Yhteiskunta kehitys ?

Kaikkihan me tiedämme, että rasismi on syrjimistä rodun perusteella. Tämä on sikäli kiintoisaa, että eihän rotuja pitänyt olla olemassa... No, se siitä

Olen seuraillut eri foorumeita, ja jopa vieraillut Helsingissä ja havainnut, että kylläpä siellä paikkapaikoin alkaa olla ikävä illalla liikkua. (No, eipä onneksi ole ihmeemmin asiaa Helsinkiin ja jos on niin liikun taksilla).

En väitä, että kaikki väkivalta ongelmat johtuisivat maahanmuuttajista, mutta koska he erottuvat porukasta, niin ilmeisesti siksi tämä 'steissijengiytyminen' kulminoituu heihin.

Pakolaisiin sen enempää kantaaottamatta. Olen ollut viime vuosina havaitsevinani yhteiskunnan jakautumista yhä näkyvämmin kahteen luokkaan. Toiseen kuuluvat liikaakin töitä tekevät ja veronsa maksavat ihmiset ja toisessa taas ovat lähiöslummien syrjäytyneet, ihan väriin katsomatta.

Tällaisesta jakautumisesta on seurauksena, että todennäköisesti meillekin aikanaan syntyy slummeja joissa sitten asuu roskaväki. Ja näillähän ei sitten ole muuta tekemistä kuin tapella keskenään ja rötöstellä.

Koska tämä roskaväki toistaiseksi elää kohtuullisen hyvin sosiaalituilla, niin rötöstely ei vielä ole kovin paha ongelma. Mutta jos lisääntyvän maahanmuuton ja syrjäytymisen seurauksena sosiaalikuorma kasvaa, rahaa ei enää riitä jaettavaksi entiseen malliin.

Sosiaaliturvan romuttaminen on itse asiassa eduksi eräillä yrityksille. Yrityksille jotka eivät tarvitse koulutettua työvoimaa. Näin meilläkin on pian maahanmuuttajien ja 'valkoisen roskan' muodosta työvoima reservi, joka tekee orjan hommia parilla eurolla tunti.

Koulutetut hyvätuloiset voimme vetäytyä ameriikan malliin asumaan tukevien betoniaitojen ja aseitautuneiden vartijoiden taakse.

Eläköön monikulttuurinen yhteiskunta.
:D
068
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

DeLay kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu