Eduskunnan 18.11.1994 tekemä Suomen EU:hun liittäminen merkitsi paitsi korkeimman vallan, valtiovallan, Suomen kansalta riistämistä ja sen luovuttamista Euroopan unionille ja siisä hallitusmuodon toisen pykälän ensimmäisen momentin rikkomista myös monien muiden perustuslain ydinkohtien mitätöimistä.
Hallituksen tekemän EU:hun liittymissopimuksen keskeisiin arkkitehteihin kuuluneen keskustalaisen oikeusministerin Anneli Jäätteenmäen edeltäjä Hannele Pokka luetteli etäässä oikeusministerinä käyttämässään puheenvuorossa kansansuvereniteettikysymykseen vielä edes puuttumatta kuusi seikkaa, joiden perusteella EU-jäsenyys on ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa:
"Lainsäädäntöavlta siirtyy lopullisesti Suomen rajojen ulkopuolelle.
EU:n oikeuskäytännön mukaan Suomen oman, kansallisen lain on väistyttävä EU:n säädösten tieltä.
EU:n komissio ja kilpailuviranomaiset saavat toimeenpanovaltaa Suomen rajojen sisällä.
EU ottaa tasavallan presidentille kuuluvaa valtaa solmia kansainvälisiä sopimuksia Suomen puolesta.
EU:n tuomioistuin saa Suomeen ulottuvaa tuomiovaltaa.
EU:ssa Suomi ei enää ole täysivaltainen tasavalta."
Näin siis tehtäviensä tasalla ollut oikeusministeri Pokka, joka niin ollen syrjäytettiin kesken työnsä ja tilalle nimitettiin Jätteenmäki, joka ei konsanaan ole piitannut oikeudesta ja totuudesta EU- tai missään asiassa.
Valtiollisen itsenäisyyden keskeiset tunnusmerkit eli valtion oikeus käyttää alueellaan itsenäistä ja pysyvää valtiovaltaa sekä päättää itse suhteistaan toisiin valtioihin eivät enää toteudu siinä EU-Suomessa, joksi eduskunta halusi itsenäisen Suomen muuttaa marraskuun mustan perjantain päätöksellään.
Tällainen Suomen perustuslakien ydinsisällön, valtiosäännön ja koko valtio-oikeudellisen aseman perusteiden kumoaminen ei voi tapahtua laillisesti liittämällä maa ilman eroamisoikeutta eduskunnan kahden kolmasosan päätöksellä uuden eurooppalaisen suurvallan osaksi. Kansanedustajien 18.11.1994 äänin 152-45 tekemää maan itsenäisyyden ja kansansuvereniteetin lopettamista merkitsevää EU:hun liittymispäätöstä on pidettävä tekijöilleen ikuisesti raskauttavana petoksena kansaa ja kansakuntaa kohtaan.
Normaali perustuslain mukainen menettely lakien muuttamiseksi on muutosten hyväksyminen kahdessa peräkkäin valitussa eduskunnassa, edellisesssä yksinkertaisella ja jälkimmäisessä kahden kolmasosan enemmistöllä. Näin eivät hallitus ja muu puoluevalta halunneet menetellä tietoisina, että kansa olisi valinnut uusissa eduskuntavaaleissa koostumukseltaan uudenlaisen eduskunnan, joka hylkäisi perustuslain ja valtiosäännön muutosesitykset.
yhdessä eduskunnassa voidaan perustuslain ydinsisältöä muuttaa kahden kolmasosan enemmistöllä, mutta vain siten, että asia julistetaan ensin viiden kuudesosan enemmistöllä kiireelliseksi. EU-jäsenyyttä ajaneille puoluejohtajille kävi selväksi, että huomattavasti enemmän kuin kuudesosa kansanedustajista ei ollut millään keinoilla saatavissa liittymissopimuksen taakse. Tästä syystä ei tähän perustuslain kiireelliseen muuttamismenettelyynkään voitu turvautua, vaan SUomen itsenäisyyden ja kansansuvereniteetin lopettaminen sekä perustuslain ydinsisällön kumoaminen verhottiin valtiopäiväjärjestyksen 69. pykälän mukaan kahden kolmasosan enemmistöllä tapahtuvaan valtiosopimuksen hyväksymiseen.
Tätä esitti Esko Ahon hallituksen pelkästään ennalta määrätynpoliittisen tarkoitusperän toteuttamaan asettama, eduskunnan pääsihteerin, Suojelupoliisin entisen päällikön, Seppo Tiitisen johtama komitea.
Tiitisen komiteaan kuului sen allekirjoittaessa 17.3.1994 mietintönsä puheenjohtajan lisäksi 11 jäsentä. He olivat kansanedustaja Arja Alho, alivaltiosihteeri Jaakko Blomberg ja toimistopäällikkä Marita Eerikäinen ulkoasiainministeriöstä, korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Pekka Hallberg, professori Mikael Hiden Helsingin yliopistosta, kansanedustaja Gunnar Jansson Ahvenanmaan maakunnan edustajana, lainsäädäntöneuvos Niilo Jääskinen ja ylijohtaja Pekka Nurmi oikeusministeriöstä, kansanedustaja, sittemmin oikeusministeri ja aikanaan hetken pääministeri Anneli Jäätteenmäki, alivaltiosihteeri Nils Wirtanen valtioneuvoston kansliasta ja kansanedustaja Ben Zyskowicz Kokoomuksesta.
Komitean jäseniä jää ikuisesti rasittamaan osallisuus asiallisesti kestämättömään, puoluevallan toiveiden mukaisen esityksen tekemiseen maan täyden itsenäisyyden ja kansansuvereniteetin lopettamiseksi. Suurin osa komitean jäsenistä oli suoraan asiaan vihkyityneitä puoluevallan edustajia, osa henkilöitä, jotka tosin epäsöivät, voidaanko näin menetellä, mutta jotka eivät esittäneet eriävää kantaansa, "koska kukaan muukaan ei sitä tehnyt", kuten muuan komitean jäsenistä oli perustellut menettelyään eläkkeelle siirtyneelle lainsäädöntöneuvostuttaavllere.
Komitean kokoonpanon osalta huomio kiinnittyy siihen, että jäseniksi ei ollut kelpuutettu maan johtavia valtiosääntöasiantuntijoita, kansleri Kauko Sipposta ja professori Antero Jyränkiä, jotka sittemmin voimakkaasti arvostelivat komitean keskeisiä kannanottoja. Heidän sivuun jättämisensä oli puoluevallan tarkoitusperien mukaista samoin kuin sekin, että puoluevallan otteessa oleva sanoma- ja aikakauslehdistö on lähes tyystin pidättäytynyt ja vaiennut EU-jäsenyyteen liittyvistä perustuslaillisuusongelmista. Sen sijaan kansalaisille toistettiin tiedotusvälineissä jatkuvasti täytenä totena komitean edustamaa perustuslakien noudattamisen kannalta kestämätöntä kantaa, jonka mukaan EU:hun liittyminen voidaan toteuttaa eduskunnan kahden kolmasosan enemmistöllä.
Hallituksen ja muun puoluevallan toiveet nöyrästi täyttänyt Tiitisen komitea päätyi esittämään paitsi EU:hun liittymisen toteuttamista eduskunnan kahden kolmasosan enemmistöllä hyväksymällä valtiosopimuksella myös hallitusmuodon jättämistä voimaan ensiten sisältöisenä huolimatta EU-jäsenyyden valtiosääntöön aiheuttamista perusteellisista muutoksista. Näin sen vuoksi, että hallitusmuodon muuttaminen perustuslain edellyttämällä tavalla ei ollut mahdollista, koska eduskunnassa oli enemmän kuin kuudesosa maan itsenäisyyden ja kansansuvereniteetin puolustajia, jotka olisivat estäneet asian kiireelliseksi julistamisen ja samalla käsittelemisen ennen seuraavia eduskuntavaaleja.
Tiitisen komitean esitystä ei siis voi pitää oikeuteen ja totuuteen pyrkivänä laintulkintana, vaan poliittisen tarkoitushakuisuuden aikaansaannoksena. Se ei tule jälkmimaailman silmissä olemaan kunniaksi sen enempää tekijöilleen kuin teettäjilleenkään, vaan kertoo osaltaan siitä moraalittomuudesta ja alennustilasta, jota hallitus ja puoluevalta lakeijoineen ovat edustaneet toimiessaan oman kansan suvereniteetin ja sen omaan perustuslakiin nojaavien oikeuksien lopettamiseksi.
Valtiojärjestyksen 69. pykälä, johon komitea perusti kantansa EU:hun liittymisen toteuttamisesta välittömästi kahden kolmasosan enemmistöllä, on tarkoitettu valtiosopimusten solmimista ja niihin liittyvien kansainvälisoikeudellisten sitoumusten mutta ei valtio-oikeudellisten, maan koko valtiollisen aseman ja itsemääräämisoikeuden romuttavien sitoumusten hyväksymistä varten.
Toisin sanottuna Suomen olisi vielä 69 §: mukaisen valtiosopimuksen solmimisen jälkeenkin oltava tosiasiallisesti täysivaltainen, suvereeni valtio, jotta kysymyksessä olisi tässä pykälässä tarkoitettu valtiosopimus. Ja näinhän ei EU:hun liittymissopimuksen hyväksymisen ja voimaan saattamisen jälkeen enää ole.
Tehdessään EU:hun liittymispäätöksen Tiitisen komitean ja Ahon hallituksen esittämällä tavalla, jonka myös eduskunnan perustuslakivaltiokunta hyväksyi, eduskunta suoritti valtiokaappauksen ja käytti valtiopäiväjärjestyksen 69. pykälässä säädettyä päätösvaltaansa toiseen tarkoitukseen, kuin mihin se on tarkoitettu.
Tiitisen komitean esityksen absurdisuuden paljastaa kenties selvimmin seuraava esimerkki. Siis jos ne Suomen perustuslakien mukaan maamme valtioelimille kuuluvat valtuudet, jotka Tiitisen komitean mielestä voidaan eduskunnan 2/3:n päätöksellä siirtää Suomen rajojen ulkopuolelle EU:n ylikansallisille päätöselimille, haluttaisiin siirtää yhtä nopeasti jollekin kotimaiselle taholle, esim. hallitukselle itselleen, tähän perustuslain muutokseen tarvittaisiin 67 §:n mukainen asian 5/6:n enemmistöllä tapahtuva kiireelliseksi julistaminen. Tiitisen komitean mielestä voidaan Suomen kansalle perustuslain mukaan kuuluvaa valtiovaltaa ja eduskunnan lainsäädäntövaltaa luovuttaa pienemmällä eduskuntaenemmistöllä maan rajojen ulkopuolelle kuin sisäpuolelle.
Se, miten Suomen perustuslakia rikottiin 18.11.1994, paljastui jokaiselle ajattelevalle kansalaiselle viimeistään vajaa kuukausi myöhemmin. Silloin eduskunnassa tehtiin päätös, jonka mukaan EU:n parlamenttiin valittujen suomalaisten kansanedustajien tilalle Suomen eduskuntaan kutsutaan varaedustajat.
Tämä EU:hun liittymistä monin verroin vähämerkityksisempi päätös edellytti sekin asian kiireelliseksi julistamista viiden kuudesosan enemmistöllä. Ja näin tässä asiassa myös käytännössä toimittiin toisin kuin EU:hun liittymisestä päätettäessä.
Suomen EU-jäsenyys nojaa siis perustuslain vastaisesti syntyneenä laittomaan päätökseen ja on näin ollen Suomen kansan kannalta pätemätön. Tästä on seurauksena sovittamaton perustuslakiristiriita jäsenyyspäätöksen tekijöiden ja kansansuvereniteetin puolustajien välillä. Yksikään EU:n neuvoston säätämä, Maastrichtin sopimuksen mukaan kaikkia unionin jäsenmaita sitova laki - EU:n terminologiassa sitä nimitetään asetukseksi - ei voi olla Suomessa laillinen eikä sellaisena täytäntöönpantavissa, koska se ei ole syntynyt Suomen perustuslakien edellyttämässä lainsäätämisjärjestyksessä, puhumattakaan sellaisista EU:n neuvoston säätämistä laeista, jotka Suomen perustuslakien mukaan voivat tulla Suomessa voimaan vain perustuslain
säätämisjärjestyksessä hyväksyttyinä.
Tiitisen komitea perusteli poliittisen tarkoituksenmukaisuuden sanelemaa kantaansa, jonka mukaan EU-jäsenyyttä koskevaa säädöstä ei tule sisällyttää Suomen hallitusmuotoon eikä hallitusmuodon sisältöä muutenkaan muuttaa, sillä, että muussa tapauksessa mahdollisesta EU:sta eroamisesta olisi päätettävä eduskunnassa valtiopäiväjärjestyksen 67 §:n mukaisella määräenemmistöllä. Perustelu vaikuttaa tekaistulta, sillä myöhempi eduskunta voi aina todeta aikaisemman eduskunnan kansansuvereniteettia ja perustuslakia rikkoen tekemät vallankaappauspäätökset pätemättömiksi yksinkertaisella enemmistöllä, kun sen sijaan muodollisesti laillisesti syntynyt EU:hun liittymispäätös ei ole eduskunnan päätöksellä kumottavissa. Lisäksi eduskunnan hyväksymässä liittymissopimuksessa ei ollut edes sopimuksilta normaalisti edellytettävää irtisanomisehtoa. Näin siitä syystä, että Euroneuvostoliitto on perustettu määräämättömäksi ajaksi eli tarkoitettu ikuiseksi kuten kaikki maailmanhistoriassa esiintyneet imperiumit.
Suomen historiasta muistetaan, miten vaikeata oli 1917 saada Venäjä hyväksymään Suomen siitä eroaminen ja itsenäistyminen. Leninin johtama neuvostohallitus tunnusti Suomen itsenäisyyden vakuuttuneena - että Suomessa tapahtuisi sosialistinen vallankumous, jonka jälkeen maa palaisi takaisin Venäjän yhteyteen ja liittyisi sen johtamaan neuvostoliittoon.
Seppo Tiitinen komiteoineen totesi aivan oikein, että EU:sta irtautuminen voi tapahtua vain irtautumalla EU:sta, eduskunnan päätöksellä.
EU-jäsenyys on tuottamiensa taloudellisten ja sosiaalisten tappioiden sekä Suomea sitovien huonojen päätöstensä kruunuksi myöskin laiton ratkaisu.
Hallituksen tekemän EU:hun liittymissopimuksen keskeisiin arkkitehteihin kuuluneen keskustalaisen oikeusministerin Anneli Jäätteenmäen edeltäjä Hannele Pokka luetteli etäässä oikeusministerinä käyttämässään puheenvuorossa kansansuvereniteettikysymykseen vielä edes puuttumatta kuusi seikkaa, joiden perusteella EU-jäsenyys on ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa:
"Lainsäädäntöavlta siirtyy lopullisesti Suomen rajojen ulkopuolelle.
EU:n oikeuskäytännön mukaan Suomen oman, kansallisen lain on väistyttävä EU:n säädösten tieltä.
EU:n komissio ja kilpailuviranomaiset saavat toimeenpanovaltaa Suomen rajojen sisällä.
EU ottaa tasavallan presidentille kuuluvaa valtaa solmia kansainvälisiä sopimuksia Suomen puolesta.
EU:n tuomioistuin saa Suomeen ulottuvaa tuomiovaltaa.
EU:ssa Suomi ei enää ole täysivaltainen tasavalta."
Näin siis tehtäviensä tasalla ollut oikeusministeri Pokka, joka niin ollen syrjäytettiin kesken työnsä ja tilalle nimitettiin Jätteenmäki, joka ei konsanaan ole piitannut oikeudesta ja totuudesta EU- tai missään asiassa.
Valtiollisen itsenäisyyden keskeiset tunnusmerkit eli valtion oikeus käyttää alueellaan itsenäistä ja pysyvää valtiovaltaa sekä päättää itse suhteistaan toisiin valtioihin eivät enää toteudu siinä EU-Suomessa, joksi eduskunta halusi itsenäisen Suomen muuttaa marraskuun mustan perjantain päätöksellään.
Tällainen Suomen perustuslakien ydinsisällön, valtiosäännön ja koko valtio-oikeudellisen aseman perusteiden kumoaminen ei voi tapahtua laillisesti liittämällä maa ilman eroamisoikeutta eduskunnan kahden kolmasosan päätöksellä uuden eurooppalaisen suurvallan osaksi. Kansanedustajien 18.11.1994 äänin 152-45 tekemää maan itsenäisyyden ja kansansuvereniteetin lopettamista merkitsevää EU:hun liittymispäätöstä on pidettävä tekijöilleen ikuisesti raskauttavana petoksena kansaa ja kansakuntaa kohtaan.
Normaali perustuslain mukainen menettely lakien muuttamiseksi on muutosten hyväksyminen kahdessa peräkkäin valitussa eduskunnassa, edellisesssä yksinkertaisella ja jälkimmäisessä kahden kolmasosan enemmistöllä. Näin eivät hallitus ja muu puoluevalta halunneet menetellä tietoisina, että kansa olisi valinnut uusissa eduskuntavaaleissa koostumukseltaan uudenlaisen eduskunnan, joka hylkäisi perustuslain ja valtiosäännön muutosesitykset.
yhdessä eduskunnassa voidaan perustuslain ydinsisältöä muuttaa kahden kolmasosan enemmistöllä, mutta vain siten, että asia julistetaan ensin viiden kuudesosan enemmistöllä kiireelliseksi. EU-jäsenyyttä ajaneille puoluejohtajille kävi selväksi, että huomattavasti enemmän kuin kuudesosa kansanedustajista ei ollut millään keinoilla saatavissa liittymissopimuksen taakse. Tästä syystä ei tähän perustuslain kiireelliseen muuttamismenettelyynkään voitu turvautua, vaan SUomen itsenäisyyden ja kansansuvereniteetin lopettaminen sekä perustuslain ydinsisällön kumoaminen verhottiin valtiopäiväjärjestyksen 69. pykälän mukaan kahden kolmasosan enemmistöllä tapahtuvaan valtiosopimuksen hyväksymiseen.
Tätä esitti Esko Ahon hallituksen pelkästään ennalta määrätynpoliittisen tarkoitusperän toteuttamaan asettama, eduskunnan pääsihteerin, Suojelupoliisin entisen päällikön, Seppo Tiitisen johtama komitea.
Tiitisen komiteaan kuului sen allekirjoittaessa 17.3.1994 mietintönsä puheenjohtajan lisäksi 11 jäsentä. He olivat kansanedustaja Arja Alho, alivaltiosihteeri Jaakko Blomberg ja toimistopäällikkä Marita Eerikäinen ulkoasiainministeriöstä, korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Pekka Hallberg, professori Mikael Hiden Helsingin yliopistosta, kansanedustaja Gunnar Jansson Ahvenanmaan maakunnan edustajana, lainsäädäntöneuvos Niilo Jääskinen ja ylijohtaja Pekka Nurmi oikeusministeriöstä, kansanedustaja, sittemmin oikeusministeri ja aikanaan hetken pääministeri Anneli Jäätteenmäki, alivaltiosihteeri Nils Wirtanen valtioneuvoston kansliasta ja kansanedustaja Ben Zyskowicz Kokoomuksesta.
Komitean jäseniä jää ikuisesti rasittamaan osallisuus asiallisesti kestämättömään, puoluevallan toiveiden mukaisen esityksen tekemiseen maan täyden itsenäisyyden ja kansansuvereniteetin lopettamiseksi. Suurin osa komitean jäsenistä oli suoraan asiaan vihkyityneitä puoluevallan edustajia, osa henkilöitä, jotka tosin epäsöivät, voidaanko näin menetellä, mutta jotka eivät esittäneet eriävää kantaansa, "koska kukaan muukaan ei sitä tehnyt", kuten muuan komitean jäsenistä oli perustellut menettelyään eläkkeelle siirtyneelle lainsäädöntöneuvostuttaavllere.
Komitean kokoonpanon osalta huomio kiinnittyy siihen, että jäseniksi ei ollut kelpuutettu maan johtavia valtiosääntöasiantuntijoita, kansleri Kauko Sipposta ja professori Antero Jyränkiä, jotka sittemmin voimakkaasti arvostelivat komitean keskeisiä kannanottoja. Heidän sivuun jättämisensä oli puoluevallan tarkoitusperien mukaista samoin kuin sekin, että puoluevallan otteessa oleva sanoma- ja aikakauslehdistö on lähes tyystin pidättäytynyt ja vaiennut EU-jäsenyyteen liittyvistä perustuslaillisuusongelmista. Sen sijaan kansalaisille toistettiin tiedotusvälineissä jatkuvasti täytenä totena komitean edustamaa perustuslakien noudattamisen kannalta kestämätöntä kantaa, jonka mukaan EU:hun liittyminen voidaan toteuttaa eduskunnan kahden kolmasosan enemmistöllä.
Hallituksen ja muun puoluevallan toiveet nöyrästi täyttänyt Tiitisen komitea päätyi esittämään paitsi EU:hun liittymisen toteuttamista eduskunnan kahden kolmasosan enemmistöllä hyväksymällä valtiosopimuksella myös hallitusmuodon jättämistä voimaan ensiten sisältöisenä huolimatta EU-jäsenyyden valtiosääntöön aiheuttamista perusteellisista muutoksista. Näin sen vuoksi, että hallitusmuodon muuttaminen perustuslain edellyttämällä tavalla ei ollut mahdollista, koska eduskunnassa oli enemmän kuin kuudesosa maan itsenäisyyden ja kansansuvereniteetin puolustajia, jotka olisivat estäneet asian kiireelliseksi julistamisen ja samalla käsittelemisen ennen seuraavia eduskuntavaaleja.
Tiitisen komitean esitystä ei siis voi pitää oikeuteen ja totuuteen pyrkivänä laintulkintana, vaan poliittisen tarkoitushakuisuuden aikaansaannoksena. Se ei tule jälkmimaailman silmissä olemaan kunniaksi sen enempää tekijöilleen kuin teettäjilleenkään, vaan kertoo osaltaan siitä moraalittomuudesta ja alennustilasta, jota hallitus ja puoluevalta lakeijoineen ovat edustaneet toimiessaan oman kansan suvereniteetin ja sen omaan perustuslakiin nojaavien oikeuksien lopettamiseksi.
Valtiojärjestyksen 69. pykälä, johon komitea perusti kantansa EU:hun liittymisen toteuttamisesta välittömästi kahden kolmasosan enemmistöllä, on tarkoitettu valtiosopimusten solmimista ja niihin liittyvien kansainvälisoikeudellisten sitoumusten mutta ei valtio-oikeudellisten, maan koko valtiollisen aseman ja itsemääräämisoikeuden romuttavien sitoumusten hyväksymistä varten.
Toisin sanottuna Suomen olisi vielä 69 §: mukaisen valtiosopimuksen solmimisen jälkeenkin oltava tosiasiallisesti täysivaltainen, suvereeni valtio, jotta kysymyksessä olisi tässä pykälässä tarkoitettu valtiosopimus. Ja näinhän ei EU:hun liittymissopimuksen hyväksymisen ja voimaan saattamisen jälkeen enää ole.
Tehdessään EU:hun liittymispäätöksen Tiitisen komitean ja Ahon hallituksen esittämällä tavalla, jonka myös eduskunnan perustuslakivaltiokunta hyväksyi, eduskunta suoritti valtiokaappauksen ja käytti valtiopäiväjärjestyksen 69. pykälässä säädettyä päätösvaltaansa toiseen tarkoitukseen, kuin mihin se on tarkoitettu.
Tiitisen komitean esityksen absurdisuuden paljastaa kenties selvimmin seuraava esimerkki. Siis jos ne Suomen perustuslakien mukaan maamme valtioelimille kuuluvat valtuudet, jotka Tiitisen komitean mielestä voidaan eduskunnan 2/3:n päätöksellä siirtää Suomen rajojen ulkopuolelle EU:n ylikansallisille päätöselimille, haluttaisiin siirtää yhtä nopeasti jollekin kotimaiselle taholle, esim. hallitukselle itselleen, tähän perustuslain muutokseen tarvittaisiin 67 §:n mukainen asian 5/6:n enemmistöllä tapahtuva kiireelliseksi julistaminen. Tiitisen komitean mielestä voidaan Suomen kansalle perustuslain mukaan kuuluvaa valtiovaltaa ja eduskunnan lainsäädäntövaltaa luovuttaa pienemmällä eduskuntaenemmistöllä maan rajojen ulkopuolelle kuin sisäpuolelle.
Se, miten Suomen perustuslakia rikottiin 18.11.1994, paljastui jokaiselle ajattelevalle kansalaiselle viimeistään vajaa kuukausi myöhemmin. Silloin eduskunnassa tehtiin päätös, jonka mukaan EU:n parlamenttiin valittujen suomalaisten kansanedustajien tilalle Suomen eduskuntaan kutsutaan varaedustajat.
Tämä EU:hun liittymistä monin verroin vähämerkityksisempi päätös edellytti sekin asian kiireelliseksi julistamista viiden kuudesosan enemmistöllä. Ja näin tässä asiassa myös käytännössä toimittiin toisin kuin EU:hun liittymisestä päätettäessä.
Suomen EU-jäsenyys nojaa siis perustuslain vastaisesti syntyneenä laittomaan päätökseen ja on näin ollen Suomen kansan kannalta pätemätön. Tästä on seurauksena sovittamaton perustuslakiristiriita jäsenyyspäätöksen tekijöiden ja kansansuvereniteetin puolustajien välillä. Yksikään EU:n neuvoston säätämä, Maastrichtin sopimuksen mukaan kaikkia unionin jäsenmaita sitova laki - EU:n terminologiassa sitä nimitetään asetukseksi - ei voi olla Suomessa laillinen eikä sellaisena täytäntöönpantavissa, koska se ei ole syntynyt Suomen perustuslakien edellyttämässä lainsäätämisjärjestyksessä, puhumattakaan sellaisista EU:n neuvoston säätämistä laeista, jotka Suomen perustuslakien mukaan voivat tulla Suomessa voimaan vain perustuslain
säätämisjärjestyksessä hyväksyttyinä.
Tiitisen komitea perusteli poliittisen tarkoituksenmukaisuuden sanelemaa kantaansa, jonka mukaan EU-jäsenyyttä koskevaa säädöstä ei tule sisällyttää Suomen hallitusmuotoon eikä hallitusmuodon sisältöä muutenkaan muuttaa, sillä, että muussa tapauksessa mahdollisesta EU:sta eroamisesta olisi päätettävä eduskunnassa valtiopäiväjärjestyksen 67 §:n mukaisella määräenemmistöllä. Perustelu vaikuttaa tekaistulta, sillä myöhempi eduskunta voi aina todeta aikaisemman eduskunnan kansansuvereniteettia ja perustuslakia rikkoen tekemät vallankaappauspäätökset pätemättömiksi yksinkertaisella enemmistöllä, kun sen sijaan muodollisesti laillisesti syntynyt EU:hun liittymispäätös ei ole eduskunnan päätöksellä kumottavissa. Lisäksi eduskunnan hyväksymässä liittymissopimuksessa ei ollut edes sopimuksilta normaalisti edellytettävää irtisanomisehtoa. Näin siitä syystä, että Euroneuvostoliitto on perustettu määräämättömäksi ajaksi eli tarkoitettu ikuiseksi kuten kaikki maailmanhistoriassa esiintyneet imperiumit.
Suomen historiasta muistetaan, miten vaikeata oli 1917 saada Venäjä hyväksymään Suomen siitä eroaminen ja itsenäistyminen. Leninin johtama neuvostohallitus tunnusti Suomen itsenäisyyden vakuuttuneena - että Suomessa tapahtuisi sosialistinen vallankumous, jonka jälkeen maa palaisi takaisin Venäjän yhteyteen ja liittyisi sen johtamaan neuvostoliittoon.
Seppo Tiitinen komiteoineen totesi aivan oikein, että EU:sta irtautuminen voi tapahtua vain irtautumalla EU:sta, eduskunnan päätöksellä.
EU-jäsenyys on tuottamiensa taloudellisten ja sosiaalisten tappioiden sekä Suomea sitovien huonojen päätöstensä kruunuksi myöskin laiton ratkaisu.
Vastaukset 1
Vanhimmat
piipahtelet välillä oikeiden ihmisten palstalla;)Demareillehan tuota loppujen viimeiksi pitäisi kertoa?