Puoluevalta

oli päästäkseen tarkoitustensa perille valmis luopumaan paitsi kansansuvereniteetin myös perustuslain kunnioittamisesta.

Kun varaedustajien kutsumisesta eduskuntaan säädettiin perustuslain edellyttämällä 5/6 enemmistöllä, päätettiin maan liittämisestä Euroopan unioniin ja samalla puolueiden edustajien lähettämisestä EU:n parlamenttiin pienemmällä, 2/3:n eduskuntaenemmistöllä.

Neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä liittymisen kannalla oli hallituksen ja puoluevallan tiedotusvälineiden avulla harjoittaman massiivisen propagandan ja taivuttelun ansiosta 56,9 prosenttia äänestäneistä ja hieman yli 40 prosenttia kansasta.

Puoluevallan toiminnassa tarkoitus pyhyttää keinot. Kotimaisen ja eurooppalaisen pääomaeliitin etujen ajajaksi ryhtyminen ja Suomen kansan alistaminen EU:n määräysvaltaan eli käytännössä eurooppalaisen pääoma-harvainvallan alaisuuteen muodostaa tekoon osallistuneiden kannalta ikuisen häpeätahran valtiollisessa historiassamme.

Siinä ei tunneta mittasuhteiltaan mitään vastaavaa, sillä tapahtunut on petos kansansuvereniteettia ja perustuslakia sekä Suomen itsenäisyyden luojia, rakentajia, puolustajia ja sankarivainajia sekä nykyisiä ja tulevia suomalaisia kohtaan.

Norja ja Islanti ovat jääneet kansansuvereniteetin ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden puolustajiksi ja säilyttäjiksi Pohjolassa. Norjalaiset eivät antaneet EU-jäsenyyden puolesta harjoitetun propagandan ja painostuksen hämätä itseään, vaan pitivät kiinni itsenäisyydestään.

Samalla he tulivat koko maailmalle osoittaneeksi tuon propagandan valheellisuuden. EU-propagandistien suuren rahan voimalla maalaamat uhkakuvat EU:n ulkopuolelle jäävän Norjan joutumisesta ahdinkoon ja ylivoimaisiin vaikeuksiin paljastuivat törkeäksi petkutukseksi. Norjan talous ja norjalaiset voivat nyt paremmin kuin milloinkaan aikaisemmin ja saattavat nauttia itsenäisyytensä säilyttämisen antamista lukuisista eduista EU:n kahleisiin joutuneisiin maihin verrattuna.

http://www.vapaansuomenliitto.fi/
073
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Suomi: Ei-EU kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu