Muotia.

Tuntuu olevan nyt muotia selitellä isovenäläisen toimia II-maailman sodassa. Jopa niin että Suomikin oli väärässä?
Tosiasiat eivät kuitenkaan puolusta tällaistä katsontakantaa.
Neuvostolitto oli samanlainen valtio kuin Saksakin vuoden -18 jälkeen.
Saksa oli vastaava v. -34 jälkeen.
Oppi oli jo olemassa!
Saksan ja venäläisten sopimus ajoi Suomen talvisotaan.
Kuin myös jatkosotaan!
Ja tätä asiaa ei ole Suomalaisten hyvä unohtaa, vaikka sananvapaus onkin..........
6194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kun se vaan unohtuu näiltä taistolaisvesoilta aina, että mikä oli loppujen lopuksi syy ja mikä seuraus.

Äänestä

Näitä asioita on totuttu katsomaan Suomalaisin silmin.
Pitää muistaa, että monet länsivallat olivat Suomen vastustajia. Muutamat jopa julistivat sodan Suomelle. Suomalaisten sotiminen Neuvostoliittoa vastaan Saksan liittolaisena entisestään vaikeutti Neuvostoliiton sotatoimia ja lisäksi vaikeutti länsiliittoutuneiden ase- ja materiaalitoimituksia itärintamalle.
Lisäksi suurta katkeruutta Skandinaviassa aiheutti se, että Suomi antoi kaiken apunsa Norjan miehittäjälle.
Länsivallat kohtelivat sitten rauhanneuvotteluissa Suomea ansioidensa mukaan, eivätkä tukeneet Suomea, vaan antoivat Neuvostoliitolle lähes vapaat kädet Suomen suhteen.
On liian yksisilmäistä katsoa maailmaa vain omasta näkökulmastaan, välillä kannattaisi vilkaista, miltä itse näyttää hieman kauempaa katsottuna.
Tähän suomalaiset päättäjät syyllistyivät kyllä itsenäisyyden alkuvuosikymmenet. Elettiin liiaksi omien voimien tunnossa.

Äänestä
  • Muuten oikei asiallinen ja hyvä kirjoitus - paitsi ettei Suomi missään vaiheessa ollut Saksan liittolainen. Siihenhän R. Rytin poliittinen harhautuskin kesäkuussa -44 nimenomaan perustui.

    Äänestä

  • Muista: TALVISOTA aloitti kaikki sotatoimet, sen aloitti puna-armeija. Pienellä maalla on oikeus puolustautua ja yrittää saada varastetut alueensa takaisin. Ilman liittoutumista Suomi olisi takuuvarmasti osa Venäjää, kuten Baltian maat olivat. Turha se on enempää selitellä.

    Mistä muusta näkökulmasta pitäisi katsoa kuin Suomen? Täällä tuntuvat kaikki katsovan asioita Venäjän näkökulmasta!

    Äänestä

  • asgf kirjoitti:

    Muista: TALVISOTA aloitti kaikki sotatoimet, sen aloitti puna-armeija. Pienellä maalla on oikeus puolustautua ja yrittää saada varastetut alueensa takaisin. Ilman liittoutumista Suomi olisi takuuvarmasti osa Venäjää, kuten Baltian maat olivat. Turha se on enempää selitellä.

    Mistä muusta näkökulmasta pitäisi katsoa kuin Suomen? Täällä tuntuvat kaikki katsovan asioita Venäjän näkökulmasta!

    On täysin selvää, että NL aloitti talvisodan kansainvälisen oikeuden näkökulmasta laittomalla hyökäyksellä Suomeen. Suomella oli täysi oikeusa puolustautua. Eihän tässä ole mitään epäselvää. Epäselvempi on sen sijaan kysymys siitä, olisiko Suomi menettelemällä toisin voinut välttää hyökkäyksen kohteeksi joutumisen. Ainakin on selvää, että politiikkamme perustui täysin virhellisiin olettamuksiin. Vaihtoehtoinen historia on aina spekulaatiota, mutta silti voidaan kysyä, miten olisi käynyt, jos ulkoministeri Erkon ja pääministeri Cajanderin sekä ministeri Tannerin sijasta olisi toimittu Paasikiven ja Mannerheimin konstein. Suomalaisen päätöksenteon itsekriittisyyshän on lähtöisin nimenomaan Paasikiven ja Mannerheimin ankarasta kritiikistä, jossa nämä pitivät suurena ja kohtalokkaana virheenä taipumattomuutta ja neuvottelujen katkaisemista.

    Hyökkäyksen kohteeksi joutuneella on oikeus puolustautua. Se on selvä. Mutta se ei johda mihinkään ylimuistoiseen oikeuteen saada sodassa valloitetut ja rauhansopimuksissa luovutetut alueet takaisin. Suomihan valitsi tämän rauhan täysin tietoisesti ja luopui samalla oikeudestaan näihin alueisiin. Suomella oli tarjolla tilaisuus, jossa Kansainliitto ja länsivallat olisivat tulleet Suomen avuksi puolustamaan Suomen oikeutta alueelliseen koskemattomuuteensa. Suomi torjui tämän avun. Suomi torjui tämän avun siksi, että Suomelle luvattiin enemmän kuin sillä oli ennen sotaa ja uskottiin, että tämä lupaaja kykenee paremmin kuin länsivallat takaamaan asian. Rauhan solminen maaliksuussa 1940 tapahtui natsi-Saksan pyynnöstä. Silloin Suomi valitsi käytännössä tiensä ja liittolaisensa. Se ei ollut suinkaan ainoa vaihtoehto, koska tarjolla olisi ollut länsivaltojen avuntarjous ja ei vain tarjous vaan avun tyrkyttäminen. Tämähän ei ole mitään turhaa selittelyä, vaan historian tapahtumiin perustuva tosiasia. Suomi lähti siis oikeuden tieltä laittomuuden tielle valitessaan sotaisan ja hyökkäävän natsi-Saksan liittolaisekseen sen sijaan, että olisi valinnut länsivallat käymään puolustussotaa. Saksan menestys loi Suomessa suur-Suomi haaveita ja Saksasta myöhemmin tulleet tiedot aikeista pilkkoa NL ja hävittää sen suurkaupungit loivat mielikuvaa ja henkeä siitä, että voimme liittää enemmänkin alueita Suomeen idästä.

    Länsivallat eivät enää sodan jälkeen katsoneetkaan Suomea suopein silmin ja jättivät NL:n harkintaan mitä Suomelle tehdään. Länsimaiden kanta oli muuttunut siksi, että Suomi asettui tukemaan natsi-Saksaa kieltäytyen länsivaltojen avusta. Tämä oli aivan selkeä puolen valinta. Ja jälkeenpäin arvioiden tässä ehkä tehtiin täysin väärä valinta. Väärä valinta se oli ainakin siinä mielessä, kun puhutaan oikeudesta puolustautumiseen. Saksan liittolaisena Suomesta tuli hyökkäävä rosvolauma myös länsimaiden silmissä. Menetimme näin viattoman maineemme.

    Kyse ei ole mistään NL:n näkökulman vaalimisesta, jos havaitsee, että kotimainen päätöksenteko ei ollut vaihtoehdotonta. Jotkut lähtevät edelleen ajopuuteorioista. Ikään kuin se mitä Suomessa päätetään ja toimitaan ei mitenkään vaikuttaisi muiden toimintaan. Esimerkiksi Suomen myöntyminen joihinkin NL:n vaatimuksiin ei välttämättä lainkaan olisi tarkoittanut Baltian maiden kohtaloa. Suomen erotti Baltian maista maantieteelliset näkökohdat. Sen paremmin Saksa kuin NL eivät voineet suoraan hyökätä toistensa kimppuun panssarivaunuin Suomen kautta, koska välissä on sen verran suuri ja sula meri, ettei siitä panssarivaunuilla tulla yli. Baltian ja Puolan näiden valtojejn välillä oli maayhteys, jonka kumpikin osapuoli hyvin tiedosti. Suomen näkökulmasta meidän pitää asioita tarkastella, mutta jo talvisotaa ennen ja sen loppuvaiheissa päättäjillämme oli asioista hyvinkin erilaisia näkemyksiä.

    Äänestä

  • Mielipidepankki kirjoitti:

    syyt on paljon syvemmällä kuin Hitlerin valtaannousu, Suomi oli pelannut korttinsa väärin koko lyhyen itsenäisyytensä ajan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Misi kirjoitti:

Tuntuu olevan nyt muotia selitellä isovenäläisen toimia II-maailman sodassa. Jopa niin että Suomikin oli väärässä?
Tosiasiat eivät kuitenkaan puolusta tällaistä katsontakantaa.
Neuvostolitto oli samanlainen valtio kuin Saksakin vuoden -18 jälkeen.
Saksa oli vastaava v. -34 jälkeen.
Oppi oli jo olemassa!
Saksan ja venäläisten sopimus ajoi Suomen talvisotaan.
Kuin myös jatkosotaan!
Ja tätä asiaa ei ole Suomalaisten hyvä unohtaa, vaikka sananvapaus onkin..........

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu