29.2

Uskomukset
Useimmat tuntevat ainakin yhden karkauspäivään liitetyistä uskomuksista. Karkauspäivää pidetään vanhojen piikojen merkkipäivänä, jolloin heillä on oikeus kosia ketä tahansa poikamiestä.
Hämeessä ja muuallakin, vanhan kansan mielestä tyttö joutui jo 25-vuotiaana Kyöpeliin eli tuli vanhanpiian kirjoihin. Toisella puolella maata ikäraja oli 30 vuotta, toisaalla jopa 40 vuotta. Isojoella tyttöjen - ja poikienkin - on sanottu joutuvan Kyöpelinvuoren rapulle 27-vuotiaana.

Mutta mikä tämä uskomuksissa esiintyvä Kyöpelinvuori oikein on?

Eri puolilla maata käsitykset vuoresta ovat erilaisia ja jopa ristiriitaisia. Vuorelle joutumista ei kuitenkaan aina ole pidetty rangaistuksena. Hämeessä Juupajoella on huomautettu, että Kyöpelinvuorelle pääsee vain kunniallinen vanhapiika. Vuorta on nimittäin pidetty liian liukkaana kiivettäväksi jo neitsyytensä menettäneille.

Kustaa Vilkuna on sitä mieltä, että Kyöpelinvuori on alun perin tarkoittanut paratiisivuorta. Tälle vuorelle oli katolisen käsityksen mukaan neitsyille varattu tulevaisuuden ihana turvapaikka. Mutta monet neitsyet eivät halua päästä Vilkunan mukaan suoraa ja puhdasta neidon tietä paratiisiin. Niinpä he kulkevat raskaampaa polkua ja tahtovat naimisiin.

Kun poikamiehet eivät huomaa kosia kaikkia, niin karkauspäivänä ja koko karkausvuonna naimattomilla naisilla on oikeus kosia itse. Kosintaan ei voi kukaan vastata kieltävästi, mutta jokaisella on oikeus lunastaa itsensä lahjalla vapaaksi. Kenties tunnetuin lahja Suomessa on ollut hamekangas.

joko huuha-poikamiehet ovat varutuneet hamekankaisiin :))
6269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ihanaaa, oon kierrely ettimäs uusia leninkisilkkejä ja sametteja ja pellavia ja nailoneita ja rayoneita ja fleecejä ja puuvilloja ja froteita ja ja ja...

*selailee postimyyntiluetteloita ahne-hullun kiilto silmissään*

P.S. HUOM! MÄ en kyllä oo viel 40!!!

Äänestä

pitää hankkia jotta pääsee ylös Kyöpelinvuorelle :))

Äänestä
  • Niinpä taitaa olla, tai sitte tarttee hankkii rakennekynnet, kun just leikkasin omat ;)

    P.S.Tiiätkö ketää hyvii ompelijoita?

    Äänestä

  • Sola kirjoitti:

    Niinpä taitaa olla, tai sitte tarttee hankkii rakennekynnet, kun just leikkasin omat ;)

    P.S.Tiiätkö ketää hyvii ompelijoita?

    Katri-Helenaa sehän tekee kaikki vaatteensa itse ja nythän sillä on aikaa kun pääsi siitä sika-Rajalasta eroon :))

    Äänestä

  • marjuska kirjoitti:

    Katri-Helenaa sehän tekee kaikki vaatteensa itse ja nythän sillä on aikaa kun pääsi siitä sika-Rajalasta eroon :))

    Mut emmä kuiteskaa välttämättä ihan mamma-muumuu-styleä VIELÄ haeskele.

    Siks toisekseen mä rupesin funtsiin tota mun uutta metsurin uraa ja kun mä en haluis, et mun koira joutuis nälissään ulvoon, joten voiskohan ne hamekankaat jossain vaihtaa koiranruokaan? Jos laittas vaik keltaseen borssiin ilmotuksen?!

    ;)

    kyllä porukka sen verran säälii kun on koirasta kyse :))

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

marjuska kirjoitti:

Uskomukset
Useimmat tuntevat ainakin yhden karkauspäivään liitetyistä uskomuksista. Karkauspäivää pidetään vanhojen piikojen merkkipäivänä, jolloin heillä on oikeus kosia ketä tahansa poikamiestä.
Hämeessä ja muuallakin, vanhan kansan mielestä tyttö joutui jo 25-vuotiaana Kyöpeliin eli tuli vanhanpiian kirjoihin. Toisella puolella maata ikäraja oli 30 vuotta, toisaalla jopa 40 vuotta. Isojoella tyttöjen - ja poikienkin - on sanottu joutuvan Kyöpelinvuoren rapulle 27-vuotiaana.

Mutta mikä tämä uskomuksissa esiintyvä Kyöpelinvuori oikein on?

Eri puolilla maata käsitykset vuoresta ovat erilaisia ja jopa ristiriitaisia. Vuorelle joutumista ei kuitenkaan aina ole pidetty rangaistuksena. Hämeessä Juupajoella on huomautettu, että Kyöpelinvuorelle pääsee vain kunniallinen vanhapiika. Vuorta on nimittäin pidetty liian liukkaana kiivettäväksi jo neitsyytensä menettäneille.

Kustaa Vilkuna on sitä mieltä, että Kyöpelinvuori on alun perin tarkoittanut paratiisivuorta. Tälle vuorelle oli katolisen käsityksen mukaan neitsyille varattu tulevaisuuden ihana turvapaikka. Mutta monet neitsyet eivät halua päästä Vilkunan mukaan suoraa ja puhdasta neidon tietä paratiisiin. Niinpä he kulkevat raskaampaa polkua ja tahtovat naimisiin.

Kun poikamiehet eivät huomaa kosia kaikkia, niin karkauspäivänä ja koko karkausvuonna naimattomilla naisilla on oikeus kosia itse. Kosintaan ei voi kukaan vastata kieltävästi, mutta jokaisella on oikeus lunastaa itsensä lahjalla vapaaksi. Kenties tunnetuin lahja Suomessa on ollut hamekangas.

joko huuha-poikamiehet ovat varutuneet hamekankaisiin :))

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu