Olipas komeaa.

Katsoin TV:stä kuinka Venäjä testasi uutta mannertenvälistä ydinohjusta.Mutta älkää peljätkö,se on tarkoitettu Venäjän vihollisille.
2165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kun isot sedät kertovat, että venäläiset ohjukset eivät aina tee niinkuin niitä käsketään.

Kerran joulupukkikin kävi katselemassa venäläisen ohjuksen romuuntunutta jäännöstä Inarin pohjoispuolella, kun ohjus oli karannut isänniltään meidän puolellemme.

Viimeisessä ohjussotaharjoituksessa Kamsatkan alueella uutistoimistot kertoivat ohjuskokeen epäonnistumisesta itsensä Putinin läsnäollessa.

Mahtoi olla komeaa katsottavaa! :)))

Äänestä

tosiaan, ohjushan, vielä slobojen hikisissä handuissa osaa erotella jyvät akanoista. Siis ovat jälleen palanneet tähän -60 ja -70-lukujen ihmeelliseen teknologiseen ylivertaisuuteensa a` la Putin. No näinhän sitä pitää uskotella, ettei rinta rottingilta kansalaisten silmissä aivan luhistuisi. Nyt, kun pari ilotulituspaukkua on jo mennyt "kissan pieruksi", eikö olisi jo aika heittää ne loputkin romukoppaan? Vaan, eihän se käy, kun naapurin kakarallakin on samanlaisia ja ehkä paukkuvampiakin.
Ja kenraalikunta taustakuorona laulamassa virkojensa perään.
Sama tilanne kuin Suomessa ulkomaalaisvirastossa harkittaessa mahdollisia somalaiden palautusta kotimaahansa.(Havaittu turvalliseksi lomailukohteeksi somalien ympärileikkauksia ja lomailuja silmälläpitäen) Valtio kustantaa.
Virkatantat kuorossa laulamassa:Mitäs me sitten tehdään ? Eihän meillä kohta ole sitten edes "asiakkaita".
Ei muuta kuin uudelleen koulutukseen muutaman kurssin jälkeen tai voisivathan he siirtyä projektijohtajiksi Mogadishuun EU:n kiintiöneekereinä puolestani.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Putin fani kirjoitti:

Katsoin TV:stä kuinka Venäjä testasi uutta mannertenvälistä ydinohjusta.Mutta älkää peljätkö,se on tarkoitettu Venäjän vihollisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu