Kansalaisoikeus

Joskus takavuosina voitiin rikoksen tekijältä viedä kansalaisoikeus määräajaksi eli hän ei saanut äänestää eikä varsinkaan asettua ehdokkaaksi mihinkään yhteiskunnallisiin vaaleihin. Nyt voi asettua ehdokkaaksi ja tulla valituksiksi kunhan jollakin tavalla on mediasta tuttu - vaikkapa tekemällä rikoksia. Joku on sanonut, että demokratian pahin vihollinen on demokratia (en kyllä osaa esittää parempaakaan vaihtoehtoa). Nyt vain kaikki taulapäät voivat vaikuttaa koko maan asioihin äänillään. Esimerkkinä voi mainita mm. ihmiset, jotka arvostelevat presidenttimme ulkonäköä ottamatta huomioon kokonaisuutta ja kaipaavat paikalle salskeaa miestä.
192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

monimutkaiseksi!???
"Pitäsi
Kirjoittanut: ???, 6.2.2004 klo 23.42

kait sitten julkaista lista länsiasgenttien kanssa työskennelleistäkin, silloiset suomen lait määrävät samat sanktiot molempen puolien vako-ojille ja yhteistyötä tehneille, että tietoja vuotaneille. Saattaisi monen länsimiellisen nykyinen virkapalli alkaa tutista.

"Jos hallitus
valmistelisi, 7.8.2003 klo 00.00

niinkuin sanoit, koko valtakunnan lakkauttamista, tai jotain vastaavaa, niin siihenkin on olemassa lakeja, lainaus tuolta edestäpäin:

Lakeja maanpetosrikoksista
Kirjoittanut: Suomi: Ei EU, 2.8.2003 klo 22.31
Maamme alistaminen vieraiden valtojen ja sotilasliittojen alaisuuteen ei siis ole pelkästään poliittisesti turhaa, taloudellisesti kallista ja turvallisuuden kannalta vaarallista, vaan myöskin vastoin lakia.

1 § 21.4.1995/578
Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantaminen.

Joka tarkoituksenaan väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla taikka vieraan valtion sotilaallisen tai taloudellisen painostuksen tai tuen avulla

1. saattaa Suomi tai osa Suomea vieraan valtion alaiseksi,

2. irrottaa osa Suomea muusta valtakunnasta tai

3. muulla vakavuudeltaan näihin rinnastettavalla tavalla rajoittaa Suomen valtiollista itsemääräämisoikeutta tekee teon, josta aiheutuu sanotun tarkoituksen toteutumisen vaara, on tuomittava Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantamisesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

2 § (21.4.1995/578) Sotaan yllyttäminen. Jos joku Suomessa tai Suomen kansalainen Suomen ulkopuolella Suomea koskevan sotilaallisen tai kansainvälisen poliittisen kriisin aikana tai sellaisen välittömästi uhatessa, tarkoituksenaan saattaa Suomi sotaan tai sotatoimen kohteeksi,

1. julkisesti kehottaa vierasta valtiota hyökkäystekoon Suomea vastaan tai

2.Suomea hyökkäystekoon vierasta valtiota vastaan,

3.julkisesti levittää lausumia tai muita ilmaisuja, joiden tarkoituksena on vaikuttaa yleisen mielipiteen kehittymiseen hyökkäystekojen käyttöä puoltavaksi,

4.järjestelmällisesti levittää ilmeisen perättömiä tai harhaanjohtavia tietoja Suomen puolustuksesta tai sotilas- tai puolustuspoliittisista aikomuksista taikka
oikeudettomasti suorittaa vieraaseen valtioon, sen edustajaan, alueeseen tai omaisuuteen kohdistuvan väkivaltaisen teon
siten, että teko selvästi lisää Suomen sotaan tai sotatoimen kohteeksi joutumisen vaaraa, hänet on tuomittava sotaan yllyttämisestä vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

3 § käsittelee sodan aikana tapahtuneita maanpetosrikoksia.

4 § (21.4.1995/578) Törkeä maanpetos.

Jos maanpetoksessa

1. aiheutetaan vaara valtakunnan tai sen osan joutumisesta vieraan vallan alaiseksi tai

2. muuten aiheutetaan Suomelle erityisen suurta vahinkoa

ja maanpetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä maanpetoksesta vankeuteen vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi."
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000104&posting=22000000000800085

Suoraan...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=114&conference=1000000000000008&posting=22000000000746047

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tintti kirjoitti:

Joskus takavuosina voitiin rikoksen tekijältä viedä kansalaisoikeus määräajaksi eli hän ei saanut äänestää eikä varsinkaan asettua ehdokkaaksi mihinkään yhteiskunnallisiin vaaleihin. Nyt voi asettua ehdokkaaksi ja tulla valituksiksi kunhan jollakin tavalla on mediasta tuttu - vaikkapa tekemällä rikoksia. Joku on sanonut, että demokratian pahin vihollinen on demokratia (en kyllä osaa esittää parempaakaan vaihtoehtoa). Nyt vain kaikki taulapäät voivat vaikuttaa koko maan asioihin äänillään. Esimerkkinä voi mainita mm. ihmiset, jotka arvostelevat presidenttimme ulkonäköä ottamatta huomioon kokonaisuutta ja kaipaavat paikalle salskeaa miestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu