Erotaan

Ev.lut -kirkko ei ole uskovia varten.
Hyvin moni Jeesukseen todella uskova ystäväni on eronnut kirkosta.
Siksi siis, että kirkossa tuntuu kaikki muu olevan Jeesusta tärkeämpää (tavat, muodot, kauniit tyhjät sanat, ulkoinen asu jne)

Onneksi on olemassa Helluntaiseurakunta, tai varsinkin Vapaakirkko!
9569
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Joo,tosi moni eroaa kyllä kirkosta syvässä uskossa,mutta tuntuu,että ei helluntai porukoissa ainakaan oteta ihmistä vastaan syntisenä oikeana ihmisenä.Tuntuu että siellä vaaditaan suuaukiilmetekopyhä-inmisiä.Ja jos heillä onkin joskus jotain alhaisia himoja,niin ei sitä saa ääneen sanoa.
Mulla on kyllä aika pieni,mutta toisaalta sitäkin ikävämpi otos helluntai toiminnasta.
Vapaa kirkon toimintaa en tunne liikaa kyllä,mutta yhden siinäkin porukassa liikkuvan perusteella voin sanoa,että taitaa siellä olla kuitenkin aika inhimmillistä se toiminta.

Äänestä
  • Raamatussa neuvotaan pysymään siinä asemassa, jossa on kutsuttu ja harrastamaan sen yhteisön ja kaupungin menestystä, jossa on. Lisäksi on hyvä säilyttää ensirakkaus eikä etsiä jatkuvasti uusia kokemuksia!

    Joh. 17:15
    En minä rukoile, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että sinä varjelisit heidät pahasta.

    1. Aik. 4:10
    Ja Jabes huusi Israelin Jumalaa, sanoen: "Jospa sinä siunaisit minua ja laajentaisit minun alueeni; jospa sinun kätesi olisi minun kanssani ja sinä varjelisit pahasta, niin että minä pääsisin kipuja kärsimästä!" Ja Jumala antoi hänen pyyntönsä toteutua.

    Äänestä

  • uskova kirjoitti:

    Raamatussa neuvotaan pysymään siinä asemassa, jossa on kutsuttu ja harrastamaan sen yhteisön ja kaupungin menestystä, jossa on. Lisäksi on hyvä säilyttää ensirakkaus eikä etsiä jatkuvasti uusia kokemuksia!

    Ei ihmisen usko saa perustua pelkoon ja pysähtyneisyyteen jossa pysähdytään epämieluisan kirkon toiminnan alle vain koska Raamatussa neuvotaan pysymään siinä asemassa.

    Äänestä

  • uskova kirjoitti:

    Raamatussa neuvotaan pysymään siinä asemassa, jossa on kutsuttu ja harrastamaan sen yhteisön ja kaupungin menestystä, jossa on. Lisäksi on hyvä säilyttää ensirakkaus eikä etsiä jatkuvasti uusia kokemuksia!

    Joh. 17:15
    En minä rukoile, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että sinä varjelisit heidät pahasta.

    1. Aik. 4:10
    Ja Jabes huusi Israelin Jumalaa, sanoen: "Jospa sinä siunaisit minua ja laajentaisit minun alueeni; jospa sinun kätesi olisi minun kanssani ja sinä varjelisit pahasta, niin että minä pääsisin kipuja kärsimästä!" Ja Jumala antoi hänen pyyntönsä toteutua.

    Kenet on kutsuttu luterilaiseen kirkkoon?

    Eiköhän sinne ole vauvoina liitetty. Tavan vuoksi.

    Äänestä

  • witness kirjoitti:

    Kenet on kutsuttu luterilaiseen kirkkoon?

    Eiköhän sinne ole vauvoina liitetty. Tavan vuoksi.

    Jes. 49:1
    Kuulkaa minua, te merensaaret, ja tarkatkaa, kaukaiset kansat. Herra on minut kutsunut hamasta äidinkohdusta saakka, hamasta äitini helmasta minun nimeni maininnut.

    Gal.1:15
    Mutta kun hän, joka äitini kohdusta saakka on minut erottanut ja kutsunut armonsa kautta,

    Mark.9:36-37
    Ja hän otti lapsen ja asetti sen heidän keskellensä; ja otettuaan sen syliinsä hän sanoi heille: Ja joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen minun nimeeni (=kastaa Jeesuksen nimeen), se ottaa tykönsä minut; ja joka minut ottaa tykönsä, se ei ota tykönsä minua, vaan hänet, joka on minut lähettänyt.

    Matt.18:6
    Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin mereen.

    Äänestä

  • armosta kirjoitti:

    Eikö sulla ole todellakaan omaa mielipidettä vaan täytyy siteerata jotain opusta.

    Äänestä

tosi on, raha pyörittää kirkkoa, ei uskonto.

raha on valtauskontona ympäri maailmaa.

miksi siis emme perustaisi uskontoa nimeltä: maallisen mammonan haalijat?

Äänestä
  • Näinpä on näppylät.Minäpä otin ja ryhdyin pakanaksi sen jälkeen kun seurakunta otti ja ilmoitti nostavansa veroa kysymättä minulta,haluanko kappeliin uudet maalit pintaan.Ennemmin maalaan oman tönöni sillä rahalla.

    Äänestä

  • vanha erkki kirjoitti:

    Näinpä on näppylät.Minäpä otin ja ryhdyin pakanaksi sen jälkeen kun seurakunta otti ja ilmoitti nostavansa veroa kysymättä minulta,haluanko kappeliin uudet maalit pintaan.Ennemmin maalaan oman tönöni sillä rahalla.

    Jep, komeita ovat Kirkon rakennusprojektit nykyään. Ei siinä paljoa mitkään Jeesuksen opetukset paina!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kaikki kirjoitti:

Ev.lut -kirkko ei ole uskovia varten.
Hyvin moni Jeesukseen todella uskova ystäväni on eronnut kirkosta.
Siksi siis, että kirkossa tuntuu kaikki muu olevan Jeesusta tärkeämpää (tavat, muodot, kauniit tyhjät sanat, ulkoinen asu jne)

Onneksi on olemassa Helluntaiseurakunta, tai varsinkin Vapaakirkko!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu