Kansansuvereniteetti

Ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheessa itsenäistynyt Suomi sai kansanvaltaisen hallitusmuotonsa sodan jälkeen tilanteessa, jossa kansansuvereniteetille perustuva kansanvalta oli läntisessä Euroopassa saavuttanut voiton harvainvallasta.

Kansansuvereniteetti merkitsee ja tarkoittaa sitä, että vain ja yksinomaan kansalla, joka muodostaa oman, muista kansoista erillisen kansakunnan, on ikuinen ja rajoittamaton oikeus päättää aina vapaasti ja itsenäisesti kaikista omista asioistaan.

Heinäkuun 17. päivänä 1919 vahvistetun itsenäisen Suomen hallitusmuodon mukaan korkeimman vallan, valtiovallan, tulee kuulua kansalle, joka valitsee itseään valtiopäiville kokoontuvan eduskunnan, maan ylimmän valtiollisen päätöksentekoelimen.
7156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

kun kansan syvät rivit eivät ymmärrä, mitä tarkoittaa sana "kansansuvereniteetti". Olen varma, että jos gallup järjestettäisiin ja kansalta kysyttäisiin sitä asiaa, ei oikeiden vastausten määrä olisi kovinkaan suuri.
Että alkeista saat opetuksesi suunnitella.
Samasta syystä juttujasi ei kommentoida paljoakaan, koska kansa ei ymmärrä. Luetaan kyllä.

Mutta jos jaksat kivirekeä vetää ja opetustyötäsi jatkaa, tuottaa se tulosta ajallaan. Siitä olen aivan varma.
Myös maakuntalehdissä pitää vaikuttaa, suuri osa väestöstä lukee paperilehtiä. Taustajoukot ymmärtäkööt osuutensa.

EU-Hörhöjen kommentit on parasta vetää vessanpöntöstä. Riehuvat taas samalla tavalla kuin Stalinin aikaan.

Äänestä
  • Mikähän on kansan todellinen tietämys politiikan syvimmästä olemuksestas ja esimerkiksi kansallisesta lainsäädännöstä. Entä EU-lait? Veikkaan, että niistä ei monella ole harmainta hajuakaan, tuskin edes kansanedustajista kaikilla.
    Mitä kauemmaksi päätöksenteko viedään, sitä hankalampaa on kontrollointi.
    Tietämätöntä laumaa on helppo hallita, Brysselistä käsin.
    Ja vielä halpaa viinaa aikuisille ja lapsille riittävästi, niin johan rupes kansan selkäranka murtumaan.

    Äänestä

  • huolestunut kirjoitti:

    Mikähän on kansan todellinen tietämys politiikan syvimmästä olemuksestas ja esimerkiksi kansallisesta lainsäädännöstä. Entä EU-lait? Veikkaan, että niistä ei monella ole harmainta hajuakaan, tuskin edes kansanedustajista kaikilla.
    Mitä kauemmaksi päätöksenteko viedään, sitä hankalampaa on kontrollointi.
    Tietämätöntä laumaa on helppo hallita, Brysselistä käsin.
    Ja vielä halpaa viinaa aikuisille ja lapsille riittävästi, niin johan rupes kansan selkäranka murtumaan.

    selviää ajoissa tälle kansalle, ettei tarvitsisi opetella EU:n suvereniteetti-oppia.

    Äänestä


pois eu:sta!!!

Äänestä
  • ollaan kuulolla. Ei kannattaisi maksaa tyhjästä.

    Äänestä

  • Samppa kirjoitti:

    ollaan kuulolla. Ei kannattaisi maksaa tyhjästä.

    On kuitenkin vain yksi tie, Se Kuuluisa mutta suurelle enemmistölle tuntematon totuuden tie, vaikka siihen kyllä uskovatkin, eivät kuitenkaan tunne.
    Ei edes nämä, jotka tätä irti EU:sta asiaa ahkerimmin vaatii ja sen puolesta ns. päätä seinään lyövät. Koska, se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on kulmakiveksi ja kompastus kallioksi tullut. Ja se kivi on Jumalan sana, = totuus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomi: Ei-EU kirjoitti:

Ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheessa itsenäistynyt Suomi sai kansanvaltaisen hallitusmuotonsa sodan jälkeen tilanteessa, jossa kansansuvereniteetille perustuva kansanvalta oli läntisessä Euroopassa saavuttanut voiton harvainvallasta.

Kansansuvereniteetti merkitsee ja tarkoittaa sitä, että vain ja yksinomaan kansalla, joka muodostaa oman, muista kansoista erillisen kansakunnan, on ikuinen ja rajoittamaton oikeus päättää aina vapaasti ja itsenäisesti kaikista omista asioistaan.

Heinäkuun 17. päivänä 1919 vahvistetun itsenäisen Suomen hallitusmuodon mukaan korkeimman vallan, valtiovallan, tulee kuulua kansalle, joka valitsee itseään valtiopäiville kokoontuvan eduskunnan, maan ylimmän valtiollisen päätöksentekoelimen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu