Hei
Kävin erään ihmisen luona viime viikolla kylässä,joka on uskovainen(helluntailainen).
Kovasti jäin ihmettelemään yhtä asiaa, kun hän alkoi tyrkyttämään uskoaan minulle.
En ole uskonasioita vastaan, mutta liika on aina liikaa.
Kun olin jo lähtemässä pois, niin hän sanoi että jää vielä ottamaan jälkiruoka rahkaa,jos olisin tiennyt että hän alkaa minua sen syönnin aikana käännyttämään heidän uskoonsa.
Kysymykseni on, että tekevätkö kaikki helluntailaiset näin kun käy vierailemassa?
Miksi ei kaikki ihmiset hyväksy sitä asiaa että voi olla uskossa, vaikka ei kuulu helluntaiseurakuntaan?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Jossain päin raamatussa kerrotaan, miten Jeesus neuvoi opetuslapsia:"Olkaa viekkaat kuin käärmeet, mutta viattomat kuin kyyhkyset". On nerokasta strategiaa...Kun sinulla on suu täynnä rahkaa, et voi inttää vastaan. Vakavasti puhuen, varmasti tarkoitus oli vilpitön ja parastasi tarkoittava.. Joskus vain liiallinen into tuo päinvastaisen tuloksen mitä on tarkoitettu.Jokaista Jeesus kutsuu ajallaan.Sinun aikasi ei ollut suu täynnä rahkapiirakkaa ja korvat punaisena innokkaasta julistuksesta.Ystävä...Sinun aikasi saattaa olla, kun siellä yksinollessasi, polvistut, ja yksinäsi
kerrot huolesi ja murheesi Hänelle...Ja Hän kuulee ja vastaa sinulle myös.Koska välittää sinusta sellaisena,kuin olet.Meillä ihmisillä voi toisinaan"mopo karata käsistä".Koeta olla ottamatta stressiä kokemastasi,vaikka se ilmeisesti hämmennystä ja kysymyksiä herättikin mielessäsi.Vointeja.terv.Janos
kaikki tyrkyta. Jotkut ovat innokkaita kertomaan asiasta, etenkin vanhemmat ihmiset. Mutta se ei valttamatta tarkoita etta tyrkyttaisivat.
tyrkytetä uskoa, joskus tuntuu että liian vähän puhumme toisillemme Jumalan rakkaudesta, kaiken murheen keskellä. Itselle tulee joskus paha mieli kun olisi voinut lohduttaa Jumalan Sanalla, mutta kun ei uskalla, saa heti jonkun käännyttäjän nimen itselleen. Siksi uskovat ovat liiankin vaiteliaita, vaikka Jeesus sanoi, menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni..
sydäntä raastaa kun näkee hyvän ihmisen joka ei halua kuulla Jumalasta mitään ja tulee omalla uskollaan autuaaksi mikähän se sitten lieneekin,
menevän helvettiä kohti.. ei ole helppoa olla uskovainen kun pitää laittaa kynttilänsä vakan alle piiloon ettei vaan loukkaa ketään mainitsemalla Jeesus nimeä. Kokemusta on kun on yrittänyt auttaa ohjaamalla heitä Jeesuksen luokse saa kuulla että on pakko käännyttäjä jne.
Ihmiset haluavat paeta ristin Herraa, mutta viimeisellä tuomiolla minultakin voidaan kysyä teinkö riittävästi sen ihmisen eteen jonka annoin sinun käsiisi jotta tuo ihminen voisi tulla pelastukseen. No sehän kylvö on tietysti Jumalan käsissä, me olemme kylväjiä, mutta kasvun antaa itse Jumala. Jokaisella Jumalan lapsella tulee olla hengellinen koti, siksi monet kysyvät mihin jumalan lasten seurakuntaan kuulut. Kasvu tulee seurakunnan kautta ja kaikki siihen littyvät asiat kuten ehtoollinen, kaste, jne.