On TÄRKEÄÄ, että yöaikaan vallitsee hiljaisuus. Varsinkin jos sattuu olemaan herkemmin heräävää sorttia kuten minä. Nukun kevyesti, hyvin kevyesti, aivan koiran unta. Mutta viime yönä KAIKKI oli toisin. Nukkumaan mennessä oli vielä aivan hipi-hiljaista. Oooikein hiljaista. Ihana rauha ja levollisuus. Armelias uni vei muihin maihin… mutta sitten SE alkoi!!!
Pakkanen oli näet kiristymässä, aivan kuten Mette ennusti. Illalla, vielä valveilla olon viimehetkinä kävin tarkistamassa ulkolämpömittarin. Tulos oli tyrmäävä: lähes KAKSIKYMMENTÄ ASTETTA! Hittovie ja perkumarallaa, mikä nyt eteen? No, ei kun nukkumaan. Aamu on näet iltaa viisaampi, niin ainakin luulisi.
No, pikkutunneilla kuulin unen läpi ensin vaimeaa NAPUTUSTA. Aluksi ääni sekoittui uneeni, jossa jatkoin vohveleiden pakkaamista liukuhihnan kiristäessä vauhtiaan. Hihna liikkui vinhasti ja vetopyörät NAPUTTIVAT. Vauhti vain kiihtyi ja kiihtyi. En meinannut millään pysyä mukana. Pomo katseli lasikopistaan kun vohveleita kiiti pakkauspisteeni ohitse roskikseen. Pomo NAPUTTI terävästi kynällä pöytäänsä. Läpitunkeva ja vihlova ääni täytti pääni. Sitten säpsähdin hereille!!!
NAPUTUS vain jatkui, vaikka olin valveilla. Pimeässä huoneessani yritin paikantaa, mistä tuo ilkeä ääni kantautui. Ääni tuntui tulevan ikkunan luota. Naputtiko joku IKKUNAAN??? Eihän se olisi mahdollista, sillä asun toisessa kerroksessa. Sitten tajusin: ääni kuuluu PATTERISTA. Putket vain kohisevat kun termostaatti ohjaa lisää kuumaa vettä patterin uumeniin. Lämmetessään patteri laajenee ja aiheuttaa ILKEÄN NAPUTUKSEN. Todella kiusallista. Yritän nukkua, mutta häiritsevä naputus vain jatkuu. Välillä tauko, mutta juuri kun olen nukahtamaisillani, pään halkaiseva naputus ALKAA UUDELLEEN ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu... Perin harmillista!!
Päätin tarttua härkää sarvista ja kohdata ylivoimaisen vastustajani. Olinhan lopulta itse vastuussa elämästäni. Vain minä voin muuttaa asioiden suuntaa jos tie näyttää kääntyvän pystyyn! Nousin ylös vuoteestani ja otin hieman kyllästyneen ilmeen kasvoilleni. Koitin muistella miltä oikeat ammattimiehet näyttävät. Hieman väsynyt olemus, kädet rennoiksi sivuille, kämmenet taaksepäin. Kyllä se siitä. Hitaasti löntystin TERMOSTAATIN luo. Katsotaas mitä siellä on, jaaha, olisihan se pitänyt arvata, nämä vanhemmat DANFOSSIT on aina välillä tämmöisiä. Niitä pitää vaan SÄÄTÄÄ. Kuumeisesti yritin muistaa, kumpaan suuntaan termostaatti sulkeutuu. Mahdollisuuteni olisivat yksi kahdesta. Päätin ottaa riskin. Riuska ote muovitötteröstä ja kiertoliike. Sitten vain takaisin petiin kuuntelemaan mitä tuleman piti.
KAMALA NAPUTUS vain kiihtyi ja voimistui. Ääni kuului varmasti naapuriin saakka. Saisin häädön asunnostani ja minut ajettaisiin ulos pakkaseen! Huonekaluni heitettäisiin hankeen! Saisin potkut töistä! Sakot irtolaisuudesta! Olisin RIKOLLINEN! Korvissani kohisi, ADRENALIINI virtasi suonissani! Pomppasin ylös, lääkepurkit kaatuivat. Kiihtyneenä, kauhusta täristen ryntäsin takaisin termostaatin luo. Otin kaksin käsin kiinni ja RIUHTAISIN termostaattia vastakkaiseen suuntaan. Kuului vain rusahdus ja kuuman veden solina täytti huoneen. Vesi lensi murtuneen putken päästä seinään. Kaikkialla litisi ja lorisi! Höyrypilvi täytti huoneen. Termostaatti toisessa kädessä liukastelin vettä tulvivasta asunnosta ulos rappukäytävään. Huusin ja karjuin minkä keuhkoistani lähti! Talonmies, hitsaaja, putkimies joku tänne ja sassiin! Aikani mölyttyäni ovia alkoi aukeilla. Uhkailivat ja huutelivat hävyttömyyksiä nuo kiittämättömät tollot. Jatkoin huutamista ja tilanne uhkasi jo riistäytyä käsistä. Äkkiä naapureiden ilmeet muuttuivat kun lämmin vesi alkoi tulvia rappukäytävään.
No, huoltomies lopulta saapui, väänsi sulkuventtiilin kiinni ja rauha pikkuhiljaa palautui. Aamulla paikalla kävi vihainen vuokraisäntä ja omituinen vahinkotarkastaja. Eivät meinanneet millään järkipuhetta uskoa. Pikkusieluja. Mutta nyt minun pitää lopettaa tämä kirjoittaminen, sillä tänne on tulossa putkimiehet. Aika jännä juttu muuten – valkoiset takit putkimiehillä…

Vastaukset 2
Vanhimmat
Olet hespirian asukki!
nauroin makeasti koko jutun ajan kiitos siitä =DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD