Kertokaa

viisaimmat voiko uskoon niin vain tulla? Itse olen sitä mieltä kun uskoa ja uskontoa tuputetaan joka puolelta,ettei uskoon voi tulla niin vain päättämällä, että tästälähtien uskon. Kestävä, luja usko on mielestäni Jumalan lahja meille ihmisille. Aidon uskovan on synnyttävä uudesti ylhäältä niinkuin jeesus sanoi ja Pyhä Henki opettaa Jumalan tuntemusta. Jos näin on eikö kaikenlainen pakkosyöttö uskosta herätä vain uhmaa ja vastenmielisyyttä?
5221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Aito usko on intoa ja rakkautta Jumalaan, tehdä Hänen tahtonsa mukaisia tekoja, se on Jumalan lahja meille ihmisille, ihminen ei voi kehua niitä omiksi saavutuksiksi.

”Päättämällä” uskoon tullut tekee ”uskontekoja, omaksi edukseen” enemmänkin pakosta, ne teot ovatkin Jumalan kannalta hyödyttömiä, kuolleita tekoja, koska kyseessä on jonkin sortin teeskentelijä.

Uhmaa ja vastenmielisyyttä esiintyy mielestäni aina oli usko sitten miten aitoa tahansa, ( Jeesus esim.) mutta teeskentelevä uskonto, tekee eniten vahinkoa oikealle uskolle.

Äänestä

njoo-o, pakkosyöttö on kyllä turhaa... Arvelen, että tarkoitat sillä jotakin sellaista, jos julistuksen pääasiana tuntuu olevan se, että taivutetaan ihminen tekemään ratkaisu uskoa?

...Jos on sellainen käsitys, että pelastus on viime kädessä kiinni siitä, mitä ihminen päättää ja ratkaisee, tällaisestä näkemyksestä käsin tietysti koetetaan julistaa "suu vaahdoten" taivutella ihminen tekemään se ratkaisu. Silloin sanoma on tällainen: "antaudu Herralle kokosydämisesti, tee vilpitön ratkaisu, anna koko elämäsi Herralle, niin pelastut" (Raamattu ei muuten, sivumennen sanoen, käytä tällaisia ilmaisuja uskosta)

Se kuulostaa kyllä kovasti siltä evankeliumilta, jota Raamatussa julistetaan, mutta siinä on myös jotain vierasta. Siinä on vielä himmeyttä sen valtavan ristin ilosanoman rinnalla, josta Raamattu puhuu. Ihmisen ratkaisut kun eivät nosta, kanna eivätkä pelasta.

Tällaisen edellä kuvatun julistuksen seurauksena sitten ihminen voi koettaa "tehdä ratkaisun", "antaa elämänsä Jeesukselle", "antautua kokosydämisesti"...mutta monille jää kaikesta tästä kuitenkin pelko: mitä jos en ollutkaan aivan vilpitön kun tein ratkaisun? Jos en osannutkaan oikein kääntyä? Rukoillessani en antautunutkaan todella, tai olinkin vain hieman hetkellisesti innostunut ...siis ehkä en pelastukaan?

Silloin koko ihmisen pelastus lepää hänen oman ratkaisunsa varassa. Ja jos ihminen katsoo asiaa rehellisesti, hän näkee silloin olevansa hyllyvällä suolla, eikä sillä kalliolla, jolle Jumala on tahtonut meidät nostaa.

Mutta jos on se ymmärrys, että usko tulee kuulemisesta - mutta ei ratkaisuun taivuttelemisen kuulemisesta, vaan - evankeliumin, Jumalan Sanan kuulemisesta, silloin julistetaan "suu vaahdossa" jotakin muuta: Julistetaan miten vaan parhaiten osataan sitä, miten Jumalan Poika tuli ihmiseksi, ja otti ihmisten syntivelan harteilleen ja kärsi meidän rangaistuksemme Golgatan keskimmäisellä ristillä. Kerrotaan miten Jumala lupaa Raamatussa syntisille ihmisille täyden armon, ja tämä armo ja elämä on Jeesuksessa Kristuksessa. Kerrotaan ihmisen pimeydestä ja Jumalan kirkkaudesta. Kerrotaan synnin syvyydestä, jota kuitenkin suurempi on aina syntien sovitus ristillä. Kerrotaan miten itsessään mahdoton saa lahjaksi Jumalan lapsen nimen ja osan taivaassa. Ja miten kaikki tämä on yhtä Jumalan suurta lahjaa yksin Kristuksen tähden: syntien anteeksiantamus, usko ja kaikki mitä siitä seuraa - tahto ja tekeminen.

Ja kun evankeliumia julistetaan siinä kirkkaudessa kuin se todella on, Henki kulkee missä tahtoo, ja vaikuttaa toivon heräämistä, ihmetystä, luottamusta, aivan yksinkertaisen uskon syttymistä. Se usko kohdistuu Jumalan Sanan lupauksiin, esim. jos kerran Kristus kuoli kaikkien edestä, niin hän kuoli siis minunkin edestäni: Minäkin saan olla Jumalan lapsi, puhdas ja pyhä, koska Jumala sanoo niin, ja Hän on luotettava.

Siinä silmät voivat sitten Pyhän Hengen koulussa avautua myös oman sydämen mahdottomuuteen ja vilpillisyyteen - omaan mahdottomuuteen uskoa. Silloin Jumala saa antaa sen uskon, joka ei ole uskoa omaan uskoon tai ratkaisuihin, vaan uskoa valtavan rakastavaan ja armolliseen Jumalaan, Hänen lupauksiinsa Raamatussa, ja syntien sovittajaan, Jeesukseen Kristukseen.

Pyhä Henki vaikuttaa Kristuksen sanan kautta: "Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne SANAT, jotka minä olen teille puhunut, OVAT HENKI ja ovat elämä." (Joh. 6:63) Pyhä Henki rohkaisee hiljaa luottamaan Jumalan Sanaan, ja ylläpitää ja vahvistaa uskon samaisen Sanan kautta.

Äänestä

tarkoittaa ilosanomaa. Mutta useat vasta uskoon tulleet tyrkyttävät sitä kuin helmiä sioille. Ja siitä nimenomaan raamatussa varoitetaan. Ei pidä tyrkyttää eikä myöskään ketään tuomita. Voi vain kertoa jos toinen tahtoo kuunnella että Raamatun sanan tunteminen tuo keveyttä tähän elämään. Muuttaa asennetta ja sitä kautta tuo ilon ja toivon tässä epätäydellisessä maailmassa. Se on sisäinen valinta kuinka suhtautua kanssaihmisiin ja koko elämään. Ei se tule paremmaksi toimimalla kuin fariseus joka tuomitsi kaikki muut ja luki yleisellä paikalla kovaan ääneen rukouksia. Ei sellainen tuo sydämen pelastusta kenellekään.

Äänestä

Olen kyllä sitä mieltä ettei tuputtamalla saa välttämättä aikaan muuta kuin närää.Evankeliointi on eri asia,koska evankelioimistilaisuuksiin on vapaa pääsy ja sinne voivat tulla uskosta kiinnostuneet.Se joka on etsijän paikalla on kuullut Jumalan kutsun ja silloin on paikallaan evankelioida.Kertokaamme ilosanomaa Kristuksesta,pyytäen siihen viisautta Jumalalta.Moralisointi ja Raamatulla päähän paukuttaminen voivat karkoittaa ihmisiä.Meillä on rakastava Jumala.

Äänestä

Jos osaat englannin kieltä, niin tutustu osoitteeseen: http://www.oshana.org/
sieltä selviää, mikä on oikeaa uskoa, tai miten löytää totuus itsestä ja ns. jumalasta.
Hyvää matkaa kohti totuuden tuntemista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Armolahja kirjoitti:

viisaimmat voiko uskoon niin vain tulla? Itse olen sitä mieltä kun uskoa ja uskontoa tuputetaan joka puolelta,ettei uskoon voi tulla niin vain päättämällä, että tästälähtien uskon. Kestävä, luja usko on mielestäni Jumalan lahja meille ihmisille. Aidon uskovan on synnyttävä uudesti ylhäältä niinkuin jeesus sanoi ja Pyhä Henki opettaa Jumalan tuntemusta. Jos näin on eikö kaikenlainen pakkosyöttö uskosta herätä vain uhmaa ja vastenmielisyyttä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu