Juonipaljastuksia

Tätä ette oo varmaa kuullukkaa,mutta
tulevaisuudessa kaunareissa paljastuu,että Eric
on Brooken isä.Silloin kaunareiden ihan alku
jaksoissa Eric seurusteli Brooken äidin Bethin
kanssa.Eric ja Beth seurustelivat jo ennen kuin
Ridge ja Brooke tapasivat toisensa.Amberia
syytetään huumeiden hallussa pidosta,mutta neiti
välttyy vankilalta.Tuo Amberin juttu tapahtuu
tulevana syksynä.
688943
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 68

Vanhimmat

Ensistäänkin Kaunareiden tulevaisuudesta et sinä
tiedä yhtään enempää kuin minäkään, koska sarjan
päivittäiset tapahtumat voi seurata nettipalstoja
lukemalla, tulevia ne tuskin on sinulle
ilmoittaneet, kun eivät muillekaan. Tulevista
juonenkäänteistä eivät omien puheidensa mukaan
tiedä kaikin ajoin edes näyttelijät.

Ja mitä tulee tuohon Eric/Brooke/Beth-kuvioon,
niin siitä "huhuttiin" jo vuosia sitten, mutta
sitä ei voida toteuttaa, koska :

jos Eric olisi Brooken isä, niin silloinhan Eric
olisi mennyt naimisiin ja hankkinut kaksi lasta
oman tyttärensä kanssa, joka tarkoittaisi
pahemman sorttista sukurutsausta ! Ja kauanko
arvelisit, että moralisoivat amerikkalaiset
antaisivat sarjan sen jälkeen jatkua ?????
Kaatuisi omaan mahdottomuuteensa. Eli ei tule
mitään, usko pois !!!!

Äänestä
  • Siunun itse ei kannata sanoa yhtään mitää
    kaunareiden tapahtumista yhtään mitään,kun et
    näytä tajauavan koko asiasta yhtään mitään.Mä
    tunnen kuule sellasia ihmisiä,jotka tekevät
    kaunareiden tapahtumat.Sinuna fani olisin ihan
    hiljaa vaan koko asiasta!!!!

    Äänestä

  • Tota teiän keskustelua on TOSI koomista lukea...
    aika HUVITTAVAA...-sä et kyl tiedä mistään
    mitään... _oo sä vaan hiljaa!!......kasvakaa..

    Äänestä

  • Kasvakaa kirjoitti:

    Tota teiän keskustelua on TOSI koomista lukea...
    aika HUVITTAVAA...-sä et kyl tiedä mistään
    mitään... _oo sä vaan hiljaa!!......kasvakaa..

    Luovuta jo fani,äläkä kinaa mun kanssa
    asiasta.Kuulehan nyt,mulla on ala-aste aika jo
    ollu takanapäin pitkän aikaa.Sä oot säälittävä!!!!

    Äänestä

  • Mariika kirjoitti:

    Luovuta jo fani,äläkä kinaa mun kanssa
    asiasta.Kuulehan nyt,mulla on ala-aste aika jo
    ollu takanapäin pitkän aikaa.Sä oot säälittävä!!!!

    No, tulevaisuus näyttää. Kuten jo aiemmin sanoin,
    nuo "paljastuksesi" tietäisivät sarjan
    väistämätöntä loppua, ja lypsävää lehmäähän ei
    yleensä tapeta, joten nuo tietolähteesi lienevät
    sitä "esson baarissa kuultua"-tasoa.

    Ja voit ihan rauhassa inttää ja vastata tähänkin
    viestiin, ei enää kiinnosta väitellä ilmiselvän
    idiootin kanssa.

    Äänestä

  • Fani kirjoitti:

    Sä oot tosi tyhmä ihminen.Älä tuu mulle
    valittamaa,jos oot nii idiootti.Mua ei kiinnosta
    enää väitellä sun kaltaisesi pellen kanssa.

    Äänestä

  • Mariika kirjoitti:

    Sä oot tosi tyhmä ihminen.Älä tuu mulle
    valittamaa,jos oot nii idiootti.Mua ei kiinnosta
    enää väitellä sun kaltaisesi pellen kanssa.

    kyllä tuo fani on tyhmempi sori vaan

    Äänestä

  • Fani kirjoitti:

    No, tulevaisuus näyttää. Kuten jo aiemmin sanoin,
    nuo "paljastuksesi" tietäisivät sarjan
    väistämätöntä loppua, ja lypsävää lehmäähän ei
    yleensä tapeta, joten nuo tietolähteesi lienevät
    sitä "esson baarissa kuultua"-tasoa.

    Ja voit ihan rauhassa inttää ja vastata tähänkin
    viestiin, ei enää kiinnosta väitellä ilmiselvän
    idiootin kanssa.

    Kinastelemaan en jaksa ruveta, tulevaisuus
    näyttää minun olleen oikeassa : noin sairaille
    poluille ei sarja tule menemään. Ähäkutti.

    Äänestä

  • Yhdysvalloissa nimittäin sarja on meitä huimasti
    edellä, ja CBS:n Kauniit ja rohkeat -sivuilla on
    tiivistelmä joka jakson tapahtumista. Että sinne
    vaan: www.cbs.com, day time ja boldarit...

    Äänestä

  • mire kirjoitti:

    Yhdysvalloissa nimittäin sarja on meitä huimasti
    edellä, ja CBS:n Kauniit ja rohkeat -sivuilla on
    tiivistelmä joka jakson tapahtumista. Että sinne
    vaan: www.cbs.com, day time ja boldarit...

    Eiköhän tuo jo osoittane tämän
    kyseisen "Mariikan" sivistystason ja varsin
    rajatun sanavaraston. Hiukan kun provosoi niin
    johan alkaa v-ilmaisut lennellä. Eli ainakaan
    Kaunareita katsomalla ei noita ilmaisuja ole
    opittu.

    Joten muille lukijoille hyvää kesää.

    Luovuta jo hyvän sään aikaan!!!!Se joka pelaa,ei
    pelkää!!!!

    Äänestä

  • Mariika kirjoitti:

    Luovuta jo hyvän sään aikaan!!!!Se joka pelaa,ei
    pelkää!!!!

    Ei millään pahalla, mut kukahan täällä mahtaa se
    pelle olla? Kyl mä ainaki kallistun enemmän
    "Fanin" puolelle.. se ei ainakaan
    lapsellisesti uhkaile jollain 'mun tuntemalla
    MAFIA-JENGILLÄ'.. hei haloo..

    Sitä paitsi tääl pitäis saada sanoo mielipiteensä
    ihan vapaasti, mut silti ärsyttää ihmiset, jotka
    tunkee tänne kaikenlaista sontaa.. kas, ku eivät
    väitä ahvenen olevan nisäkäs..

    Äänestä

  • -Linda- kirjoitti:

    Ei tosiaan millään pahalla (etten vaan saa itekki
    sun "mafiajengii" perään.. pelottaa niin..), mut
    toi alkaa oikeesti käymään jo vainoharhaseks.
    Mutta.. usko mitä uskot, niin sä teet varmaan
    kuitenki. En mä mitenkää haluu suututtaa sua tai
    mitenkää muuten loukata, mut tulevaisuudessahan me
    sit nähään miten käy.. ja vasta sit tiedetään
    kumpi teistä on oikeessa, sä vai Fani. Joten jäitä
    hattuun.. tuskin tää sun elämääs kaataa, vaik tääl
    ei KUKAAN uskoiskaan, mitä SÄ sanot (ei sillä, et
    niin ois..). Joten.. riita poikki ja voita
    väliin.. :)!

    Äänestä

  • Fani kirjoitti:

    No, tulevaisuus näyttää. Kuten jo aiemmin sanoin,
    nuo "paljastuksesi" tietäisivät sarjan
    väistämätöntä loppua, ja lypsävää lehmäähän ei
    yleensä tapeta, joten nuo tietolähteesi lienevät
    sitä "esson baarissa kuultua"-tasoa.

    Ja voit ihan rauhassa inttää ja vastata tähänkin
    viestiin, ei enää kiinnosta väitellä ilmiselvän
    idiootin kanssa.

    Jos Brooke olis Ercin laps niin sillonhan Rick ja
    Bridget olsi vammasia, koska sukurutsaus johtaa
    yleensä vammaisuuteen jos saa lapsia. Ja oliks se
    Mariika, mä tunnen yhen tyypin Usa:sta ja se sano
    että siellä lehdissä oli spekuloitu tätä
    tapahtumaa ja kerrottu että se ei ikinä toimisi.
    Sillonhan Brooke olis ollu isänsä ja 2 veljensä
    kanssa, kasva jo aikuiseksi, ei edes Usa:ssa
    hyväksytä kaikkea!!

    Äänestä

olen kuullut samat huhut Ericistä ja Brookesta.
Tietääkö kukaan millä tavalla se paljastuu?

Äänestä
  • Sinuna luovuttaisin jo kinastelun minun
    kanssani.Oot kyllä näyttäny jo monta kertaa oman
    tyhmyytesi!!!!

    Äänestä

  • Mariika kirjoitti:

    Sinuna luovuttaisin jo kinastelun minun
    kanssani.Oot kyllä näyttäny jo monta kertaa oman
    tyhmyytesi!!!!

    Tuo edellinen ei ollut minun kirjoittamani, mutta
    kerro ihmeessä yksikin kohta, jossa olen ollut
    väärässä, idiootti !

    Äänestä

  • Fani kirjoitti:

    Tuo edellinen ei ollut minun kirjoittamani, mutta
    kerro ihmeessä yksikin kohta, jossa olen ollut
    väärässä, idiootti !

    Anna olla viimeinen kerta,kun haukut minua
    idiootiksi.Katso peiliin,niin varmasti
    huomaat,että olet turhaan syntynyt
    maailmaa.Täällä ei ole sulle mitää.Oot joku 13-
    vuotias pikku kakara,joka ei ymmärrä tämän sivun
    asioita.Sä olet aina väärässä eikä kukaan usko
    sun hölmöjä juttuja.Ei millään pahalla,mutta mä
    vihaan sua koko sydämeni pohjasta.

    Äänestä

  • Eihän se voi olla totta...sillon Eric olis tehny
    pentuja oman tyttärensä kanssa,niiden pentujen
    pitäis olla jotenkin sekasikiöitä..SAIRASTA!!!

    Äänestä

lisää paljastuksia. cj kosii beckyä, kun kuulee,
että tällä on syöpä. he menevät naimisiin ja
becky pyörtyy alttarille. virottuaan becky haluaa
viimeisen kerran nähdä pikku ericin ja kuolee
omaan sänkyynsä niinkuin caroline aikoinaan.

Äänestä
  • Nuo nyt on faktoja, jotka kuka tahansa voi lukea
    mm. perunamaa.net:istä. Sen sijaan nämä muut ovat
    pelkästään paskanjauhajien keksimiä höpötyksiä.

    Äänestä

Moro!
Mistä sait tietää tuon kaiken?????!!!!!!!!
Kerro mulle!!!!!

Äänestä
  • Minä olen ja pysyn tällä palstalla.Poistukaa itse
    tältä palstalta,jos ette kestä mun suoraan
    sanottuja mielipiteitä.Tunnepahan vaan yhden
    ihmisen,joka noita tietoja mulle kertoo.Repikää
    siitä,älykääpiöt!!!!

    Äänestä

  • Mariika kirjoitti:

    Minä olen ja pysyn tällä palstalla.Poistukaa itse
    tältä palstalta,jos ette kestä mun suoraan
    sanottuja mielipiteitä.Tunnepahan vaan yhden
    ihmisen,joka noita tietoja mulle kertoo.Repikää
    siitä,älykääpiöt!!!!

    Kuka helvetti tänne kirjottelee mun nimellä?
    Vittu,että te ootte sairaita ihmisiä koko
    jengi.Mä en niin ala-arvoiseksi mene,että pyydän
    teiltä anteeksi.Te kaikki olette minulle
    anteeksipyynnön velkaa tyhmästä käytöksestänne!!!!

    Äänestä

  • Mariika kirjoitti:

    Minä olen ja pysyn tällä palstalla.Poistukaa itse
    tältä palstalta,jos ette kestä mun suoraan
    sanottuja mielipiteitä.Tunnepahan vaan yhden
    ihmisen,joka noita tietoja mulle kertoo.Repikää
    siitä,älykääpiöt!!!!

    Anteeks nyt mut sä et tiedä ketään joka tietää
    mitä sarjassa tapahtuu!! Sitäpaitsi koko sraj on
    turhaa ajanvietettä siinähän pysyy mukana vaikka
    kattois yhen jakson vuodessa! Mariika, herää ja
    elä!! Koko maailma ei pyöri jonkun tyhmän sarajan
    ympärillä!!

    Äänestä

Nimittäin kun tutkittiin Bridgetin isyyttä niin
silloinhan noilta otettiin verikokeet. Kai se nyt
ois siinä vaiheessa huomattu.

Äänestä
  • Vai että oikein suomi24.fi:n toimitusjohtajan
    kanssa!!! Tyttöhän tulee vähän paremmista
    piireistä...

    Hassua, että joku voi oikeesti olla noin pölö :)

    Äänestä

  • Vai että oikein suomi24.fi:n toimitusjohtajan
    kanssa!!! Tyttöhän tulee vähän paremmista
    piireistä...

    Hassua, että joku voi oikeesti olla noin pölö :)

    Äänestä

  • mq kirjoitti:

    Vai että oikein suomi24.fi:n toimitusjohtajan
    kanssa!!! Tyttöhän tulee vähän paremmista
    piireistä...

    Hassua, että joku voi oikeesti olla noin pölö :)

    Voi,että mitä pellejä te osaatte olla.On iha
    pakko kirjottaa tänne,ku on niin hassuja
    kirjoituksia.Varo vaa,ettet säkin vaa saa
    mafiajengiä perää,nimittäin se on paljon
    mahdollista.Mua ei liikuta mitenkään sun,fainin
    tai kenenkään muittenkaan kirjotukset.

    Äänestä

  • mq kirjoitti:

    Vai että oikein suomi24.fi:n toimitusjohtajan
    kanssa!!! Tyttöhän tulee vähän paremmista
    piireistä...

    Hassua, että joku voi oikeesti olla noin pölö :)

    On se kyllä hassu juttu,että miten kateellisia
    ihmiset voivat olla toisilleen.Riidelkää mun
    puolesta keskenään ihan rauhassa.Onpas sitä kivaa
    seurata täältä sivusta.Suosittelen,että otatte
    ihan rennosti tämänkin puheenaiheen,josta olemme
    kinastelleet jo kohta kuukauden päivät.Että
    sellainen pieni elämän ohje,teille hyvät ihmiset.
    Ja jos totta puhutaan,niin kyllähän tämä nainen
    tuleekin paremmista piireistä suomi24.fi:n
    toimitisjohtajan kanssa!!!!=)

    Äänestä

  • Mariika kirjoitti:

    Voi,että mitä pellejä te osaatte olla.On iha
    pakko kirjottaa tänne,ku on niin hassuja
    kirjoituksia.Varo vaa,ettet säkin vaa saa
    mafiajengiä perää,nimittäin se on paljon
    mahdollista.Mua ei liikuta mitenkään sun,fainin
    tai kenenkään muittenkaan kirjotukset.

    ihan lasten ja vielä kehittymättömien teinien
    palsta tämäkin! Ei kypsä ihminen voi tuollaista
    kirjoittaa, siis Mariikaan viitaten.

    Antaako vanhempasi sinun todellakin seurata
    niinkin hurjaa sarjaa kuin Kaunarit???

    HEH HEH... ei tämä ollutkaan mun palstani, vaikka
    luulinkin tullessani tänne niin.

    Äänestä

  • Hämmästyttää kirjoitti:

    Siinä asiassa minun täytyy oikaista teitä,että en
    ole teini,jos sitä luulette.Sen verran voin sanoa
    teille,että kuulkahaan,mä olen teini-ikäni elänyt
    jo ajat sitten.Eipä kannata puhua siiitä,mistä ei
    tiedä mitään.

    Äänestä

  • Mariika kirjoitti:

    Siinä asiassa minun täytyy oikaista teitä,että en
    ole teini,jos sitä luulette.Sen verran voin sanoa
    teille,että kuulkahaan,mä olen teini-ikäni elänyt
    jo ajat sitten.Eipä kannata puhua siiitä,mistä ei
    tiedä mitään.

    Ja osoitatkin kypsyytesi mitä loistavimmalla
    tavalla!

    Riehakasta juhannuksen odottelua sulle,
    Suomi24.fi:n toimitusjohtajalle ja rakkaalle
    mafiajengillesi =)

    Äänestä

  • mq kirjoitti:

    Ja osoitatkin kypsyytesi mitä loistavimmalla
    tavalla!

    Riehakasta juhannuksen odottelua sulle,
    Suomi24.fi:n toimitusjohtajalle ja rakkaalle
    mafiajengillesi =)

    Tämä toimitusjohtaja josta puhuit,niin sattuu
    olemaan mun kihlattuni,joten sinuna en sanoisi
    yhtään enempään.Kiitos kuitenkin
    juhannustoivotuksista myös kihlattuni ja
    mafianjengin puolesta.

    Ihan unohtui kokonaan sanoa,että hauskaa ja
    iloista juhannuksen odotusta sullekin.Tuskinpa
    jaksat odottaa juhannukseen asti,että pääset
    rypäämään,mutta voithan sä tässä ennen juhannusta
    varastaa isukin alkoholijuomat hieman
    etuajassa.Toivottavasti et ole yhtä
    lapsellinen,kun tulet seuraavan kerran
    kirjoittamaan tänne palstalle.Mene kotiin
    aikuistumaan ja tule sitten uudestaan.

    Odotan tosiaan juhannusta innolla, toivottavasti
    on yhtä nätti ilma, kuin viime vuonna =)
    Alkoholijuomia ei tarvitse varastaa isukilta,
    eikä keneltäkään muultakaan, niitä saa ihan
    alkosta ja kaupasta...

    Toivottavasti aikuistut kanssani, etkä ota
    kaikkea ihan niin henkilökohtaisesti, tää on
    kuitenkin vaan keskustelupalsta...

    Kiitoksia vain kohteliaisuudesta!Ehkäpä me
    tosiaan voidaan sun kanssa aikuistua
    yhdessä,mutta mä katsoin,että se ei ole mulle
    tarpeellista,mutta ihan miten vain
    haluat.Joo,uskon,että saat alkoholijuomat
    ilman,että pitää varastaa iskilta.Eiköhän lähdetä
    kaikki odottamaan sitä kauan odotettua
    juhannusta!?!?

    Ehkäpä mä kuitenkin toivotan sulle kanssa
    sateista kesää,mutta kuitenkin mukavaa ja
    lmämmintä juhannusta,vaikka onhan meillä ollu
    myös näitä erimielisyyksiäkin.=)

    Äänestä

  • Mariika kirjoitti:

    Ehkäpä mä kuitenkin toivotan sulle kanssa
    sateista kesää,mutta kuitenkin mukavaa ja
    lmämmintä juhannusta,vaikka onhan meillä ollu
    myös näitä erimielisyyksiäkin.=)

    Toivotan sullekin hauskaa juhannusta!!!!Aikuistu
    sinäkin vihdoin ja viimein!!!!=)

    Äänestä

  • Mariika kirjoitti:

    Kiitoksia vain kohteliaisuudesta!Ehkäpä me
    tosiaan voidaan sun kanssa aikuistua
    yhdessä,mutta mä katsoin,että se ei ole mulle
    tarpeellista,mutta ihan miten vain
    haluat.Joo,uskon,että saat alkoholijuomat
    ilman,että pitää varastaa iskilta.Eiköhän lähdetä
    kaikki odottamaan sitä kauan odotettua
    juhannusta!?!?

    Tehdään näin! Ja hauskaa loppukesää kaikille!!

    Äänestä

  • Mariika kirjoitti:

    Kiitoksia vain kohteliaisuudesta!Ehkäpä me
    tosiaan voidaan sun kanssa aikuistua
    yhdessä,mutta mä katsoin,että se ei ole mulle
    tarpeellista,mutta ihan miten vain
    haluat.Joo,uskon,että saat alkoholijuomat
    ilman,että pitää varastaa iskilta.Eiköhän lähdetä
    kaikki odottamaan sitä kauan odotettua
    juhannusta!?!?

    Minäkin toivotan hauskaa kesää kaikille!!!!Kiitos
    vielä sulle mq!!!!=)

    Äänestä

  • uskomattoman hauskaa. toimitusjohtaja..
    hahahhahaa..

    Äänestä

  • mq kirjoitti:

    Ja osoitatkin kypsyytesi mitä loistavimmalla
    tavalla!

    Riehakasta juhannuksen odottelua sulle,
    Suomi24.fi:n toimitusjohtajalle ja rakkaalle
    mafiajengillesi =)

    erittäin hyvin sanottu, taputapu :)

    Äänestä

  • seppo kirjoitti:

    erittäin hyvin sanottu, taputapu :)

    Miten niin tuo oli uskomattoman hauskaa????

    Äänestä

  • Mariika kirjoitti:

    Miten niin tuo oli uskomattoman hauskaa????

    ..ymmärrät sitten joskus. jospa suomi24.fi:n
    toimitusjohtaja kertoo sen..

    Äänestä

  • seppo kirjoitti:

    ..ymmärrät sitten joskus. jospa suomi24.fi:n
    toimitusjohtaja kertoo sen..

    Annappa olla jo!Sä älä mun kultaani hauku,kun et
    edes tunne häntä.

    Äänestä

  • Mariika kirjoitti:

    Annappa olla jo!Sä älä mun kultaani hauku,kun et
    edes tunne häntä.

    Jos et ymmärrä, mitä viesteissä lukee, älä tule
    tänne ollenkaan. Ja mistäs tiedät, etten tunne?
    Varmaan siitä, että sinäkään et tunne...

    Äänestä

  • Mariika kirjoitti:

    Tämä toimitusjohtaja josta puhuit,niin sattuu
    olemaan mun kihlattuni,joten sinuna en sanoisi
    yhtään enempään.Kiitos kuitenkin
    juhannustoivotuksista myös kihlattuni ja
    mafianjengin puolesta.

    tämä suomi24:n puheenjohtaja kyllä tietääkseni on
    nainen, noh makunsa kullakin=)

    Äänestä

  • Mariika kirjoitti:

    Annappa olla jo!Sä älä mun kultaani hauku,kun et
    edes tunne häntä.

    Suomi24.fi toimitusjohtaja on kylläkin mies eikä
    nainen.Eipä teillä näytä olevan tietoa tästä
    asiasta ollenkaa,joten älkää sanoko yhtään mitään
    koko asiasta.Sepolle:Opettele itse lukemaan,että
    tajuat asiat paremmin maailmanmenosta,joten
    vinkinksi vain sulle,että poistu tältä palstalta
    hyvän sään aikaan.
    Kesäterveisin:Mariika ja suomi24.fi:n
    toimitusjohtaja

    Äänestä

  • seppo kirjoitti:

    uskomattoman hauskaa. toimitusjohtaja..
    hahahhahaa..

    kyllä kaunareis käy niin*tietää*

    Äänestä

  • Mariika kirjoitti:

    Suomi24.fi toimitusjohtaja on kylläkin mies eikä
    nainen.Eipä teillä näytä olevan tietoa tästä
    asiasta ollenkaa,joten älkää sanoko yhtään mitään
    koko asiasta.Sepolle:Opettele itse lukemaan,että
    tajuat asiat paremmin maailmanmenosta,joten
    vinkinksi vain sulle,että poistu tältä palstalta
    hyvän sään aikaan.
    Kesäterveisin:Mariika ja suomi24.fi:n
    toimitusjohtaja

    ...että se nainen olisikaan? Ihan uskomattomia
    juttuja sinäkin saat päähäsi.

    Äänestä

  • Mariika kirjoitti:

    Suomi24.fi toimitusjohtaja on kylläkin mies eikä
    nainen.Eipä teillä näytä olevan tietoa tästä
    asiasta ollenkaa,joten älkää sanoko yhtään mitään
    koko asiasta.Sepolle:Opettele itse lukemaan,että
    tajuat asiat paremmin maailmanmenosta,joten
    vinkinksi vain sulle,että poistu tältä palstalta
    hyvän sään aikaan.
    Kesäterveisin:Mariika ja suomi24.fi:n
    toimitusjohtaja

    Tämä palsta lienee ihan vapaassa käytössä kelle
    tahansa. Ei taida olla sinulla valtuuksia ketään
    täältä häätää minnekään. Jos loukkaannut ihmisten
    sanomisista noin kovasti, on varmaan
    mielenterveytesi kannalta parempi, että pysyt
    itse täältä pois.

    Äänestä

On todella sääli, kun olet ylipainoinen,
finninaamainen, rillipäinen, hieltähaiseva,
kiusattu ja yksinäinen tyttö, jolla ei ole
kavereita, ei sisaruksia ja alkoholisoituneet
vanhemmat, jotka hakkaavat sinua ja käyttävät
muutenkin hyväkseen. Nii-in, se on todella sääli.

Mutta tiedätkös, on olemassa ammatti-ihmisiä,
joita nimitetään psykiatreiksi. Heiltä voi varata
ajan ja mennä keskustelemaan, jos on tuontapaisia
ongelmia.

Minun mielestäni kylläkin paras ratkaisu
ongelmassasi olisi sellainen uusi leikki. Katsos,
sitoisit johonkin puunoksaan köyden, ja toiseen
päähän tekisit sellaisen jännän solmun, jota
nimitetään hirttosilmukaksi. Sitten työntäisit
pääsi siihen silmukkaan ja rupeaisit roikkumaan
narun varassa.

Tai toinen vaihtoehto olisi, että menisit
lähimmälle junaradalle ja kun juna tulee, menet
makaamaan sen eteen kiskoille.

Luulen, että sitten ongelmasi ratkeavat, eikä
tarvitse enää hakea itsesääliä ja kovaa imagoa
internetin anonyymeillä keskustelupalstoilla.

Ja muuten...pilkun jälkeen tulee välilyönti. Jo
se, että et tätä hallitse, osoittaa älykkyytesi
huonon tason.

Äläkä suotta vaivaudu vastaamaan minulle, sillä
en enää kay täällä tämän jälkeen.

Äänestä
  • toi oli kyl tosi mautonta... oikeesti! neuvotsä
    ihmistä tekee itsarin? tajuutsä et tollane viesti
    voi masentaa aika pahasti.. voisit kyl jatkossa
    harkita ennen ku kirjotat mitää tollasta!

    Äänestä

Voe että teitä kaikkia. Lopettakaa tuollainen
tyhjänpäiväinen riitely ja menkää nukkumaan. Ei
tuollaista jaksa kukaan. Minä pieraisen teitä
kaikkia päin ja lähden iltapalalle. Ciao!

Äänestä
  • No voi,kun nyt pelottaa ihan kauheesti nuo
    kirjoitukset.Säälin kyllä teitä kaikkia,kun
    kuuulostaa siltä,että ette ole vielä päässeet
    äidin helmoista pois.Nyt kaikki tutti vaan suuhun
    ja tuttipulloa imemään.Nyt on kyllä kyseessä
    todella säälittävä tapaus.Ja sinä Seppo:Olet
    vanha äijänkäppänä,joka on täysi kusipää.Mene
    saatanan pelofiili muualle vitttuilemaan.

    Äänestä

  • Mariika kirjoitti:

    No voi,kun nyt pelottaa ihan kauheesti nuo

    Välillä jo vaikutti, että tämä Mariika olisi
    saavuttanut edes jonkinlaisen sivistystason,
    mutta ei.

    Ja mikä on muuten PELOFIILI ja mitä tarkoittaa
    verbi VITTTUILLA ???

    Ihan pistää naurattamaan tuollaiset jutut.
    Ainakin minua.

    Äänestä

  • Ihmettelijä kirjoitti:

    Välillä jo vaikutti, että tämä Mariika olisi
    saavuttanut edes jonkinlaisen sivistystason,
    mutta ei.

    Ja mikä on muuten PELOFIILI ja mitä tarkoittaa
    verbi VITTTUILLA ???

    Eihän tässä kukaan saa sanoa yhtään mitään, kun
    Mariika ottaa nokkiinsa. Ihan sama, mitä höpisee
    - häneltä tulee joka tapauksessa jotain ala-
    arvoisia kommentteja.

    Äänestä

  • seppo kirjoitti:

    Ihan pistää naurattamaan tuollaiset jutut.
    Ainakin minua.

    Katsokaa ihmiset!Tämä "Seppo"nimellä oleva
    ihminen taitaa olla Seppo Taalasmaa eli toisin
    sanoen Suppo Taalasmaa!!!!

    Äänestä

  • Mariika kirjoitti:

    Katsokaa ihmiset!Tämä "Seppo"nimellä oleva
    ihminen taitaa olla Seppo Taalasmaa eli toisin
    sanoen Suppo Taalasmaa!!!!

    ...sinä vielä täyttänyt edes kahtatoista vuotta?
    En minä ärsyynny siitä, jos joku alaikäinen tyttö
    minua piikittelee.

    Äänestä

  • seppo kirjoitti:

    ...sinä vielä täyttänyt edes kahtatoista vuotta?
    En minä ärsyynny siitä, jos joku alaikäinen tyttö
    minua piikittelee.

    Ratkiriemukkaista lukuelämyksistä. Lapsellisuuden
    huippu on tämä "toimitusjohtajansa" takaa
    huuteleva tytteli nimeltään Maarika. Naurattaa
    niin h....sti että on pissat tulla housuun. Kasva
    Maarika aikuiseksi ja ota se herne poi nenästä.
    Seppo: pidä lippu korkealla.

    Äänestä

  • huvittunut kirjoitti:

    Olen aiemmin seurannut autoilupalstaa, eräitä
    saksalaistuotetteiden keskustelupalstoja on
    terrrorisoinut nimimerkki GF (yksin tai
    ystävineen). Mariikan kielioppi muistuttaa
    hämmästyttävästi Jesse James - nimimerkin
    vastaavaa siellä.

    Mitä pitemmälle näitä eri keskusteluja seuraa,
    sitä vakuuttuneempi on siitä, että joku
    kirjoittelee tietyllä tyylillä ammatikseen, eli
    saa palkkaa huulenheitosta.

    Äänestä

  • SEC-98 kirjoitti:

    Voipi olla, että asiat on näinkin.. tai sitten
    siellä nettilinjan toisessa päässä on erittäin
    herkkänahkainen henkilö!

    Äänestä

  • Mariika kirjoitti:

    No voi,kun nyt pelottaa ihan kauheesti nuo
    kirjoitukset.Säälin kyllä teitä kaikkia,kun
    kuuulostaa siltä,että ette ole vielä päässeet
    äidin helmoista pois.Nyt kaikki tutti vaan suuhun
    ja tuttipulloa imemään.Nyt on kyllä kyseessä
    todella säälittävä tapaus.Ja sinä Seppo:Olet
    vanha äijänkäppänä,joka on täysi kusipää.Mene
    saatanan pelofiili muualle vitttuilemaan.

    Rauhoituhan nyt taas, äläkä ole niin kauhean
    herkkä kaikelle kommentoimiselle! Parhaan kuvan
    itsestäsi annat, kun naurat kommenteille
    leppoisasti ja jutustelet mukavia!

    Äänestä

Ameriikassa kaunarit näytetään joka arkipäivä klo
12.30 ja kestää puolituntia. Ärsyttävintä on se,
että joka viiden minuutin jälkeen on tauko.
Tällä hetkellä Thorne ja Brooke ovat eroamassa,
kun Brooke oivalsi rakastavansa vain Ridgeä. Nyt
hän yrittää saada Ridgen keinolla millä hyvänsä.
Amber ja Rick asuvat yhdessä pikku-Ericin kanssa.
Bridget on naimisissa Amberin entisen
poikaystävän kanssa, jolla on viekä tunteita
Amberia kohtaan. Forrestereiden Kristen palaa
ruutuun eri näyttelijänä kuin aikaisemmihn.
Kristen seurustelee Tonyn kanssa, joka on Hiv-
positiivinen..... Siinä tähän asti tapahtuneita!

Äänestä
  • ...tuon verran osaa kuka tahansa kertoa, ja ihan
    ilman että tarvitsisi Amerikassa asua !!!

    Äänestä

  • Fani kirjoitti:

    ...tuon verran osaa kuka tahansa kertoa, ja ihan
    ilman että tarvitsisi Amerikassa asua !!!

    Ei hitto, vaik noi teiän viestit on ikivanhoja nii hauskoi ku mitkä :D Ensinnäkin tyhmempihän tässä on Mariika, ainoostaan jotku kakarat ei osaa yhdyssanoja ja tunkee viiskyt huutomerkkii lauseen perää :'D

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Mariika kirjoitti:

Tätä ette oo varmaa kuullukkaa,mutta
tulevaisuudessa kaunareissa paljastuu,että Eric
on Brooken isä.Silloin kaunareiden ihan alku
jaksoissa Eric seurusteli Brooken äidin Bethin
kanssa.Eric ja Beth seurustelivat jo ennen kuin
Ridge ja Brooke tapasivat toisensa.Amberia
syytetään huumeiden hallussa pidosta,mutta neiti
välttyy vankilalta.Tuo Amberin juttu tapahtuu
tulevana syksynä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu