Kuuskoski perää rohkeutta antaa selkeitä ohjeita
Lähes kaikki tunnustavat, että napapaita pikkutytöllä on karmaiseva näky tai että suosittu tyttöpoppibändi ei ole vielä esikouluikäisen kuultavaa, mutta nykyvanhemmat antavat liian herkästi tahtotenavilleen periksi. Mannerheimin Lastensuojeluliiton pääsihteeri Eeva Kuuskoski perääkin niin vanhemmilta, kouluilta kuin asiantuntijoiltakin rohkeutta antaa lapsille selkeitä ohjeita.
- Tarvitaan kulttuurin muutos. Nykyään noudatetaan kantaaottamattomuuden aikaa. Sanotaan, että lapsi tarvitsee unta, kun pitäisi uskaltaa sanoa, että alle 10-vuotias tarvitsee unta vähintään 8-9 tuntia ja että vanhempien tehtävä on pitää siitä huolta, Kuuskoski havainnollistaa.
Kansalaisjärjestönä MLL on ollut ja on jatkossakin mukana talkoissa, joissa liiallisen suvaitsevaisuuden kulttuuria murretaan.
Kuuskosken mielestä kouluviranomaisten tulisi antaa omia pelisääntöjä. On myös koulun asia millaisissa vaatteissa oppilaat sinne tulevat.
- Koulu on niin vahva kasvatusinstituutio, että sen täytyy tukea myös vanhempia. Lisäksi sen täytyy määritellä sääntöjä oman toimintansa osalta, Kuuskoski huomauttaa.
(STT)

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kakarat on oltava ruodussa ja kurissa ja niin on meillä aina ollut. Ja kurinpitäjä on afrikkalainen mieheni, joka ei voi käsittää suomalaisia kasvatustapoja. Rajoja ja rakkautta mutta vielä enemmän rajoja.
Ei olla islamilaisia mutta meidän suunnalla Afrikkaa lapset kasvatetaan pienestä alkaen vanhempien kunnioitukseen ja työntekoon. Suuta ei soiteta ja 10 ollaan unessa.