Kevät oli jo pitkällä. Radio soi hiljaa taustalla ajaessani pitkin hiekkatietä. Ikkuna oli raollaan, vaikka lannan lemahdus oli ajoittain voimakastakin. Pienen varjoisan metsäosuuden jälkeen eteeni levittyi suuri peltoaukeama. Toisella reunalla näkyi maalaistalo, jonne olin matkalla.
Tytön nimi oli Anni. Olin hänet tavannut viime kesänä vieraillessani tällä seudulla serkkujeni luona. Anni oli luonnonkaunis, herttainen ja olin häneen toivottoman ihastunut. Kurvasin talon pihaan ja nousin autosta työntäen paitaa housuihini. Itse isäntä istui rappusilla ja imeskeli piippuaan.
-Päivää.. hieno on ilma.., sanoin ja koitin olla huomaamatta vajaata pulloa rappusten juuressa.
-Päevää.., vastasi isäntä venyttäen ja sylkäisi eteensä.
-Tuota..Anni.. onkos hän kotosalla?, tiedustelin varovasti. Isäntä suoristautui ja asteli verkkaisesti porstuaan.
-Anni.. se juippi on ny tiällä.., hän huusi kaikuvalla äänellä. Naurahdin leikkisästi, mutta hymy hyytyi nopeasti, kun isäntä palasi tuimasti tuijottaen. Isäntä istuutui hitaasti ja sytytti piippunsa uudelleen. Aavistuksen toista pakaraa keventäen hän laski ylipaineen suolistostaan ja vetäisi pitkät savut piipustaan.
Seisoskelin ja odottelin. Kauempaa kuului koiran haukuntaa, mikä lähestyi jatkuvasti. Korsun takaa ilmestyi sekarotuinen piski, joka räksytti innokkaasti ja syöksyi suoraan luokseni. Se nousi takajaloilleen, kietoi etukäpälät jalkani ympärille ja aloitti hillittömän rynkytyksen. Koitin varovasti ravistaa koiraa irti, mutta se vain kiihdytti tahtia ja väläytteli hampaitaan.
-Tuota.. ei kannata kaaheesti ravistella, isäntä virkkoi ja jatkoi
-Viime kevväänä nuapurin Veijo koetti sitä irti puistella ja tuoha puri siltä reisivaltimon aaki… että anna senny tehä homma loppuun asti.
Isäntä otti pitkän huikan pullostaan ja irvisteli ja minä koitin roikottaa jalkaa niin rentona kuin suinkin pystyin. Koiran vauhti kiihtyi, kunnes se viimein irrotti otteensa ja jolkotti pitkin pihaa nuuhkien jälkiä kuonollaan. Lahkeessa oli komea läiskä, mutta ei tullut edes mieleeni ruveta sitä kädelläni pyyhkimään.
-Onneksi ei olluna shortseja.., totesi isäntä vakavana.
Aika kului eikä Annia näkynyt. Läikkä lahkeessa alkoi onneksi jo kuivua. Tieltä pellon toiselta laidalta nousi pölypilvi, joka lähestyi huimaa vauhtia. Auto teki pienen liikkeen oikealle, sitten vastaliike vasempaan ja syöksyi kylki edellä pihalle. Datsun 100A kiepahti oman autoni viereen. Pölypilvi seurasi muutaman sekunnin viiveellä ja hetkeen en nähnyt yhtään mitään. Auton ovi kävi ja eteeni tallusti iso hahmo.
-Soon moro!, sanoi mies ja tarrasi käteeni. Tuntui kuin olisin työntänyt käteni hydraulipuristimeen.
-Mie oon Annin veli, Otto, sanoi nuori mies ja hymyili leveästi. Hän oli todella riskinoloinen kaveri, kumisaappaatkin ainakin koko 46.
-Joo..terve terve.., sanoin ja silittelin murskaantunutta kättäni.
-Jaaha..sie ootkii meijän koiran jo tavannu, sanoi Otto ja yhdessä isänsä kanssa he repesivät railakkaaseen nauruun.
Otto lompsi takaisin autolleen ja viittoili minua luokseen. Kävelin aristellen keltaisen auton viereen. Autossa oli karvareuhka ratin ympärillä, puupallo-istuinsuojat ja aika liuta pehmoleluja lojui siellä sun täällä.
-Määhän takapenkille.., Otto pikemminkin komensi kuin pyysi. Pujottauduin istumaan ja Otto rojautti penkin taakse ja kävi itse kuskin paikalle. Auto tuoksahti hieman lannalle ja kojelauta oli koristeltu huoltoasemien tarroilla. Hän pisti virran päälle ja poimi kasetin hanskalokerosta. Kasetti sujahti koneeseen ja Otto käänsi volyyminappulaan niin, että se osoitti melko tarkalleen kaakkoon. Kaiuttimet alkoivat suhista ja rätistä ja olisin laittanut kädet korvilleni jos olisin kehdannut. Silloin helvetti pääsi irti. Valtava meteli alkoi jyskyttää autossa. Subwoofer tuntui työntävän suoleni pihalle ja diskantit kiljuivat niin, että tärykolvat vinkuivat.
-Saatana..soon kato Kake Sinkers ku jyrää..perkele!, elämöi Otto ja takoi nyrkillä kojelautaa.
-Lähemmäs tuhat wattia, eniten koko kylällä!, hän huusi minkä kurkusta lähti, mutta silti sanoja oli vaikeaa erottaa. Nyökyttelin ja koitin etsiä takapenkiltä kohtaa, missä bassot vähiten iskisivät. Juuri kun pakokauhu alkoi saada jo yliotteen, tempaistiin ovi auki.
Anni kumartui veljensä yli ja sulki soittimen. Kuinka kauniilta hän näyttikään. Istuin vain ja hymyilin, vaikutin varmasti omituiselta. Otto käänsi penkin eteen ja kömmin ulos.
-Hei..Anni, sanoin hiljaa ja uppouduin hänen silmiinsä.
-Hei hei.., hän vastasi, tarttui käteeni ja lähti kävelemään talolta kohti rantaan vievää polkua.
Koivurivistöt huojahtelivat tuulessa ja siellä täällä perhoset lentelivät pitkän heinikon yllä. Vaikka juttelimme kaikenlaista, tuntui suurin osa ajastani menevän hänen katseluunsa. Rintaa puristi ja olisin niin halunnut hänelle avautua, vaan sopivaa hetkeä oli vaikeaa löytää. Saavuimme järven rantaan ja istuuduimme kalliolle vierekkäin. rantasaunan piipusta kohosi savu ja laineet liplattivat rantaan. Nojasin kevyesti Anniin päin ja pinnistin sanojani suustani. Anni kääntyi puoleeni, hautasi kasvoni käsiinsä ja suuteli minua pehmeästi. Hän irrottautui ja jätti minut huulet törölleen kerjäämään lisää kuin kissanpoika. Katsoin häntä pilvissä leijuen ja hymyilin leveästi.
-Saunaan sieltä!, huusi Otto ja marssi munasillaan ohitsemme ja roikotti pyyhettä kädessään. Vilkaisin Annia ja ponnistin pystyyn.
-No perkele, iliman muuta, huusin ja kirmasin Oton perään paitaa päältäni repien. Lahjekin oli jo kuivunut, tosin kangas oli koppurainen.
Viikonloppuja kaikille!
Tytön nimi oli Anni. Olin hänet tavannut viime kesänä vieraillessani tällä seudulla serkkujeni luona. Anni oli luonnonkaunis, herttainen ja olin häneen toivottoman ihastunut. Kurvasin talon pihaan ja nousin autosta työntäen paitaa housuihini. Itse isäntä istui rappusilla ja imeskeli piippuaan.
-Päivää.. hieno on ilma.., sanoin ja koitin olla huomaamatta vajaata pulloa rappusten juuressa.
-Päevää.., vastasi isäntä venyttäen ja sylkäisi eteensä.
-Tuota..Anni.. onkos hän kotosalla?, tiedustelin varovasti. Isäntä suoristautui ja asteli verkkaisesti porstuaan.
-Anni.. se juippi on ny tiällä.., hän huusi kaikuvalla äänellä. Naurahdin leikkisästi, mutta hymy hyytyi nopeasti, kun isäntä palasi tuimasti tuijottaen. Isäntä istuutui hitaasti ja sytytti piippunsa uudelleen. Aavistuksen toista pakaraa keventäen hän laski ylipaineen suolistostaan ja vetäisi pitkät savut piipustaan.
Seisoskelin ja odottelin. Kauempaa kuului koiran haukuntaa, mikä lähestyi jatkuvasti. Korsun takaa ilmestyi sekarotuinen piski, joka räksytti innokkaasti ja syöksyi suoraan luokseni. Se nousi takajaloilleen, kietoi etukäpälät jalkani ympärille ja aloitti hillittömän rynkytyksen. Koitin varovasti ravistaa koiraa irti, mutta se vain kiihdytti tahtia ja väläytteli hampaitaan.
-Tuota.. ei kannata kaaheesti ravistella, isäntä virkkoi ja jatkoi
-Viime kevväänä nuapurin Veijo koetti sitä irti puistella ja tuoha puri siltä reisivaltimon aaki… että anna senny tehä homma loppuun asti.
Isäntä otti pitkän huikan pullostaan ja irvisteli ja minä koitin roikottaa jalkaa niin rentona kuin suinkin pystyin. Koiran vauhti kiihtyi, kunnes se viimein irrotti otteensa ja jolkotti pitkin pihaa nuuhkien jälkiä kuonollaan. Lahkeessa oli komea läiskä, mutta ei tullut edes mieleeni ruveta sitä kädelläni pyyhkimään.
-Onneksi ei olluna shortseja.., totesi isäntä vakavana.
Aika kului eikä Annia näkynyt. Läikkä lahkeessa alkoi onneksi jo kuivua. Tieltä pellon toiselta laidalta nousi pölypilvi, joka lähestyi huimaa vauhtia. Auto teki pienen liikkeen oikealle, sitten vastaliike vasempaan ja syöksyi kylki edellä pihalle. Datsun 100A kiepahti oman autoni viereen. Pölypilvi seurasi muutaman sekunnin viiveellä ja hetkeen en nähnyt yhtään mitään. Auton ovi kävi ja eteeni tallusti iso hahmo.
-Soon moro!, sanoi mies ja tarrasi käteeni. Tuntui kuin olisin työntänyt käteni hydraulipuristimeen.
-Mie oon Annin veli, Otto, sanoi nuori mies ja hymyili leveästi. Hän oli todella riskinoloinen kaveri, kumisaappaatkin ainakin koko 46.
-Joo..terve terve.., sanoin ja silittelin murskaantunutta kättäni.
-Jaaha..sie ootkii meijän koiran jo tavannu, sanoi Otto ja yhdessä isänsä kanssa he repesivät railakkaaseen nauruun.
Otto lompsi takaisin autolleen ja viittoili minua luokseen. Kävelin aristellen keltaisen auton viereen. Autossa oli karvareuhka ratin ympärillä, puupallo-istuinsuojat ja aika liuta pehmoleluja lojui siellä sun täällä.
-Määhän takapenkille.., Otto pikemminkin komensi kuin pyysi. Pujottauduin istumaan ja Otto rojautti penkin taakse ja kävi itse kuskin paikalle. Auto tuoksahti hieman lannalle ja kojelauta oli koristeltu huoltoasemien tarroilla. Hän pisti virran päälle ja poimi kasetin hanskalokerosta. Kasetti sujahti koneeseen ja Otto käänsi volyyminappulaan niin, että se osoitti melko tarkalleen kaakkoon. Kaiuttimet alkoivat suhista ja rätistä ja olisin laittanut kädet korvilleni jos olisin kehdannut. Silloin helvetti pääsi irti. Valtava meteli alkoi jyskyttää autossa. Subwoofer tuntui työntävän suoleni pihalle ja diskantit kiljuivat niin, että tärykolvat vinkuivat.
-Saatana..soon kato Kake Sinkers ku jyrää..perkele!, elämöi Otto ja takoi nyrkillä kojelautaa.
-Lähemmäs tuhat wattia, eniten koko kylällä!, hän huusi minkä kurkusta lähti, mutta silti sanoja oli vaikeaa erottaa. Nyökyttelin ja koitin etsiä takapenkiltä kohtaa, missä bassot vähiten iskisivät. Juuri kun pakokauhu alkoi saada jo yliotteen, tempaistiin ovi auki.
Anni kumartui veljensä yli ja sulki soittimen. Kuinka kauniilta hän näyttikään. Istuin vain ja hymyilin, vaikutin varmasti omituiselta. Otto käänsi penkin eteen ja kömmin ulos.
-Hei..Anni, sanoin hiljaa ja uppouduin hänen silmiinsä.
-Hei hei.., hän vastasi, tarttui käteeni ja lähti kävelemään talolta kohti rantaan vievää polkua.
Koivurivistöt huojahtelivat tuulessa ja siellä täällä perhoset lentelivät pitkän heinikon yllä. Vaikka juttelimme kaikenlaista, tuntui suurin osa ajastani menevän hänen katseluunsa. Rintaa puristi ja olisin niin halunnut hänelle avautua, vaan sopivaa hetkeä oli vaikeaa löytää. Saavuimme järven rantaan ja istuuduimme kalliolle vierekkäin. rantasaunan piipusta kohosi savu ja laineet liplattivat rantaan. Nojasin kevyesti Anniin päin ja pinnistin sanojani suustani. Anni kääntyi puoleeni, hautasi kasvoni käsiinsä ja suuteli minua pehmeästi. Hän irrottautui ja jätti minut huulet törölleen kerjäämään lisää kuin kissanpoika. Katsoin häntä pilvissä leijuen ja hymyilin leveästi.
-Saunaan sieltä!, huusi Otto ja marssi munasillaan ohitsemme ja roikotti pyyhettä kädessään. Vilkaisin Annia ja ponnistin pystyyn.
-No perkele, iliman muuta, huusin ja kirmasin Oton perään paitaa päältäni repien. Lahjekin oli jo kuivunut, tosin kangas oli koppurainen.
Viikonloppuja kaikille!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ei voi olla totta enää, nämä on niin hupaisia, olispa omankin kirjallinen anti noin sujuvaa,ei voi muutakuin ihailla.
Max lifen kirjoitus oli taas kerran upea. Älä nyt kuitenkaan aliarvioi itseäsi, viimeisin novellisi (jota en löydä enää mistään) kestää kyllä vertailun. Näiden palstojen kaksi parasta kirjoittajaa, en muuta sano, en en en...
Vaikka olenkin täällä täysin pihalla (keskusteluista), niin sinun kirjoituksiasi tykkään silti lukea. Niissä ei ole mitään salamyhkäistä viestintää kenellekään. Vaan juuri sellaista kepeää, ilmavaa luettavaa jota arkeensa ihminen kaipaa. Kiitokset jälleen kerran.
Ihanaa..en muuta sano..lisää kiitos taas kerjään:))hyvää vkl..sinulle...
ja hyvää talvista viikonloppua.
Hieno kirjoitus ja mielikuvituksen ydin hauskasti siellä lopussa....
"Lahjekin oli jo kuivunut, tosin kangas oli koppurainen."
Kirjoita omaperäisimmistä aiheista. Ensin tietysti kannattaa kirjoittaa niistä tavanomaisemmistakin jutuista, lukea muita, ottaa vaikutteita, jne. kunnes alkaa päästä hommasta jyvälle ja oppii lukijan kiinnostuksen ylläpitäviä uusia jippoja.
Kuitenkin niihin tavanomaisempiinkin aiheisiin voi löytää omaperäisiä ja vähemmän käytettyjä näkökulmia, kun hetken ihmettelee asioita.
Oppeja voit löytää monesta paikasta. Kelpo vinkki kirjoittamiseen: mieti kunnes keksit hyvän idean. Hylkää sitten se tyystin ja keksi uusi, vielä parempi idea. Hylkää sekin ja keksi sitten entistä loistavampi idea. jne.
Jos todella on halua oppia kirjoittamaan, niin kyllä sen myös oppii. Tsemppiä.
..haluanko todella oppia kirjoittamaan. Tämä kuitenkin sellaista ajantappoa, rentouttavaa touhua.
Ehdotit, että miettisin idean, hylkään, mietin paremman jne. Vaan missä välissä sitten kirjoittaisin? Itselleni on mielekkäämpää antaa tekstin vaan tulla, liika pähkäily vaan halvaannuttaa.
Jätän laatukirjoittamisen sellaisille, jotka sen osaavat ja ovat siitä kiinnostuneita.. kuten sinulle..=)
Kiitos tästäkin kirjoituksestasi. Yksinäinen iltapuhde tässä kuluu niin rattoisasti näitä lukiessa.
Mukavaa kerrontaa, ja vaikka huipennus Annin kanssa oli vasta lopussa ei tullut mieleenkään lopettaa lukemista aiemmin.
Luen mielelläni lisääkin. :)
Hyvä tarina tuli oikein omat muistot mieleen, kun riiasin maalaistyttöä. tosin ei ollut koiria, mutta jouduin lehmiä paimentamaan keväällä takaisin navettaan, kun eivät meinanneet malttaa lähteä niityltä pois, olivat niin innoissaan kun olivat talven jälkeen päässeet ulos.
Kiitos taas - oli hauska juttu......