APOLLO XX

Aikoinaan, kun astronautit palasivat järkyttyneinä kuun taakse suuntautuneilta lennoiltaan, heitä kiellettiin kuoleman uhalla kertomasta, mitä he siellä olivat nähneet.
Joko on tihkunut tietoja siitä, mitä siellä kuun maahan näkymättömällä puolella tapahtui tai tapahtuu?
2145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kuun takana mäet ja kukkulat olivat kullankeltaista JUUSTOA. Silmänkantamattomiin PELKKÄÄ juustoa. Nutipäisillä kuu-ukoilla oli laaja avolouhos josta juustoa veisteltiin valtavilla HYDRAULISILLA JUUSTOHÖYLILLÄ. Laaksossa oli pakkaamo ja tavaran lähettämö, josta rahtialukset ajoivat yhtenä putkena juustoa INGMANNILLE. Ingmannin johtoportaalla oli suhteita NASAAN, jotka puolestaan kielsivät astronautteja paljastamasta, että Ingmannin juustot ovat tosiasiassa KUUKIVEÄ!!!

Äänestä
  • Se, että kuu olisi kokonaan juustoa, on vanha CIA:n vale. Suurin osa kuusta on elastista kuttaperkkaa. Itseasiassa vain suurimmat meteorit ovat puhkoneet kuun pintaan kyllin syviä reikiä, jotka ulottuvat kuun juustokerrokseen. Tästä 100 metrin syvyydestä tihkuvasta kerroksesta ovat muodostuneet pimeän puolen Rocquefort-kasautumat. Muuta juustoa kuusta on turha etsiä. Nasan pellet väittivät löytäneensä cheddaria rauhallisuuden merestä, mutta tämän ranskalaisasiantuntijat ovat kiistäneet...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Astonautti kirjoitti:

Aikoinaan, kun astronautit palasivat järkyttyneinä kuun taakse suuntautuneilta lennoiltaan, heitä kiellettiin kuoleman uhalla kertomasta, mitä he siellä olivat nähneet.
Joko on tihkunut tietoja siitä, mitä siellä kuun maahan näkymättömällä puolella tapahtui tai tapahtuu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu