Maija&Markus

Maija yritti ummistaa silmänsä väkisin ja piilotti kännykän tyynyn alle, mutta aina silmänsä sulkiessaan hän näki luomansa haavekuvan Markuksesta jolla oli salaperäinen hymy huulillaan. Kyllästyttyään pyörimiseen Maija nousi sängystä ja meni katselemaan ikkunasta hämärään yöhön toivoen löytävänsä sieltä vastauksen. Yksi ajatus sinkoili tyhjyyteen ,toinen perään kuin olisi enkeli toisella olalla ja piru toisella. Maija vetäisi silkkisen aamutakin huoahtaen harteilleen ja tassutteli keittiöön, automaattisella käden ojennuksella nappasi tupakan ja kulki yön hämärään sulkeutuen sinne. Yön kosteus kulki paljaiden varpaiden kautta vilunväristyksenä iholla kauttaaltaan, mutta ajatuksia se ei selventänyt.

"Ei yksinäinen unta saa...", Maija kirjoitti ja painoi lähetä nappia. Hän oli miettinyt mitä kirjoittasi, sillä soittaa ei enää viitsinyt. Asiaa olisi ollut enemmänkin, mutta ei uskaltanut muuta. Maija kääräisi peiton ympärilleen hytisten yhä vilusta ja ehkä hieman jännityksestäkin, tulisiko vastausta. Minuutin välein Maija tarkasti ,että puhelin oli varmasti päällä, että äänet olivat päällä ja että oli varmasti lähettänyt viestin, mutta kännykkä pysyi mykkänä kuin kiusallaan. Välistä hän oli jopa näkevinään ähäkutti tekstin vilkkuvan näytössä.

Aamulla auringon leikki herätti Maija levottomasta unesta, jossa Markus oli näytellyt pääosaa. Maija mietti hetken ennenkuin havahtui ja tarttui salamana kännykkäänsä vain todetakseen ettei ollut saanut viestejä muualta kuin asiakaspalvelusta.

Ei tullut puhelua, ei viestiä, ei vastannut Markus chatissakaan kuin maa olisi miehen nielaissut. Ei tiennyt Maija mitä ajatella, poltteli kännykkä käsissä, mutta ei uskaltanut toista kertaa näppäillä tuota numeroa.

Viikon verran Maija oli hiljaisuuden vankina ja vakaan päätöksen tehneenä unohtikin Markuksen ainakin hetkeksi toisinaan, mutta silti ajatus miltä tuntuisi koskettaa tuota miestä, silittää hänen poskeaan, suudella hänen huuliaan sai Maijan posket kuumottamaan. Eikä hän edelleenkään tiennyt miehestä juuri mitään, mutta Markus sai Maijan nauramaan ja se oli jotain se.

Viikko oli kulunut viimeisestä "kohtaamisesta", kun Maija ajatteli istahtaa taas koneelle pitemmäksi aikaa ja kuluttaa sateista sunnuntaita chatissa. Päätään pyöritellen Maija vastaili diplomaattisesti ja vähäsanaisesti kun ruutu alkoi täyttyä tyypillisistä ehdotuksista. Olihan hänen keskustelunsa Markuksen kanssakin eroottisvivahteista ja toisinaan jopa suoranaisesti rivoa, mutta huumorilla höystettynä, siten, että se tuotti myös hyvää mieltä ja tiesi, että ruudun toisella puolella olevalla oli muutakin mielessä kuin pikainen pano.

Maija alkoi jo kyllästyä juttujen tasoon. Pian ruutuun kuitenkin välähti "Ikävä sinua!" Taas Maijan mielen täytti vain jäytävä kaipaus Markusta kohtaan ja tuo tunne räjähti ruudulle sanoiksi. "Sain tekstarisi, mutta kun aloin vastata sinulle, mokasin ja numerosi meni siinä samalla. En ole päässyt chattiin töiden takia ja olen odottanut, että tekstaisit uudestaan", Markus kirjoitti. Maija nauroi niin, että vedet valuivat silmistä eikä kyennyt hetkeen vastaamaan. Seuraavaan viestiin ei Maija muuta laittanut kuin numeronsa ja odotti.

Markuksen numero välkkyi puhelimen näytössä paula abdulin straight upin säestäessä. Hengästyneenä Maija vastasi puhelimeen, mutta mykistyi täysin kuullessaan Markuksen puhuvan. Hetkeen ei Maija naurultaan sanaa suustaan saanut ja alkaessaan puhua nauru pulppusi kurkusta kuin väkisin, vaikka hän puri huultaan. Maija antoi Markuksen sanojen soljua korvasta sisään ja tehdä tutkimusmatkan joka paikkaan ja Markushan puhui, ei Maija suun vuoroa saanut. Markuksella oli karhean pehmeä ääni, mutta nauruhermoja kutkuttava murre teki siitä Maijalle ylivoimaisen ja hän repesi nauruun.

Illalla nukkumaan mennessä Maija maisteli mielessään Markuksen sanoja ja sitä mitä he olivat jutelleet. Hymy hiipi varkain Maijan kauniille huulille, hän oli täysin myyty tuolle miehelle. Markuksen vilpitön nauru ja puheliaisuus oli sitä mitä Maija oli odottanutkin ja tuo murteella hölöttäminen teki miehestä vain entistä suloisemman. Maijan sydän sykki kiihkeästi samalla kun Markus täytti tajunnan unen hiipiessä tyynyn alta varkain.

Maijan ja Markuksen yhteynpito jatkui tiiviinä koko syksyn, kissa ja hiiri leikki oli alkanut, kunnes talven tullessa Markuksen työ vei miehen mennessään. Viikkoja Maija istui mietteissään, touhuten arkeaan, kaivaten Markustaan. Niin monena iltana Maija katseli takkatulen leiskuntaa ja tunsi samanlaista lämpöä sydämessään vaikka yhäkään hän ei ollut miestä tavannut eikä tiennyt tapaisiko koskaan. Silloin kun Markus palasi reissusta rähjääntyneenä kotiinsa hän avasi heille maailman kauneimman, tunnit hukkuivat avaruuksiin sekunnit sadoiksi tähdiksi taivaalle. Mutta vain hetken kestivät nuo päivät ja Maija hukkasi Markuksensa taas maailmalle. "Olen niin kaukana sinusta, mutta kuitenkin lähellä, sillä katsommehan samoja tähtiä ja samaa taivasta", Maija kirjoitti tekstarissaan ja lähetti samalla mielessään halauksen Markukselle.

Pitkän tauon jälkeen Maija löysi Markuksen chatista yksikseen istumasta ja sinä iltana Markus oli vakava. "Maija, kaipaan sinua jokaisella matkallani, jokaisena hetkenä toivon sinun olevan vierelläni, että tuntisin lämpösi. Olet nainen makuuni, tule luokseni jo", Markus totesi heti alkuun. Sydän kylmänä Maija vastasi ettei voi vielä. Kylmyyden tunkiessa ytimiin Maija sulki koneen nopeasti ja purskahti itkuun joka vavisutti koko vartaloa, tässä sitä nyt oltiin.

Maijaa odotti chatissa katkeran sävyinen viesti Markukselta, selkänsä suoristaen hän sen kuitenkin luki ja soimasi itseään, hän oli luvannut olla rehellinen, mutta yhden asian hän oli jättänyt kertomatta ja sen miten se Maijan elämään vaikutti...Maija kirjoitti lyhyehkön viestin, jossa kiitti Markuksen seurasta ja sulki koneen...
4424
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

et jätä jatkoa huomiseen!

Äänestä
  • on sitten huomennakin lukemista työn lomassa kun jää taukoja. Tai kaffepaussilla.

    Äänestä

jees...toivottavasti Markus ei tule hylätyksi ja unohdetuksi...saas nähdä miten miehen käy.

Äänestä

Kauanko joudun pidättämään hengitystäni? :-D
Mikä Maijalla voi olla?
Olen kelannut kaikki mahdolliset läpi...

Näkö-kuulovamma pois suljettu.
Pyörätuoli ei.
Sairas mies kotihoidossa? Lapsi?
Ulkonäkökysymys? Hujoppi,pätkä,laihuliini,pullukka,karvaton,väriläiskät kasvoissa,huulihalkio,thalidomia?
Sairaus? Avanne,psoriasis?
Tupakka? Jos Markus vihaa tupakanhajua?
Onko Maija alkoholisti?
Ei kai vain sittenkin naimisissa? :-(

Tuo on jo keskustelupalsakiusaamista,kerro jo :-D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


NeitiX kirjoitti:

Maija yritti ummistaa silmänsä väkisin ja piilotti kännykän tyynyn alle, mutta aina silmänsä sulkiessaan hän näki luomansa haavekuvan Markuksesta jolla oli salaperäinen hymy huulillaan. Kyllästyttyään pyörimiseen Maija nousi sängystä ja meni katselemaan ikkunasta hämärään yöhön toivoen löytävänsä sieltä vastauksen. Yksi ajatus sinkoili tyhjyyteen ,toinen perään kuin olisi enkeli toisella olalla ja piru toisella. Maija vetäisi silkkisen aamutakin huoahtaen harteilleen ja tassutteli keittiöön, automaattisella käden ojennuksella nappasi tupakan ja kulki yön hämärään sulkeutuen sinne. Yön kosteus kulki paljaiden varpaiden kautta vilunväristyksenä iholla kauttaaltaan, mutta ajatuksia se ei selventänyt.

"Ei yksinäinen unta saa...", Maija kirjoitti ja painoi lähetä nappia. Hän oli miettinyt mitä kirjoittasi, sillä soittaa ei enää viitsinyt. Asiaa olisi ollut enemmänkin, mutta ei uskaltanut muuta. Maija kääräisi peiton ympärilleen hytisten yhä vilusta ja ehkä hieman jännityksestäkin, tulisiko vastausta. Minuutin välein Maija tarkasti ,että puhelin oli varmasti päällä, että äänet olivat päällä ja että oli varmasti lähettänyt viestin, mutta kännykkä pysyi mykkänä kuin kiusallaan. Välistä hän oli jopa näkevinään ähäkutti tekstin vilkkuvan näytössä.

Aamulla auringon leikki herätti Maija levottomasta unesta, jossa Markus oli näytellyt pääosaa. Maija mietti hetken ennenkuin havahtui ja tarttui salamana kännykkäänsä vain todetakseen ettei ollut saanut viestejä muualta kuin asiakaspalvelusta.

Ei tullut puhelua, ei viestiä, ei vastannut Markus chatissakaan kuin maa olisi miehen nielaissut. Ei tiennyt Maija mitä ajatella, poltteli kännykkä käsissä, mutta ei uskaltanut toista kertaa näppäillä tuota numeroa.

Viikon verran Maija oli hiljaisuuden vankina ja vakaan päätöksen tehneenä unohtikin Markuksen ainakin hetkeksi toisinaan, mutta silti ajatus miltä tuntuisi koskettaa tuota miestä, silittää hänen poskeaan, suudella hänen huuliaan sai Maijan posket kuumottamaan. Eikä hän edelleenkään tiennyt miehestä juuri mitään, mutta Markus sai Maijan nauramaan ja se oli jotain se.

Viikko oli kulunut viimeisestä "kohtaamisesta", kun Maija ajatteli istahtaa taas koneelle pitemmäksi aikaa ja kuluttaa sateista sunnuntaita chatissa. Päätään pyöritellen Maija vastaili diplomaattisesti ja vähäsanaisesti kun ruutu alkoi täyttyä tyypillisistä ehdotuksista. Olihan hänen keskustelunsa Markuksen kanssakin eroottisvivahteista ja toisinaan jopa suoranaisesti rivoa, mutta huumorilla höystettynä, siten, että se tuotti myös hyvää mieltä ja tiesi, että ruudun toisella puolella olevalla oli muutakin mielessä kuin pikainen pano.

Maija alkoi jo kyllästyä juttujen tasoon. Pian ruutuun kuitenkin välähti "Ikävä sinua!" Taas Maijan mielen täytti vain jäytävä kaipaus Markusta kohtaan ja tuo tunne räjähti ruudulle sanoiksi. "Sain tekstarisi, mutta kun aloin vastata sinulle, mokasin ja numerosi meni siinä samalla. En ole päässyt chattiin töiden takia ja olen odottanut, että tekstaisit uudestaan", Markus kirjoitti. Maija nauroi niin, että vedet valuivat silmistä eikä kyennyt hetkeen vastaamaan. Seuraavaan viestiin ei Maija muuta laittanut kuin numeronsa ja odotti.

Markuksen numero välkkyi puhelimen näytössä paula abdulin straight upin säestäessä. Hengästyneenä Maija vastasi puhelimeen, mutta mykistyi täysin kuullessaan Markuksen puhuvan. Hetkeen ei Maija naurultaan sanaa suustaan saanut ja alkaessaan puhua nauru pulppusi kurkusta kuin väkisin, vaikka hän puri huultaan. Maija antoi Markuksen sanojen soljua korvasta sisään ja tehdä tutkimusmatkan joka paikkaan ja Markushan puhui, ei Maija suun vuoroa saanut. Markuksella oli karhean pehmeä ääni, mutta nauruhermoja kutkuttava murre teki siitä Maijalle ylivoimaisen ja hän repesi nauruun.

Illalla nukkumaan mennessä Maija maisteli mielessään Markuksen sanoja ja sitä mitä he olivat jutelleet. Hymy hiipi varkain Maijan kauniille huulille, hän oli täysin myyty tuolle miehelle. Markuksen vilpitön nauru ja puheliaisuus oli sitä mitä Maija oli odottanutkin ja tuo murteella hölöttäminen teki miehestä vain entistä suloisemman. Maijan sydän sykki kiihkeästi samalla kun Markus täytti tajunnan unen hiipiessä tyynyn alta varkain.

Maijan ja Markuksen yhteynpito jatkui tiiviinä koko syksyn, kissa ja hiiri leikki oli alkanut, kunnes talven tullessa Markuksen työ vei miehen mennessään. Viikkoja Maija istui mietteissään, touhuten arkeaan, kaivaten Markustaan. Niin monena iltana Maija katseli takkatulen leiskuntaa ja tunsi samanlaista lämpöä sydämessään vaikka yhäkään hän ei ollut miestä tavannut eikä tiennyt tapaisiko koskaan. Silloin kun Markus palasi reissusta rähjääntyneenä kotiinsa hän avasi heille maailman kauneimman, tunnit hukkuivat avaruuksiin sekunnit sadoiksi tähdiksi taivaalle. Mutta vain hetken kestivät nuo päivät ja Maija hukkasi Markuksensa taas maailmalle. "Olen niin kaukana sinusta, mutta kuitenkin lähellä, sillä katsommehan samoja tähtiä ja samaa taivasta", Maija kirjoitti tekstarissaan ja lähetti samalla mielessään halauksen Markukselle.

Pitkän tauon jälkeen Maija löysi Markuksen chatista yksikseen istumasta ja sinä iltana Markus oli vakava. "Maija, kaipaan sinua jokaisella matkallani, jokaisena hetkenä toivon sinun olevan vierelläni, että tuntisin lämpösi. Olet nainen makuuni, tule luokseni jo", Markus totesi heti alkuun. Sydän kylmänä Maija vastasi ettei voi vielä. Kylmyyden tunkiessa ytimiin Maija sulki koneen nopeasti ja purskahti itkuun joka vavisutti koko vartaloa, tässä sitä nyt oltiin.

Maijaa odotti chatissa katkeran sävyinen viesti Markukselta, selkänsä suoristaen hän sen kuitenkin luki ja soimasi itseään, hän oli luvannut olla rehellinen, mutta yhden asian hän oli jättänyt kertomatta ja sen miten se Maijan elämään vaikutti...Maija kirjoitti lyhyehkön viestin, jossa kiitti Markuksen seurasta ja sulki koneen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu