USAn uusjako

Näyttäisi aika hauskalta jos USA jaettaisiin 7:ään itsenäiseen valtioon.

Kyseinen linkki esittää jonkinsortin alueita, en kyllä tiedä mitä alueita. Niillä ei ole mitään todellista tekemistä tämän ideani kanssa.

Mikä näistä "valtioista" olisikaan rikkain ja sivistynein valtio?

http://www.jea.org/contact/graphics/usa.jpg
4185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

USA on jo liittovaltio. Osavaltioilla on oma hallinto ja osittain myös lainsäädäntö.
EU on menossa kovaa vauhtia samantapaiseen liittovaltioon.

Äänestä
  • samantapaiseen, vaan paljon enemmän ylhäältäpäin johdettuun suuntaan

    "EU-maat USA:n osavaltioita epäitsenäisempiä!

    Sellainen maa, jonka korkein lainsäädäntövalta on ulkomailla, ei ole kansansuvereniteetti- ja valtio-opin periaatteiden mukainen vapaa kansakunta. EY-oikeudella on vuodesta 1995 lähtien ollut Suomeen välitön sovellettavuus ja oikeusvaikutus: yhteisön lait ovat ensisijaisia kansalliseen lainsäädäntöön nähden."

    "USA:n osavaltiot kunnioittavat toistensa lainsäädäntöä, eikä Amerikassa pyritä keskittämään osavaltioiden politiikkaa Washingtoniin eikä niitä pyritä puristamaan yhteen muottiin, vaan päätökset tehdään paikallisesti kunkin olosuhteet mahdollisesti huomioiden. Näin ollen ne ovat paljon vapaampia kuin suomen vallanpitäjäeliitin valheen mukaan "itsenäinen" EU-Suomi."
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000002337830

    Äänestä

  • mennä kirjoitti:

    samantapaiseen, vaan paljon enemmän ylhäältäpäin johdettuun suuntaan

    "EU-maat USA:n osavaltioita epäitsenäisempiä!

    Sellainen maa, jonka korkein lainsäädäntövalta on ulkomailla, ei ole kansansuvereniteetti- ja valtio-opin periaatteiden mukainen vapaa kansakunta. EY-oikeudella on vuodesta 1995 lähtien ollut Suomeen välitön sovellettavuus ja oikeusvaikutus: yhteisön lait ovat ensisijaisia kansalliseen lainsäädäntöön nähden."

    "USA:n osavaltiot kunnioittavat toistensa lainsäädäntöä, eikä Amerikassa pyritä keskittämään osavaltioiden politiikkaa Washingtoniin eikä niitä pyritä puristamaan yhteen muottiin, vaan päätökset tehdään paikallisesti kunkin olosuhteet mahdollisesti huomioiden. Näin ollen ne ovat paljon vapaampia kuin suomen vallanpitäjäeliitin valheen mukaan "itsenäinen" EU-Suomi."
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000002337830

    Kunhan leikittelin ajatuksella että mitäs jos USA:ta ei olisikaan olemassa. Olisi vain sellaisia valtioita joilla olisi oma lippu ja presidentti. Esimerkiksi Florida, Keski-Amerikan tasavalta, Kalifornia, Indiana, jne.

    Voisi olla esimerkiksi jalkapallomaaottelu Suomi vastaan Indiana, vois olla mielenkiintonen ottelu, toki Suomi varmaan häviäis.

    Eli en halunnut loukata ketään ajatusleikilläni...

    Äänestä

sen tiedän varmaksi että Etelä tulee vielä nousemaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


giorge kirjoitti:

Näyttäisi aika hauskalta jos USA jaettaisiin 7:ään itsenäiseen valtioon.

Kyseinen linkki esittää jonkinsortin alueita, en kyllä tiedä mitä alueita. Niillä ei ole mitään todellista tekemistä tämän ideani kanssa.

Mikä näistä "valtioista" olisikaan rikkain ja sivistynein valtio?

http://www.jea.org/contact/graphics/usa.jpg

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu