimia jaon aiheutanut eniten köyhyyttä ja kurjuutta maailmassa.

    ???

    Äänestä

Lukekaa ihmeessä se kirja. Se ei ole kommarikirja. Nämä maanpetturit tässä puhuvat jotain ihmeellistä paskaa, jolla ei ole mitään tekemistä loistavan kirjan kanssa.

Äänestä
  • loistava kuvaus kuinka kansallisuustunteen innoittamia nuoria miehiä huijattiin liittymään tällaiseen hankkeeseen johon ei ollut mitään muuta syytä kuin suur-suomiaate ja seurauksena veriset tappiot. Seuraavan kerranhan samalainen paatoksellinen suur-suomi hanke käynnistyi 41-kesällä kun vanha raja ylitettiin ja lopputulos oli samankaltainen.

    Äänestä

Usein on kuviteltu, että Suomen itsenäistymisen jälkeen maassa olisi ollut rauha. Näin ei ole ollut. Sotareissut Vienan-Karjalaan huononsivat Neuvostoliiton ja Suomen välejä. Eihän sellainen mitään oikeaa ulkopolitiikkaa ole. Vaikka Suomen hallitus ei ollut sodassa mukana, se salli kuitenkin joukkojen siirtymisen alueelle ja oli aatteelle myötämielinen. Todella tyhmää, lapsellista touhua. Siinä ryvettyi myös Mannerheim.
Suomalaiset ovat olleet ymmärtämättömiä metsäläisiä. Se ei haittaa, jos oppimaton kansa ei ymmärrä asioita, mutta että maan hallitus ja arvostetut kansalaisjärjestöt ovat hommassa mukana, se on täyttä pöljyyttä.

Äänestä

Karjalan retkikuntaan osallistuvat saivat
arvokasta kokemusta sotimisesta Karjalassa, jota tulevissa sodissa tarvittiin.

Retkikuntaan osallistuivat tulevia kenraaleja.

Mm. kenraali Paavo Talvela:
http://www.mannerheim.fi/10_ylip/s_talvel.htm

Sekä ainoa kaksinkertainen Mannerheimin ristin ritari kenraali Aaro Pajari:
http://www.uta.fi/koskivoimaa/henkilot/pajari.htm

"Vapaussodan päätyttyä Pajari jatkoi sotilasuralla mm. osallistumalla ns. Karjalan retkikuntaan. Sotakokemukset antoivat aiheen diplomityöhön, jonka hän teki opetusupseerina toimiessaan. Se käsitteli koukkaustaktiikkaa, jota suomalaiset myöhemmin sovelsivat talvi- ja jatkosodassa."

Pajarin ja Talvelan ansiosta saavutettiin Talvisodassa ensimmäinen voitto!!!
Sen merkitys Talvisodan kulkuun on merkittävä.
Vasta silloin suomalaiset uskoivat että he voivat lyödä venäläiset :)

"12. joulukuuta 1939 Laatokan Karjalassa Tolvajärvellä everstiluutnantti Aaro
Pajarin johtamat joukot tuhoavat pääosin, 7.12. lähtien käynnissä olleissa
taisteluissa, neuvostojoukot. Ensimmäinen laajamittainen torjuntavoitto
uutisoidaan maailmanlaajuisesti ja se luo uutta uskoa pahasti masentuneisiin
suomalaisjoukkoihin kaikikialla rintamalla."

http://www.sodatkuvina.cjb.net/images/Talvisota/Rintama/cwdata/391212TolvajarviSotasaalista.html

Äänestä
  • Arvokastapa hyvinkin, mutta rikollista kaikki tyynni.
    Mm. nämä henkilöt syyllistyivät rikolliseen toimintaan ja omalta osaltaan vaikuttivat Suomen ja Neuvostoliiton ulkopoliittisiin erimielisyyksiin. Ne sotaretket eivät olleet Suomen etujen mukaista toimintaa.
    Nämä henkilöt eivät valitettavasti joutuneet edesvastuuseen. Hallitus katsoi läpi sormiensa valtakunnassa olevaa yksityisarmeijaa ja sen johtajia.

    Äänestä

Ei ihme, että NL pelkäsi Suomen kautta tulevaa hyökkäystä Moskovan neuvotteluissa syksyllä -39.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

arska kirjoitti:

Oulun yliopiston historian professori Jouko Vahtolan vaikuttavan tutkimuksen aunuksen retkestä. Kirjan nimi on Nuorukaisten sota. Tämä oli sota joka alkoi keväällä 1919 jossa suomalaiset joukot ylittivät valtakunnan rajan ja etenivät N-liiton alueelle yrittäen nostaa siviiliväen kapinaan neuvostoliiton hallitusta vastaan. Tätä sanottiin Aunuksen retkeksi. Kansalaisodan voitettuaan ja tuhansia punaisia laittomasti teloitettuaan ei valkoisen armeijan verenhimo ollut vielä tyydytetty. Piti kehittää aivan käsittämätön hölmöntölmäys joksi tätä keväällä -19 alkanutta hyökkäystä aunukseen voi kutsua. Vaikka retki syntyikin ykstyistahojen aloitteesta ja rahoituksesta otti Suomen hallitus ja eduskunta sen niin omakseen, että sitä voi kutsua Suomen sotaretkeksi venäjälle v.1919. Sotaretken tarkoituksena oli valloittaa Itä-Karjala ja Aunus ja ottaa se Suomen hallintaan. Sotaretki tuli maksamaan Suomen valtiolle n.36,5 miljoonaa silloista markkaa. Summa vastaa ostoarvoltaan n.1,5 kertaisena nykyrahaa. Miehiä tässä virallisesti yksityisarmeijassa mutta käytännössä ja kiinteästi Suomen armeijan ja valtionjohdon tukemassa hyökkäysjoukossa oli 3000-4000. Tappiot olivat n.400 kaatunutta ja n.700 haavoittunutta. Hyökkäys päättyi yksiselitteisesti hyökkääjien tappioon. Ainoa asia joka hyökkäyksellä saavutettiin oli Neuvostoliiton perusteltu epäluulo suomalaisten tarkoitusperiä kohtaan myöhemmin 20- ja 30-luvuilla. Suomi yritti käyttää sotilaallisesti Neuvostoliiton hetkellistä heikkouden tilaa hyväkseen eikä Neuvostoliitto sitä unohtanut. Nämä ns.heimosodat päättyivät sitten Tarton rauhan solmimiseen joka "häpeärauhan" leimasta huolimatta oli kohtuullisen oikeudenmukainen rauha.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu