Jumala

Laskekaa raamattunne ja lopettakaa se sotajalalla oleminen. Ei ihmiset löydä Jumalaa, vaikka kuinka hakkaisitte raamatulla päähän.

Jumala on meidän kaikkien sydämmissä. Me olemme yhtä, maailmankaikkeus on yhtä, Jumala on kaikki. Ykseydestä lähdettiin ja yhdeksi vielä jonain päivänä palaamme. Ei tarvitse kuin kuunnella ja tutkia mitä sydän todella sanoo, muistaa. Ripustakaa egot hetkeksi edes sivuun...

Välittäkää toisistanne ja muistakaa se, että ajatelkaa aina toisten etua ennen omaa etuanne... kunhan toisilla on hyvä olla.

Jokainen uskoo miten uskoo ja niin se pitääkin olla. Väkisin ja aivopesu menetelmin ei mitään uskoa ole oikeus tuputtaa. Kaikilla on oikeus elää vapaa elämä ilman väkivaltaa,uhkailua ja ahdistelua jne... Kukaan ei kukaan saa kajota toiseen ihmiseen. Jos joku kuitenkin unohtaa tärkeitä asioita elämästään ja esimerkiksi kajoaa toiseen ihmiseen, niin ei siihen auta raippa eikä nyrkki vaan myötätunto.

Vaikka fyysinen todellisuus on joskus raskasta niin jaksakaa hyvät ihmiset. Muistakaa unenne ja ottakaa elämästänne kiinni myös tuossa todellisuudessa niin jaksatte taas paremmin. Muistakaa unohtamanne, kävelkää metsään tanssimaan luonnon kanssa, kuunnelkaa mitä sillä on sanottavanaan. Jotain me ollaan unohdettu... tärkeitä asioita...

Kevät saapuu ja luonto herää, herätään mekin :).
371243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Omalta kohdaltani lopetan minuun kohdentuviin herjoihin vastaamisen tähän. Ei liene palstan tarkoitus solvata ja tuottaa ahdistusta lähimäiselleen.

On aika palata normaali järjestykseen siten, että voi ilolla lukea lähimmäisten kirjoitukset.

Laitanpa omalta osaltani ainkin tuo ylikiilloitetetun pyhimysrenkaan, ainakin hetkeksi roikkumaan tuohon naulaan.

Ohhoh olipa se paksu! :-D

Äänestä
  • >>Omalta kohdaltani lopetan minuun kohdentuviin herjoihin vastaamisen tähän.>>

    Minulle tuo ei ole ongelma. Paljon vaikeampaa on olla herjaamatta muita. Jos nyt ei suorastaan alatyylisillä viesteillä niin sarkasmeilla ja mielipiteiden vähättelyllä.
    On vaikeaa olla poimimatta pisteitä keskustelussa, vaikka tietääkin että toinen voi loukkaantua liiasta viisastelusta.

    Lupauksiisi 'herjoihin vastaamisesta' en täysin luota, Turkulaiset ovat tunnetusti kiukkuista ja pitkävihaista porukkaa. Jos ylilyöntejä huomaan niin saatan muistuttaa, tee sinä sama palvelus minulle.

    Äänestä

  • Lasse kirjoitti:

    >>Omalta kohdaltani lopetan minuun kohdentuviin herjoihin vastaamisen tähän.>>

    Minulle tuo ei ole ongelma. Paljon vaikeampaa on olla herjaamatta muita. Jos nyt ei suorastaan alatyylisillä viesteillä niin sarkasmeilla ja mielipiteiden vähättelyllä.
    On vaikeaa olla poimimatta pisteitä keskustelussa, vaikka tietääkin että toinen voi loukkaantua liiasta viisastelusta.

    Lupauksiisi 'herjoihin vastaamisesta' en täysin luota, Turkulaiset ovat tunnetusti kiukkuista ja pitkävihaista porukkaa. Jos ylilyöntejä huomaan niin saatan muistuttaa, tee sinä sama palvelus minulle.

    on myös positiivisia herjoja. Olen monastikin nauranut tikahtuakseni hyvistä itseeni kohdentuneista herjoista. Jos joku keksii hyvän vitsin pitää se ehdottamasti tuoda esiin. Mielipiteisiin toki myös pitää olla jokaisella oikeus. Eihän keskustelua muutoin synny.

    Hyvän hengen kadotessa tilanne näyttää helposti kärjistyvän.

    Äänestä

Minä olen kristinuskovainen, ja iloinen että tein monta vuotta sellaisen päätöksen. Jumala rakastaa jokaista ihmistä.
Jokainen ihminen saa itse valita miten hän haluaa elämänsä elää.
Kaikkea mahdollista hyvää!

Äänestä

>>>Jumala on meidän kaikkien sydämmissä.>Välittäkää toisistanne ja muistakaa se, että ajatelkaa aina toisten etua ennen omaa etuanne... kunhan toisilla on hyvä olla.>Muistakaa unenne ja ottakaa elämästänne kiinni myös tuossa todellisuudessa niin jaksatte taas paremmin

Äänestä
  • >>sydämmissämme on lihaksia, hermoja verta jne soluja ja molekyylejä, mitähän niistä tarkoitat Jumalalla?

    Äänestä

  • heimoha kirjoitti:

    >>sydämmissämme on lihaksia, hermoja verta jne soluja ja molekyylejä, mitähän niistä tarkoitat Jumalalla?

    >> Joka ei rakasta, ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.>>

    Toivottavasti ei kuitenkaan ainoa rakkaus ?
    Vai oletko sitä mieltä attä ateisti ei voi rakastaa perhettään ja lähimäisiään ?

    >>Vai oletko sitä mieltä attä ateisti ei voi rakastaa perhettään ja lähimäisiään ?

    Äänestä

  • heimoha kirjoitti:

    >>Vai oletko sitä mieltä attä ateisti ei voi rakastaa perhettään ja lähimäisiään ?

    >>..että rakkaus on aitoa - maailmankatsomuksesta riippumatta >>
    .. sitähän minäkin.

    Tuostakin itserakkaudesta sanoisin että melko pitkälle voi mennä ja vieläkin puhua terveestä itsetunnosta.

    Ihme kyllä, omatunto kertoo missä on raja, jopa ateistillekkin. Onkohan rima eri korkeudella uskovilla, joiden tekemisiä ja tekemättä jättämisiä korkeammat voimat valvovat ?

    Äänestä

  • heimoha kirjoitti:

    >>sydämmissämme on lihaksia, hermoja verta jne soluja ja molekyylejä, mitähän niistä tarkoitat Jumalalla?

    >>>Sydän - hengellinen merkitys: Rakkaus, tunteet... >Joka ei rakasta, ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.
    1. Johanneksen kirje 4

    Äänestä

  • heimoha kirjoitti:

    >>Vai oletko sitä mieltä attä ateisti ei voi rakastaa perhettään ja lähimäisiään ?

    Ellet kykene oikealla tavalla rakastamaan itseäsi, et kykene muitakaan rakastamaan.
    Kukaan ei pysty toiselle antamaan ellei ole mistä antaa.
    Tyhjästä on paha nyhjästä.

    Äänestä

  • Kontsuales kirjoitti:

    >>Ellet kykene oikealla tavalla rakastamaan itseäsi, et kykene muitakaan rakastamaan.

    Äänestä

  • heimoha kirjoitti:

    >>Ellet kykene oikealla tavalla rakastamaan itseäsi, et kykene muitakaan rakastamaan.

    >>Opettaja, mikä on lain suurin käsky?"
    Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi.
    Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. ( sisältyy kaikki moraali)

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    >>Vanhan Testamentin "Jumalan" moraali on aika erikoinen, kostoineen, vihastumisineen, jokkomurhineen jne?
    Kait kyseessä kuitenkin on samasta "Jumalasta"?

    Äänestä

  • heimoha kirjoitti:

    >>Vanhan Testamentin "Jumalan" moraali on aika erikoinen, kostoineen, vihastumisineen, jokkomurhineen jne?
    Kait kyseessä kuitenkin on samasta "Jumalasta"?

    kertookin kaiken...

    >>>Vanhan Testamentin Jumala on minustakin aika "raaka", taisi olla yleensä sen aikakauden "tapa" - ihmishenkeä ei kunnioitettu. >Uusi Testamentti kertoo Jumalan toista puolta.

    Äänestä

  • heimoha kirjoitti:

    >>Ellet kykene oikealla tavalla rakastamaan itseäsi, et kykene muitakaan rakastamaan.

    Itseasiassa oikeassa itsensä rakastamisessa on kysymys itsensä tuntemisesta, omien tunteidensa tunnistamisesta, hyvästä itsetunnosta kuten Lasse tuossa vähän ylempänä jo ehti sanoakin.

    Jos ihminen tuntee itsensä, tuntee hän silloin toisenkin. Empatia kasvaa itsensä tuntemisesta. Hyvän tekeminen on todella vaikeata, jos sitä tehdään "lain" velvoittamana. Mielestäni se onnistuu hyvin vain empatian avulla. Silloin ihminen sisäistettyään sen mikä on oikein ei voi muulla tavalla toimia. Vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee. Näin ainakin teoriassa. Parasta harjoitusta lienee itsensä tutkisteleminen.

    Ihmisen perimmäinen tarve on tulla hyväksytyksi omana itsenään, sellaisena kuin on, ehdoitta. Kristinuskon Jumala asettaa hyväksynnälleen yhden ehdon, on alistuttava hänelle, kiellettävä itsensä.
    Tässä sitten käy yleensä niin, että ihminen tälle Jumalalle alistuessaan nujertaa sisältään Daavidin, sen ainoan, joka olisi voinut lingollaan kaataa Goljatin.

    Äänestä

  • heimoha kirjoitti:

    >>sydämmissämme on lihaksia, hermoja verta jne soluja ja molekyylejä, mitähän niistä tarkoitat Jumalalla?

    Kerrotaan, että kun aikoinaan löydettiin tyrannosaurusten fossiileja, niin ihmisten oli vaikea ymmärtää, miten rakastava Jumala oli saattanut luoda niin kauhean tappokoneen.

    Lopulta muuan fiksu teologi keksi, että sekin oli osoitus Jumalan hyvyydestä. Koska tyrannosauruksella oli niin hirveät hampaat, sen ei tarvinnut puraista saalista montakaan kertaa, eikä uhri niin ollen joutunut kärsimään pitkään.

    Äänestä

  • Kontsuales kirjoitti:

    Itseasiassa oikeassa itsensä rakastamisessa on kysymys itsensä tuntemisesta, omien tunteidensa tunnistamisesta, hyvästä itsetunnosta kuten Lasse tuossa vähän ylempänä jo ehti sanoakin.

    Jos ihminen tuntee itsensä, tuntee hän silloin toisenkin. Empatia kasvaa itsensä tuntemisesta. Hyvän tekeminen on todella vaikeata, jos sitä tehdään "lain" velvoittamana. Mielestäni se onnistuu hyvin vain empatian avulla. Silloin ihminen sisäistettyään sen mikä on oikein ei voi muulla tavalla toimia. Vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee. Näin ainakin teoriassa. Parasta harjoitusta lienee itsensä tutkisteleminen.

    Ihmisen perimmäinen tarve on tulla hyväksytyksi omana itsenään, sellaisena kuin on, ehdoitta. Kristinuskon Jumala asettaa hyväksynnälleen yhden ehdon, on alistuttava hänelle, kiellettävä itsensä.
    Tässä sitten käy yleensä niin, että ihminen tälle Jumalalle alistuessaan nujertaa sisältään Daavidin, sen ainoan, joka olisi voinut lingollaan kaataa Goljatin.

    Itsensä rakastamisessa - empatia on ihmisyyden parhaita puolia jos ei paras.

    Kiinnitin tietoisesti enemmän huomiota "itserakkauden" pimeään puoleen, sen tiedostaminen meinaa nykymaailmassa unohtua kokonaan! Eihän sitä nykymaailmassa niin pahana edes pidetä, ajatellaan jopa että se on voima joka ainoastaan saa eteenpäin elämässä.

    >>Kristinuskon Jumala asettaa hyväksynnälleen yhden ehdon, on alistuttava hänelle, kiellettävä itsensä.

    Äänestä

  • Elli kirjoitti:

    Kerrotaan, että kun aikoinaan löydettiin tyrannosaurusten fossiileja, niin ihmisten oli vaikea ymmärtää, miten rakastava Jumala oli saattanut luoda niin kauhean tappokoneen.

    Lopulta muuan fiksu teologi keksi, että sekin oli osoitus Jumalan hyvyydestä. Koska tyrannosauruksella oli niin hirveät hampaat, sen ei tarvinnut puraista saalista montakaan kertaa, eikä uhri niin ollen joutunut kärsimään pitkään.

    Kun olet pohtinut rakkautta jonkin verran niin kuin me muutkin ihmiset, ja päätynyt tekemään arvioita itsekenenkin kyvyistä ja ominaisuuksista
    tässä maailmassa, ja vähän sen ulkopuolella. Niin
    oletko koskaan miettinyt sitä mahdollisuutta, että
    Luojia on ollut enemmän kuin yksi, ja siksi on
    myös joskus aikoinaan ollut niitä hirviöitä aivan
    kuten osittain raamattukin sen kertoo meille.
    Ja se on rakkautta kun korkein Luoja hävitytti
    nämä raakalaiset eläimet ja ihmiset yhden kerran
    , hyvin, hyvin kauan aikaa sitten.

    Äänestä

  • Auqutirius kirjoitti:

    Olen huomannut, että monissa kulttuureissa on uskottu sujuvasti ja uskotaan edelleenkin useaan jumalaan. En ole keneltäkään kristityltä kuullut kunnollista perustelua sille, miksi jumalia (= Luojia?) olisi vain yksi. Toisaalta, jos Luojia on ollut useita, ja jos he ovat kuolemattomia, niin miten kukaan heistä olisi voinut hävitä minnekään?

    Oletko sinä huomannut, että maailmassa on edelleenkin raakalaisia eläimiä ja ihmisiä? Korkeimman Luojan suursiivous ei tepsinyt.

    Äänestä

  • heimoha kirjoitti:

    Itsensä rakastamisessa - empatia on ihmisyyden parhaita puolia jos ei paras.

    Kiinnitin tietoisesti enemmän huomiota "itserakkauden" pimeään puoleen, sen tiedostaminen meinaa nykymaailmassa unohtua kokonaan! Eihän sitä nykymaailmassa niin pahana edes pidetä, ajatellaan jopa että se on voima joka ainoastaan saa eteenpäin elämässä.

    >>Kristinuskon Jumala asettaa hyväksynnälleen yhden ehdon, on alistuttava hänelle, kiellettävä itsensä.

    >>Itsensä kieltäminen,se on tärkeää-tavoiteltavaa,mutta ei kovin muodikasta.

    Äänestä

  • Elli kirjoitti:

    Olen huomannut, että monissa kulttuureissa on uskottu sujuvasti ja uskotaan edelleenkin useaan jumalaan. En ole keneltäkään kristityltä kuullut kunnollista perustelua sille, miksi jumalia (= Luojia?) olisi vain yksi. Toisaalta, jos Luojia on ollut useita, ja jos he ovat kuolemattomia, niin miten kukaan heistä olisi voinut hävitä minnekään?

    Oletko sinä huomannut, että maailmassa on edelleenkin raakalaisia eläimiä ja ihmisiä? Korkeimman Luojan suursiivous ei tepsinyt.

    Kyllä olen sen huomannut ja olen sitä "ilmiötä"
    tarkkaillut jo pidemmän aikaa, ja samalla pannut
    merkille kuinka väkivalta saa yhä erilaisenpia
    ilmenemismuotoja ja entistä raaenpia piirteitä
    ja myös hurjenpia olemuksia ylleen.
    Ja se johtunee siitä että se alempi luoja on
    päästetty vapaaksi jälleen vähäksi aikaa.
    Ja sillä rakkaudella on paljon suurenpi voima
    meihin elollisiin kuin äkkipäätään uskoisi,
    ja sama myös pätee luonnollisesti meidän Luojaan,
    ainakin itse olen siitä lähes varma.

    Äänestä

  • Kontsuales kirjoitti:

    >>Itsensä kieltäminen,se on tärkeää-tavoiteltavaa,mutta ei kovin muodikasta.

    Lookisen kuuloista, mutta näet ”itsensä kieltämisen” kovin kielteisessä valossa.

    Minä näen yhteiskunnan suurimmaksi ongelmaksi empatian puutteen ihmisillä, empatia lisääntyy mielestäni ”itsensä kieltämisellä”, silloinhan joutuu ajattelemaa myös muita kuin itseään.

    Näin ajatellen ”itsensä kieltäminen” ei kuulosta ”suoranaiselta maanvaivalta” jos siitä empatia lisääntyy?

    Yhteiskunnan suurimpia, ellei suurin puute on minunkin mielestäni empatian puute.
    Empatia voisi lisääntyä, jos ihminen kaataisi itsestään "ison egon", Goljatin.
    Kuitenkin esim. kristinuskon sanoma on, ettei sinussa ole mitään hyvää, kuoleta itsesi.
    Tämä johtaa lähes aina oikean itsen, Daavidin torjumiseen ja todellisuudessa empatian kasvun estymiseen.

    Tiedäthän ongelmat, joita on tutkitusti enemmän ihmisten keskinäisissä suhteissa seurakunnissa, kuin muilla työpaikoilla.

    Minulla ei ole "sisäpiiri" tietoa seurakuntien tavasta tulkita, "itsensä kieltäminen" "kuoleta itsesi" käsitteitä. Sen voi kyllä arvata että väärinkäyttöjä on tapahtunut - ehkä paljonkin. Onko sinulla tulintaa Raamatun kannasta, "itsensä kieltäminen" "kuoleta itsesi", käsitteisiin, aika keskeinen kysymys kuitenkin?

    Itse tulkitsin "itsensä kieltäminen" yksinkertaisesti, että ajattelee, minän sijasta, enemmän kanssaihmisiä, heidän tarpeitaan, voisin kuvitella myös Raamatun hengen mukaiseksi.

    "Kaataisi itsestään "ison egon", Goljatin." on minulle, vähän mysteeri, kukaties hyväkin määritelmä?

    Eivät ole nämä helppoja juttuja ollenkaan.
    Selvää on ainakin se, että kannssaihmisiä huomioonottavaksi empaatikoksi ei voi "ryhtyä". Sellaiseen on kasvettava sisäisen prosessin kautta. Siihen ihminen tarvitsee aina toista ihmistä.
    Senvuoksi jokaisella kaiketi tulisi olla ainakin yksi hyvä ystävä. Paras tilanne on mielestäni silloin, kun tämä paras ystävä sattuu olemaan oma puoliso.
    Ihminen tarvitsee kypsyäkseen rakkautta. Tällä tarkoitan sitä, että hän voi kokea tulevansa hyväksytyksi omana itsenään, ehdoitta. Lisäksi hän tarvitsee tämän toisen ihmisen aikaa (seuraa).
    Kysymyshän tässä on omien tunteidensa tunnistamisesta ja hyväksymisestä Ja se tapahtuu
    "peilaamalla" toisen ihmisen kautta. Kun tässä askareessa edistyy, kehittyy empatiakin kuin huomaamatta. Näin ainakin teoriassa.

    Itse, omasta mielestä positiivisesti ajattelevana yksilönä en kiinnittäisi juurikaan huomiota noihin itsensä kieltämis- ja itsensä kuolettamisjuttuihin. Niissä askareissa syntyy todennäköisemmin vahinkoa, kuin mitään positiivista.

    Samaa mieltä täytyy olla. Ennen kaikkea siinä ettei "empaatikoksi ei voi "ryhtyä", teeskentelijät ne surkeimpia ovat.
    Rakastava parisuhde on todella paras kasvualusta, parempaan ihmisyyteen, mutta ei tietysti kasvun suhteen itsestäänselvyys. Mutta - eikös se suunta ole tärkeintä?

    hassumpi näkemys.
    Itsestäänselvyyksiä on näillä korpivaelluksilla harvinaisen vähän.
    Edistyminen voi olla takkuista ja hidasta ja siksi onkin erinomaisen tärkeää, että on menossa oikeaan suuntaan.

    Äänestä

  • Kontsuales kirjoitti:

    hassumpi näkemys.
    Itsestäänselvyyksiä on näillä korpivaelluksilla harvinaisen vähän.
    Edistyminen voi olla takkuista ja hidasta ja siksi onkin erinomaisen tärkeää, että on menossa oikeaan suuntaan.

    Ei kuitenkaan riitä. Luottamukselliset suhteet puolisoon ovat tietysti tärkeät. Kuitenkin sellaisessa tapauksessa kun oma elämä on ajautunut kriisiin tai mihinkä tahansa umpikujaan, puoliso on yleensä samassa kurjuudessa. Itsepetoksen vaara on itsetutkiskelussa suuri siksi tarvitaan ulkopuolinen henkilö johon on luottamukselliset suhteet ja joka osaa ja uskaltaa myös kritisoida.

    Itse olen pyrkinyt noudattamaan tiivistettynä ajatusta jonka mukaan tunnustan väärien tekojeni todellisen luonteen ensin itselleni sitten Jumalalleni ja lopuksi jollekin toiselle ihmiselle. Jumalalla tarkoitan tässä yhteydessä omavoimaisuudesta luopumista. Kukaan ihminen ei ole kaikkivaltias, ei paraskaan ateisti sen enempää kuin uskovakaan.

    Täytyy huomata sana pyrkimys, kukaan meistä ei edes tule täydelliseksi.

    Ajatukseni ovat täysin maallikon ja perustuvat oman elämän kokemuksiin. Psykologiaa tuntevilla voi olla parempia ajatuksia, mutta ei kokemuksia:-)

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    Tärkeä näkökulma tuo itsepetos, siksi minäkin usein laitan Jumalan nimen omien selittelyjeni perään, kun niiden oikeellisuutta epäilee. Pyhä Jumala on luoja niin ainakin tietää mikä on ihmiselle parasta. Tosin - Jumalakin ymmärretään niin kovin monella tavalla, ettei sitten lopuksi kuitenkaan tiedä mikä olisi parempi.

    "Omavoimaisuudesta luopumista" taitaa kuitenkin olla aika tärkeä asia ihmiselle ja samalla vaikein.
    Maalikko täälläkin.

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    Ei kuitenkaan riitä. Luottamukselliset suhteet puolisoon ovat tietysti tärkeät. Kuitenkin sellaisessa tapauksessa kun oma elämä on ajautunut kriisiin tai mihinkä tahansa umpikujaan, puoliso on yleensä samassa kurjuudessa. Itsepetoksen vaara on itsetutkiskelussa suuri siksi tarvitaan ulkopuolinen henkilö johon on luottamukselliset suhteet ja joka osaa ja uskaltaa myös kritisoida.

    Itse olen pyrkinyt noudattamaan tiivistettynä ajatusta jonka mukaan tunnustan väärien tekojeni todellisen luonteen ensin itselleni sitten Jumalalleni ja lopuksi jollekin toiselle ihmiselle. Jumalalla tarkoitan tässä yhteydessä omavoimaisuudesta luopumista. Kukaan ihminen ei ole kaikkivaltias, ei paraskaan ateisti sen enempää kuin uskovakaan.

    Täytyy huomata sana pyrkimys, kukaan meistä ei edes tule täydelliseksi.

    Ajatukseni ovat täysin maallikon ja perustuvat oman elämän kokemuksiin. Psykologiaa tuntevilla voi olla parempia ajatuksia, mutta ei kokemuksia:-)

    Silloin, kun ihminen on ajautunut kriisiin, eivät tavanomaiset ihmissuhteet ole riittäviä vetämään häntä kuiville, vaan tarvitaan kovempia otteita nostamaan kissa pöydälle.

    Tosiasioiden myöntäminen on joskus perin tuskallista ja sitä psyyke yleensä vastustaa kaikin voimin, jos se merkitsee omien psyykkisten tukirakennelmien horjuttamista.

    Ajattelinkin tuossa edellisessä viestissäni sellaista tavallista tallaajaa, joka ei elä kriisissä, vaan olisi vain eväiden tarpeessa tässä tavallisessa kasvussa kohti kypsempää ihmisyyttä.

    hankala, sitä ei välttämättä huomaa eikä löydä kovin helposti tuntee vaan ahdistusta, omista virheistään ei välttämättä halua luopua, vaikka ne haittaa aiheuttavatkin.

    Ei ole helppoa tämä elämä. Mukava se kuitenkin on kunhan sen oivaltaa.

    Äänestä

  • Kontsuales kirjoitti:

    Silloin, kun ihminen on ajautunut kriisiin, eivät tavanomaiset ihmissuhteet ole riittäviä vetämään häntä kuiville, vaan tarvitaan kovempia otteita nostamaan kissa pöydälle.

    Tosiasioiden myöntäminen on joskus perin tuskallista ja sitä psyyke yleensä vastustaa kaikin voimin, jos se merkitsee omien psyykkisten tukirakennelmien horjuttamista.

    Ajattelinkin tuossa edellisessä viestissäni sellaista tavallista tallaajaa, joka ei elä kriisissä, vaan olisi vain eväiden tarpeessa tässä tavallisessa kasvussa kohti kypsempää ihmisyyttä.

    Hierarkia painaa taas päälle, mutta mitäs pienistä.
    Näinhän se on. Elämä on ihanaa, kun sen oivaltaa.
    Ja jos sen oivaltaa, ei tarvitse olla läheskään niin rasittava toisille kuin muuten olisi.

    Sellaista se on, itsensä tunteminen ja hyväksyminen.

    Äänestä

###

Äänestä

Sinä, joka painoit enteriä 8:58, kun ei tullut läpi.

Äänestä

%%%

Äänestä

...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

M... kirjoitti:

Laskekaa raamattunne ja lopettakaa se sotajalalla oleminen. Ei ihmiset löydä Jumalaa, vaikka kuinka hakkaisitte raamatulla päähän.

Jumala on meidän kaikkien sydämmissä. Me olemme yhtä, maailmankaikkeus on yhtä, Jumala on kaikki. Ykseydestä lähdettiin ja yhdeksi vielä jonain päivänä palaamme. Ei tarvitse kuin kuunnella ja tutkia mitä sydän todella sanoo, muistaa. Ripustakaa egot hetkeksi edes sivuun...

Välittäkää toisistanne ja muistakaa se, että ajatelkaa aina toisten etua ennen omaa etuanne... kunhan toisilla on hyvä olla.

Jokainen uskoo miten uskoo ja niin se pitääkin olla. Väkisin ja aivopesu menetelmin ei mitään uskoa ole oikeus tuputtaa. Kaikilla on oikeus elää vapaa elämä ilman väkivaltaa,uhkailua ja ahdistelua jne... Kukaan ei kukaan saa kajota toiseen ihmiseen. Jos joku kuitenkin unohtaa tärkeitä asioita elämästään ja esimerkiksi kajoaa toiseen ihmiseen, niin ei siihen auta raippa eikä nyrkki vaan myötätunto.

Vaikka fyysinen todellisuus on joskus raskasta niin jaksakaa hyvät ihmiset. Muistakaa unenne ja ottakaa elämästänne kiinni myös tuossa todellisuudessa niin jaksatte taas paremmin. Muistakaa unohtamanne, kävelkää metsään tanssimaan luonnon kanssa, kuunnelkaa mitä sillä on sanottavanaan. Jotain me ollaan unohdettu... tärkeitä asioita...

Kevät saapuu ja luonto herää, herätään mekin :).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu