Onko järkyttävää?

Palstaa vaikkapa vain ajoittain seuranneet eivät ole voineet välttyä siltä palvovalta suitsutukselta, jota Venäjältä ja Virosta ostetut naiset tai sieltä ostetut seksipalvelut ovat miehiltä saaneet osakseen. En ole huomannut vastuuttomista naisista sielunsa järkyttäneiden naisten kommentoineen ao. keskusteluita, myöskään järkyttyneiksi ilmoittautuneet miehet eivät ole paheksuneet ilmiötä.

Tänään keskiviikkoiltana MTV3:n ohjelmassa 45 minuuttia haastateltiin venäläistä ihmiskaupan uhriksi siepattua naista, Ninaa. Ohjelmassa kuvattiin laajamittaista ja erittäin tuottoisaa venäläistä naiskauppaa, naisia pidetään vankeina, huumataan, myydään ulkomaille ja kotimaassa, niskuroivat hakataan. Nina pääsi pakenemaan israelilaisen ystävän avulla ja on turvapaikassa Moskovassa. Nina oli onnekas, pakoon pääsy on harvinaista.

Prostituutiota laitoksena ja palveluita sinänsä on täällä kehuttu ja puolustettu laajasti, samoin vaimojen ostoa köyhistä maista, vain muutama mies on vastustanut selkeästi.
No niin järkyttyneet, kertokaapa, järkyttikö tämä ohjelma? Järkyttääkö tämä todellisuus?
343816
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Niin, kyllä on järkyttävää kuulla vielä nykypäivänä orjakaupasta. Varsinkin kun suuri osa näistä tytöistä päätyy 'töihin' paikkoihin jossa länsimaiset liikemiehet ja muut turistit käyvät. Sitten kotona kehutaan kavereille kun oli hyvää ja halpaa naista.

Tämä on juuri se asia joka on aika kipeä paikka monelle prostituution kannattajalle. Ei siinä mitään jos nainen itse valitsee hommansa ja myy vapaaehtoisesti seksiä. Kuten vaikkapa Johanna Sirkiä.

Mutta entä nämä köyhistä pikkukylistä orjiksi myydyt tytöt? Mitä teemme kiellämme koko prostituution ja estämme Johannan kaltaisten yrittäjien toiminnan. Vai sallimme prostituution ja mahdollistamme kuvatun kaltaisen orjakaupan?

....

Äänestä
  • ...että kiinnostaa tuommoisen pohtiminen?

    Tämmöistä "virkamiespohdintaa". Kun noi kiellot kiinnostavat niin kieltäkää nyt ihmeessä samalla vaikka sodat ja nälkä.
    Vai onko tämä tätä nykytyylistä muodikasta globaalia moraalipohdintaa?

    Luterilaista syntiä, syntiä. Mahtaakohan kermakakun mässäilyriski kiinnostaa enemmän kuin nykyiset terveysriskit.

    Äänestä

  • Suomessa on jo kielletty paritus, joten homma on jo hoidossa, eikä kukaan täällä pysty laillisesti pitämään huorataloa jossa on huumattuja ja vangittuja naispoloisia. Sellaisten pitäjät joutuvat vankilaan jo nykyisellä lainsäädännöllä.

    Eikä tuo ole laillista edes dokumentin Israelissakaan! Dokumentin nainen, Ninahan, vapautui nimenomaan Israelin poliisin yllätysratsiassa.

    Ja muistakaa edelleen: prostituutio on myös kiellettyä Venäjällä. Eipä näytä kuitenkaan heidän tilannettaan pahemmin parantaneen? Miksi se siis parantaisi täälläkään?

    Huomaa kyllä että femakot ajavat prostituution ostokieltoa varsin epäselkein perustein. Syynä ei selvästikään ole "naisten aseman parantaminen", koska jo nykyinen lainsäädäntö takaa sen.

    Äänestä

  • Mies kirjoitti:

    Suomessa on jo kielletty paritus, joten homma on jo hoidossa, eikä kukaan täällä pysty laillisesti pitämään huorataloa jossa on huumattuja ja vangittuja naispoloisia. Sellaisten pitäjät joutuvat vankilaan jo nykyisellä lainsäädännöllä.

    Eikä tuo ole laillista edes dokumentin Israelissakaan! Dokumentin nainen, Ninahan, vapautui nimenomaan Israelin poliisin yllätysratsiassa.

    Ja muistakaa edelleen: prostituutio on myös kiellettyä Venäjällä. Eipä näytä kuitenkaan heidän tilannettaan pahemmin parantaneen? Miksi se siis parantaisi täälläkään?

    Huomaa kyllä että femakot ajavat prostituution ostokieltoa varsin epäselkein perustein. Syynä ei selvästikään ole "naisten aseman parantaminen", koska jo nykyinen lainsäädäntö takaa sen.

    Kysyin moraalista kantaa naiskauppaan. Sen asiakaskunta on laaja, onko miesten käytös vastuullista?

    Tv-ohjelman mukaan mukaan israelilainen asiakas auttoi häntä yllätysratsian tapahduttua, samaa onnea ei ollut muilla. Naiset palautettiin Venäjälle, Nina pääsi turvataloon. Ei Israelin poliisi (tai minkään muunkaan maan) tietenkään huolehdi pidättämistään naisista sen enempää.

    Äänestä

  • Utelias nainen kirjoitti:

    "Sen asiakaskunta on laaja, onko miesten käytös vastuullista? "

    Ei. Yksilön vastuulla on pyrkiä selvittämään ostamiensa palvelujen ja tuotteiden eettisyys. Tämä pätee myös prostituutioon. On kyseenalaista, onko kestävällä tavalla toteutettua prostituutiota olemassakaan, mutta sitä mahdollisuutta ei tietysti voida sulkea pois. Harva asia tässä maailmassa on kestävällä pohjalla. Seksi on pelkkää yleellisyyttä, siitä on ihmisoikeksien nimissä kohtuullista luopua, jos sitä ei ole muiden oikeuksia loukkaamattomalla tavalla tarjolla.

    Alkuperäiseen kysymykseesi vastaus: Ei järkyttänyt. En tosin edes nähnyt dokumenttia, mutta luinpa kuitenkin lyhennelmäsi. Kaikista maailman asioista ei ehdi järkyttymään. Järkytytkö sinä joka kerta, kun kuulet uudesta sisällissodasta tai nälänhädästä Afrikassa? Tuskin. Sellaista se turtuminen on.

    Äänestä

  • Utelias nainen kirjoitti:

    Kysyin moraalista kantaa naiskauppaan. Sen asiakaskunta on laaja, onko miesten käytös vastuullista?

    Tv-ohjelman mukaan mukaan israelilainen asiakas auttoi häntä yllätysratsian tapahduttua, samaa onnea ei ollut muilla. Naiset palautettiin Venäjälle, Nina pääsi turvataloon. Ei Israelin poliisi (tai minkään muunkaan maan) tietenkään huolehdi pidättämistään naisista sen enempää.

    >Kysyin moraalista kantaa naiskauppaan. Sen
    >asiakaskunta on laaja, onko miesten käytös
    >vastuullista?

    Samalla tavoin vastuullista kuin banaanien ostajan (ostatko sinä aina Reilun Kaupan Banaaneja?). Mies voi pyrkiä ostamaan seksinsä lähteistä joihin epätodennäköisemmin liittyy pakottamista, huumaamista, pahoinpitelyä jne., ja perustuvat vapaaehtoisuuteen. Ehkä kaikkein paras vaihtoehto suomalaiset ilotytöt, huonoimpana esimerkkinä joku hämärä ja laiton seksiluola jossain päin maailmaa.

    >Tv-ohjelman mukaan mukaan israelilainen asiakas
    >auttoi häntä yllätysratsian tapahduttua, samaa
    >onnea ei ollut muilla.

    Olihan. Eikös paikat ratsattu jolloin kaikki naiset vapautuivat?

    >Naiset palautettiin
    >Venäjälle, Nina pääsi turvataloon. Ei Israelin
    >poliisi (tai minkään muunkaan maan) tietenkään
    >huolehdi pidättämistään naisista sen enempää.

    Kun heidän todettiin toimineen pakotettuina, heidät palautettiin kotimaahansa. Oliko siinä jotain väärää?

    Äänestä

tämä, että siellä alalla ei ole eläkettä - kun ei tuote enää käy kaupaksi, siltä irrotetaan kelpaavat elimet myyntiin ja kipataan ruumis laidan yli.

Äänestä

Minä en usko, että ketään ilotytöksi ryöstetään...olen katsonut Ruotsissa asiaa käsitelleen dokumentin (asun siellä osan vuotta).

En edes ole katsonut mainittua, joten ei järkyttänyt.

Äänestä

Eivät kaikki ilotytöt, kuten myöskään ulkomaisten kanssa naimisiin menevät, ole automaattisesti "ihmiskaupan" uhreja. Menihän se dokumentin Ninakin lopuksi naimisiin israelilaisen miehen kanssa, oliko hän siis edelleen ihmiskaupan uhri? Ja Suomeen tulee läjäpäin mustia afrikkalaisia köyhistä maista jotka menevät naimisiin suomalaisten naisten kanssa, hui mitä mieskauppaa!

Jos te yliyksinkertaiset femakot haluatte nähdä ASIALLISTA keskustelua prostituutiosta, niin menkää http://www.sihteeriopisto.net keskustelupalstoille. Siellä saatte keskustella asioista OIKEIDEN ilotyttöjen kanssa, ettekö joudu keskenänne kehittelemään omia yliampuvia teorioita.

Kuten eräässä toisessa prostituutiokeskustelussa muutama viikko sitten naistutkija totesikin, vaikuttaa siltä että prostituution vastustajat toimivat lähinnä oman mielenrauhansa takia, eivät sen takia että he oikeasti haluaisivat auttaa ketään. He eivät ole kiinnostuneita keskustelemaan näistä asioista esim. oikeiden ilotyttöjen kanssa, ainakaan niiden joita ei ole huumattuina viety ulkomaille ja pidetä kahleissa lukittuna (eli siis reippaasti suurin osa ilotytöistä).

Äänestä
  • Kysymykseni koski järjestäytynyttä, laajaa naiskauppaa, jota harjoitetaan globaalisti kaikissa maissa. Suurin osa prostituutiomarkkinoista on ko. organisaatioiden hallussa. Naiset petetään tarjoamalla kunniallista työpaikkaa ja pakotetaan prostituutioon, pidetään vankeina, huumataan, pahoinpidellään. Itsenäiset ammatinharjoittajat ovat ehdottoman pieni vähemmistö koko tarjonnasta.

    Nina ei ole mennyt israelilaisen kanssa avioon ainakaan mainitsemani ohjelman mukaan, vaan hänellä oli toivoa tästä mahdollisuudesta.

    Äänestä

  • Utelias nainen kirjoitti:

    Kysymykseni koski järjestäytynyttä, laajaa naiskauppaa, jota harjoitetaan globaalisti kaikissa maissa. Suurin osa prostituutiomarkkinoista on ko. organisaatioiden hallussa. Naiset petetään tarjoamalla kunniallista työpaikkaa ja pakotetaan prostituutioon, pidetään vankeina, huumataan, pahoinpidellään. Itsenäiset ammatinharjoittajat ovat ehdottoman pieni vähemmistö koko tarjonnasta.

    Nina ei ole mennyt israelilaisen kanssa avioon ainakaan mainitsemani ohjelman mukaan, vaan hänellä oli toivoa tästä mahdollisuudesta.

    >Kysymykseni koski järjestäytynyttä, laajaa
    >naiskauppaa, jota harjoitetaan globaalisti
    >kaikissa maissa. Suurin osa
    >prostituutiomarkkinoista on ko. organisaatioiden
    >hallussa. Naiset petetään tarjoamalla
    >kunniallista työpaikkaa ja pakotetaan
    >prostituutioon, pidetään vankeina, huumataan,
    >pahoinpidellään.

    Kuten tavanomaista, vaikka väität puhuvasi "vain" ihmiskaupasta, niputat kuitenkin kätevästi siihen samaan KAIKEN prostituution ja kaikki "vaimonvälitykset". Noin se mielipidevaikuttaminen toimii, faktojen sijaan hämärretään käsitteitä jotta yksinkertaisemmat luulisivat kaiken olevan yhtä ja samaa pahaa.

    Yllä mainitsemasi esimerkki toimii ainoastaan niissä tapauksissa joissa naiset pidetään vangittuina niin etteivät he pääse itse vapaasti liikkumaan ulkomaailmassa. Jos pystyisivät, ei heille olisi vaikeaa hakea apua ulkopuolisilta, vaikka lähimmältä poliisilta. Ja osaisivat samantien ohjata poliisin siihen paikkaan jossa heitä on pakotettu ja vapauttaa samalla muut vangitut tytöt.

    Väite: Suomessa ei tällaisia "huumattuja ja vangittuja" prostituoituja ole juuri ollenkaan, tuskin ollenkaan. Suurin osa Suomessa alalla toimivista toimii siinä vain sen takia jotta saavat rahaa, vaikka toimisivat sutenöörin kautta (lähinnä venäläiset tytöt, suomalaiset ilotytöt ovat enemmänkin freelancereita jotka laittavat kaikki voitot omaan taskuunsa ja tekevät monesti päivisin muuta, esim. opiskelevat).

    >Itsenäiset ammatinharjoittajat ovat ehdottoman >pieni vähemmistö koko tarjonnasta.

    Riippuu mitä tarkoitat "itsenäiset ammatinharjoittajat"? Yllä puhuit ilotytön ammattiin PAKOTETUISTA, joten oletettavasti tällä tarkoitetaan kaikkia muita jotka tekevät ilotytön töitä enemmänkin omasta tahdostaan, ansaitakseen rahaa?

    Suomessa luultavasti kaikki ilotytöt ovat tähän jälkimmäiseen ryhmään kuuluvia, enpä ole juurikaan kuullut hämäräperäisistä "seksiluolista" täällä joissa huumatut naiset ovat kahlittuina. Näitä on Suomessa lähinnä vain äärifemakkojen mielikuvissa.

    Väitän myös että suomalaisperäiset ilotytöt ovat yleensä yksityisyrittäjiä, ilman välikäsiä. Venäläiset taas luultavasti yleensä sutenöörin kautta toimivia, jo senkin takia että heidän kautta onnistuu helpommin kaikki oheissälä eli matkat, viisumit, asunnot Suomen puolella jne.

    >Nina ei ole mennyt israelilaisen kanssa avioon
    >ainakaan mainitsemani ohjelman mukaan, vaan
    >hänellä oli toivoa tästä mahdollisuudesta.

    Ei muuta kysymystäni: onko kyseessä naiskauppa? Kun tässä samassa keskustelussa lapsellisesti vedettiin mukaan myös ulkomaisten naisten kanssa naimisiin menevät, ikäänkuin nämä ulkomaiset naiset pakotettaisiin esim. Suomeen naimisiin jonkun miehen kanssa.

    Se että tuollainen toiminta on "organisoitua" ei tee siitä naiskauppaa sen enempää kuin että muutkaan deittipalstat, esim. deitti.net tai sinkut.net, olisivat ihmiskauppaa. Nuo "organisoidut vaimonvälitysliikkeet" toimivat täysin samalla periaatteella kuin muut deittisivustot, eli ulkomaisen miehen haluavat naiset laittavat ilmoituksensa ja kuvansa näytille, ja mies saa maksamalla tietoonsa esim. naisen sähköpostiosoitteen tai muun yhteystiedon, jonka avulla mies ja nainen voivat alkaa tutustua toisiinsa ja miettiä voisiko heillä olla yhteistä tulevaisuutta. Jotkut noista palveluista ovat täysin ilmaisia, ja ne loput ovat maksullisia lähinnä vain miesvastaajille, eli ainoa mahdollinen häviäjä siinä on mies.

    Alla yksi esimerkki tällaisesta sivustosta teidän kaikkien femakkojen kauhisteltavaksi. Kyseisen sivun ylläpitäjä on USA:an naimisiin mennyt kaunis venäläinen nainen joka haluaa tarjota saman mahdollisuuden muille ja samalla ansaita siinä sivussa rahaa (ainoa maksaja tuossa palvelussa on mies joka maksaa 10 taalaa saadakseen ilmoituksen naisen yhteystiedot, se ei mitenkään velvoita ilmoituksen naista mihinkään, edes vastaamaan miehelle takaisin).

    http://www.elenasmodels.com/gallery.psp

    Yrittäkää femakot jo vähän järkiperäistää tuota keskusteluanne, ei anna teistä kovin älykästä kuvaa. Ei maailma (varsinkaan Suomi) ja miehet ole aivan niin läpipahoja kun te yritätte uskotella, eikä kaikki ole niin mustavalkoista.

    Ja lopettakaa jo tuo yksinkertaistaminen että "prostituutio = vaimonvälitys = pakottavaa ihmiskauppaa"

    sen mitä mullakin tästä on sanottavaa.

    Äänestä

  • tuulia kirjoitti:

    sen mitä mullakin tästä on sanottavaa.

    että nimimerkki Mies kirjoitti, mitä minäkin asiasta ajattelen, kun sen kuuleminen uteliaalle naiselle niin tärkeetä oli, että erikseen nimellä piti pyytää kommentoimaan.

    Äänestä

  • Seksiorjuus on kuitenkin kasvava bisnes- ja ongelma. Itsenäisiä ilotyttöjä ei ilemisesti enää paljoakaan ole, mafia on ominut tuottoisan bisneksen ja välistä vetäjiä löytyy. Suomikin on jo jaettu eri liigojen kesken, kuka saa toimintaa missäkin harjoittaa.

    "Ninakin lopuksi naimisiin israelilaisen miehen kanssa, oliko hän siis edelleen ihmiskaupan uhri?"

    Kyllä, häntä on raiskattu rahasta useita kuukausia. Voit kuvitella itsesi tilanteeseen, jossa sinua pantaisiin pyllyyn useita kertoja päivässä ja näkisit, kuinka kasvojesi edessä raha vaihtaa omistajaa.

    ilotyttöjutussa tulisikin lähteä siitä, että naiset, jotka itse haluavat itseään myydä, saisivat myydä itseään, ilman parittajia ja välistä vetäjiä.

    Seksiorjabisnes tulisi ottaa entistä tarkempaan syyniin. Pelottavaa ajatella miljardien dollarien tulonsiirtoa mafialle. Koska mafia mahtaa kasvaa suuremmaksi kuin nykyiset valtiolliset instituutiot?

    Äänestä

  • koko kirjoitti:

    Seksiorjuus on kuitenkin kasvava bisnes- ja ongelma. Itsenäisiä ilotyttöjä ei ilemisesti enää paljoakaan ole, mafia on ominut tuottoisan bisneksen ja välistä vetäjiä löytyy. Suomikin on jo jaettu eri liigojen kesken, kuka saa toimintaa missäkin harjoittaa.

    "Ninakin lopuksi naimisiin israelilaisen miehen kanssa, oliko hän siis edelleen ihmiskaupan uhri?"

    Kyllä, häntä on raiskattu rahasta useita kuukausia. Voit kuvitella itsesi tilanteeseen, jossa sinua pantaisiin pyllyyn useita kertoja päivässä ja näkisit, kuinka kasvojesi edessä raha vaihtaa omistajaa.

    ilotyttöjutussa tulisikin lähteä siitä, että naiset, jotka itse haluavat itseään myydä, saisivat myydä itseään, ilman parittajia ja välistä vetäjiä.

    Seksiorjabisnes tulisi ottaa entistä tarkempaan syyniin. Pelottavaa ajatella miljardien dollarien tulonsiirtoa mafialle. Koska mafia mahtaa kasvaa suuremmaksi kuin nykyiset valtiolliset instituutiot?

    Aivan niin kuin alkoholin kieltolain kanssa, totaalikiellot nostavat laittoman kaupan voimaansa ja sitä kautta niihin liittyvän mafian. Sama pätee seksikauppaan.

    Äänestä

Odotan kiinnostuneina teidän kannanottoanne, Maria jo vastasikin. Te korostatte korkeaa moraalia kommentoidessanne naisten vastuuttomuutta. Haluaisin tietää enemmän moraalinne ulottuvuuksista. Näettekö mitään vastuuttomuutta miesten verrattain yleisissä käyttäytymismalleissa, joissa naisissa käymisen viettiä perustellaan voimakkaasti oikeutetuksi, ovatpa naiset naapurin tyttöjä, parhaiden kavereiden vaimoja, työkavereita, vuokrattuja tai ostettuja naisia.

Äänestä
  • kuulla?

    Äänestä

  • Naisethan ovat etenkin Välimeren maiden alueella harrastaneet seksin ostamista ja aiheuttaneet yhteiskuntaan erilaisia ongelmia (esimerkiksi tänään TV:ssä Tunisialainen mies valitti ongelmasta). Mikset puhut ollenkaan tästä, vaan syyllistät vain miesasiakkaat?

    Äänestä

Aivan dokumentin lopuksi juontaja totesi jotain "Toivottavasti laki tulee kyseisten naisten avuksi" tai jotain sinnepäin.

Siinä taas oli räikeä esimerkki epä-älyllisestä kommentista jolla pyrittiin liikaa yksinkertaistamaan ja sekoittamaan asioita, jotta pystytään vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen. Juontaja ilmeisestikin viittasi Suomessa puheena olleeseen seksin ostokieltoesitykseen.

Paha vaan että sillä ei ole yhtään mitään vaikutusta Ninan kaltaiseen tapaukseen, koska Nina eikä kohtalotoverinsa olleet tulossa Suomeen huumattuina. Ja vaikka olisivat, tuollainen toiminta olisi jo muutenkin laitonta Suomessa. Eli kyseistä pilipalilakia yritettiin jälleen perustella asiaankuulumattomilla asioilla.

Äänestä
  • Tuolla "Yhden yön jutut" -palstalla eräs 47-vuotias mies juuri kertoo, kuinka hän harrastaa seksiä nuorten opiskelijatyttöjen kanssa ja antaa näille vastineeksi rahaa elämiseen. Raha kelpaa näille opiskelijatytöille oikein hyvin - eivätkä silti kuulemma ole huoria...

    Äänestä

  • M46 kirjoitti:

    Tuolla "Yhden yön jutut" -palstalla eräs 47-vuotias mies juuri kertoo, kuinka hän harrastaa seksiä nuorten opiskelijatyttöjen kanssa ja antaa näille vastineeksi rahaa elämiseen. Raha kelpaa näille opiskelijatytöille oikein hyvin - eivätkä silti kuulemma ole huoria...

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=2000000000000009&posting=22000000002429086

    Siinä äärifemakoille esimerkkiä etteivät ilotytöt läheskään aina ole pahoinpideltyjä ja pakotettuja ressukoita. Paremminkin he ovat monesti miesten sukupuolivietillä helposti isoja rahoja ansaitsevia tavallisia ihmisiä.

    Onhan tuossa ammatissa toki samat ongelmat kuin vaikka mallin tai tuote-esittelijän ammatissa, eli ikä ja ulkonäkö vaikuttavat paljon ammatin harjoittamismahdollisuuksiin. Se ei kuitenkaan liene kovin hyvä perustelu kyseisen ammatin kieltämiseen tai voivotteluun.

    Useimmat naiset toimivat siivoojina pakosta, vain rahaa ansaitakseen, eivät työn ilosta. Monesti sossu jopa painostaa heitä kyseiseen inhottavaan ja halveksittuun ammattiin, joka on umpikuja.

    Äänestä

"Järkyttynyt" ei ole toistaiseksi vastannut, voinko olettaa hänen olevan tuulia? Joka tapauksessa tässä yhteenvetoni.

Avauksessa "Vaiston varassa" tietyt nimimerkit kivittivät vastuuttomat naiset, jotka synnyttivät perheen isiltä salaa käenpoikasia. Vain naiset. Miesten, siittäjien, toiminnassa he eivät nähneet moitteen sijaa. Mielestäni - ja muidenkin mielestä - naiset syyllistyivät petokseen. Mutta käsittämätön on kanta, ettei tekoon osallistuneilla miehillä ole asianomaisten nimimerkkien mielestä mitään vastuuta tapahtuneesta.

Jos kaksi ihmistä tekevät yksissä tuumin jotain kiellettyä, on kumpikin syyllinen. Kyllä tämän pitäisi kuulua jo oikeustajun alkeisiin riidattomasti. Jos tapahtuu tarkoittamaton vahinko (ehkäisy pettää), ovat molemmat yhtä syyllisiä. Jos kumpikin tietää, ettei ehkäisyä käytetä ja raskaus alkaa, ovat molemmat yhtä syyllisiä. Vain jos toinen samalla huiputtaa toista, on huiputtaja syyllisempi, mutta molemmat pahantekijät kuitenkin enemmän tai vähemmän syyllisiä, viattomampikin heistä on ottanut riskin (ellei ole ollut täydellisen syyntakeeton, kovin yksinkertainen, tällöin vastuu on mielestäni kokonaan sillä älyllisemmällä osapuolella).

Tuulia ja Maria vierittävät kaiken syyn ainoastaan naisille. He asettavat naisille suuremman vastuun ja suuremman syyllisyyden. He soveltavat erilaisia kriteereitä samaan tekoon riippuen siitä, onko osapuoli nainen vai mies. Asenne on moraaliton.

Kyseiset korkean moraalin kannattajat eivät ainakaan ao. nikeillä ole osallistuneet palstalla usein velloneisiin prostituutio- ja vaimonostokeskusteluihin, ei paheksunnan häivää. Tämä antoi olettaa, että he pitävät miesten käytöstä tässäkin vastuullisina. Miehet vain toteuttavat viettejään.

En kysynyt kantaa prostituutioon yleensä enkä sellaiseen "itsenäiseen ammatinharjoittamiseen", jossa nainen vapaapaaehtoisesti työstään innoittuneena tarjoaa seksipalveluitaan omaan piikkiin. Kysyin järjestäytyneen mafian jättimäisestä teollisuudenalasta, jonka tyypillisiin piirteisiin kuuluu pakottaminen.

Jos irtoseksi ostetaan kaduilta, kapakoista tai paljon mainostavista seksipalvelunumeroista, on lähes sataprosenttisella varmuudella kyse mafiatarjonnasta. Sen luonne tiedetään, se ei todellakaan ole tyypillisimmillään vapaaehtoista. Miespuolinen asiakaskunta on laaja, kysyin, onko sekin vastuullista toimintaa korkeamoraalisten mielestä. On näköjään, moitetta ei ole tullut. Mafian palveluita käyttävät asiakkaat tukevat viettitoiminnallaan mafiajärjestöjä ja seksipalveluihin pakottamista.

Nimimerkki "mies" on käsittänyt kysymykseni väärin, tahallaan tai ymmärtämättömyyttään. Hänen kantansa on tullut selväksi, hän tukee mafiatoimintaa. Sen sijaan Tumppu ymmärsi, mihin pyysin kantaa.

Olen huomannut, että usein moraalin ja kristillisyyden nimissä ratsastavat henkilöt ovat valitettavan yksipuolisesti syyllistäviä. Pidän sitä moraalittomana. Tällä keskustelupalstalla kukkii kyseenalainen moraali, kuvasin sitä yhden teemaesimerkin avulla. En käy palstalla tiheään, vielä harvemmin kommentoin mitään, en ehtisi vastaamaan kommentteihin, nytkin lähden piakkoin matkoille. Mutta tässä siis eräs huomioni.

Äänestä
  • Hyvä pointti, eivät naiset yksinään niitä lapsia tee. Kyllä niille löytyy isät, jotka innokkaasti lähteneet hommaan mukaan.

    Heh, hauska ajatus, että mies, joka pettää vaimoaan voikin tietämättään elättää jonkun toisen lasta.

    Äänestä

  • ettet ymmärtänyt oikein tai et osannut lukea viestejäni...En ole ottanut kantaa muuhun kuin siihen, että on väärin salata lapsen alkuperä lapselta ja hänen biologiselta isältään. Puhumattakaan että hän salaa asian mieheltään. Kellään ei ole sitä oikeutta. Ei edes luomakunnan kruunulla, naisella!
    Ei ole mun syyni että näin alkunsa saaneen lapsen aiti on tehnyt aviorikoksen. Siihen en ota edelleenkään kantaa.

    Joten näillä sivuilla ei ole muita mielipiteitäni. En kertonut kantaani pettämiseen yleensä. Eikä sitä multa kukaan edes kysynyt.
    Vastailin aiheeseen liittyen, eikä se muuksi muutu vaikka kuinka jälleen asiaa kääntelet.

    Ilmeisen kipeä aihe sinulle!
    Ken salaamaan asian kykenee, ei kunniaa ansaitse.

    Äänestä

  • ""Tuulia ja Maria vierittävät kaiken syyn ainoastaan naisille. He asettavat naisille suuremman vastuun ja suuremman syyllisyyden. He soveltavat erilaisia kriteereitä samaan tekoon riippuen siitä, onko osapuoli nainen vai mies. Asenne on moraaliton.""

    mutta moraalisesti korkeaa on ajatus aviolapsena pidetyn lapsen oikean alkuperän salaamisesta!!???olet täyshullu tai sitten täyshuora!

    TAISI OTTAA KOVILLE TAPPIO...? HEH...

    en ole tuulia, enkä maria. seuraavaksi ehdotat kuitenkin sitä.

    Äänestä

  • tuulia kirjoitti:

    ettet ymmärtänyt oikein tai et osannut lukea viestejäni...En ole ottanut kantaa muuhun kuin siihen, että on väärin salata lapsen alkuperä lapselta ja hänen biologiselta isältään. Puhumattakaan että hän salaa asian mieheltään. Kellään ei ole sitä oikeutta. Ei edes luomakunnan kruunulla, naisella!
    Ei ole mun syyni että näin alkunsa saaneen lapsen aiti on tehnyt aviorikoksen. Siihen en ota edelleenkään kantaa.

    Joten näillä sivuilla ei ole muita mielipiteitäni. En kertonut kantaani pettämiseen yleensä. Eikä sitä multa kukaan edes kysynyt.
    Vastailin aiheeseen liittyen, eikä se muuksi muutu vaikka kuinka jälleen asiaa kääntelet.

    Ilmeisen kipeä aihe sinulle!
    Ken salaamaan asian kykenee, ei kunniaa ansaitse.

    Kerroin jo, että mielestäni petos on petos. Se käenpoikasista.

    Kysyin sinulta, hyväksytkö miesten "viettiensä mukaisen" käytöksen silloin, kun he ostavat seksiä todennäköisiltä mafiajärjestöiltä, ts. käyttäytyvät holtittomasti (saattavat pettää vaimojaan, voivat saada tartuntoja) ja samalla tukevat käyttäytymisellään kansainvälistä laajaa rikollisuutta. En saanut vastausta, tulkitsen sen edelleen hyväksymiseksi, muuten olisit kiirehtinyt tuomitsemaan. Et halua arvostella miesten löyhää moraalia silloinkaan, kun se on ilmi selvää. Pidän asennettasi yksipuolisena ja epämoraalisena.

    Äänestä

  • järkyttynyt kirjoitti:

    ""Tuulia ja Maria vierittävät kaiken syyn ainoastaan naisille. He asettavat naisille suuremman vastuun ja suuremman syyllisyyden. He soveltavat erilaisia kriteereitä samaan tekoon riippuen siitä, onko osapuoli nainen vai mies. Asenne on moraaliton.""

    mutta moraalisesti korkeaa on ajatus aviolapsena pidetyn lapsen oikean alkuperän salaamisesta!!???olet täyshullu tai sitten täyshuora!

    TAISI OTTAA KOVILLE TAPPIO...? HEH...

    en ole tuulia, enkä maria. seuraavaksi ehdotat kuitenkin sitä.

    Senkin olen pannut merkille, että hämmästyttävän monilla on käsityskyvyssä vikaa. Olen toistanut kysymykseni monta kertaa, ja aina jotkut vastaavat muuhun. Ole hyvä vaan ja jatka monologiasi aivan mistä aiheesta haluat.

    Äänestä

  • Utelias nainen kirjoitti:

    Kerroin jo, että mielestäni petos on petos. Se käenpoikasista.

    Kysyin sinulta, hyväksytkö miesten "viettiensä mukaisen" käytöksen silloin, kun he ostavat seksiä todennäköisiltä mafiajärjestöiltä, ts. käyttäytyvät holtittomasti (saattavat pettää vaimojaan, voivat saada tartuntoja) ja samalla tukevat käyttäytymisellään kansainvälistä laajaa rikollisuutta. En saanut vastausta, tulkitsen sen edelleen hyväksymiseksi, muuten olisit kiirehtinyt tuomitsemaan. Et halua arvostella miesten löyhää moraalia silloinkaan, kun se on ilmi selvää. Pidän asennettasi yksipuolisena ja epämoraalisena.

    sinä hyväksymään naistenkin viettiensä mukaisen käytöksen! Ei kai siinä miehessä mitään sen kummempaa voi olla!

    Sinä väitit minua moraalittomaksi sen perusteella etten hyväksy sitä, että lapselta salataan hänen perimänsä. On kai täysin yhdentekevää olenko moraaliton sitten sinun päätökselläsi myös tämän asian suhteen.

    Vastaustani et halua muuten kuin vääristelläksesi sen taas haluamaksesi, jotta pääsisit irrottelemaan siitä sanoja pois asiayhteydestä ja puhumaan ohi varsinaisen mielipiteeni.

    Mulle on aivan yhtä tyhjän kanssa mitä sinä tulkitset. Kuten jo edellä sanoin, muuttelet sanomani kuitenkin, pääsen vähemmällä kun sinä kirjoitat sen alusta alkaen, vielä sen paremmin tiedätkin kuin minä.

    Asenteesi on mielestäni yksipuolinen ja epämoraalinen. Sinäpä sen sanoit.

    meistä yritetään nyt tehdä niitä pahoja. Mutta varmasti molemmat tiedämme, ettei näin ole, ja se on pääasia.
    Kuten kirjoitit, on täysin sama mitä tänne kirjoittaa, kun kukaan ei sitä kuitenkään ymmärrä vaan vääntää tahtomakseen.

    Äänestä

  • Maria kirjoitti:

    Ettekö te kaksi lehmää osaa lukea? Teiltä kysyttiin nyt jotain, mutta miksi ette vastaa niihin kysymyksiin?

    Vastatkaa kysymyksiin spekuloiko jotain aiempaa!

    Äänestä

  • tuulia kirjoitti:

    sinä hyväksymään naistenkin viettiensä mukaisen käytöksen! Ei kai siinä miehessä mitään sen kummempaa voi olla!

    Sinä väitit minua moraalittomaksi sen perusteella etten hyväksy sitä, että lapselta salataan hänen perimänsä. On kai täysin yhdentekevää olenko moraaliton sitten sinun päätökselläsi myös tämän asian suhteen.

    Vastaustani et halua muuten kuin vääristelläksesi sen taas haluamaksesi, jotta pääsisit irrottelemaan siitä sanoja pois asiayhteydestä ja puhumaan ohi varsinaisen mielipiteeni.

    Mulle on aivan yhtä tyhjän kanssa mitä sinä tulkitset. Kuten jo edellä sanoin, muuttelet sanomani kuitenkin, pääsen vähemmällä kun sinä kirjoitat sen alusta alkaen, vielä sen paremmin tiedätkin kuin minä.

    Asenteesi on mielestäni yksipuolinen ja epämoraalinen. Sinäpä sen sanoit.

    Miten olen vääristellyt teidän sanomisianne tuulia ja Maria? Ettehän te ole sanoneet mitään, paitsi Maria on selkeimmin antanut ymmärtää hyväksyvänsä miesten "viettikäyttäytymisen".

    En ole väittänyt tuuliaa moraalittomaksi sen perusteella, ettei hän hyväksy, että lapsen oikea perimä salataan. Nimenomaan olen todennut, että nainen syyllistyy salatessaan petokseen. Niin syyllistyy siittäjämieskin, jos on tietoisesti osallistunut samaan petokseen.

    Miksi tuulia ja Maria näette tarpeelliseksi vääristellä totuutta, missä on moraalinne, jota suuriäänisesti kuulutatte? Ette vastaa yksinkertaiseen kysymykseen, onko vaikea tunnustaa julkisesti? Moraali ja ahdasmielisyys on helppoa sekoittaa keskenään, jotkut jopa uskovat suppeuden olevan moraalista. Ymmärrän syynne, ehkä ymmärtävät muutkin.

    Tämä oli vain tällainen pikakierros osaltani, en pääse nettiin muutamaan päivään. Ja aihekin vaipuu unhoon.

    taas se alkaa.
    Koita jo hyvä ihminen ymmärtää etten halua osallistua keskusteluun kanssasi.
    SINÄ päätät keskusteluissa mitä mieltä muut saavat olla.

    Mulla ei ole tarvetta osallistua täällä mihinkään muuhun keskusteluun kuin mihin itse haluan.
    Enkä sano mielipidettäni asioihin joista en mitään tiedä.

    Jos et väitä moraalittomaksi tuosta mainitsemastasi syystä, mistä syystä sitten? Siitäkö, etten halua keskustella kanssasi, koska vääristelet sanojani? Pitääkö mun alentua tasollesi ennen kuin tajuat, mistä on kyse?
    Mitä pitää tunnustaa julkisesti?

    Äänestä

  • Lasse kirjoitti:

    Ettekö te kaksi lehmää osaa lukea? Teiltä kysyttiin nyt jotain, mutta miksi ette vastaa niihin kysymyksiin?

    Vastatkaa kysymyksiin spekuloiko jotain aiempaa!

    lisää!

    Äänestä

Kyseinen ystävä tosin taisi olla kyseisen naisen asiakas. Lisäksi kyseinen mies yrittää saada nyt tämän naisen vaimokseen Israeliin. Tämä kertoo ehkä jotain siitä kuinka kunnon miehetkin joutuvat hankkimaan seksiä maksamalla siitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Utelias naisihminen kirjoitti:

Palstaa vaikkapa vain ajoittain seuranneet eivät ole voineet välttyä siltä palvovalta suitsutukselta, jota Venäjältä ja Virosta ostetut naiset tai sieltä ostetut seksipalvelut ovat miehiltä saaneet osakseen. En ole huomannut vastuuttomista naisista sielunsa järkyttäneiden naisten kommentoineen ao. keskusteluita, myöskään järkyttyneiksi ilmoittautuneet miehet eivät ole paheksuneet ilmiötä.

Tänään keskiviikkoiltana MTV3:n ohjelmassa 45 minuuttia haastateltiin venäläistä ihmiskaupan uhriksi siepattua naista, Ninaa. Ohjelmassa kuvattiin laajamittaista ja erittäin tuottoisaa venäläistä naiskauppaa, naisia pidetään vankeina, huumataan, myydään ulkomaille ja kotimaassa, niskuroivat hakataan. Nina pääsi pakenemaan israelilaisen ystävän avulla ja on turvapaikassa Moskovassa. Nina oli onnekas, pakoon pääsy on harvinaista.

Prostituutiota laitoksena ja palveluita sinänsä on täällä kehuttu ja puolustettu laajasti, samoin vaimojen ostoa köyhistä maista, vain muutama mies on vastustanut selkeästi.
No niin järkyttyneet, kertokaapa, järkyttikö tämä ohjelma? Järkyttääkö tämä todellisuus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu