Tänään tuli televisiosta dokumentti, joka käsitteli katolisen kirkon abortti- ja ehkäisykielteisyyttä. Kolme kirkon huomattavaa vallanpitäjää ( paavi) totesivat yhdestä suusta, että jos isä raiskaa tyttären ja tytär tulee raskaaksi, on tyttären ilman muuta synnytettävä lapsi - kirkko kieltää abortin ehdottomasti. Dokumentissa haastateltiin mm. 13-vuotiasta äitiä, jonka lapsen isä oli hänen oma isänsä. Eräs kirkon johtajista totesi ettei siitä ole mitään vahinkoa kenellekään, jos 9-vuotias tyttö synnyttää; lapselle ja äidille ei koidu mitään vaaraa - muka. Järkyttävää!
Dokumentissa näytettiin kuinka katolinen kirkko vaatii ihmisiä olemaan käyttämättä kondomia maissa, joissa AIDS leviää räjähdysmäisesti. Katolisten johtajisto on mm. julkaissut kirjasen, jota levitetään innolla kehittymättömämmissä maissa ja jossa todetaan, että HIV-virus pääsee kondomin läpi ja että kondomin käyttäminen on muutoinkin väärin, syntiä. Eräs haastatelluista katolisen kirkon johtomiehistä totesi jopa että kondomit itsessään aiheuttavat AIDSIA! Kammottavaa!
Ohjelmassa esiteltiin myös kirkon kiroukseen julistama perhe, joka oli hankkinut laittoman abortin tyttärelleen, joka oli tullut raskaaksi raiskauksen tuloksena vain 8-vuotiaana. Kirkon näkemys oli ettei raskautta olisi missään nimessä saanut keskeyttää; kirkko olisi kyllä tukenut nuorta äitiä. Siis huh huh!
Olen erittäin, erittäin järkyttynyt näkemästäni ja kuulemastani, uskon että moni muukin dokumenttia seurannut on.
Dokumentissa näytettiin kuinka katolinen kirkko vaatii ihmisiä olemaan käyttämättä kondomia maissa, joissa AIDS leviää räjähdysmäisesti. Katolisten johtajisto on mm. julkaissut kirjasen, jota levitetään innolla kehittymättömämmissä maissa ja jossa todetaan, että HIV-virus pääsee kondomin läpi ja että kondomin käyttäminen on muutoinkin väärin, syntiä. Eräs haastatelluista katolisen kirkon johtomiehistä totesi jopa että kondomit itsessään aiheuttavat AIDSIA! Kammottavaa!
Ohjelmassa esiteltiin myös kirkon kiroukseen julistama perhe, joka oli hankkinut laittoman abortin tyttärelleen, joka oli tullut raskaaksi raiskauksen tuloksena vain 8-vuotiaana. Kirkon näkemys oli ettei raskautta olisi missään nimessä saanut keskeyttää; kirkko olisi kyllä tukenut nuorta äitiä. Siis huh huh!
Olen erittäin, erittäin järkyttynyt näkemästäni ja kuulemastani, uskon että moni muukin dokumenttia seurannut on.
Vastaukset 18
Vanhimmat
...mitään näitä ongelmia ei olisi, jos ihmiset harjoittaisivat seksiä pelkästään avioliitossa, kuten katolinen kirkko opettaa.
Joo.Ei yhden raiskaajan takia koko katolisen kirkon tarvi kkärsiä.
Mutta toki Katolilainen kirkko voisi päivittää joitain käsityksiään,vaikka muuten niin kovin inhimmillinen ja ihmisläheinen taitaa ollakkin.
..ja avioliitossakin vain silloin, kun halutaan lapsi. Siis muutenhan seksi on ihan turhaa puuhaa ja vie ajatukset pois hurskaudesta.
Avoimesti bordelleissa käyvät ja lapsia raiskaavat miehet saavat jäädä kirkon piiriin, pedofiliasta kiinni jääneet katoliset papit siirretään vain kirkon sisällä toiseen seurakuntaan ja asia painetaan villaisella, mutta 8-vuotias raiskattu tyttö, jolle tehdään abortti, erotetaan kirkosta ja myös hänen perheensä julistetaan pannaan. Eipä ole tolkkua tällaisessa toiminnassa!
Katolinen kirkko jatkaa samalla järjenvastaisella linjalla, jota se on jo uskollisesti noudattanut liki 2000 vuotta.
Mafiapomot ja diktaattorit siunataan, abortin tehneet naiset kirotaan. Näin se menee...
...paavi voisi tulla raskaaksi ( siis jos olisi nainen), ja sen oma faija raiskais sen ja pakko synnyttää lapsen, niin luulen kyllä että paavi muuttaisi jumalan laki aika äkkiä. Who knows?
erään paavin maha aikoinaan alkanu pullottaan kummasti, taisi jopa sattua niin hassusti että paaviksi oli valittu nainen....
http://www.usnews.com/usnews/doubleissue/mysteries/pope.htm
http://www.museumofhoaxes.com/popeJoan.html
Itsekkin näin dokumentin jossa käsiteltiin kondomikieltoa ympäri maailmaa. Me hassut haaskaamme rahaa jotta ihmiset afrikassa saisivat opastusta ja kondomeja, katoliset taas kieltävät käytön :) on siinä sitten taas ideaa iskun malliin.
Vielä kun ajattelee tekoja joita tehdään kehittymättömissä maissa, eli miehet uskovat että aids parantuu jos on yhdynnässä neitsyen kanssa. Siis oikeasti,
Ja uhreiksi eivät joudu vain naiset vaan tytöt ihan vauvasta pitäen.
Aamulla tuli töllöstä ohjelmanpätkä Kenian lapsista. Myös Keniassa katolinen kirkko levittää ehkäisyn & kortsujen käyttämistä vastustavaa materiaalia ja on tyttöjen kouluttautumista vastaan; dokkarissa mm. näytettiin kuinka ohjelmassa esiteltyyn katolisten ylläpitämään kouluun pääsivät vain pojat. Tyttöjä valmisteltiin kotosalla heidän ainoaan kirkon hyväksymään elämäntehtäväänsä, eli avioliittoon, alamaisuuteen ja lasten synnyttämiseen.
Katolinen pappi voi olla pedofiili tai vaikka minkälainen rikollinen ilman, että joutuu erotetuksi; katolinen teologia on jyrkistä jyrkin, se ei esim. tunnusta että papin virasta voi ollenkaan erota, vaan väittää, että pappeus on 'häviämätön luonto' (character indelebilis).
Näin se menee: katolisen papin raiskaama 10-vuotias pikkutyttö tulee raskaaksi ja erotetaan perheineen seurakunnan yhteydestä hänelle suoritetun abortin vuoksi. Hänet raiskannut pappi saa pitää virkansa ja nauttii edelleen paavin suosiota.
sen niin että vaikka pappisvirkaa ei menetäkään ikinä (koska se tulee Jumalalta ja on sakramentti ja siten verrannollinen esim. kasteen kanssa jota ei myöskään kukaan ikinä menetä) niin papinviran eli oikeuden toimia pappina voi menettää.
Eli 10-vuotiaan lapsen raiskannut pappi ei välttämättä enää koskaan saa toimia papinvirassa (kuten eivät saa myöskään ne papit, jotka menevät naimisiin) mutta silti hän pysyy pohjimmiltaan pappina, vaikka kääntyisi islaminuskoiseksi.
Katolisen kirkon Bostonin arkkihiippakunnan nykyisen arkkipiispan edeltäjä, kardinaali Law, joutui eroamaan v. 2002 joulukuussa kun paljastui, että hän oli siirtänyt pedofiliasta syytetyt papit kotiseurakunnistaan toisiin seurakuntiin sen sijaan, että olisi vaatinut heidän erottamistaan ja heitä vastaamaan teoistaan oikeudessa.
Yllä olevan tultua julki Yhdysvaltain roomalaiskatolisen kirkon Bostonin arkkihiippakunta tarjosi 55 miljoonan dollarin kompensaatiota päästäkseen eroon yli kahdensadan kanteen nostaneen syytteistä, jotka koskivat katolisten pappien sekaantumista alaikäisiin seurakuntalaisiinsa.
Yhdysvaltalainen televisioyhtiö CBS (toimittaja Vince Gonzales) julkisti elokuussa 2003 Vatikaanin salaisen käskyn, joka on laadittu kirkon sisällä tapahtuvan pedofilian salaamista varten. Käskyn mukaan katolisen kirkon pappien harjoittamasta alaikäisiin sekaantumisesta on vaiettava ehdottomasti. Jokainen, joka paljastaa väärinkäytöksiä, voidaan määräyksen mukaan erottaa kirkosta.
Katolisen kirkon salainen määräys, tai salainen käsky, on kirkon kardinaalin, Alfredo Ottavianin kirjoittama dokumentti, joka on talletettu Vatikaanin salaisiin arkistoihin. Määräys käsittää ohjeet, kuinka toimia tilanteissa joissa kirkon papit syyllistyvät rikoksiin harjoittaessaan sielunhoitoa. Rikokset, joita salainen käsky pääasiassa käsittelee, ovat pappien seurakuntalaisten alaikäisiin lapsiin sekaantuminen sekä eläimiin sekaantuminen.
Kirkon johtajistoa käsketään käsittelemään seurakuntien sisällä paljastuneita tapauksia (pedofilia- ja eläimiinsekaantumis-tapauksia) "mahdollisimman salaisesti" ja pitämään ne "ikuisina salaisuuksina" kirkosta erottamisen uhalla. Tämä koskee myös seksuaalisen hyväksikäytön uhreja - heiltäkin kirkko vaatii ehdotonta vaitioloa.
Richard Sipe, katolisen kirkon palveluksesta eronnut entinen pappi, on puhunut julkisesti kirkon sisällä harjoitettavista väärinkäytöksistä ja salailusta. "Esimerkiksi tämä ohje("salainen käsky"), miten käsitellä pappien harjoittamaa lasten seksuaalista hyväksikäyttöä, eli että se on pidettävä salassa millä tahansa hinnalla, koskee jokaista hiippakuntaa", hän sanoo.
kyllä minä olen tietoinen noista. Silti olen yhä sitä mieltä että katolilainenkin pappi voi menettää papinvirkansa eli oikeuden toimia pappina, mutta ei pappeuttaan. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa isä Jan Aarts joka ei enää Suomessa saa toimia pappina. Samoin monet naimisiin menneet papit pysyvät yhä teknisesti katsoen pappeina.
Jostain syystä USA:n katolinen kirkko ei ole näin tehnyt. Kuten itsekin kirjoitit kardinaali Law vain siirsi heidät seurakunnista toiseen sen sijaan että olisi vaatinut erottamista eli hän olisi halutessaan voinut estää näiden henkilöiden toimimisen pappina.
Kaiken kaikkiaan ruma ja vastenmielinen tapaus.
papeista, kai ne ovat panneet toivonsa pedofiileihin.
Ei se onneksi sentään ihan noinkaan mene. On nimittäin tehtävä ero pappeuden ja pappisviran välillä. Pappeuden saa pappisvihkimyksen eli ordinaation sakramentissa. Se jättää ihmiseen "lähtemättömän merkin" (character indelebilis) ja sitä ei voi menettää - pappi on pappi vielä helvetissäkin, samoin kuin kastettukin on kastettu vielä helvetissäkin.
Sen sijaan pappisviran voi kyllä menettää kurinpitomenettelyn kautta. Näin tapahtuu, jos pappi esim. solmii avioliiton.
Tällöinkin hän siis pysyy vihittynä pappina, mutta hän ei saa siis enää harjoittaa papintointa. Mikäli kyseinen henkilö esim. viettää messua, on kyseessä pätevä messu (siis leipä ja viini muuttuvat Kristuksen ruumiiksi ja vereksi), mutta itse toimitus on luvaton.
Tähänkin kieltoon harjoittaa papintointa liittyy poikkeus: Virastaan erotetulla (tai virkansa jättäneellä) papilla on oikeus julistaa synninpäästö henkilölle, joka on välittömässä kuolemanvaarassa. Hänellähän on vihkimyksensä perusteella oikeus julistaa sakramentaalinen synninpäästö, mitä maallikoilla ei ole.
Mikä noin muuten olisi mielestäsi hyvä suuntaus uskoa...? Kun moni nyt kuitenkin vielä haluaa uskoa. Neuvokaa nyt...mitä nuokin tuossa alhaalla on?
http://www.sunpoint.net/~nesara/
http://www.varo666siru.net
http://cuttingedgefinland.tripod.com/cef1874.html
http://www.kolumbus.fi/gematria/baabel.htm
http://www.kolumbus.fi/gematria/baabel2.htm
http://members.surfeu.fi/reinosav/lipkin.htm
http://members.surfeu.fi/reinosav/jesuiitta.htm
http://members.surfeu.fi/reinosav/Jeesus_tulee.htm
http://members.surfeu.fi/israelapu/1srk.html
http://www.ajanteos.com/kolumni.htm
Raamatun tekstin etsimiskone: http://www.koivuniemi.com/cgi-bin/raamattuhaku
http://www.promenadi.net/2000/keskustelu/messages/562/834.html?1077794896
8-vuotias raskaaksi raiskauksen tuloksena? ´Tuo ei voi pitää paikkaansa - luulisin, että ei ole fyysisesti mahdollista tulla raskaaksi 8-vuotiaana.
Järkyttävää touhua tuo katolisen kirkon meininki joka tapauksessa on.
se on mahdollista että 8-vuotias tulee raskaaksi. Maailman nuorin synnyttäjä on todistetusti 5-vuotias tyttö.
http://www.promenadi.net/2000/keskustelu/messages/562/834.html?1077716318
Lue alusta asti...asiaa ja tietoa löytyy....
Ja tutki kaikki raamatun valossa....
T:Sananvapaus Pori