Ystävyys kestää erilaisuuden. Erilaisuuden hyväksymiseen kuuluu myös toisen vikojen ja puutteiden hyväksyminen.
Erilaisuus tulee esille kiinnostuksen kohteissa ja elämään kuuluvissa valinnoissa.
Yleensä välien rikkoontuminen on väärinkäsitysten summa. On hyvä pysähtyä keskustelemaan sen syystä. Näin kannattaa tehdä silloinkin, vaikka vain yksi olisi pahoittanut mielensä, eivätkä toiset edes ymmärrä, mistä tämä on loukkaantunut. On tärkeää korjata asia evankeliumilla ja antaa sydämestään anteeksi.
Uskovaistenkaan välinen ystävyys ei säily ilman hoitoa ja vaalimista. Muun muassa itsekkyys, herkkyys loukkaantumiseen ja kärsimättömyys pyrkivät sitä rikkomaan.
Uskovaiseen ystävään voi luottaa ja hänen kanssaan voi olla vapaasti.
Tärkeää on, että ystäväporukka on yhteisessä rakkaudessa koko Siionin kanssa. Se on sitä silloin, kun kuljetaan yhteisissä tilaisuuksissa Jumalan sanan kuulossa.
Jos ystäväporukassa hyväksytään synninluvallisuutta, joukko irtaantuu muun Siionin yhteydestä. Jos joku on eksymässä turvalliselta taivastieltä, oikeaa ystävyyttä on rakastaa totuudessa ja ohjata toista oikealle väylälle ja näin tukea uskomisen asioissa.
pm7/04

Vastaukset 1
Vanhimmat
Haluan olla ystäväsi ja kaikkien muidenkin, rakastan teitä kaikkia!