kun aikaa on
aikaa yksinoloon aikaa ajatuksiin
miettiä sitä kuinka pitkä matka
on muistoista unelmiin
muistoissa kaiken alku sen kehto
siinä välissä tasapainoilet pitkin elämäsi lankkua
kohti usein toteutumattomia unelmia
onko tässä ajassa jotain sellaista mitä en osaa
sillä en saa selville missä olen enkä kenen olen
hetki on kuin kohtaus tunteiden joukkohautauksesta
olisi aikaa olla kun tietäisi miten on ja miksi on
ettei vain kulkisi annettua elämää kulkemisen vuoksi
pisteestä pisteeseen jättämättä jälkeä mihinkään
jäämättä kenekään mieleen antamatta osuuttaan
vaikka kuljettu matka olisikin se annettu tehtävä
mutta jos kuljet sen tyhjin käsin suljetuin silmin
ikäänkuin kuin et olisi täyttänyt elvollisuuttasi johonkin
elämän vapaalipulla matkustamisesta seuraa rangaistus
ennenaikainen paikka kivettömällä henkisellä hautausmaalla
vaikka olet kaikkien keskellä kukaan ei sinua huomaa
et kuule ääntä et tunne kosketusta vaikka kuinka haluaisit
kulkiessasi muistojen ja unelmien välillä
-kun aikaa on-
aikaa yksinoloon aikaa ajatuksiin
miettiä sitä kuinka pitkä matka
on muistoista unelmiin
muistoissa kaiken alku sen kehto
siinä välissä tasapainoilet pitkin elämäsi lankkua
kohti usein toteutumattomia unelmia
onko tässä ajassa jotain sellaista mitä en osaa
sillä en saa selville missä olen enkä kenen olen
hetki on kuin kohtaus tunteiden joukkohautauksesta
olisi aikaa olla kun tietäisi miten on ja miksi on
ettei vain kulkisi annettua elämää kulkemisen vuoksi
pisteestä pisteeseen jättämättä jälkeä mihinkään
jäämättä kenekään mieleen antamatta osuuttaan
vaikka kuljettu matka olisikin se annettu tehtävä
mutta jos kuljet sen tyhjin käsin suljetuin silmin
ikäänkuin kuin et olisi täyttänyt elvollisuuttasi johonkin
elämän vapaalipulla matkustamisesta seuraa rangaistus
ennenaikainen paikka kivettömällä henkisellä hautausmaalla
vaikka olet kaikkien keskellä kukaan ei sinua huomaa
et kuule ääntä et tunne kosketusta vaikka kuinka haluaisit
kulkiessasi muistojen ja unelmien välillä
-kun aikaa on-
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kiitos.
Tällaiset kirjoitukset panee miettimään, niin sinun kuin myös omaa elämää. En tiedä olisitko halunnut kirjoituksesi vain tänne päiväkirjan sivulle ilman mitään kommentteja, tämä kuiteskin herätti ajatuksia. Olisin tietenkin voinut avata oman, mutta tämä on nyt kuiteskin tässä.
Aikaa on - ajatuksille
ne matkaavat elettyä elämää lapsesta nuoruuden päiviin, perheen perustamiseen, työntäyteiseen aikuisen ihmisen elämään.
Riepumatto on monenkirjava, siihen on kudottu niin ilot kuin surutkin, välissä tyyntä, tyventä. Elämänrikkaus silloin kun lapset ovat vielä kotona, vaikka päivät työntäyteisiä - elämäntaipaleelle heillekin tästä ajasta muistoja mukanaolosta ja oppimisesta.
Elämä kuljettaa, aina ei kaikki mene suunnitelmien mukaan. Riepumattoon kertyy tummaa sävyä yllättävän pian, sitä haluaisi piristää mutta aina ei voi itse valita elämänsä värikarttaa.
On aika valmistautua suruun, sillä tiellä tulee vastaan monenlaisia kysymyksiä. Asiaa ei tahdo hyväksyä, kysymme miksi meille näin? On kapinointia, kyyneleitä, uskon horjumista, kaikkea mahdollista. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä tieto elämän rajallisuudesta ja oppia elämään vain päivää kerrallaan, iloitsemaan siitä mitä vielä on jäljellä. Vaikka päivää rytmittää lääkkeiden otot haluamme silti elää "rikasta" elämää tänä aikana mitä meillä vielä on jäljellä. ... Kiitos ajasta jonka sain elää kanssasi, se säilyy muistoissani.
Surun kohtaaminen tuo syvää tuskaa vaikka aloitimme surutyön tekemisen jo yhdessä. Nyt olen yksin, yksin, yksin. En voi ymmärtää, et soita, et ole vieressäni keskustelukumppanina, olen yksin. Paikkasi pöydän äärellä on tyhjä, paikkasi iltapuhteella telkkarin ääressä, paikkasi vieressäni yhteisessä sängyssämme, tyhjää, tyhjää, vain hiljaisuutta. Ei tätä voi ymmärtää ennenkuin sen kokee.
Enhän minä ole yksin, onhan minulla lapsemme. He ovat pelastukseni ja tarkoitukseni tässä elämässä. Mitä tekisin ilman heitä? Suru on myös heillä, yhteinen surumme. Surussa turvaamme toisiimme, katse kääntyy myös ylöspäin, vaikka kaiken tarkoitusta ei ymmärrä, ei ymmärrä. Tämä tie täytyy vain kulkea, käydä läpi vaikka se olisi kuinka vaikeaa.
Olen lukenut tästä tiestä jota nyt olen kulkenut. Monenlaiset haasteet ja uudet asiat on täytynyt kohdata ja oppia. Olihan minulla hyvä opettaja, muistan sinua aina lämmöllä.
Aika kuluu, lapset kasvavat, suru helpottaa. Vaikka elämä kulkee rataansa jokapäiväisine töineen jotakin puuttuu. Ymmärrän etten voi saada sinua enää takaisin, sinulla on uusi koti siellä jossakin. Lapset eivät ole sinä, vaikka ovatkin tärkeitä. Kaipaan kontaktia aikuiseen ihmiseen. On minulla ystäviä, mutta itse kullakin on omat ympyränsä.
Elän uutta päivää, osa lapsista on jo lentänyt kotoa, osa on vielä kotopesässä. Monenlaisia muutoksia on sisältynyt elämäämme muutaman vuoden aikana, kaikki nämä ovat kasvattaneet meitä.
Elämä tuntuu jotenkin tyhjältä vaikka tekemistä löytyy ja uutta voi aina keksiä ja kehitellä. Haluan kuitenkin uskoa ja toivoa että elämä vielä jatkuu ja sillä olisi vielä jotain annettavaa minullekin. Olen astellut pimeydestä valoon ja katson mitä edessäpäin näkyy.
Mietin ajatuksiasi, jos haluat meilaa osoitteeseen: [email protected]
Kiitos asiallisesta ja kohteliaasta kirjoituksestaasi. Laitoin ajatelmani tänne kuten totesitkin, tyliin joka ei välttämättä tarvitse kommentteja.
Toivon sen kuitenkin aiheuttavan syvällisempää miettimistä elämän tarkoituksesta ja "tarkoituksellisuudesta"
Luettuani "Aikaa on - ajatuksille" kirjoituksesi, siinä hyvin kuvaat sen, että taival ei todellakaan ole aina yhtä loistoa. Kokemukset ilosta ja surusta vahvistavat, mutta useimmat pienen alku-shokin kautta ja jälkeen.
Näytät pääsevän paremmalle puolelle matkaosuudellasi.
Siihen toivotan onnea ja valoa keväästä ja kasvusta.
-niin kauan kuin on aikaa-