Olen 19-vuotias nuorimies. Etäännyin uskovaisista ystävistä joskus yläasteella. Vähitellen lähdin mukaan diskoihin ja muihin tämän maailman meno paikkoihin. Aluksi tunsin olevani väärällä tiellä,siksi ahdistuin. Vähitellen menetin uskoni. Kerroin sen vanhemmilleni ja sisaruksilleni joita on 15. He olivat surullisia ja yrittivät neuvoa minua oikealle tielle. Omatuntoni oli paatunut, olin sen paaduttanut tekemällä syntiä, jaksamatta heittää niitä armon pohjattomaan mereen.
Elin täysin kuin ihmiset maailmassa elävät, ryyppäsin ja rellestin, mikään ei tuntunut missään. Tyttöystäviä tuli ja meni, kaikki meno ja elämä oli sellaista pintaliitoa.
Olin siskolleni oikeastaan kateellinen kun hän pysyi uskossa ja läysi uskovaisen aviopuolison ja meni 19-vuotiaana naimisiin, hänen häissään tunsin ensimmäisiä kertoja että Jumala kutsuu minua takaisin Valtakuntaansa. Tällöin ajattelin että se ei ole enää mahdollista, seurustelen ei lestadiolaisen tytön kanssa yms..
Joulun aikaan lähdin siskoni mukaan ehtoolliskirkkoon, menimme lehterille. Pappi puhui kuin suoraan minulle. Kyyneleet meinasivat tulla silmiini, sydämeni itki. Siskoni lähti ehtoolliselle ystäviensä kanssa, kysyi, haluaisinko lähteä heidän mukaansa, sydämestäni saakka halusin, mutta en voinut. Tiesin että ennen sitä on tehtävä parannus..Ehtoollinen kun on muistoateria, joka otetaan vastaan uskolla ja puhtaalla omalla tunnolla. Näin kuinka siskoni ja hänen ystävänsä siunasivat itkien toisiaan alttarilla..Itku tuli, lähdin pois kirkosta. Menin lähes juoksujalkaa kotiini.
Illalla siskoni kysyi miksi lähdin, sanoin vaan etten jaksanut katsoa sitä lestojen touhua...pakenin edelleen Jumalan kutsua.
Kolme viikkoa sitten olin menossa autolla töistä kotiin, lievässä kaarteessa autoni lähti sivuluisuun ja paiskautui päin rummun päätä..Muistikuvani loppuivat siihen..Heräsin sairaalassa,uskovaiset omaiseni sänkyni ympärillä..Lauloivat jotain virttä tai siionin laulua..En voinut pidättää itkua. Äitini kysyi, että haluaisinko uskoa syntejäni ja epäuskoani anteeksi. Halusin, mutta pakenin sitä vielä, ei löytynyt tarpeeksi nöyryyttä. Omaiseni lähtivät sairaalasta. Oli ilta, olin rauhaton, en saanut unta vaikka kuinka yritin. Ei ollut sairaanhoitajalla antaa sellaista läääkettä joka olisi tuskaani lievittänyt. Kaivoin kännykkäni takkini taskusta. En uskaltanut soittaa,laitoin viestin äidilleni että voisiko hän tulla pikaisesti käymään?,tärkeää asiaa..Odottavan aika oli pitkä, Ovi aukesi, näin äitini itkeneet silmät, itku siinä tuli itselläni saman tien kun parahtaen pyysin häntä siunaamaan minua. "Jeesuksen nimessä ja veressä saat rakas poikani uskoa kaikki syntisi ja epäuskosi anteeksi", nuo sanat tulen muistamaan aina.
Äiti lähti kotiin, kiitin Jumalaa hiljaa ja aloin levollisena nukkumaan. Heräsin aamulla kun sisaruksiani ja isä tuli käymään, saimme siunata toisiamme.
En voi sanoin kuvailla tätä rauhaa ja levollisuutta mitä tunnen sydämessäni asti. Ei ole enää uskolle esteitä.
Kiitos Jumala armostasi.
Elin täysin kuin ihmiset maailmassa elävät, ryyppäsin ja rellestin, mikään ei tuntunut missään. Tyttöystäviä tuli ja meni, kaikki meno ja elämä oli sellaista pintaliitoa.
Olin siskolleni oikeastaan kateellinen kun hän pysyi uskossa ja läysi uskovaisen aviopuolison ja meni 19-vuotiaana naimisiin, hänen häissään tunsin ensimmäisiä kertoja että Jumala kutsuu minua takaisin Valtakuntaansa. Tällöin ajattelin että se ei ole enää mahdollista, seurustelen ei lestadiolaisen tytön kanssa yms..
Joulun aikaan lähdin siskoni mukaan ehtoolliskirkkoon, menimme lehterille. Pappi puhui kuin suoraan minulle. Kyyneleet meinasivat tulla silmiini, sydämeni itki. Siskoni lähti ehtoolliselle ystäviensä kanssa, kysyi, haluaisinko lähteä heidän mukaansa, sydämestäni saakka halusin, mutta en voinut. Tiesin että ennen sitä on tehtävä parannus..Ehtoollinen kun on muistoateria, joka otetaan vastaan uskolla ja puhtaalla omalla tunnolla. Näin kuinka siskoni ja hänen ystävänsä siunasivat itkien toisiaan alttarilla..Itku tuli, lähdin pois kirkosta. Menin lähes juoksujalkaa kotiini.
Illalla siskoni kysyi miksi lähdin, sanoin vaan etten jaksanut katsoa sitä lestojen touhua...pakenin edelleen Jumalan kutsua.
Kolme viikkoa sitten olin menossa autolla töistä kotiin, lievässä kaarteessa autoni lähti sivuluisuun ja paiskautui päin rummun päätä..Muistikuvani loppuivat siihen..Heräsin sairaalassa,uskovaiset omaiseni sänkyni ympärillä..Lauloivat jotain virttä tai siionin laulua..En voinut pidättää itkua. Äitini kysyi, että haluaisinko uskoa syntejäni ja epäuskoani anteeksi. Halusin, mutta pakenin sitä vielä, ei löytynyt tarpeeksi nöyryyttä. Omaiseni lähtivät sairaalasta. Oli ilta, olin rauhaton, en saanut unta vaikka kuinka yritin. Ei ollut sairaanhoitajalla antaa sellaista läääkettä joka olisi tuskaani lievittänyt. Kaivoin kännykkäni takkini taskusta. En uskaltanut soittaa,laitoin viestin äidilleni että voisiko hän tulla pikaisesti käymään?,tärkeää asiaa..Odottavan aika oli pitkä, Ovi aukesi, näin äitini itkeneet silmät, itku siinä tuli itselläni saman tien kun parahtaen pyysin häntä siunaamaan minua. "Jeesuksen nimessä ja veressä saat rakas poikani uskoa kaikki syntisi ja epäuskosi anteeksi", nuo sanat tulen muistamaan aina.
Äiti lähti kotiin, kiitin Jumalaa hiljaa ja aloin levollisena nukkumaan. Heräsin aamulla kun sisaruksiani ja isä tuli käymään, saimme siunata toisiamme.
En voi sanoin kuvailla tätä rauhaa ja levollisuutta mitä tunnen sydämessäni asti. Ei ole enää uskolle esteitä.
Kiitos Jumala armostasi.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tämä kuuluisi seksinovellien kinky-palstalle.
Kummallinen juttu.
Minä en usko sanaakaan, mitä kirjoittaja sanoo. Tämänkaltaisia käännytystarinoita on keksitty, toistan: keksitty, ties kuinka monta.
Minun epäilykseni: tarina on osittain tai kokonaan tuulesta temmattu, tilanteet ja henkilöt ovat osittain ja kokonaan fiktiivisiä.
En tunne lähemmin tämän kertomuksen todellisuutta.
Totean kuitenkin, että tällaisia tapauksia on todella paljon.
Syvin opetus on, että meidän tulisi vastata Jumalan kutsuun myöntävästi, kun on hyvä aika. Emme edes tiedä, tuleeko uutta tilaisuutta.
Jumalan kutsusta ja miten siihen vastataan enemmän linkissä :
http://www.nic.fi/~jlindell
"Syvin opetus on, että meidän tulisi vastata Jumalan kutsuun myöntävästi, kun on hyvä aika."
"Jumalan kutsua" ei ole olemassa, koska jumalaa ei ole olemassa. Jos on, niin todisteita pöytään kuin olisikin jo (profetioin, että vetoat uskoon ja luikertelet todistamasta mitään).
Jumalan kutsu on uskonnollisen kielen sanastoa, mitä hyvin voi käyttää ainakin uskonnollisaiheisilla palstoilla. Sen, mistä on kysymys, ymmärtää varmaan jokainen selittämättäkin.
Toistaiseksi ainakaan kukaan ei voi todistaa, että Jumalaa ei ole tai että Jumala on.
Varmuuden vuoksi lisäys, etten tulisi väärinymmärretyksi: tieteellisesti todistaa. Siis: kukaan ei voi tieteellisesti todistaa, että Jumalaa ei ole tai että Jumala on.
"Siis: kukaan ei voi tieteellisesti todistaa, että Jumalaa ei ole tai että Jumala on."
Ei tieteellisesti eikä millään muullakaan menetelmällä.
voi helposti todistaa olevansa olemassa. Jäämme odottamaan.
ja eipäs unohdeta, että sama koskee myös joulupukkia.
Hän voi sen tehdä milloin tahansa Oletko sinä Elli ja monet muut silloin valmiina?
ole nähnyt todistusta, vaikka valmiina olen yrittänyt olla. Olisikohan yöllä nukkuessani tullut jokin ilmoitus?
kun kerroit elämästäsi ja kokemastasi tälla palstalla, vaikkakin nimimerkin suojissa. Saat olla varma, että kaikki eivät sinua usko, vaan jotkut pitävät sinua provosoijana tai keksityn kertomuksen esittäjänä.
Kerroit tarinasi kuitenkin niin, että se voisi olla tosi. Minusta sen pitäisi riittää kenelle hyvänsä. Toivon sinulle kaikkea hyvää elämääsi.