entinen lessu

moi!
miten sitä pääsee painolastista, joita lestis ajat ovat tuoneet???
On tässä käyty parit terapiajaksot ym.
Mutta ne kauhut on vaan mielessä
325148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Tällä palstalla yritämme olla toistemme tukena. Parhaimpina auttajina itse olen kokenut toiset samanlaiset uhrit.

Kerro tarkemmin! Palataan asiaan, jos vain itse haluat.
Siis Sinun ehdoillasi!

Äänestä

Sama probleema. Kerro ihmeessä, jos löydät jostain apua..

Äänestä
  • Olen käynyt MTT:N psykologin terapiassa, ja syön edelleen masislääkkeitä.
    Uusista ystävistä olen myös saanut apua, paitsi, että sitä ahdistusta kukaan ei ymmärrä.
    Kasvoillaan on mahdotona näistä asioista puhua!
    kukaan ei uskalla!
    Mutta päivä kerrallaan, jospa joskus olisin ehjä ihminen!

    Äänestä

  • Sama täällä, vaikka alan jo päästä pahimman yli (ainakin luulen niin). En ole käynyt terapiassa tai syonyt lääkkeitä, mutta olen löytänyt elämäni parhaan ystävän. Hän ei tuomitse eikä vastaa puolestani, vaan hän aidosti kuuntelee ja välittää. Ja se on minua kantanut. Koko ajan yritän tietoisesti varoa katkeroitumusta lessuja kohtaan, yritän ymmärtää heitä parhaani mukaan, mutta ennenkaikkea ymmärrän nyt itseäni. Ja kun ymmärrän itseäni, en tunne enää niin valtavaa ahdstusta, vaan tunnen olevani vihdoinkin sinut elämäni kanssa. Sillä jokainen tekee omat ratkaisunsa ja jokainen elää oman elämänsä.

    Äänestä

Haluatko purkaa painolastiasi edes sen verran, että sanot, millaisia lasteja kannat? Mihin asioihin ne liittyvät? Opin tulkintoihin vai käytännön toteutukseen eli elämiseen?

Entä ne kauhut, mitkä mielessäsi ovat? Pelottava Jumalako siellä taustalla kauhistuttaa? Onnettomuudet ja kiroukset, joita luulet kohtaavasi ratkaisusi jälkeen?

Aloitan kysymyksillä, koska en osaa tarttua umpimähkään mihinkään konkreettiseen ohgelmaan.

Mieti ainakin, ei ole pakko minulle puhua!

Äänestä
  • Haluatko purkaa painolastiasi edes sen verran, että sanot, millaisia lasteja kannat? Mihin asioihin ne liittyvät? Opin tulkintoihin vai käytännön toteutukseen eli elämiseen?

    TAITAA OLLA SEKÄ ETTÄ. TUNTUU PAHALTA, KUN PERHE KUITENKIN USKOO VAKAASTI LESTADIOLAISEEN OPPIIN JA ITSE ON KUIN TOISELTA PLANEETALTA.

    Entä ne kauhut, mitkä mielessäsi ovat? Pelottava Jumalako siellä taustalla kauhistuttaa? Onnettomuudet ja kiroukset, joita luulet kohtaavasi ratkaisusi jälkeen?

    JUMALA KAUHISTUTTAA TOSIAAN SIELLÄ TAKANA JA VARSINKIN SE, KUN JOINAIN PÄIVINÄ EN EDES USKO KOKO JUMALAAN. LAPSENA OLEN SAANUT AIMO ANNOKSEN OPPIA JA RISTIRIITAISUDET PYÖRII JA JÄRKI RAUKKA ON KOVILLA. VÄLILLÄ TULEE KAUSIA, ETTÄ KYSEENALAISTAN ENEMMÄN JA TOISINAAN SITTEN UNOHDAN KOKO ASIAN. VOIKO TODELLA TÄMÄ "PIENI" PORUKKA OLLA SE TAIVAASEEN PÄÄSEVÄ JOUKKO? HYVÄ KYSYMYS MUTTA JOS SIIHEN USKOISIN OLISIN TAATUSTI VIELÄ LESTADIOLAINEN.

    Aloitan kysymyksillä, koska en osaa tarttua umpimähkään mihinkään konkreettiseen ohgelmaan.

    Mieti ainakin, ei ole pakko minulle puhua!

    ELI HENGISSÄ OLLAAN JA PÄIVÄ KERRALLAAN !!

    Äänestä

  • Ex-vl kirjoitti:

    Haluatko purkaa painolastiasi edes sen verran, että sanot, millaisia lasteja kannat? Mihin asioihin ne liittyvät? Opin tulkintoihin vai käytännön toteutukseen eli elämiseen?

    TAITAA OLLA SEKÄ ETTÄ. TUNTUU PAHALTA, KUN PERHE KUITENKIN USKOO VAKAASTI LESTADIOLAISEEN OPPIIN JA ITSE ON KUIN TOISELTA PLANEETALTA.

    Entä ne kauhut, mitkä mielessäsi ovat? Pelottava Jumalako siellä taustalla kauhistuttaa? Onnettomuudet ja kiroukset, joita luulet kohtaavasi ratkaisusi jälkeen?

    JUMALA KAUHISTUTTAA TOSIAAN SIELLÄ TAKANA JA VARSINKIN SE, KUN JOINAIN PÄIVINÄ EN EDES USKO KOKO JUMALAAN. LAPSENA OLEN SAANUT AIMO ANNOKSEN OPPIA JA RISTIRIITAISUDET PYÖRII JA JÄRKI RAUKKA ON KOVILLA. VÄLILLÄ TULEE KAUSIA, ETTÄ KYSEENALAISTAN ENEMMÄN JA TOISINAAN SITTEN UNOHDAN KOKO ASIAN. VOIKO TODELLA TÄMÄ "PIENI" PORUKKA OLLA SE TAIVAASEEN PÄÄSEVÄ JOUKKO? HYVÄ KYSYMYS MUTTA JOS SIIHEN USKOISIN OLISIN TAATUSTI VIELÄ LESTADIOLAINEN.

    Aloitan kysymyksillä, koska en osaa tarttua umpimähkään mihinkään konkreettiseen ohgelmaan.

    Mieti ainakin, ei ole pakko minulle puhua!

    ELI HENGISSÄ OLLAAN JA PÄIVÄ KERRALLAAN !!

    Olen keskustellut aika paljon lestapalstalla. Olo on jotenkin arka, kun tietää millaisia kommentteja omat jutut saavat, kun oikea aito vl pääsee puhumaan vastaan. Jospa saamme rauhassa täällä jutella?
    Pysykööt omalla "lentokentällään"! Toivotaan näin!

    Sama tunne minulla on, että toiselta planeetalta ollaan. Keskustelu kunnon veeällän kanssa on omituista, koska kohtaamispistettä, yhteisyyttä ei löydy uskonasiassa lainkaan, ei kyllä maallisissakaan aina.

    En uskalla kirjoittaa mitä haluaisin, koska minut on sitten melko helppo tunnistaa. Omat lapseni ainakin. Ehkä joku muukin. Paljon olisi mielessä!

    Siitä olen vakuuttunut, että vl:t eivät ole yksin Taivaaseen menossa. Olen tavannut oikeita uskovaisia muuallakin. Heidän vl-opissaan näen hirveästi lakioppia ja vaatimusta, joka ei sovi ehdottomaan armouskoon.

    Ehdottoman armoevankeliumin olen löytänyt muualta. Sehän evättiin minulta silloin kun minut erotettiin porukasta. Ja nytkin olen epäuskoinen heidän mielestään eli parannus olisi tehtävä siitä synnistä.

    Jos lapsesta asti on tuohon opetukseen kasvatettu, niin se on syöpynyt niin alitajuntaan syvälle, ettei se tahdo millään sieltä poistua. Vaikka järki ja tunne sanovat toista, niin opetetut kauhukuvat nousevat jostakin sielun sopukoista!

    Älä anna itsesi kuitenkaan paatua tuon takia, vaikka tuntemukset ovatkin kauheita! Käytä rukouksen kanavaa Jumalaan päin ja kulje avoimin mielin, kun tapaat ihmisiä. Joskus saa voimia ja helpotusta oudoista paikoista.

    Jatketaan myöhemmin. Pitää mennä nukkumaan.
    Päivä kerrallaan! Pysy hengissä!
    Jumalan Siunausta Sinulle!

    Äänestä

  • Ex-vl kirjoitti:

    Haluatko purkaa painolastiasi edes sen verran, että sanot, millaisia lasteja kannat? Mihin asioihin ne liittyvät? Opin tulkintoihin vai käytännön toteutukseen eli elämiseen?

    TAITAA OLLA SEKÄ ETTÄ. TUNTUU PAHALTA, KUN PERHE KUITENKIN USKOO VAKAASTI LESTADIOLAISEEN OPPIIN JA ITSE ON KUIN TOISELTA PLANEETALTA.

    Entä ne kauhut, mitkä mielessäsi ovat? Pelottava Jumalako siellä taustalla kauhistuttaa? Onnettomuudet ja kiroukset, joita luulet kohtaavasi ratkaisusi jälkeen?

    JUMALA KAUHISTUTTAA TOSIAAN SIELLÄ TAKANA JA VARSINKIN SE, KUN JOINAIN PÄIVINÄ EN EDES USKO KOKO JUMALAAN. LAPSENA OLEN SAANUT AIMO ANNOKSEN OPPIA JA RISTIRIITAISUDET PYÖRII JA JÄRKI RAUKKA ON KOVILLA. VÄLILLÄ TULEE KAUSIA, ETTÄ KYSEENALAISTAN ENEMMÄN JA TOISINAAN SITTEN UNOHDAN KOKO ASIAN. VOIKO TODELLA TÄMÄ "PIENI" PORUKKA OLLA SE TAIVAASEEN PÄÄSEVÄ JOUKKO? HYVÄ KYSYMYS MUTTA JOS SIIHEN USKOISIN OLISIN TAATUSTI VIELÄ LESTADIOLAINEN.

    Aloitan kysymyksillä, koska en osaa tarttua umpimähkään mihinkään konkreettiseen ohgelmaan.

    Mieti ainakin, ei ole pakko minulle puhua!

    ELI HENGISSÄ OLLAAN JA PÄIVÄ KERRALLAAN !!

    Omaa irtautumistani lestadiolaisuudesta on helpottanut se, että olen jättänyt uskonnon kokonaan, mitä näyt itsekin välillä miettivän. Käy vaikka vapaa-ajattelijoiden nettisivuilla katsomassa, olisiko yleisestä uskontokritiikistä apua sinullekin. Näin ehkä pääset eroon taikauskoisesta jumalapelosta ja osaat katsoa lestadiolaisten tekemisiä ja sanomisia etäämpää ja jättää ne myös omaan arvoonsa. Mielestäni toisenlaisen uskonnollisuuden tuputtaminen ei johda mihinkään, vaan pikemminkin sekoittaa ajatuksia lisää.
    Jaksamista sinulle!

    Äänestä

>>
miten sitä pääsee painolastista, joita lestis ajat ovat tuoneet???
>>

Yksi mitä tulee mieleen, on että antaisit väärintekijöillesi pyytämättä anteeksi.

Vaikka anteeksipyyntöä sieltä onkin turha odottaa, niin tapahtuneet ovat kuitenkin historiaa, jolle meidän olisi hyvä laittaa sydämmessämme piste. Tällöin vapautamme itsemme siitä kahleesta, joka sitoo mielemme noihin ikäviin tapahtumiin.

Tällä en tarkoita sitä, että hyväksyisimme tapahtuneen tai että pyrkisimme unohtamaan sen että itse tapahtumat tapahtuivat. Niin kauon, kun asioiden korjaaminen on puolitiessään, asioista on hyvä välillä muistuttaa. Tarkoitan sitä, että tyhjentäisimme anteeksi annolla oman sydämmemme katkeruudesta ja kivusta. Antaisimme haavan arpeutua ja tulla tunnottomaksi.

Vääryyksien tekijät vastaavat kyllä tekosistaan viimeisellä tuomiolla. Ellei heillä löydy nöyryyttä ennen sitä, siellä se viimeistään revitään heistä esiin. Kun tämän muistaa, olen paljon mieluummin kidutettu, kuin kiduttaja tällä maallisella vaelluksella.

"Kärsimyksen ja rakkauden laki on vahvempi kuin sodan ja koston laki." (Mahatma Gandhi)

Jeesus pyysi Jumalaa armahtamaan jopa ne, jotka naulasivat häntä ristille. "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät."

Voit kokeilla rukoilla samoilla sanoilla omien väärintekijöidesi puolesta. Tiedän ettei se ole helppoa, mutta siinä se juju piileekin. Antaessaan anteeksi toiselle, ihminen työstää samalla asian omalta sydämeltään historiaan:)

Ande

Äänestä
  • Anteeksi anto on helpommin sanottu kuin tehty.
    Antaa anteeksi, UNOHTAA????
    Siihen en ainakaan minä kykene, vaikka terapiaa on takana jo vuosia.
    Niin kamalia kokemukseni ovat.
    En kykene kirjoittamaan ainuttakaan, yksilöidysti.
    Terapeutti on ainut ihminen, jolle olen kertonut, mutten kaikkea edes hänelle.
    Anteeksi en kykene antamaan, kun vaan jotenkin jaksaisi laahautua seuraavaav päivään!

    Äänestä

  • EX-lessu kirjoitti:

    Anteeksi anto on helpommin sanottu kuin tehty.

    Ei Sinun tarvitse pakottaa itseäsi anteeksiantamiseen. Anna aikaa ja pura pahaolosi kunnolla. Jos löytyisi ymmärtäväisiä ihmisiä, joille voisit kertoa, niin se auttaisi. En tiedä löytyykö meistä muista uhrista sellaisia.

    Jumala ei hylkää meitä, vaikka anteeksianto ja unohdus ei onnistukaan. Silti saamme luottaa Jumalaan ja olla armon varassa. Jumalalta voi rukoilla anteeksiantavaa mieltä.

    Mutta traumat eivät poistu hokkuspokkus-tempuilla. Tarvittaan lääkkeitä: rakkautta ja hyväksytyksi tulemisen kokemista. Se on ainakin minulla auttanut.

    Mutta minä oli vuosia, pari vuosikymmentä kuin jäässä. Vaikka jotkut uskovaiset olisivat auttaneet, niin minä en voinut ottaa apua vastaan. Olin kuin sisäisesti halvaantunut. Pystyin puhumaan kokemuksistani, mutta lohtua en voinut ottaa vastaan. En itsekään tiedä, mistä se johtui. Tarvitsin näin kauan, että aloin koomastani heräillä. Tainnutus oli ollut sen verran totaalinen.

    Ymmärrän Sinua! En ole itsekään vielä kuivilla tässä asiassa. Sopivassa tilanteessa räjähtää ja haavat aukeavat! Se on kammottavaa!

    Näin varmasti on. Ei se helppoa ole. Sinua on loukattu ja tärkeintä on ymmärtää, ettei sen seuraukset ole sinun vikasi.

    Kuten x-vl tuossa jo ehti todeta, niin Jumalan armo on kohdallasti voimassa joka tapauksessa niin kauon kuin sen itse haluat pitää. Jumalan armo meille on lahja, jota kukaan ihminen ei kykene pois ottamaan. Siihen sinun kannattaa turvautua ja rukoille Häneltä voimia jaksaa eteenpäin.

    Suo anteeksi, mutta jauhan hitusen vielä tuosta anteeksiannosta ja unohtamisesta.

    Buddhalaiset puhuvat itsen harhasta. Tämä on mielenkiintoinen filosofinen ajatus. Keitä tai mitä me olemme? Sielumme ja syvin olemuksemme on tietysti Jumalalta näin kristillisesti ajateltuna, mutta persoonaamme muovaavat kaikki kokemamme ja muistamamme asiat.

    Eilistä eikä huomista ei oikeasti ole olemassakaan. Ne ovat harhaa, jonne suuntaamme mielettömästi energiaamme ja turhaan. En nyt tarkoita että tyhmä pitäisi olla, vaan sitä että oivaltaisimme sen ettei niihin kannata tunne tai psyykkisellä tasolla takertua, vaan elää tässä ja nyt. Tämän vuoksi juuri traumaattisista kokemuksista olisi hyvä päästää irti. Antaa niiden mennä... Unohtaa...

    Tietysti tämäkin on jälleen helpommin sanottu, kuin tehty. Järkyttävät kokemukset täytyy käsitellä ja niistä tulee jauhaa kunnes niistä kykenee päästämään "irti" ja unohtamaan. Eikä vääryyksiä tarvitse unohtaa sittenkään. Ideaalitilanne varmaan olisi se, etteivät ne herättäisi enää voimakkaita tunnevasteita tai vaikuttaisi muuhun arkipäivän elämään.

    Tärkeintä lienee että itse päättää ja haluaa "päästää irti" ja unohtaa, vaikka ei siihen kykenisikään.

    Oletko miettinyt mitä täytyisi tapahtua että siihen kykenisit?

    Joka tapauksessa siunausta ja voimia sinulle!

    Ande

    Äänestä

  • EX-lessu kirjoitti:

    Anteeksi anto on helpommin sanottu kuin tehty.
    Antaa anteeksi, UNOHTAA????
    Siihen en ainakaan minä kykene, vaikka terapiaa on takana jo vuosia.
    Niin kamalia kokemukseni ovat.
    En kykene kirjoittamaan ainuttakaan, yksilöidysti.
    Terapeutti on ainut ihminen, jolle olen kertonut, mutten kaikkea edes hänelle.
    Anteeksi en kykene antamaan, kun vaan jotenkin jaksaisi laahautua seuraavaav päivään!

    Toisille anteeksi antaminen on pitkä, joskus täysin mahdotonkin prosessi. Ehdotan, että alotat antamalla anteeksi ITSELLESI. Siis kaikki se toisin ajatteleminen ja uskominen, joka on erottanut sinut juuristasi ja joka tuottaa ahdistusta. Ole armollinen itsellesi, anna anteeksi itsellesi. Pakonomainen muille anteeksiannon vaatiminen lisää vain ahdistusta. Se seuraa, jos on seuratakseen. Ole ensin armollinen itsellesi, se on ALKU.

    Äänestä

  • avustaja kirjoitti:

    Siihen sillä terapialla, jossa käy tähdätään, että voisin antaa itselleni anteeksi ja sitäkautta unohtaa sen pahan, jota olen saanut kestää.
    Se terapia etenee pienin askelein, johtuu vammastani, joka on vakava ja syvä.
    En halua tässä kertoa tarkasti (=en kykene), mutta olen joutunut sekä henkisen, että fyysisen väkivallan kohteeksi.
    Fyysinen vamma, on menossa oikeuteen, on sitä luokkaa, mutta minusta ne henkiset vammat ovat vaikeampia parantaa.....
    Tai ehkä ne minun henkiset vammat ovat "vain" seurausta siitä fyysisestä....
    Mutta oli ihana löytää tämä palsta.
    Kukaan ei epäile, että valehtelen, vaan paljon on tullut voimaa antavia kommentteja.
    Pysyn palstalla edelleen.
    Se vielä, että minulla on ystäviä onneksi, etten sillä tavalla yksin ole, vaikkei kotiin olekkaan menemistä enää.
    Eli minullahan ei siis ole enää isää eikä äitiä, ei myöskään sisaria, eikä veljiä, en kuuluu enää mihinkään perheeseen.
    Mutta se on murheistani pienimpiä.

    Äänestä

  • eilesse kirjoitti:

    Rukoilen sinulle voimia ja jaksamista, ihanaa, että sinulla on terapeutti. Olet kokenut todella kovia, kun sinulla on vaikeita henkisiä ja fyysisiäkin vammoja. Toki ne ovat niin kipeitä, ettei huvita yleisesti kaikille kertoa. Ymmärrän täysin sinua, vaikka en tapahtumia tiedäkään. Se ei ole välttämätöntä.

    Toivon kuitenkin, että ymmärtäisit sen, että sinua vahingoittanut taho ei ole itse kristinusko, vaan ihmiset, jotka käyttävät uskontoa terrorin ja väkivallan välikappaleena. Sinä olet edelleen Jumalan lapsi ja taivaskelpoinen ihminen, arvokas Jumalan luoma ja Jeesuksen lunastama ihminen. Miksi Jumala sinulle ja meille muille sitten näitä kokemuksia antaa, siihen en osaa vastata. Voi vain sanoa, että ehkä asia kirkastuu joskus myöhemmin, ehkä ei koskaan.

    Kun saat terapiasi loppumaan ja elämäsi taas uusille raiteille, voit vähitellen jättää taakse kovat kokemukset. Koskaan et niitä varmaan unohda, mutta voit ajatella niitä tuntematta tuskaa. On ihanaa, että sinulla on ystäviä sentään. Kirjoittelehan vielä tänne palstalle, jos jaksat.

    Jumalan siunausta sinullekin.

    Vanha vaimo

    Äänestä

  • x-vl kirjoitti:

    Ei Sinun tarvitse pakottaa itseäsi anteeksiantamiseen. Anna aikaa ja pura pahaolosi kunnolla. Jos löytyisi ymmärtäväisiä ihmisiä, joille voisit kertoa, niin se auttaisi. En tiedä löytyykö meistä muista uhrista sellaisia.

    Jumala ei hylkää meitä, vaikka anteeksianto ja unohdus ei onnistukaan. Silti saamme luottaa Jumalaan ja olla armon varassa. Jumalalta voi rukoilla anteeksiantavaa mieltä.

    Mutta traumat eivät poistu hokkuspokkus-tempuilla. Tarvittaan lääkkeitä: rakkautta ja hyväksytyksi tulemisen kokemista. Se on ainakin minulla auttanut.

    Mutta minä oli vuosia, pari vuosikymmentä kuin jäässä. Vaikka jotkut uskovaiset olisivat auttaneet, niin minä en voinut ottaa apua vastaan. Olin kuin sisäisesti halvaantunut. Pystyin puhumaan kokemuksistani, mutta lohtua en voinut ottaa vastaan. En itsekään tiedä, mistä se johtui. Tarvitsin näin kauan, että aloin koomastani heräillä. Tainnutus oli ollut sen verran totaalinen.

    Ymmärrän Sinua! En ole itsekään vielä kuivilla tässä asiassa. Sopivassa tilanteessa räjähtää ja haavat aukeavat! Se on kammottavaa!

    minkälaisia traumoja teillä on
    voisinkohan jotenkina auttaa
    itselläni masennus ja lääkkeet eivät ole hyväksyttäviä raskauden aikana...vaihtoehtoja ei paljon ole jos aion pitää lapsillani äidin eli syön lääkkeitä...

    Äänestä

Sinä ja tuossa yllä kirjoittavat muut entiset vanhoillislestadiolaiset olette eläviä todisteita niistä henkisen terrorin kauheuksista, joita me kaikki olemme saaneet kokea, minäkin. Kun on syntynyt vl-perheeseen ja siinä kohtalaisen onnellisen lapsuutensa viettänyt ja sitten aikuisiällä joutuu kokemuksiin, joita ei ole uskonut olevan olemassakaan, saati sitten uskovaisina pitämiensä ihmisten ollessa vastuullisina niistä, joutuu todella mahdottoman kokemuksen piiriin. Siinä järki sanoo yhtä ja tunne toista: ensin ajatus, että eihän tämä voi olla näin, nyt on tapahtunut erehdys. Olenko todella "hullu" kun minulle tapahtuu tällaista? Eihän opetus ja asiat olleet koskaan tällaisia ennen! Ja mitä ihmettä ne "henget" ovat? Kuka ne osaa kertoa? Kososlaista henkeä, lakihenkeä, kuivaa henkeä, hempeää henkeä, ja ehkä yleisimpänä ja kaikkien yhteisenä nimittäjänä väärää henkeä.

Ja mihin me olimme syyllistyneet? Ei mitään tekosyntejä, vain ehkä arvostelua "hoitamisista", kyseenalaistamista "seurakunnan erehtymättömyysopissa", ihmettelyä ihmisten henkisen kidutuksen tapahtumissa. Ja niinhän siinä käy, että olemme ulkona itsekin. Ensin "sidottuna", eikä auta vastustella, vaikka kuinka itse Raamatulla tai entisillä SRK:n kirjoituksilla todistaisi olevansa oikeassa ja vastapuolen väärässä. Ne vain huitaistaan sivuun ja ainakin yksi synti on selvä: ei tottele seurakuntaa!!

Sen jälkeen seuraa lähes totaalinen yksinäisyys, ystävät ja SRK:n uskossa olevat sukulaiset kääntävät selkänsä, kanssakäyminen loppuu tai ainakin muuttuu hyvin muodolliseksi. Jos vielä aviopuoliso on toisella puolella "rajaa", niin ahdistus on maksimissaan. Entä lapset? Pienet tai aikuisemmat?-- Ei kumma, että ihmisen masentuu ja ahdistuu, pelko välillä, että jos onkin itse väärässä, epäilykset, välillä epätoivokin ja kenties epäusko. Unettomia öitä, työtehon laskua, toimimista kuin robotti jne.

Taitaa olla teille, kohtalotoverit tuttua, vai mitä? Ja nyt meidän yhteinen intressimme olisi saada itsemme taas kokonaisiksi, eheiksi, ehkä vuosikymmenten ahdistuksen jälkeen. Jos terapeutti ei ole perehtynyt lestadiolaisuuteen, hän ei voi ymmärtää ongelman syvyyttä. Mutta meistä ehkä saisi "vertaisryhmän". Tämä' tarkoittaa, että voimme auttaa saman kokeneina toinen toisiamme. Ande puhui viisaita ehdottaessaan anteeksiantamusta ilman vastapuolen anteeksipyyntöä. Valituissa Paloissa oli hyvä juttu pari numeroa sitten ja mielestäni ajatuksessa on itua. Ahdistus ja katkeruuskin nimittäin vievät voimavarojamme ja energiaamme ja se on poissa jostain muualta elämästämme, missä sitä enemmän tarvitsisimme. "Herra, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät", oli Jeesuksenkin rukous. Mehän emme koskaan yllä edes lähelle hänen anteeksiantavaista mieltään, mutta jotain ehkä voimme ottaa opiksemme. Ajatelkaamme ensin vain yhtä asiaa: noissa hoitomiehissä vaikuttaa edelleen Saatana, joka saa aikaan tuollaisen järjettömän toiminnan. Saatana on luvannut heille mainetta, kunniapaikkoja SRK:ssa, puhujan tehtäviä ja siitä koituvaa erikoisasemaa ja he ovat sen takia kumartaneet Saatanaa. Heidän osansa on lopulta onnettomampi kuin meidän, jos vain emme uskoamme kiellä ja yritämme kilvoitella uskovaisina synnin poispanijoita. Kun ajattelemme heidän tulevaa kohtaloaan, niin ehkä on hieman helpompaa antaa heille anteeksi ihan oman itsemme takia.

Tosiasiahan on, että meidän osamme on lopulta helpompi kuin heidän, Viimeisellä Tuomiolla he joutuvat kovan paikan eteen. "Mitä te olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni (sisaristani), sen te olette tehneet minulle!" Uskokaa rakkaat kohtalotoverit, että SRK ei ole yhtä kuin Jumalan valtakunta, se kulkee uskovaisen sydämestä sydämeen. Vielä on paikkoja ja seurakunta, jossa julistetaan ehdotonta evankeliumia ja laki on kuoletettu, Jeesuksen sovintotyön kautta.

JOs haluatte kirjoitella minulle yksityisesti, s-postini on [email protected]. Sillä keskustelemalla uskon meidän kaikkien eheytyvän taas tasapainoisiksi ihmisiksi.

Jumala teitä kaikkia siunatkoon!

Vanha vaimo

Äänestä
  • Viisaita sanoja.
    Mutta en kykene minäkään, vielä ainakaan anteeksiantoon.
    Terapia jatkuu, lääkkeitä syödään ja ystäviin tukeudutaan.
    Jumalaan uskon, mutta en lestaadion oppiin!
    Vaikeaa on.
    Vaikea on puhua myös asioista, terapiassa vähitellen onnistuu.
    Kiitos teille myötäeläjille.
    Vaikeaa on!

    Äänestä

  • kirjoitit:
    Sen jälkeen seuraa lähes totaalinen yksinäisyys, ystävät ja SRK:n uskossa olevat sukulaiset kääntävät selkänsä, kanssakäyminen loppuu tai ainakin muuttuu hyvin muodolliseksi.
    Ja olen kanssasi siitä aivan yhtä mieltä. Mutta se 'hylkääminen' voi tapahtua jo paljon aiemmin. Minulla ei ole vl kotia eikä lapsuutta, reilu kaksikymmentä vuotta heidän joukossaan kuljin. Mutta todellisia ystäviä...no olkoon, en halua katkeroitua enkä syytellä, mutta totuus on ettei luonani kukaan vieraillut kuin kovan tinkimisen jälkeen, soittamisesta tai muusta puhumattakaan. Työhön kyllä kelpasin kuin kummiksikin, minähän olin joutava eihän minulla ollut perhettä... Siis todellisia luonnostaan syntyviä, syviä ihmissuhteita ei ollut...no ehkä minä en ollutkaan koskaan oikeasti uskomassa, vaikka oppia tunnustin elämälläni..Olin kuitenkin muukalainen toisten joukossa...Toisin on nyt ihmiset soittavat ja kyselevät kuulumisiani, pyytävät mukaansa kaikkeen kivaan kuten luontoon, retkille ja liikkumaan. Mutta minähän tein väärin hylkäämällä heidät ja opin...Ristiriita ja ahdistus on joskus musertava, siitä huolimatta haluan olla niinden ihmisten kanssa, jotka minusta aidosti ja omasta vapaasta tahdostaan välittävät. Minäkin olen vain ihminen.

    Äänestä

  • minä vain kirjoitti:

    kirjoitit:

    Jos ymmärsin oikein, ollessasi SRK:ssa eli vl:ien joukossa, sinulla ei ollut siellä ystäviä, mutta nyt kun sinut on potkittu pois, he ovatkin ystäviäsi ja vievät sinut mukanaan retkille jne. Oletko keskustellut heidän kanssaan uskonasioista nyt jälkeenpäin? Saattaa olla, että he ovat n.s. "toisinajattelijoita", jotka ymmärtävät vl:ien vääryydet sinunkin kohdallasi.

    He ehkä haluavat hyvittää johtajiensa tekemät vääryydet kohdallasi. Aikaisemmin tapasit heitä rauhanyhdistyksellä ja nyt kun et siellä käy, he ovat tulleet kotiisi ja tapaatte siellä, tai heidän kodeissaan. Jos keskustelet uskonasioista heidän kanssaan, voi tulla ilmi heidän todelliset ajatuksensa. Voi olla, etteivät uskalla niitä tunnustaa kuitenkaan. Minullakin on joitakin vl-ystäviä, joidenkin kanssa puhumme uskonasioista ja olemme samoilla linjoilla, joidenkin kanssa taas emme puhu, mutta muuten olemme ystäviä. Heidänkin joukossaan on kaikenlaisia ja suuri osa rivikristityistä on viattomia siihen henkiseen väkivaltaan, mitä me olemme joutuneet kärsimään.

    Mielestäni ei ole mitään syytä, mikset voisi olla heidän kanssaan ystävä, sillä ystäviä me jokainen kaipaamme, hyvä ei ole olla aivan yksin.
    Kuitenkin sinäkin kaipaan jonkun, jonka kanssa voisit käsitellä sielusi haavoja. Toivon, että sinulla on sellainen ystävä tai terapeutti.

    Ajan mittaan me jollain lailla, paremmin tai huonommin, selviämme kokemistamme kauheuksista. Tämä palsta osaltaan auttaa siinä.

    Jumalan siunausta sinulle ja jatketaan kirjoittelemista tänne, tuntojamme purkaen.

    Vanha vaimo

    Äänestä

  • vanha vaimo kirjoitti:

    vl ystäviä, ainakaan siinä mielessä mitä itse ystävyydellä ajattelen, välittämistä, kuuntelemista ja yhdessä oloa. Ei ollut eikä varsinkaan nyt. Eikä minua ajettu pois niin kuin epäilit. Minä itse en enää mennyt heidän joukkoonsa. Jäin pois omasta tahdostani, vaikka minulle yritettiinkin selittää kuinka haukean valinnan elämässäni tekisin... Minun ystäväni ovat löytyneet sen jälkeen työstä ja harrastuksista.

    Anteeksi, tuli väärinkäsitys. Ei se mitään. Pääasia, että ystäviä on. Useimmat meistä täällä on hoitokokousten jälkeen ajettu pois "Saatanan haltuun" jätettynä. Sinä taas et kestänyt sitä ahdistusta ja lakia. Eikä sinulla ollut siellä ystäviäkään. Muuten kai edellinen kirjeeni piti paikkaansa?

    Tärkeintä siis, ettet uskoasi hylkää, vaikka vl-joukon jätitkin. Jumalan seurakuntaa ja joukkoa on muuallakin.

    Siunausta sinulle edelleenkin!

    Äänestä

Se on niin ahdistavaa, kun ei saa kirjoittaa edes "omalle" palstalle, kun sieltä Oulun herrat poistaa viestit, jotka on omia mielipiteitä!
Onko kukaan muu huomannut?

Äänestä
  • Tuolla palstalla on ihan omat sääntönsä.
    Ne määrätään Rauhanyhdistyksen hallituksessa.
    Että ei sinne uskalla kirjoitella.
    Syyttävät epäuskoiseksi.
    Eilessulle voimia!
    Ei ole helppoa joutua perheensä hylkäämäksi!

    Äänestä

  • toisinkin kirjoitti:

    Tuolla palstalla on ihan omat sääntönsä.
    Ne määrätään Rauhanyhdistyksen hallituksessa.
    Että ei sinne uskalla kirjoitella.
    Syyttävät epäuskoiseksi.
    Eilessulle voimia!
    Ei ole helppoa joutua perheensä hylkäämäksi!

    epäuskoisia ei syytetä

    Äänestä

Uskontojen varjolla on aina tehty vääryyttä.
Pitäisi vain jonkun koota tapaukset yhteen myös
lestadiolaisuuden pahimmasta tosiolevaisuudesta.

Äänestä
  • Taakkani on liian suuri, mutta sen sanon, että hyväksikäyttäjien joukko on suuri!
    En oikein jaksa sitä käsittää

    Äänestä

Voimia sinulle!
Terveisin kohtalotoveri

Äänestä
  • Monesti ollut!
    Nyt tuolla lestispalstalla joku epätoivoisesti yrittää saada aiheesta keskustelua, mutta uskonveljet senkin ajatuksen torjuu.
    Minun mielessäni se on monasti ollut. Ja tiedän, en kyseisellä paikkakunnalla, mutta muualla, tapauksen, jossa niin kävikin.
    Että ikävä, kun ei siitäkään voi puhua!

    Äänestä

  • itsemurhakin kirjoitti:

    Monesti ollut!
    Nyt tuolla lestispalstalla joku epätoivoisesti yrittää saada aiheesta keskustelua, mutta uskonveljet senkin ajatuksen torjuu.
    Minun mielessäni se on monasti ollut. Ja tiedän, en kyseisellä paikkakunnalla, mutta muualla, tapauksen, jossa niin kävikin.
    Että ikävä, kun ei siitäkään voi puhua!

    KAIKESTA! Ja puhuminen auttaa, tiedän sen kokemuksesta. Kävin terapiassa yli 10 vuotta ja luulin että tarvitsen sitä kuolemaani saakka. Mutta ihme tapahtui, puhumisen tarve väheni ja loppui viimein kokonaan.

    Nyt tuntuu kuin olisin ihminen ihmisten joukossa, Jumalan lapsi Jumalan lasten joukossa. Kuin lestadiolaisuudessa ja väkivaltaisessa avioliitossa eletyt vuodet olisivat vain paha uni, josta olen saanut herätä.

    Rehellisyys on oman kokemukseni mukaan tärkeintä: jos tuntee kärsineensä, se on silloin totta. Eikä tarvitse hypätä mihinkään pinta-anteeksiantoon. Uskoo joka hetki vain sen mikä itselle on totta.

    Puhuminen ja taas puhuminen ovat varmin tie ulos omaan mieleen ja kehoon varastoituneista kauhuista. Kidutuksen uhrien toipumisohjelmissa tämä asia on todettu.

    Äänestä

en ymmärrä kun monet kirjoittavat että perheissä väkivaltaa että uskonto sallii sen (sitä ei sallita)

Äänestä

me kaikki,jotka haluttaisi jakaa kokemuksia,millaista oli olla lapsuudenuskovainen,uskovainen pitkään ja siitä ei ole selviydytty vieläkään us.vuosienkaan jälkeen/kokemukset heijastuvat tähän päivään
...onhan toki muitaki palstoja vauva-lehden kesk.sivulla ainakin joku moraali-arvokeskustelupalsta....
Täällä ehkä ei haluta ettei meitä tunnisteta...Olisko jollai ideaa,miten voitais vaihtaa ajatuksia...minua ainakin auttaisi samankokeneiden kanssa ajatusten vaihto/minulla ei ole yhtään tuttua,joka olisi luopunut uskosta..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

eilesse kirjoitti:

moi!
miten sitä pääsee painolastista, joita lestis ajat ovat tuoneet???
On tässä käyty parit terapiajaksot ym.
Mutta ne kauhut on vaan mielessä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu