Ateismilla ja Satanismilla?
Onko mitään eroa?
Onko mitään eroa?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Satanismi on filosofiaa johon kuuluu ateismi.
Ateismi ei sinänsä ole filosofiaa, ainoastaan jumaluskon puute.
Eli :
Satanisti on ateisti.
Ateistin ei ole välttämätöntä olla satanisti.
Itse pidän monia satanismin käsityksiä ihmisestä raadollisen oikeina. En silti usko että menisin kovan linjan satanistipiireissä millään läpi "oikeana" satanistina. Enkä välttämättä haluaisikaan.
Pilkkua viilaten: olen ymmärtänyt että satanismissa jumaluus koetaan Itsessä. Toisin sanoen, jumaluuden kokeminen itsessä ei ole jumaluuden kieltämistä.
Tästä tullaankin ongelmaan jumaluuden määrittelystä, joka perinteisesti kuuluu jotenkin "uskoa itsen yläpuolella ja ulkopuolella oleviin voimiin".
Sekä satanismi että omalla tavallan panteismi "oleminen osa jumaluutta" ovat aika vaikeita määrittelykysymyksiä ateismin kannalta.
Toisaalta miten dialektinen materialismi suhtautuu ateismiin? Dialektisessa materialismissahan jumaluus korvataan tieteen kaikkivoipaisuudella, jolloin hyvinkin perustellusti voidaan mielestäni puhua dialektisen materialismin kontekstissa ateismista uskontona.
kovin syvällisesti. Olihan se aika karkeasti muotoiltu että satanisti on ateisti sen yleisessä merkityksessä. Hyviä pohdintoja esitit.
Laitoin vaan mutkia suoraksi kun hihhulikin ajattelee usein, ainakin täällä, että ateisti on kommunisti. ;-)
Xenakis hyvä, onko Veikko Eranti Prometheus-leiri tuki ry:n hallituksen jäsen mielestäsi uskovainen hihhuli? Hän kirjoittaa Suomi24 palstalla ryhmässä
Rippikoulu ja Prometheusleiri seuraavasti.
Mitä jäseniston henkilökohtaisiin aatemaailmoihin tulee, suurin osa tällä hetkellä kirkkoon kuulumattomista, uskonnottomista nuorista on 60-70 luvun vasemmistolaisten lapsia. Karu fakta, mille emme voi mitään.
Eikö tämä sitten todista mitään ateismin ja vasummistolaisuuden yhteyksistä. PS Kee voisitko perustella, miksi poistit tänään vastaavan kirjoitukseni, vaikka se perustui tosiasioihin, mitä hevettiä te pelkäätte, totuutako.
ei ole yhtä kuin kaikki.
Kommunismi/vasemmisto ei kiinnosta itseäni yhtään. Aivan naurettava ideologia johon liittyy vielä potentiaalisesti hyvin tuhoisa "poliittinen korrektius".
Mistä sinä sait prossasi, meitä kirkkoon kuulumattomia/uskonnottomia protu nuoria, keillä on/on ollut vasemmistolaiset vanhemmat, on lähes 90%, ota selvää, ennen kuin heität prossia omasta
päästäsi. Olet varsinainen ateistin esikuva, kuka kirjoittelee tänne paskaa pamien ja viinan voimalla.
spurgulta. Jos noin on että oikea prossa on 90%. Niin en tiedä. Lähempänä se on "kaikkea" kuin 60-70%, kyllä.
Mielenkiintoinen ilmiö. Ehkä ateisteja/uskonnottomia lapsia todellakin kasvaa vasemmiston piiristä. Kuinka moni niistä sitten oikeasti omaksuu vanhempiensa "punaisen" ideologian...
En minä sitä vasemmistoa suoranaisesti mitenkään halveksi. Jotkut ajatukset siellä on vaan ihan älyttömiä. Sen kannalla olen että kuka ihminen (ei firma) ei voi itseään auttaa, sitä ON autettava valtion taholta. Äärioikeistoilainen kapitalismi on sama kuin "köyhät ansaitsevat kuolla koska eivät auta itseään". Kuvottava ajatus ja ihmiselämän halveksintaa sellainen.
Mutta että jos kommunismiin mennään niin...Ei ihminen ole luonteeltaan sellainen että haluaisi antaa kaiken yhteiseen omistukseen. On kiva kun on jotain omaakin tavaraa. ;-)
nämä ovat yksi ja sama asia. Normaalien ihmisten kielessä, jota myös suomen kieleksi kutsutaan, näillä on vissi ero. Hakumoottoreilla löytyy varmasti lisää tietoa tarvitsevalle, tosin tarkkana pitää olla, koska uushihhulit ovat levityspuuhissaan myös saastuttaneet hakumoottorit pyhässä propagandasodassaan.
En ole perehtynyt Satanismiin, mutta koska kyse on Saatanan palvonnasta, niin luulis heidän tietävän Saatanan olevan Jumalan vastustaja. Siinä tapauksessa he uskovat tietenkin myös Jumalaan. Jaakobin kirjeessä sanotaan että: "sinähän uskot että on yksi Jumala? Teet varsin hyvin. Mutta demonitkin uskovat - ja vapisevat. Saatana ja demonit siis uskovat (ja tietävät koska ovat itsekin henkipersoonia ja olleet joskus Jumalan enkeleitä), niin eiköhän ne satanistitkin usko.
Ateistihan on taas Jumalan kieltäjä, ei siis usko Jumalan olemassaoloon... vai?
perkeleen idiootti!!!
TAJUA että saatananpalvonta ja satanismi ovat eri asioita.
Saatananpalvoja on kristinuskon ja sen rituaalien päälaelleen kääntäjä. Saatananpalvoja uskoo helvetin varmasti kristinuskon Jumalaan mutta taistelee tätä vastaan palvelemalla Jumalan antipoodia eli Saatanaa.
Satanismi on vain vähän typerä nimitys filosofialle joka tietyssä mielessä on ateistinen. Saatanan yhteys satanismiin lienee lähinnä fraasissa joka menee jotenkin "Saatana on aina ollut kirkon paras ystävä". Lähinnä tietynlaista mustaa huumoria minusta.
"ateismi (< kreik.), käsitys, joka kieltää jumalan ja jumalallisen maailmanjärjestyksen olemassaolon. Ateismin kannattajia, ateisteja, ovat olleet monet filosofit ja tiedemiehet (mm. Epikuros, Ludwig Feuerbach, Friedrich Nietzsche ja Jean-Paul Sartre). Heidän edustamansa ateismi tav. on maltillista ja perustuu yl. siihen, että heidän maailmankuvansa saa riittävän perustelun ilman jumalaolettamusta. Usein tätä filos. ateismia voidaan sanoa agnostisismiksi eli tyytymiseksi siihen, että ihmisellä ei ole mitään syytä uskoa jumalan olemassaoloon, koska tietoa siitä ei ole saatavissa. Ateismi liittyy myös eräisiin yhteiskunnallisiin katsomuksiin, erityisesti marxilaisuuteen. Ateistista uskonnollisuutta edustaa perinteinen hinajanabuddhalaisuus. "
"—1. satanismi (< hepr.), Saatanan (paholainen) palvonta. Satanismin juuret ovat keskiajalla ja uuden ajan alussa ilmenneessä noitauskossa ja pakanallisissa kulteissa. Nyk. muodossaan se on lähinnä kristinuskon vastaliikkeenä syntynyt uususk. liike, joka on viime vuosikymmeninä saanut jonkin verran kannatusta länsimaissa.
—2. satanismi (< hepr.), Romanttis-dekadentissa kirjallisuudessa ja taiteessa esiintyvä demonisuuden ja pahuuden palvonta. Satanismia on mm. lordi Byronilla, markiisi de Sadella ja Charles Baudelairella."
tuo oli? Vaikuttaa vanhentuneelta tiedolta.
Hyvä kohta tuossa kuitenkin oli kuitenkin että Nietzscheä ei luokiteltu satanistiksi. Tämä hauska satiiria tihkuva mies varmaan halveksui jumalia ja saatanoita yhtä kiivaasti. Vielä en kaikkea hänen kirjoittamaansa ole lukenut mutta sen tulen vielä joskus tekemään.
Saatananpalvonnan ja satanismin eron kirjoitin yllä. Toki voitte tulkita sen ihan miten haluatte mutta lisäinfoa löytyy kyllä tämänkin saitin Satanismi-foorumilta. Saatananpalvojat nauretaan sieltä nimittäin ulos.
Minä en näe satanismia pahuuden palvontana. Vain sen myöntämisenä että ihminen on uskomattoman raadollinen ja eläimellinen olento.
WSOYn Web-Facta 2004.
Jumaliin uskomisestahan tuossa viimeisessä selitteessä ei puhuttukaan mitään.
Tosin näistä sanojen merkityksistä on aika typerää tapella. Sanat tarkoittaa juuri sitä mitä niiden on sovittu tarkoittavan.
Satanisti uskoo jumalaan, ateisti ei.
Satanisti kutsuu jumalaansa saatanaksi, onko näillä mitään eroa?
Satanistilla ei ole perinteisessä mielessä ymmärrettävää jumalaa. Satanisti kyllä tavallaan samaistaa itsensää Saatanaan/Luciferiin joka oli kapinallinen Jumalaa vastaan. Mutta oliko Saatana/Lucifer jumala? Eikö pikemminkin langennut Jumalan orja eli enkeli?
Mitä eroa on kristinuskolla ja satanismilla? Asiantuntianahan tiedät.
Koska ihmiset oppivat että satanismi ja saatananpalvonta ei liity toisiinsa mitenkään. Käykääpä satanismi-palstalta lukemassa mitä satanismi on ennenkuin avaatte sanaisen arkkunne ja nolaatte itsenne siinä samassa.
ehdotus. Todellakin, tehkää hihhulit/trollit se.
Satanisti halveksuu niin kristittyä kuin saatananpalvojaakin. Arvatkaapa miksi? Siksi että kristitty ja saatananpalvoja uskovat ihan samaan asiaan.
Uskikset ja saatananpalvaajat on toistensa vastavoimia, ja ateistit sekä satanistit on siinä välissä "ei kenenkään maalla", ei mutt. tehän ootte tulilijalla..)?
Uskikset ja saatananpalvaajat on toistensa vastavoimia, ja ateistit sekä satanistit on siinä välissä "ei kenenkään maalla", ei mutt. tehän ootte tulilinjalla..)?
Ateisti ja saatananpalvoja on luopunut kristinuskon merkityksestä itselleen. (Ollaan jossain kaukana sodasta jollain paratiisisaarella vetämässä hyvää juomaa ja ruokaa ja katsomassa kauniita naisia.) Niin ollen taistelu käydään kristinuskon ja saatananpalvonnan välillä. ;-)
Aivan mahdoton typo tuossa. Piti alkaa Ateisti ja Satanisti on luopunut...
Ateisti ja saatananpalvoja on luopunut kristinuskon merkityksestä itselleen. (Ollaan jossain kaukana sodasta jollain paratiisisaarella vetämässä hyvää juomaa ja ruokaa ja katsomassa kauniita naisia.) Niin ollen taistelu käydään kristinuskon ja saatananpalvonnan välillä. ;-)
Satanismissa on oma arvomaailmansa, ateismissa ei.
tuota väitettsi..
En oikein usko että ihmiselle olisi edes mahdollista saavuttaa sallaista "tyhjää tilaa", johon ei vaikuta mikään, ja jossa ei tapahdu mitään..
Voitko perustella väitteei?
Eipä oo tekstiä tässä, viesti on otsikossa :)
AteisMI ei sisällä mitään sääntöjä tai moraalikäsityksiä, joten ateisTIjoukko on hyvin kirjava yksilöllisine katsomuksineen, ideologioineen ja eettisine arvoineen. Meitä yhdistää vain se, ettemme usko jumalan tai jumalien olemassaoloon.
Itse olen poliittisesti sitoutumaton humanisti. Tärkeimmät neuvonantajani ovat järki, intuitio ja omatunto. Tukenani ja turvanani on tarvittaessa perhe ja ystävät - yritän vastaavasti olla aina heidän luottamuksensa arvoinen. Tulipa samalla vastattua kysymykseen, mihin uskonnoton ihminen turvautuu vaikeuksien yllättäessä. :)
.. niillä on, että satanismissa palvotaan saatanaa, mutta ateismissa ei uskota, että jumalaa tai saatanaa on edes olemassa