OIKEISTOPUOLUEET KANNATTAVAT SITTENKIN SHARONIA HÄNEN GAZAN ALUEEN JUUTALAISKYLIEN TYHJENTÄMISSUUNNITELMISTAAN HUOLIMATTA.
Oppositiopuolueet sanovat, että Sharon osti niiden luottamuksen Knessetin talouskomitean antaessa 96 miljoonaa setlementeille. Maanantaina hänen hallituksensa voitti kolme epäluottamuslausetta selvin numeroin 53 puolesta 45 vastaan. Jotkut hallituspuolueiden kansanedustajat äänestivät puolesta tai pidättyivät äänestämästä. Ministerit äänestivät epäluottamusta vastaan, koska muuten heidät olisi erotettu hallituksesta. Knessetin opposition vaatimuksesta Sharon antoi lausunnon hallituksensa ensimmäisen vuoden tuloksesta. Hän keskittyi hallituksen tuleviin suunnitelmiin eikä juuri kosketellut vuoden ajan tilanteita. Tilastollisen keskustoimiston laskelmiin viitaten hän kertoi, että vuoden 2003 kasvun oli 1.3 %, ja viimeisen neljänneksen aikana 2.6 %.
Oppositiojohtaja Shimon Peres vinoili, että Sharon osoitti, miten paljon hänen hallituksensa on saanut vahinkoa aikaan vuoden aikana. Siihen NU:n kansanedustaja Eliezer Cohen vastasi: ” Entä se vahinko, mitä tehtiin vuonna 1993?” Sharon kertoi hallituksen suunnitelmista aloittaa kansallinen palvelu haredim- ja arabisektoreille, koska kuilu niiden ja muun kansanosan välillä uhkaa maan taloudellista kasvua. Hän myös suunnittelee tuovansa maahan 20 000 juutalaisnuorta vuosittaisiin palvelutöihin parantaakseen suhteita ulkomailla asuviin juutalaisiin.
Sharonin selontekoa seuranneessa äänestyksessä, jota Sharon kutsui epäluottamusäänestykseksi, hän sai Knessetin luottamuksen äänin 45 – 36. (JP 17.02.04)
ISRAELILLA ON OIKEUS TURVALLISIIN JA HYVÄKSYTTYIHIN RAJOIHIN,
sanoi Marokon ulkoministeri Taib Fassi Firhi tiistaina Rabatissa suurimpien Amerikan juutalais-järjestöjen presidenttien delegaatiolle. Hän kertoi, että Marokko on yhteydessä Israelin viranomaisiin, mutta aika ei ole sopiva suhteiden solmimiseksi Israelin kanssa. Hän myös totesi Marokon omaavan hyvän aseman Israelin ja arabivaltioiden välisissä suhteissa. Sharonin suunnitelma Gazan juutalaiskylien tyhjentämisestä voi Firhin mukaan tuoda uusia mahdollisuuksia ja näkymiä Gazan alueen itsenäistymiseksi. Marokko on osallisena 55 arabimaan jättämissä, Israelin turva-aidan rakentamista koskevan Haagin kansainvälisen oikeusistuimen lausuntoon liittyvissä, selvityksissä, mutta Firhin mukaan Marokko osallistui siihen asemansa takia. Marokko on jäsen Islamilaisessa Konferensissa ja Marokon kuningas on Jerusalem komitean johtaja.
(JP 17.02.04)
RANSKAN ULKOPOLITIIKKA TUKEE PYSYVÄSTI JA EHDOTTOMIN VAATIMUKSIN ISRAELIN LAILLISUUTTA, PYSYVYYTTÄ JA TURVALLISUUTTA.
Näin sanoi Ranskan presidentti Jacques Chirac Israelin presidentin Moshe Katsavin virallisen Ranskan vierailun yhteydessä Pariisissa maanantaina. Hän kuitenkin tähdensi, että Israelin on työskenneltävä lujemmin diplomaattisesti saavuttaakseen rauhan arabinaapuriensa kanssa. Katsav puolestaan totesi, ettei Israel voi syvästä rauhankaipuustaan huolimatta ole voinut saavuttaa rauhaa keskenään ristiriitaisten palestiinalaisryhmien kanssa, joista toiset ääriryhmät etsivät Israelin tuhoamista ja toiset pyrkivät rakentavaan ratkaisuun. ”Israel ei voi neuvotella ääriryhmien kanssa, joiden päämääränä on Israelin tuhoaminen”, hän sanoi.
Ranskan ja Israelin välit ovat huonontuneet viime aikoina Israelin esittämien syytösten takia, joiden mukaan Ranska suosii anti-semitismiä. Ranska puolestaan on vaatinut Israelia tyhjentämään setlementit ja poistamaan palestiinalaisia koskevat kauppa- ja matkustusrajoitukset. (JP 17.02.04)
BELGIAN ULKOMINISTERI LOUIS MICHELIN MUKAAN BELGIA ON KÄÄNTÄNYT UUDEN SIVUN ISRAELIN SUHTEISSAAN.
Hän viittasi sillä lakiin, jonka mukaan Sharonia ja muita israelilaisia voitaisiin syyttää Belgian tuomioistuimessa sotarikoksista. Tapauksen johdosta Israel kutsui suurlähettiläänsä ”konsultaatioihin”, mutta on sittemmin palauttanut lähettilään asemapaikalleen. Michel on Israelissa kaksipäiväisellä vierailulla, ensimmäinen sitten 2001. Belgia vastustaa turva-aita kysymyksen käsittelemistä Haagissa, mutta sen paikka on ongelma. (JP 17.02. 04)
SAKSAN ULKOMINISTERI FISHERIN MUKAAN ANTI-SEMITISMI ON TUKAHDUTETTAVA VÄLITTÖMÄSTI.
Joschka Fisher puhui maanantaina Herzliassa järjestetyssä kansainvälisessä konferenssissa ”Israel ja laajempi Eurooppa”. Fischer kannattaa Sharonin suunnitelmaa Gazan juutalaiskylien tyhjentämisestä, jota Israelin ulkoministeri Shalom puolestaan vastustaa. Fischer tapaa PA:n pääministeri Qurein tiistaina Berliinissä. Hän aikoo painostaa Qureita toimimaan asioiden edistämiseksi. Fischer toivoo USA:n EU:n ja Kanadan työskentelevän yhdessä Lähi Idän asioiden ratkaisemiseksi. Arafatin asemaa hän pitää relevanttina koska kansa niin tahtoo. (JP 17.02.04)
MUGHRABE PORTILLE JOHTAVAN RAMPIN TUKIMUURI ROJAHTI SUNNUNTAINA.
Länsimuurin naisten osastossa oli silloin 150 naista aamurukouksissa, mutta onneksi kukaan heistä ei loukkaantunut suurien kivilohkareitten vieriessä heidän sivullaan. Sortumisen aiheutti viime päivien vesisateet, jotka sunnuntaiyönä muuttuivat lumeksi. Naisten osastoa muurin vierellä siirretään osalle miesten osastoa. Käynnit temppelivuorella on peruutettu toistaiseksi. Muurista vastaava rabbi Shmuel Rabinowitch sanoo vieneensä muurin läheisyydessä säilytetyt Tora-rullat turvalliseen paikkaan. Romahdus vaurioitti myös alueen sähkölaitteita. Arkeologit ovat entistä kärkevämmin kritisoineet hallituksen saamattomuutta alueen valvonnassa. (JP 16.02.04)
GAZAN ALUEEN GUSH KATIFIN ASUKKAAT ALOITTIVAT SUNNUNTAINA MARSSIN JERUSALEMIIN PROTESTINA SHRONIN GAZA-SUUNNITELMILLE.
Noin sata alueen juutalaisasukasta aloitti marssinsa Kissufim risteyksestä plakaatein ”Gush Katif marssii eteenpäin”.
Gazan alueen alueneuvosto julkaisi samaan aikaan suunnitelmansa kolmen uuden setlementin perustamiseksi Gush Katifin alueelle. Keskiviikkona marssijat toivovat saavansa vahvistuksia marssilleen kokoontuakseen protestikokoukseen pääministerin virka-asunnon edustalle Jerusalemiin. Alueneuvoston puheenjohtaja Avner Shimoni kertoi viime viikolla, että Gush Katif saa 500 uutta perhettä, Katifin alueen pääkaupunkina pidetty Neveh Dekalim 65 ja pieni Moshav Katif 50 uutta perhettä. Shimonin mukaan yli 200 perhettä on lupautunut muuttamaan Gazan alueelle, monet heistä Jerusalemin eteläosista. Sisäministeriö sanoo, ettei se tiedä mitään näistä suunnitelmista ja epäilee niiden onnistumista. Marssijat ja Gazan alueen juutalaisasukkaat saivat hyvää moraalista tukea perjantaina TV-evankelistalta Pat Robertsonilta, joka kehotti asukkaita pysymään paikoillaan ja vastustamaan terrorismia. (JP 16.02.04)
HUOMATTAVA MÄÄRÄ LABORPUOLUEEN KANNATTAJIA ON SIIRTYMÄSSÄ UUDEN VASEMMISTOLAISEN YAHADPUOLUEEN JÄSENIKSI.
Puolueen runkona on Jossi Saridin aiemmin johtama puolue Meretz, johon Jossi Beilin liitti omat kannattajansa ja Sarastus puolueensa muiden vasemmistoryhmien ohella. Puolueen puheenjohtaja valitaan maaliskuun 16. päivänä, jolloin mitataan Ran Cohenin ja Jossi Beilinin kannatus puolueen johdossa. Jossi Sarid luopui Meretzin johdosta huonon vaalituloksen vuoksi. (JP 16.02.04)
RUNSAIDEN ALUKUTALVEN SATEIDEN JOHDOSTA KINNERETIN VEDENPINTA ON NOUSSUT JO 87 SM:N PÄÄHÄN MAKSIMIKORKEUDESTA.
Maksimikorkeus on 208.80 metriä merenpinnasta, jonka jälkeen patoluukut joudutaan avaamaan tulvien estämiseksi Tiberiaan kaupungissa. Järvi on saanut vettä tähän mennessä 380 miljoonaa kuutiometriä, lähes kaksinkertaisen määrän keskimääräisestä tähän aikaan. Järvestä pumpataan päivittäin 1.5 miljoonaa kuutiometriä vettä kansalliseen vesijohtoon. Osa siitä menee kulutukseen, osa imeytetään maanalaisiin pohjavesiin kaivojen kautta. Ensimmäisen kerran Arad etelässä saa vettä Kinneretistä eikä pohjavedestä. Myös Jerusalemin vedensaantia on lisätty. (JP 16.02.04)
Kastel 17.02.04
Gabriel.
Olli Virta
[email protected]
----- Original Message -----
From: Gabriel Eskel
To: Olli Virta
Sent: Tuesday, February 17, 2004 2:22 PM
ISRAELIN TILANNE NO 275.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.