Kaikki ihmiset kokevat suruja ja iloja, mutta yhä harvemmat uskaltavat puhua niistä. Itsekeskeisyyden viitta peittää meidät, ystäväksemme on tullut yksinäisyys.
Se ei puhu, kosketa, kuuntele - ääni on vain yksinäinen sydän rinnassamme. Olemme unohtaneet, emme voi kokea iloa ennen kuin olemme valmiit jakamaan itsemme ja surumme.
Kirous kestää vain hetken ja siunaus koko elämän!
Se ei puhu, kosketa, kuuntele - ääni on vain yksinäinen sydän rinnassamme. Olemme unohtaneet, emme voi kokea iloa ennen kuin olemme valmiit jakamaan itsemme ja surumme.
Kirous kestää vain hetken ja siunaus koko elämän!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ensiksi kysyn sinulta oletko uskossa?
Onko paikkakutasi paikallisseurakunnassa keskusteluryhmiää naisille ja miehille.
Seurakunta yksin ei pysty normaaleissa kokouksissa paneutua niin tarkkaan jokaisen ihmisten ongelmiin, siksi useimmissa paikkakunnissa on järjestetty naisteiltoja jossa voi puhua vaikeimmistakin asioista, jos teillä ei vielä ole, perustakaa sellainen! yhden ihmisen tarpeesta lähtevät usein suuret purot virtaamaan.
Nokialla toimii tällaisia iltoja helluntaisrk:ssa
ne ovat kerran kuussa, ehkä liian vähän kuitenkin, mutta kumminkin, soita esim. kuuntelevaan puhelimeen sieltä voi löytyä apua ongelmiin, yleinsä ne ovat niitä ihmisiä jotka rukoilevat paljon Jumalan edessä. kannattaa kokeilla. Hierontapöytä joskus tuntuu olevan hyvin terapeuttinen, esim. jos löydät uskovan sellaisen, siinä saa uskomattoman paljon olla puhujana ja hieroja kuuntelijana ja auttajana. Kokemuksesta itse tietoinen.
Luin viestisi - kiitos siitä!
Sinulla on sydän paikallaan :)
Muistan n.20v.sitten, kun olin paljon yksin. Kun suoraan sanotaan,"oman onneni nojassa".Esitin kerran jälleen eräälle seurakuntalaiselle kutsun,"tule kahville ja juttelemaan, kun kukaan ei luonani käy".Vastaus oliselityksiä kiireistä,sekä kommentti,"Kyllä sinun kelpaa,sinähän voit seurustella Jumalan kanssa"...Tuntuu, että ihmisillä on niin päätön meno ja loputon kiire...Niin kova kiire,että vihollinenkin ehtii pitämään lomaa...Seuraten miten meillä ihmisillä on kiire....................
Vaiennan yksinäisyyden tunteet, salaan sen sisimmässäni kaipuuna ystävyydestä, jopa itseltäni. Kaikki ei ole hyvin, en kaipaa ketään lähelleni, vaikka sattuu.
Olen kuin lapsi vailla huomiota, en osaa pyytää mitään, vaikka läheisyys olisi tarpeen. Ulospääsy tästä on minulle häpeällistä, tiedän - se käy vain liian tuskallisen tunnustamisen kautta.
Salainen kaipuuni on kunnioittamisen arvoinen - mikä auttaa?