Oottekos kuulleet tästä "peak oil" -teoriasta. Onkohan se tosiaan niin, että peli on pelattu nykyisen elämänmuotomme suhteen? Moni uskoo varmaan mielellään, että teoria olisi humpuukia, mutta vaikea sitä on perustellusti kiistää. Markkinataloudessa uudet innovaatiot edellyttävät yleensä nousukautta ja jos edessä on öljyn vähenemisen johdosta (keskimäärin) laskukausi, niin on vaikea kuvitella, että korvaavat energianlähteet voisivat riittävissä määrin korvata öljyä (tai edes muutenkaan...). Paradoksaalista kyllä, niin nyt kannattanee silti vielä sijoittaa öljy-yhtiöihin?
oil peak
j.r.
122133
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Siitähän tuossa näköjään on kysymys - öljyn tuotanto on saavuttamassa huippukohtansa ja alkaa sen jälkeen laskemaan. Ilmeisesti tästä asiasta oli juuri vähemmän asiallinen keskustelun avaus, joka poistettiin.
Lainaus Googlen avulla löytämästäni kirjoituksesta:
"
...
Peak Oil, mistä on kysymys
Maapallon öljyvarat ovat rajalliset, siitä kaikki ovat yksimielisiä. Erimielisyydet koskevat öljyvarojen suuruutta. Lisäksi ekonomistit väittävät tekniikan jatkuvan kehityksen mahdollistavan yhä uusien kenttien ottamisen hyödyntämisen piiriin ja raakaöljyn hinnan nousun mahdollistavan myös tällä hetkellä kannattamattomien kenttien tuotannon. Öljygeologit tyrmäävät molemmat näistä väitteistä.
Tarkastellaan ensin Yhdysvaltojen omaa tilannetta öljyntuotannossa. Tohtori M. King Huppert (1903-1989) oli maailman johtavia auktoriteetteja energiavarojen arvioinnissa ja niiden etsimisen ja hyödyntämisen volyymin ennustamisessa. Huppertin perusteesejä oli (julk. 1949) , että fossiilisten energialähteiden aika ihmiskunnan historiassa tulisi muodostumaan hyvin lyhyeksi. Hän laski jo vuonna 1956, että Yhdysvaltojen oma öljyntuotanto saavuttaa huippunsa vuoden 1970 tienolla ja kääntyy sitten laskuun. Huppertille naureskeltiin silloin, mutta hänen laskelmansa osoittautui myöhemmin oikeaksi. Vuonna 1974 Huppert esitti arvionsa koko maapallon öljyntuotannosta, hänen mukaansa tuotantohuippu olisi käsillä 1995, ellei mitään tehdä. Vuoden -74 öljykriisi kuitenkin taittoi kulutuksen huiman kasvun ja sekoitti tilannetta. Huppert oli erityisen vihainen ekonomistien näkemyksille. Ekonomistit puntaroivat asiaa rahatalouden näkökulmasta, eivätkä ymmärrä että kyseessä ovat rajalliset luonnonvarat ja että öljy on energiaa, jonka tuotanto ei saa kuluttaa enempää kuin mitä lopputuotteeseen on sitoutunut. http://www.hubbertpeak.com/hubbert/
Öljyvarojen hyödyntämisestä puhuttaessa on muistettava, että öljyesiintymien hyödyntäminen on helppoa tuotannon alkuvaiheessa ja muuttuu asteittain työläämmäksi, kunnes lopulta öljyn pumppaaminen maaperästä kuluttaa yhtä paljon energiaa, kuin tuotettu öljy sisältää. Tilannetta pahentaa vielä se, että olemme hyödyntäneet ensin kaikki isot ja helpot esiintymät. Kokonaan hyödyntämättä on enää syvällä meren pohjassa ja napa-alueilla olevia pieniä esiintymiä. Kun vielä 50-luvulla yhden öljybarrelin energiapanostuksella pystyttiin tuottamaan 32 barrelia, niin tällä hetkellä vastaava tuotto on enää 4 barrelia, Yhdysvalloissa vain 2 barrelia. On helppo ennustaa, että tätä menoa öljyn tuotanto käy ennen pitkää mahdottomaksi.
Öljyn tuotantohuippu ei tarkoita sitä, että öljy loppuisi (näin usein tahallisesti väärinymmärretään). Kyse on siitä, että tuotanto saavuttaa huipputasonsa ja alkaa sitten vääjäämättömästi laskemaan. Samaan aikaan voimakas taloudellinen kehitys esim Aasiassa kasvattaa jatkuvasti öljyn maailmanlaajuista kysyntää. Tilanne johtaa vakavaan epätasapainoon öljymarkkinoilla, tuotanto ei enää pysty tyydyttämään kysyntää. Hinnat alkavat nousta ja maailmanlaajuinen talousromahdus alkaa. Koska öljylle ei ole löydetty vaihtoehtoa, on käsillä teollistuneitten yhteiskuntien kohtalonhetki. Puhutaan koko sivilisaatiomme käännekohdasta.
...
"
http://members.surfeu.fi/11syyskuu/peakoil.htm
Niiden, joille asia on uusi, kannattaa lukea kirjoitus kokonaan.
Öljy loppuu, se on varmaa. Ennemmin tai myöhemmin. Se jättää energiantuotantoon massiivisen loven: 38% maailman energiasta tuotetaan öljyllä. Se vastaa 4590 gigawatin jatkuvaa keskitehoa. Ratkaisu on siis selvä: jos pystymme korvaamaan ajoissa yli 4500 gigawattia energiantuotantokapasiteettia, öljyongelma on ratkaistavissa. Onneksemme tunnemme tekniikkaa, jolla se on mahdollista tehdä, eikä tuo tekniikka edes ole suhteettoman kallista. Tunnemme jopa päästötöntä tekniikkaa, jolla tuo määrä energiaa olisi mahdollista tuottaa. Kyse on vain tahdosta: löytyykö tahtoa rakentaa muulle kuin fossiilisille polttoaineille perustuvaa tuotantoa tarvittavan massiivisessa mittakaavassa. Toivoa sopii että löytyy, koska muuten hukka meidät perii.
Öljyaiheisia linkkejä
Suomeksi
· Seppo A. Korpela energiakriisistä http://rclsgi.eng.ohio-state.edu/~korpela/imatra.htm
· Nikolas Ojala energialähteistä http://www.students.tut.fi/~nipo/engine.html
· Öljy ja WTC-salaliitto http://members.surfeu.fi/11syyskuu/peakoil.htm
· Bensan hintaseuranta http://polttoaine.net/
· Pasi Pulkkisen skenaarioita http://www.kolumbus.fi/pasi.pulkkinen/
· Olli Järvinen energiakriisistä http://www.iki.fi/amint/niukkuus/oljykriisi.html
· Pauli Välimäki öljykriisistä http://www.paulivalimaki.net/kolumnit/2000/31oljykriisi.htm
Englanniksi, in english
· Jay Hansonin ylläpitämät laajat sivut http://www.dieoff.com/
· Tuore sivu perusasioista http://www.wolfatthedoor.org.uk/
· ASPO-uutiskirjeitä http://www.energyshortage.com/news/aspo.html
· Hubbert Center -uutiskirjeitä http://hubbert.mines.edu/
· Linkkejä http://globalpublicmedia.com/SECTIONS/ENERGY/oil.depletion.php
· Energian hintatietoja http://www.bloomberg.com/energy/
· Raakaöljyn hintatietoja http://www.wtrg.com/daily/crudeoilprice.html
· The Oil Depletion Analysis Centre http://www.odac-info.org/
· Kaikenlaisista öljyistä http://www.globaloilwatch.com/globaloilwatch.htm
· Asiantuntijoiden artikkeleita http://www.hubbertpeak.com/
· Tulevasta öljypulasta http://www.oildepletion.org/roger/index.htm
· Jacob Lund Fiskerin sivut http://quasar.physik.unibas.ch/~fisker/401/main.html
· Elämä öljyn jälkeen, Matt Savinar http://www.lifeaftertheoilcrash.net/Home.html
· Monia hienoja artikkeleita http://www.oilcrash.com/
· Policy Peten laajat ja tiheästi päivittyvät sivut http://qv3.com/policypete/policypete.htm
· Miten Iso-Britannia selviytyy öljyn jälkeen? http://www.after-oil.co.uk/
· Matthew R. Simmonsin esityksiä http://www.simmonsco-intl.com/research.aspx?Type=news
· Tuleva öljykriisi http://www.planetforlife.com/
· Kaaos, romahdus... http://www.culturechange.org/e-letter-chaos.html
· Isoisän energiaraportti http://mwhodges.home.att.net/energy/table.htm
· Englanninkielinen keskusteluryhmä http://groups.yahoo.com/group/energyresources/
· Vähän hiljaisempi englanninkielinen keskusteluryhmä http://groups.yahoo.com/group/the_dieoff_QA/
Tuolla materiaalilla voisit varmaan kommentoidakin jotain :)
Huolimatta antamastasi valtavasta materiaalimäärästä esitän tässä ihan juttelunomaisesti ilmoille kysymyksen öljyn korvattavuudesta.
Polttoenergiana öljy on helposti korvattavissa (ainakin kiinteissä laitoksissa), mutta entä voiteluaineena? onko synteettiset öljyt joka paikassa täysin korvaavia ja mitkä niiden haitat on? Kasvipohjaista öljyä tiedän kyllä käytettävän.
Muovin raaka-aine on myös öljy. Mikä tulee tilalle?
Muita käyttöjä öljylle?
"Polttoenergiana öljy on helposti korvattavissa (ainakin kiinteissä laitoksissa),"
Ei taida olla nykyään korvattavissa kuin pienissä määrin. Öljyn veroista polttoainetta ei ole toista johtuen se helposta kujettetavuudesta ja sisältämästä energiamäärästä. Jonkinlaista viivytystaistelua voi käydä energiaa säästämällä, tehokkaammilla moottoreilla, tiivistämällä asuntoja, käyttämällä vaihtoehtoisia aineta, kivihiiltä, etanolia, tuulivoimaa ym, joilla kaikilla on omat ongelmasa, esim muut fossiiliset polttoaineet ovat myös rajallisia ja saastuttavat, biopolttoaineiden tuotannolle ei riittäisi maapallon pinta-ala nykyisen väestön tarpeisiin.
Oljyn vaihtoehdoista esim:
http://www.hubbertpeak.com/youngquist/altenergy.htm
"
"Polttoenergiana öljy on helposti korvattavissa (ainakin kiinteissä laitoksissa),"
Ei taida olla nykyään korvattavissa kuin pienissä määrin. Öljyn veroista polttoainetta ei ole toista johtuen se helposta kujettetavuudesta ja sisältämästä energiamäärästä.
"
Ymmärtääkseni korvattavuus on pääsin taloudellinen kysymys. Sitä mukaa kuin öljyn hinta nousee, sitä tullaan mahdollisuuksien mukaan korvaamaan halvemmilla energioilla.
Öljyn kuljetukseen liittyy myös riskit. Voi olla että tarkoitit pienempimuotoista, esim. vaikeissa maastoissa tapahtuvaa kuljetusta. Lisäksi on olemassa energialähteitä, joita ei tarvitse kuljettaa - luonto tekee sen ilmaiseksi.
Öljy on joka tapauksessa luonnon raaka-aine, joka ei uusiudu. Olisi hyvä jättää sitä muuhunkin käyttöön kuin polttamiseen.
millä energialla lentokoneet kulkevat sen jälkeen kun öljy loppuu? ja kuinkahan kalliiksi lentäminen voi tulla sitä ennen, öljyn hinnan noustessa pilviin?
tai sinapinsiemenöljyllä.... Onhan se kiva kun haisee hillomunkille kun lentelee ilmojenhalki. :)
Ne pääsee taas arvoon arvaamattomaan. Bisnestä niistä ei helposti saa aikaan. Energia kun on ilmaista.
Vety olisi varmaan sovellettavissa lentokonepolttoaineeksi. Voisi olla viisasta ensin siirtyä maanteillä vetypolttoaineeseen ja säästää vähät öljyt ilmailuun ja muoveihin. Itseasiassa hiilivetyjen polttaminen on yksi typerimpiä raaka-aineen tuhlauksia mihin ihmiskunta on ikinä ryhtynyt. Ne olisivat paljon rakentavammassa käytössä polymeereinä. Hiilivetyjen polttaminen on niinkuin lappaisi kamiinaan seteleitä. Maaliikenteessä ja sähköntuotannossa olisi viisasta siirtyä nopeasti suuressa mittakaavassa muihin energianlähteisiin. Samalla tulisi torjuttua kasvihuoneilmiötäkin.
Ihmiset eivät helposti ymmärrä kokonaisuutta.
a)
1900-luvun jatkuva kasvu perustuu suurimmalta osin halpaan energiaan (öljy/maakaasu).
b)
öljynporauksen hinta edelleen on luokkaa 5-10$ tynnyri. Markkinahinta kuitenkin on parhaillaan (huhtik.05) 57$ tynnyri. Kun tuotanto ja kulutus kohtaavat hinnat hajoavat käsiin.
c)
Ilman halpaa energiaa markkinatalous romahtaa. Öljyn (energian) hinnnan noustessa lähes kaiken tuotannon kulut räjähtävät ja talousmaailma hajoaa.
h
vety-pointti jäi edellisestä.
Eli vedyn potentiaali on vain energian kuljetusmuotona. Tämän hetken teknologialla vetyä pystytään tuottamaan sähköllä. Autossa (tai vast.) vedyllä käytettään mooottoria, mutta vety ko. tarkoitusta varten pitää tuottaa jollakin keinoin. Vety- ja polttokennotekonologia tarjoavat vain tehokaan (varauksin) keinon siirtää energiaa - Ei keinoa luoda energiaa.