En ymmärrä

En ymmärrä, miksi pitää tehdä ero uskovaisten ja ei uskovaisten välille? Tarkoitan siis, että useissa uskonnoissa puhutaan uskovista ja epäuskovista. Ja jos vaikka uskontoperheeseen syntynyt lapsi päätyy myöhemmin hylkäämään uskontonsa, niin koko perhe puolestaan hylkää hänet siihen paikkaan ja katkaisee välinsä heti.

Ja jo eri uskontokuntien edustajatkin riitelevät keskenään siitä, mikä on parempi uskonto,ja ne toisen ehdottoman harhaoppisia.

Eikö uskonnollisissa teksteissä (tunnen Raamatun parhaimmin, joten esim. siinä)nimenomaan kehoiteta rakastamaan lähimmäisiään? Eikö lähes kaikissa uskonnoissa opeteta suvaisevaisuutta? Ja sitä, että hyväksytään toiset sellaisina kuin he ovat.Vai olenko ymmärtänyt väärin?

Minusta on kummallista, että jos ihmisille opetetaan tällaista hyväksyntää lapsesta saakka, miksi sitten käyttäydytään juuri päinvastoin?

Surullista...
21902
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Kysymys on Hyvästä ja pahasta (totta valhe). Ihminen täytyy hyväksyä ihmisenä, mutta ei tietenkään sitä pahaa jota hänessä on.
Hyvä ja paha, missä raja kulkee on sitten asia erikseen, se on riitelyn paikka.

Äänestä
  • miten helvetissä voi erikseen vihata syntiä
    mutta rakastaa syntistä. Mutta minä olenkin
    vain tyhmä huoltomies. Taidanpa kirjoittaa
    kirjan huoltomiehen mietteitä uskosta.

    Äänestä

  • in spe kirjoitti:

    miten helvetissä voi erikseen vihata syntiä
    mutta rakastaa syntistä. Mutta minä olenkin
    vain tyhmä huoltomies. Taidanpa kirjoittaa
    kirjan huoltomiehen mietteitä uskosta.

    Helvetissä ei voi vihata syntiä, siellä "rakastetaan" syntiä, se on asia jota halutaan. Joten toinen syntinen on vain "kaveri" josta yritetään saada hyötyä.

    Taivas on helvetin vastakohta, siellä vitaan syntiä. Taivas ja helvetti on meidän keskellänne, ne on "sisäisiä tiloja" - toistaiseksi.

    Äänestä

"En ymmärrä, miksi pitää tehdä ero uskovaisten ja ei-uskovaisten välille?"

Kategorisointi yleensä helpottaa maailman hahmottamista. Toisaalta, voihan moisessa karsinoinnissa mennä liian pitkälle. Mutta uskonnon taholta on helpompi jakaa ihmiset "meihin" ja "niihin", koska tällöin uskonnollinen propaganda on tehokkaampaa.

"Eikö uskonnollisissa teksteissä (tunnen Raamatun parhaimmin, joten esim. siinä)nimenomaan kehoiteta rakastamaan lähimmäisiään?"

Raamatun käsky koskee vain kritittyjä, esim. kristityn tulee rakastaa vain kristittyä lähemmäistä. Ei-uskovaisia he saavat tappaa, piestä, kiduttaa, pidättää ja muutenkin vainota ja kohdella kuin halpaa paskakasaa. Vrt. noitavainot, inkvisitio ja ristiretket. Muista, hedelmistään puu tunnetaan.

"Eikö lähes kaikissa uskonnoissa opeteta suvaisevaisuutta?"

'Ole niin kuin me ja me rakastamme/hyväksymme sinua/sinut'. Eipäs uskonnot nyt hirveästi suvaitsevaisuudesta välitä, ellei sitten suvaitsevaisuus anna heille parempaa asemaa. Vrt. naisten, homojen, ei-uskovaisten asema keskiajalla.

"Vai olenko ymmärtänyt väärin?"

Olet. Uskonnot ovat vain uskonnollisten johtajien luomia kokonaisuuksia, joissa dogmatiikalla ja psyykkaamisella pidetään seuraajat maksavina orjina. Kaiken perustana ihmisen perusluonto. Valtaa omaavat ihmiset haluavat vain yhtä asiaa: lisää valtaa.

Äänestä
  • "Raamatun käsky koskee vain kristittyä, esim. kristityn tulee rakastaa vain kristittyä lähimmäistä."

    Olet väärässä, Jason. Sana lähimmäinen tarkoittaa ensinnäkin suomem kielessä yleensä läheisintä, likeisintä ja hengellisessä kielessä erikseen toista, muuta ihmistä.

    Sitten pätkä Katekimuksesta: " Emme saa tuottaa lähimmäisellemme ( = toiselle ihmiselle ) vahinkoa emmekä kärsimystä. Meidän on suojeltava häntä kaikissa oloissa. Erityistä tukea on annettava kaikista heikoimmille."

    Ihmiset ovat aikojen saatossa tappaneet toisiaan riippumatta siitä, mihin he uskovat vai uskovatko mihinkään. Sodissa on yleensä ollut enemmänkin kysymys vallasta, maa-alueista, omistamisesta, öljystä jne. kuin uskonnoista. Ristiretkissäkin oli kysymys paitsi elpyneestä kirkollisesta innostuksesta, niin myös aatelissäädyssä vallinneesta seikkailunhalusta ja Euroopan taloudellisista ongelmista.

    Noitavainojen suhteen olet oikeassa: ne ovat synkkä luku historiassa. Kautta aikojen ihmisillä on ollut käsityksiä, että ihminen voi saavuttaa yliluonnollisia kykyjä. Myös Vanhassa testamentissa noitavoimia pidettiin todellisina. Keskiajalla noidilla tarkoitettiin henkilöitä, joiden uskottiin tehneen liiton paholaisen kanssa. Noitavainoja oli kautta Länsi-Euroopan n. v. 1300 - 1700. Syyksi oikeudenkäyntiin riittivät kuulopuheet. Noitiin uskomista alettiin vastustaa vasta 1500-luvulla. Mutta nykyisin on sitten uskontokielteisiä ryhmiä, jotka uskovat ja nimenomaan haluavat uskoa noitiin ja noituuteen.

    Uskonnoissa on aika liberaalejakin suuntauksia, jotka hyväksyvät esim. homot, mutta ne saavat kritiikkiä paitsi fundamentalistisemmin ajattelevien uskovien niin myös niiden ei-uskovien taholta, jotka haluavat määritellä, kuinka ahdasmielisesti uskovien tulee uskoa.

    Lainaan myös edellistä kirjoittajaa: "En ymmärrä, miksi pitää tehdä ero uskovien ja ei-uskovien välillä." Voisi olla vaihteeksi hyvä asia, jos etsittäisiinkin niitä yhteisiä eikä aina vain niitä erottavia piirteitä.

    Äänestä

Peruste ihmisten jakamiselle uskoviin ja ei-uskoviin löytyy raamatusta, jonka mukaan ihmisiä odottaa lajittelu lampaisiin ja vuohiin.

Ero liberaalimpien kristittyjen ja ei-uskovien välillä on arkielämässä vähäinen. Raamattua ei pidetä luonnontieteiden oppikirjana, ja uskovaiset hyväksyvät tieteen tulokset häiriintymättä siitä, että raamatussa kuvatut ihmeet eivät sovi tieteelliseen maailmankuvaan.

Moraalinkin ohjekirjana raamatun asema on heikkenemässä. Monen uskovaisen ylin auktoriteetti oikean ja väärän kysymyksissä on hänen oma mutunsa kuten ei-uskovillakin. Tosin ainoastaan uskovilla esiintyy oman tahdon kuvittelemista Jumalan tahdoksi, tai luottamusta kirkon johdon kykyyn tunnistaa Jumalan tahto.

Ehkä selkein ero nykyuskovien ja ei-uskovien välillä on se, että uskovaiset suhtautuvat tietynlaiseen fiktioon yhtä luottavaisesti kuin todistettuihin faktoihin. Tämä aiheuttaa joskus järkyttyneisyyden tunnetta herkimmissä ei-uskovissa, tai sitten huvittuneisuuden tunnetta, mikä puolestaan aiheuttaa loukkaantuneisuuden tunnetta herkimmissä uskovaisissa.

Äänestä
  • Jumalan Sana on jo tuhansia vuosia sitten ilmoittanut että tulee aikoja jolloin ihmiset luopuvat uskostaan, kylmenevät ja lankeavat irstailuun ja palvelemaan maallisia arvoja. Siksi onkin niin turvallista seurata Jumalan Sanan toteutumista silmiemme edessä. Uskovat erottuvat pienenä ryhmänä ja Jumalan sana sanoo että vain harvat pelastuvat. Uskosta osattomat seuraavat tarkasti langenneiden elämää ja vaipuvat vain syvempään harhaan. Nyt onkin jokaisen pysähdyttävä ja kysyttävä itseltään, minkälainen on oma tilanne kun se päivä koittaa jolloin Jumala asettaa jokaisen vastuuseen elämästään. Viimeisellä tuomiolla vastaamme vain omasta elämästämme. Onko oma uskomme sellaisella pohjalla että se kestää Jumalan edessä? Ihminen joka epäilee Jumalan olemassaoloa ja Raamatun sanomaa Jumalan Sanana, katsokoon ympärillensä kaikkea Jumalan luomaa. Sekin todistaa Jumalan valtasuuruudesta. Jokaiselle on Jumala kuitenkin antanut oman tahdon. Ihmisellä joka ei halua ottaa Sanaa vastaan on omavalintainen oikeus uskoa suuriin räjähdyksiin maapallon luojana. Jumalan sana sanoo että vain hullu sanoo sydämessänsä ettei Jumalaa ole. Väittää voi ihminen mitä tahansa mutta se mikä todellisuudessa ihmisen sydämessä elää on kaipuu Luojansa, Jumalan yhteyteen. Jumalan Sana kehoittaa janovia tulemaan Hänen luoksensa juomaan elämän vettä. Minulle henkilökohtaisesti ei elämäntarkoitukseksi riitä, että synnyn , elän , kuolen ja muutun mullaksi. Siinä tapauksessa ei olisi minkäänlaista vaikutusta sillä miten käyttäydymme ja elämme. Jumalan ääni meissä on kuitenkin antanut meille omantunnon ja vastuun teoistamme. Ja mikä ihaninta, Hän on mennyt edellä valmistamaan meille kodin taivaassa. Siellä perillä asiat selviävät ja saamme aina ola Hänen luonansa joka on meidät omalla verellänsä lunastanut.

    Äänestä

  • Saako vastata kirjoitti:

    Jumalan Sana on jo tuhansia vuosia sitten ilmoittanut että tulee aikoja jolloin ihmiset luopuvat uskostaan, kylmenevät ja lankeavat irstailuun ja palvelemaan maallisia arvoja. Siksi onkin niin turvallista seurata Jumalan Sanan toteutumista silmiemme edessä. Uskovat erottuvat pienenä ryhmänä ja Jumalan sana sanoo että vain harvat pelastuvat. Uskosta osattomat seuraavat tarkasti langenneiden elämää ja vaipuvat vain syvempään harhaan. Nyt onkin jokaisen pysähdyttävä ja kysyttävä itseltään, minkälainen on oma tilanne kun se päivä koittaa jolloin Jumala asettaa jokaisen vastuuseen elämästään. Viimeisellä tuomiolla vastaamme vain omasta elämästämme. Onko oma uskomme sellaisella pohjalla että se kestää Jumalan edessä? Ihminen joka epäilee Jumalan olemassaoloa ja Raamatun sanomaa Jumalan Sanana, katsokoon ympärillensä kaikkea Jumalan luomaa. Sekin todistaa Jumalan valtasuuruudesta. Jokaiselle on Jumala kuitenkin antanut oman tahdon. Ihmisellä joka ei halua ottaa Sanaa vastaan on omavalintainen oikeus uskoa suuriin räjähdyksiin maapallon luojana. Jumalan sana sanoo että vain hullu sanoo sydämessänsä ettei Jumalaa ole. Väittää voi ihminen mitä tahansa mutta se mikä todellisuudessa ihmisen sydämessä elää on kaipuu Luojansa, Jumalan yhteyteen. Jumalan Sana kehoittaa janovia tulemaan Hänen luoksensa juomaan elämän vettä. Minulle henkilökohtaisesti ei elämäntarkoitukseksi riitä, että synnyn , elän , kuolen ja muutun mullaksi. Siinä tapauksessa ei olisi minkäänlaista vaikutusta sillä miten käyttäydymme ja elämme. Jumalan ääni meissä on kuitenkin antanut meille omantunnon ja vastuun teoistamme. Ja mikä ihaninta, Hän on mennyt edellä valmistamaan meille kodin taivaassa. Siellä perillä asiat selviävät ja saamme aina ola Hänen luonansa joka on meidät omalla verellänsä lunastanut.

    mutta kirjoituksesi sisältää lukuisia väitteitä, joita et todista. Voisitko perustella niistä edes jonkin, vaikka että kaikki on Jumalan luomaa? Perusteluksi ei riitä, että sinä uskot raamattuun. Tässä kaivataan enemmän faktoja.

    >> Jumalan sana sanoo että vain hullu sanoo sydämessänsä ettei Jumalaa ole. >>

    Ymmärrät varmaan että harrastamasi saarnaava klisheiden toistelu ei tehoa sellaisiin joille sinun uskosi on vierasta. Joku meistä saattaa jopa käsittää että väität meitä hulluiksi (jos tulee viestisi lukeneeksi), ja se taas aiheutta turhan kiivaita vastareaktioita.

    Näin keskustelupalstalla olisi mukavampi keskustella, saarnat sopivat paremmin seurakunnan edessä pidettäviksi.

    Äänestä

  • Lasse kirjoitti:

    et kai ajatellut, että haudon jotain konnankoukkuja?

    Äänestä

  • Elli kirjoitti:

    et kai ajatellut, että haudon jotain konnankoukkuja?

    ... sinusta voisi sellaista epäillä ??

    Ei kunnon rähinästä Vernan liittolaisena ateisti palstallakaan mitään tullut, sinusta on kehittynyt varsinainen pehmo, entisestä kylän kauhusta.

    Viestin lähetin täysin omaan laskuuni, maltillisesti ja provoilematta kuten kentlemannille sopii, erityistä diplomaattia ei pehmojen kesken tarvita.

    tai muuten tulee sinulle senkin ateisti lunta tupaan siinä teoreettisessa kuumassa paikassa!!!

    Äänestä

  • Elli kirjoitti:

    tai muuten tulee sinulle senkin ateisti lunta tupaan siinä teoreettisessa kuumassa paikassa!!!

    Teoloogisiin epäselvyyksiin kantaa ottamatta voin kuitenkin todeta että teoreettisessa kuumassa paikassa tulisi lumi olemaan erittäin tervetullutta, edellyttäen teoreettisen lumen fysikaaliset ominaisuudet vastaavat aitoa tavaraa.

    Äänestä

  • Elli kirjoitti:

    mutta kirjoituksesi sisältää lukuisia väitteitä, joita et todista. Voisitko perustella niistä edes jonkin, vaikka että kaikki on Jumalan luomaa? Perusteluksi ei riitä, että sinä uskot raamattuun. Tässä kaivataan enemmän faktoja.

    Kiitos kysymästä. Jumalan Sanaan uskoo ihminen, ja vain sellainen ihminen joka on omassa elämässään kokenut sen todeksi. Jumala sanoo Sanassansa että ihminen pelastuu uskosta, ei ihmisjärjen kautta. Mikäli ihminen pelastuisi oman tai muiden ihmisten järjen todisteilla ei Jeesuksen olisi tarvinnut kuolla puolestamme ristillä. Jumalan suunnitelma onkin että Hän lähetti ainokaisen poikansa maan päälle kuolemaan ihmisten syntien tähden että me Häneen uskomalla pelastuisimme. Miten ihmeellinen onkaan tämä totuus että ovi on auki vain uskon kautta eikä kukaan voi pelastua olemalla järkevä, viisas tai rikas. Päinvastoin Sana sanoo että rikkaan on vaikeampi nöyrtyä ja ottaa vastaan pelastus uskon kautta. Jumalan Sana sanoo myös että usko on lahja jonka Jumala antaa Hänen puoleensa kääntyville, ei se ole mikään ihmisen kehittämä usko tai uskottelu. On suuri virhe, jonka ihminen tekee ymmärtämättömyydessään kun puhuu uskonnoista sensijaan että puhuisi uskosta Jumalaan. Jumala tarjoaa pelastusta Sanansa kautta ja jokainen joka vilpittömästi etsii Totuutta ja rukoilee Jumalalta vastausta, hän myöskin saa Jumalalta vastauksen. Ei uskovan tarvi vaeltaa oman uskonsa varassa vaan sen varmuuden antaa Jumala itse sydämeen kun ihminen kääntyy hänen puoleensa ja pyytää synnit anteeksi. Tämäkin Sana on toteutunut omassa elämässäni: "Henki todistaa henkemme kanssa että olemme Jumalan lapsia" Se on Jumalan lupaus ja toteutuu 100%. Uskallatko testata Raamatun paikkaansapitävyyttä omassa elämässäsi? Minäkin lähdin ilman ennakkoluuloja koettelemaan raamatun lupausten toteutumista ja sain kokea että Jumala pitää lupauksensa ja avaa Raamatun Sanoman aivan uudella tavalla. Se on ainoa tapa päästä henkilökohtaiseen varmuuteen.

    Äänestä

  • Lasse kirjoitti:

    >> Jumalan sana sanoo että vain hullu sanoo sydämessänsä ettei Jumalaa ole. >>

    Ymmärrät varmaan että harrastamasi saarnaava klisheiden toistelu ei tehoa sellaisiin joille sinun uskosi on vierasta. Joku meistä saattaa jopa käsittää että väität meitä hulluiksi (jos tulee viestisi lukeneeksi), ja se taas aiheutta turhan kiivaita vastareaktioita.

    Näin keskustelupalstalla olisi mukavampi keskustella, saarnat sopivat paremmin seurakunnan edessä pidettäviksi.

    Uskovaisen elämä maan päällä on saarnaamista, niin Jumalan Sanaa siteeraamalla kuin omalla elämälläänkin. Näin teki Vapahtajamme Jeesus Kristus kulkiessaan maan päällä. Oli ihmisiä jotka eivät siitä pitäneet, monet jopa vihasivat Häntä ja lopulta ristiinnaulitsivat. Tällä toiminnallaan he saivat tuomion päällensä. Hän saarnasi Jumalan Sanaa selkeästi suoraa kieltä käyttäen, niin myös hänen opetuslapsensa. Ihmiset ottivat kantaa joko puoleen tai sitten vastaan omaksi tuomiokseen. "Se Sana jonka minä olen saarnannut on tuomitseva heidät viimeisenä päivänä" Varmaan silloinkin 2000 vuotta sitten moni olisi toivonut että Jeesus saarnaisi vain "omassa temppelissään". Vastustajien ei olisi tarvinnut kuulla olevansa syntisiä ja tarvitsevansa tuota ilosanomaa parannuksen teosta ja pelastuksesta. Jumalan Sana kehoittaa sarnaamaan kaikkialla missä ihmisiä on "teillä ja kujilla ja kaikille ihmisille". Jumalan Sanan kuulemisesta yleisissäkin paikoissa on moni ihminen löytänyt tien pelastukseen. Jumalan Sana ei tyhjänä palaja kuulijaltansa, se asettaa ihmisen valinnan paikalle, ottamaan kantaa. Vain Jumalan Sanalla on sellainen vaikutus ihmiseen. Sitten kun tuomion päivä koittaa ei kukaan voi puolustella epäuskoaan sillä ettei ole kuullut pelastuksesta.

    Äänestä

Kyseessä on suvaitsemattomuus. Uskovaisia ja raivoraittiita vaivaa suvaitsemattomuus. Alkavat pian vaatia kanssaihmisiltä samoja asioita kuin itseltään. Sen takia ei pidä koskaan palkata näitä työmailleen. Ennen pitkään siitä väistämättä koituu rettelöitä.

Äänestä

Jumalan Sana ei koskaan kehoita suvaitsemaan syntiä. Mikäli Jumala olisi ollut suvaitsevainen synnin suhteen niin Jeesuksen ei olisi tarvinnut kuolla puolestamme ristillä. Syntisiä ihmisiä Jumala rakastaa mutta syntiä hän vihaa. Meillä ihmisillä on taipumus käyttää suvaitsemattomus-sanaa fraasina aina kun joku on eri mieltä tärkeissä asioissa. Jeesus oli aina suorasanainen ja jyrkkä synnin suhteen. Hän tietää että synti johtaa kadotukseen. Siksi Hän kuoli puolestamme ja kutsuu ihmisiä pelastukseen, pois synnin orjuudesta, joka vain tuhoaa.

Äänestä
  • Nyt menin ymmälleni..
    "Syntisiä ihmisiä Jumala rakastaa mutta syntiä hän vihaa."
    Niin?? Jos kerran (oletan että ne jotka eivät usko, ovat syntisiä. Vai?) rakastetaan syntisiä, niin miksi sitten pitää erotella heidät uskovaisista?
    Miksi uskovaisperhe hylkää uskosta poiskääntyneen lapsensa? Koska kumminkin Jumala rakastaa tätäkin ihmistä, syntistä(koska on uskonsa jättänyt) vaikka sitä itse syntiä vihaakin. Niin mikseivät myös hänen perheenjäsenensä voi silloin suvaita häntä sellaisena kuin hän on, oli sitten uskossa tai ei? Eiväthän perheenjäsenet silloin suvaitsisi syntiä, vaan syntisen. Eli rakastaisivat lähimmäistään.
    Tämä koskee myös muita ei uskovaisia, ei siis pelkkiä sukulaisia.

    Äänestä

  • ihmettelijä kirjoitti:

    Nyt menin ymmälleni..

    Ensinnäkin, ihmettelysi vaikuttaa aidolta ja se on aina hyvä lähtökohta. Nuo kysymyksesi ovat perusteltuja, ei ole mikään yllätys että ihmiset ovat hämmästyneitä epäkohdista jotka esiintyvät eri "lahkoissa". Tärkeintä on että arvostelemme kaikkea tapahtuvaa Raamatun valossa. Taas kerran on todettava kuinka kallis lahja on Jumalan Sana, tarkoitettu meille kysyville ohjenuoraksi. Jumalan Sanasta voimme lukea että jokainen ihminen on syntiä tehnyt ja vanhurskautta vailla. Ottamalla pelastuksen vastaan ihminen saa syntinsä anteeksi ja on armahdettu syntinen. Jumalan Sana ei koskaan kehoita vihaamaan uskosta osattomia ihmisiä. Jos ihminen hylkää perheenjäsenensä niin hän toimii vasten Jumalan tahtoa. Vastaus on selkeä, sillä Jumala kehoittaa meitä rakastamaan lähimmäisiämme. Jumala ei hylkää langennutta, Hän toivoo langenneen uudelleen löytävän Vapahtajansa luokse. Näin tulee meidänkin toimia mikäli haluamme kantaa uskovaisen nimeä. Lopuksi haluan painottaa ettei kaikki tapahtuva toiminta ja jonkin uskonnon mimeä kantava ryhmä suinkaan ole Jumalasta. Harhaoppeja riittää ja lisää syntyy. Olkaamme valveutuneita ja tarkastakaamme aina kantamme Jumalan Sanasta. Vastaus on monesti helppo ja tuntuu joistakin ihmisistä jopa jyrkältäkin. Mutta Jeesuskin sai monesti kärsiä suorista vastauksistaan sillä ne paljastivat ihmisten ulkokultaisuuden. "Hedelmistänsä heidät tunnette" sanoi Jeesus Häneen uskovista. Jokainen päätelköön minkälaiseen hedelmäryhmään kuuluu ihminen joka tuomitsee ja hylkää lähimmäisensä.

    Äänestä

Sydämen tilasta on kyse jos toinen tuomitsee toista ja on suvaitsematon, oli kyse uskovasta
tai hänestä joka ei usko.

Jumala on antanut jokaiselle ihmiselle maan päällä valinnan mahdollisuuden uskoako Jeesukseen tai ei, ja koskaan toinen ihminen ei voi toista tuomita sen takia, koska usko on LAHJA:))

Täytyy myös pysähtyä miettimään miksi uskovaiset haluavat kertoa suloisen Jeesuksen Rakkaudesta..?

Jumala ei erottele meitä ihmisiä, eikä katso meitä niinkuin me katsomme toisiamme.
Hän katsoo Rakkauden silmin ja jokainen ihminen on Hänelle ARVOKAS, siksi Hän antoi Ainoan Poikansa meidän syntiemme tähden
ja tämä valtava Rakkaus ON vain Jeesuksessa Kristuksessa.

..Sillä Ihmisen Pojalla on valta vain maan päällä antaa syntejä anteeksi.

Siksi kenelläkään ihmisellä ei ole oikeutta tuomita eikä arvostella toista, koska usko on Rakkauden Armo ja jokaiselle valmiina.

"Armosta Jumala on teidät palastanut
antamalla teile USKON.
Pelastus ei ole lähtöisin teistä
vaan se on Jumalan LAHJA.

Se ei perustu ihmisen tekoihin
jottei kukaan voisi ylpeillä."
Ef.2:8-9

Äänestä
  • Tässä taisi olla selvin vastaus kaikista. Tätä juuri tarkoitin. Jumala ei erottele, eikä kellaan maanpäällä ole oikeutta tuomita eikä arvostella toista.
    MIKSI sitten uskovaiset ovat suorastaan rasistisia ei-uskovia kohtaan, eikä ei-uskovien suusta kuule oikein koskaan mitään hyvää sanottavaa uskovista.

    Ei-uskovilla ei ole raamattua, ei mitään ohjetta, jossa neuvottaisiin olemaan arvostelematta ja haukkumatta. Mutta uskovaisilla on raamattu ja Jumalan sana, jossa toisten arvostelu on syntiä. Pitäisi rakastaa lähimmäistään sellaisena kun tämä on. Ja silti tunnutaan rakastavan vain toista uskovaista, eikä muita suvaita.
    Jos ei-uskovaiset arvostelevat uskovia, eikö näiden tulisi vain "kääntää toinen poski" eikä rähistä takaisin?
    Jos uskoo Jumalan sanaan, pitäsi myös pystyä elämään sen mukaan. Suvaita kaikkia, elää ja antaa toistenkin elää.
    Eihän toki kaikesta tarvitse pitää, eikä synnillistä tarvitse (tai pidä) tehdä, mutta se ei mielestäni tarkoita sitä, että pitäisi olla törkeä niitä kohtaan, jotka elävät eritavalla(synnissä). Edelleen siis, niitäkin pitäisi suvaita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ihmettelijä kirjoitti:

En ymmärrä, miksi pitää tehdä ero uskovaisten ja ei uskovaisten välille? Tarkoitan siis, että useissa uskonnoissa puhutaan uskovista ja epäuskovista. Ja jos vaikka uskontoperheeseen syntynyt lapsi päätyy myöhemmin hylkäämään uskontonsa, niin koko perhe puolestaan hylkää hänet siihen paikkaan ja katkaisee välinsä heti.

Ja jo eri uskontokuntien edustajatkin riitelevät keskenään siitä, mikä on parempi uskonto,ja ne toisen ehdottoman harhaoppisia.

Eikö uskonnollisissa teksteissä (tunnen Raamatun parhaimmin, joten esim. siinä)nimenomaan kehoiteta rakastamaan lähimmäisiään? Eikö lähes kaikissa uskonnoissa opeteta suvaisevaisuutta? Ja sitä, että hyväksytään toiset sellaisina kuin he ovat.Vai olenko ymmärtänyt väärin?

Minusta on kummallista, että jos ihmisille opetetaan tällaista hyväksyntää lapsesta saakka, miksi sitten käyttäydytään juuri päinvastoin?

Surullista...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu