Pahaa, sanoo kor.13, kova käsky!
Muistui tuossa kuitenkin, takavuosilta, (miksiköhän muuten ne ei katoa vaikka vuodet vierii?) Olin 17 v nuorukainen, paljon odotuksia uskovaisten taholta, enkä taatusti ollut ehtinyt ketään vielä silloin loukata tai vahingoittaa.
Oltiin peräseinäjoella tupakokouksessa, sellainen suuruus kuin Sandif Mattson oli puhujana, hän oli lähdössä Etioppiaan lomaltaan , kokouksen lopussa hän sitten pyysi kaikki piiriin ympärilleen, meitä oli noin 20 henkeä koolla, siinä hän sitten kiersi koko piirin ja halasi ja hyvästeli kaikki yksitellen, sitten olisi tullut minun vuoroni, niin kas kummaa, hän sivuutti minut vain kylmä verisesti, syytä ilmoittamatta, jota en tiedä vielä tänäänkään? Jätti pahan arven nuoren sydämeen. MIKSI ? Vai onko lupa kysyä sitäkään?
Olin vakituisena "renkinä" uskoontulleiden vankien vastaanotto tilalla vapaaehtoisna työmiehenä, intoa kun riitti joka lähtöön, ja Pyhä Henki täytti sydämeni ja rakkaus oli todellista elämää käytännön tasola, enkä epäillyt mitään pahaa mistään enkä kenestäkään.
Taas kerran sain kolhun sisimpääni.
Kenekään ei pitänyt saada palkkaa, ei karjakonkaan, ja sitten satiun näkemään tilikirjoja, ja karjakko nosti kohtalaista palkkaa siihen aikaan nähden.
Tilan lahjoittaja rouva sitten kuuli tämän tapauksen ja maksoi minulle sievoisen summan. jolla pääsin ensimmäiseen konferennssiini.
Mentiin Lapualla kastejuhilla kuormaauton lavalla kasterantaan lapuanjoelle, siinä istuimme Niilo Yli-Vainion kanssa kahdestaan lavanreunalla jalat riippuen ulkopuolella,kun istuin paikat oli jo ihan täynnä. Olin tosi onnellinen, olin vasta eilen tullut uskoon ja riemu oli sanoinkuvaamaton.
Yhtäkkiä Niilo kysyy, mitäs sinä täällä teet, ja jotain muuta ilkeää jota en tarkasti muista, niin en ala sitten arvailemaan. Ensikertaa nähtiin toisensa. Miksiköhän hän teki tuon pahamielisen kysymyksen ?Tutui tosi pahalta, ehkä vieläki, ei sasi, tiedän?
Mandi Setälä vei nuorta miestä Larsmon lähetyskotiin, olin aikeissa tulla vaikka lähetyssaarnaajaksi,ja toiveikkaana olin menossa opiskelemaan, ehkä englantia ja siitä sitten mitä nyt sitten tulisikin. Tuli paloi joka tapauksessa sydämessni ja olin henkeä täynnä, olin aikaisemmin täyttynyt myös Pyhällä Hengellä, ja halusin tehdä jotain Jumalalle, koska olin saanut niin suuren rakkauden osakseni, Jumala oli siunannut minua, sanoisin enemmän kuin osaveljiäni.
Mutta kuinkas sitten kävikään, jouduin pyykkitupaan samana päivänä kun tulimme Mandi siskon kanssa Lähetyskodille, ja siitä se jatkui keittiö ja muissa arkiaskareissa, kunnes sitten vihdoin tajusin missä mennään. Lähdin kotiin.
Vuosia näiden jälkeen uudistuin uskossani ja innoissani ajattelin päästä raamattuopistolle oppilaaksi, että saisin oikeaa opetusta, kuinkas ollakkaan, silloinen saarnaaja, en nyt viitsi mainita hänen nimeään, sanoi, että minun aikani on siltä osin mennyt, ja kuitenkin olin vasta tuolloin 32 vuotias, parhaassa iässä.
Olisikohan näillä mitään tekemistä sen kanssa, että, en ole oikein sopeutunut helluntaiseurakuntaan koskaan, vaikka toisaalta rakastan sitä koko sydämestäni, mutta minkäs sille teet jos ei saa vasta rakkautta?
Eräässä seurakunnassa, entinen kotiseurakunta, oli tarvetta lämmitysöljystä, ja talvi tulossa, olin aikojen kulessa kerännyt jonkin verran kulta koruja, ajattelin antaa ne rakastamaani entiseen seurakuntaani, ja veli lupasi ostaa siitä saamallaan rahalla öljyä , niin sain sitten tietää, että oli ostanut autolasteittain soraa rukoushuoneen pihaan, Miltäköhän se minusta tuntui ? Onpahan kultainen pihamaa!
Hullu vissiin olen, mutta rakastan tuota epätäydellistä helluntaiherätystä yhä edelleen,
siunausta!
Muistui tuossa kuitenkin, takavuosilta, (miksiköhän muuten ne ei katoa vaikka vuodet vierii?) Olin 17 v nuorukainen, paljon odotuksia uskovaisten taholta, enkä taatusti ollut ehtinyt ketään vielä silloin loukata tai vahingoittaa.
Oltiin peräseinäjoella tupakokouksessa, sellainen suuruus kuin Sandif Mattson oli puhujana, hän oli lähdössä Etioppiaan lomaltaan , kokouksen lopussa hän sitten pyysi kaikki piiriin ympärilleen, meitä oli noin 20 henkeä koolla, siinä hän sitten kiersi koko piirin ja halasi ja hyvästeli kaikki yksitellen, sitten olisi tullut minun vuoroni, niin kas kummaa, hän sivuutti minut vain kylmä verisesti, syytä ilmoittamatta, jota en tiedä vielä tänäänkään? Jätti pahan arven nuoren sydämeen. MIKSI ? Vai onko lupa kysyä sitäkään?
Olin vakituisena "renkinä" uskoontulleiden vankien vastaanotto tilalla vapaaehtoisna työmiehenä, intoa kun riitti joka lähtöön, ja Pyhä Henki täytti sydämeni ja rakkaus oli todellista elämää käytännön tasola, enkä epäillyt mitään pahaa mistään enkä kenestäkään.
Taas kerran sain kolhun sisimpääni.
Kenekään ei pitänyt saada palkkaa, ei karjakonkaan, ja sitten satiun näkemään tilikirjoja, ja karjakko nosti kohtalaista palkkaa siihen aikaan nähden.
Tilan lahjoittaja rouva sitten kuuli tämän tapauksen ja maksoi minulle sievoisen summan. jolla pääsin ensimmäiseen konferennssiini.
Mentiin Lapualla kastejuhilla kuormaauton lavalla kasterantaan lapuanjoelle, siinä istuimme Niilo Yli-Vainion kanssa kahdestaan lavanreunalla jalat riippuen ulkopuolella,kun istuin paikat oli jo ihan täynnä. Olin tosi onnellinen, olin vasta eilen tullut uskoon ja riemu oli sanoinkuvaamaton.
Yhtäkkiä Niilo kysyy, mitäs sinä täällä teet, ja jotain muuta ilkeää jota en tarkasti muista, niin en ala sitten arvailemaan. Ensikertaa nähtiin toisensa. Miksiköhän hän teki tuon pahamielisen kysymyksen ?Tutui tosi pahalta, ehkä vieläki, ei sasi, tiedän?
Mandi Setälä vei nuorta miestä Larsmon lähetyskotiin, olin aikeissa tulla vaikka lähetyssaarnaajaksi,ja toiveikkaana olin menossa opiskelemaan, ehkä englantia ja siitä sitten mitä nyt sitten tulisikin. Tuli paloi joka tapauksessa sydämessni ja olin henkeä täynnä, olin aikaisemmin täyttynyt myös Pyhällä Hengellä, ja halusin tehdä jotain Jumalalle, koska olin saanut niin suuren rakkauden osakseni, Jumala oli siunannut minua, sanoisin enemmän kuin osaveljiäni.
Mutta kuinkas sitten kävikään, jouduin pyykkitupaan samana päivänä kun tulimme Mandi siskon kanssa Lähetyskodille, ja siitä se jatkui keittiö ja muissa arkiaskareissa, kunnes sitten vihdoin tajusin missä mennään. Lähdin kotiin.
Vuosia näiden jälkeen uudistuin uskossani ja innoissani ajattelin päästä raamattuopistolle oppilaaksi, että saisin oikeaa opetusta, kuinkas ollakkaan, silloinen saarnaaja, en nyt viitsi mainita hänen nimeään, sanoi, että minun aikani on siltä osin mennyt, ja kuitenkin olin vasta tuolloin 32 vuotias, parhaassa iässä.
Olisikohan näillä mitään tekemistä sen kanssa, että, en ole oikein sopeutunut helluntaiseurakuntaan koskaan, vaikka toisaalta rakastan sitä koko sydämestäni, mutta minkäs sille teet jos ei saa vasta rakkautta?
Eräässä seurakunnassa, entinen kotiseurakunta, oli tarvetta lämmitysöljystä, ja talvi tulossa, olin aikojen kulessa kerännyt jonkin verran kulta koruja, ajattelin antaa ne rakastamaani entiseen seurakuntaani, ja veli lupasi ostaa siitä saamallaan rahalla öljyä , niin sain sitten tietää, että oli ostanut autolasteittain soraa rukoushuoneen pihaan, Miltäköhän se minusta tuntui ? Onpahan kultainen pihamaa!
Hullu vissiin olen, mutta rakastan tuota epätäydellistä helluntaiherätystä yhä edelleen,
siunausta!
Vastaukset 1
Vanhimmat
toinen sysitty ja tyrkitty Sodankylästä.
Tosin olen tehnyt lopullisen pesäeron koko helluntaiherätyksestä ja jatkan vapaana Herran palvelijana.
Minule riitti se, että minua lapsena tyrkittiin ja sysittiin ympäristön taholta sen verran paljon, ettei uskovaisten tarvitse enää sysiä ja tyrkkiä.