etelässä

Tuolta chat-palstalta kun lähtevät niin liukkaasti nämä tarinat.. Koitetaan tänne työnnellä!

Kone laskeutui pienelle Kreikan saarelle. Kyösti tyhjensi pitkällä huikalla tölkin kurkkuunsa. Alma puristi istuinta rystyset valkoisena ja painoi päätä niskatukeen. Kone kosketti kiitorataa, teki pienen loikan ja asettui sitten tukevasti asfaltille. Moottorit ja renkaat jarruttivat äänekkäästi. Alma taputti riemuissaan turpeita käsiään yhteen.
-Ei piä taputtaa.., Kyösti murahti ja läpsäisi Almaa sormille.

Kyösti suuntasi miesten huoneeseen ja Alma nosteli matkalaukut hihnalta. Ilma oli kuuma, eikä bussissa ollut ilmastointia. Bussikuskin nimi oli Nicolas. Kaikki taputtivat ja Nicolas heilutteli karvaista kättään. Kyösti puski hikeä solkenaan ja kiemurteli penkillään vaikean näköisenä.
-..tana ku hiottaa.. soon tää supstrooppinen ilima.., Kyösti selosti, pyyhki otsaa t-paidan helmaan ja löyhytteli sillä ilmaa kookkaalle vatsalleen.

Bussi pysähtyi hotellin eteen. Uima-allas kimalteli ja valkoiset seinät hohtivat. Kyösti pudotti matkalaukkunsa siihen paikkaan. Hän potki sandaalit jalastaan, riisui paidan ja päällyshousut ja lönkötteli matalaa munaravia altaan reunalle.
-Mie mään uimaan.., hän huusi mennessään ja sukelsi pää edellä altaaseen.
-Siinä on matalaa!, huuteli Alma perään. Kuului vaimea kumaus ja Kyösti nousi pintaan otsa punaisena.
-Ei tunnu missää.., Kyösti valehteli ja hoippuroi aurinkotuolille. Hän rojahti siihen ja nukahti, osittain oluen ja osittain kumauksen johdosta.

Alma raahasi laukut huoneeseen ja tuli sitten allasbaariin. Kyösti nukkui edelleen. Alma tyhjensi lasin toisensa perään ja kuvaili laajasanaisesti Suomen puhdasta luontoa ja upeasti toimivaa neuvolajärjestelmää. Baarimikko ei ymmärtänyt, mutta jaksoi hymyillä leveästi. Aurinko laski ja Alma hipsi miehensä luo. Pari mojovaa avokämmentä poskille virvotti miehen. iho punotti ja liikkuminen tuntui tuskaisalta.
-Johan ramasi.., Kyösti tuumasi ja hiveli valtavaa kuhmua otsassaan.

Aamiainen oli katettu hotellin kattotasanteelle. Kyösti ja Alma etsivät pöydän, josta oli upea näkymä yli saaren sataman. Alma tihrusti kädellään varjostaen.
-Mittee ne sitte tekköö ku tuo poukama männöö jiähän?, Alma aprikoi.
-Ei se mittää jiävy.., Kyösti mölähti ja viittilöi tarjoilijaa luokseen.
-saftia..kaks saftia.., Kyösti yritti. Tarjoilijan ilmeet vaihtelivat ja aivot raksuttivat.
-eikö se oo juise.., koitti Alma väliin.
-Juisi..safti..sama se..niitä kaks.., murahteli Kyösti ja murjotti. Alma tilasi juomat kauniisti hymyillen.
-Tuu juisis pliis. Tarjoilija pokkasi ja käveli reippain askelin tiehensä.

Päivä kului nopeasti. Uimarannalla oli vilinää. Kyösti mulkoili epäluuloisena ympärilleen, sillä ”Reikka on täynnä homoja ja varkaita”, kuten hän oli töistä lähtiessä osannut kavereitaan valistaa. Ilta saapui ja he tallustivat hotellille. Kyösti oli ostanut hienon uuden t-paidan, johon oli kirjailtu värikkäästi matkakohteen nimi. Vatsalaukun alla roikkui rennon letkeästi myös uusi vyölaukku ja silmillä upeat, sateenkaaren väreissä hohtavat sleepy sleepers-tyyliset aurinkolasit.

He istahtivat aulabaarin nojatuolille. Tarjoilija huokaisi ja lähti tiskinsä takaa.
-Tuu kohvi..liis.., Kyösti lausui ja näytti voitonmerkkiä kahden kahvin symbolina. Tarjoilija ymmärsi hienosti. Kyösti pisti tupakaksi ja veteli savuja naama kesien. Alma selasi retkiopasta. tarjoilija laski kahvit pöydälle.
-Two hundred, please.., hän sanoi kumartaen kädet selän takana.
-Tuhaat!!??, Kyösti ärjäisi ja yski savua. –Ei perkele oo niin paljoo..!, hän vaahtosi. Alma hätkähti ja nosti katseensa oppaasta. Tarjoilija kääntyi hänen puoleensa.
-Two…hundred…please, sanoi tarjoilija sanoja painottaen.
-Se sano kas sataa.., Alma kuiski.
-No sitähän minäki.. , Kyösti jupisi. – Kato tarkkana pitää olla… täällä ne yrittää kusettaa koko ajan, Kyösti jatkoi ja viskasi kaksi satasen seteliä pöydälle. Tarjoilija pokkasi ja häipyi.

-Niin pitääkin, muruseni.., Alma sanoi ja hymyili kuppinsa takaa. Kyösti tuhahti ja olisi hymyillyt, jos iho ei olisi ollut niin hellä auringosta.
8752
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kiitti tästäkin jutusta, naurahtaen.
Aivan kerkesin säikähtää hyppäämistä, sitä niin eläytyy lukiessaan.
Tunteella elävälle saavat monasti muistuttaa, tää on vaan elokuva tms, silti koskettaa.

Äänestä
  • saatkin aina näihin tarinoihin tuon tunnelman... ihan kuin olisi vieressä istunut. Hukkaan nämä chat-palstalla menevätkin.

    Äänestä

  • vihjaan hapelle
    tule, täytä aivoni
    pois vie jumitus

    Äänestä

Heh - hauskaakin hauskempi tarina, kiitos iltapäiväkahvinauruista!

Tuo on muuten vaarallista tuo voitonmerkin näyttäminen "tuu kohviita" tilattaessa etelän maissa. Minulle sattui nimittäin eräässä Kosin lomakohteessa, kun olin vielä hyvin hyvin nuori ja kokematon blondi, tapaus, joka punastuttaa vieläkin, vaikka olen edelleenkin vähän blondi. Nimittäin tilasin ystävättäreni kanssa baarissa niukassa ranta-asussa kahta kahvia: "tuu kaffee" etu- ja keskisormi pystyssä. Sattuivat vaan nuo sormet vähän harittamaan V-malliin, niin komea baarimikko-manolito työnsi oman etusormensa voitonmerkkiini ja sahasi sitä edestaikaisin hampaat välkähdellen. Muistan vieläkin poskieni kuumotuksen ja häpeäni....

Äänestä
  • On siinä tytöllä ollu kiusalliset paikat..! Hyvinkin voin kuvitella baarimikon ja sen, kuinka kulmakarvat nousevat ja laskevat hohtavan hammasrivistön säestäessä..;))

    Joo, täytyy itsekin varoa, missä v-merkkejä jakelee! Eikös voitonmerkki toisin päin (siis rystyset itsestään poispäin) näytettynä tarkoita haistattelua? Muistelen..

    Äänestä

  • ihan tässä meikälikkakin punastui pelkästä lukemisesta. "Kamalaa" "hui" ! ;)))

    Äänestä

saisinko parit (taikka muutamat) vielä, kiitos?

Äänestä

Hjyvä Max. Minä pidän näistä sun luomista hahmoistasi. Ne on aina jotenkin kärjistettyjä, silti niissä tyypeissä on jotain syvyttä.

Sen yhden jutun jossa oli keltasormi tupakoitsija olikohan se Alli. Niimpä melkein piti kädet pestä luettuani se, tuli sellainen fiilis :DDD

Äänestä

Kommentoi aloitusta


max life kirjoitti:

Tuolta chat-palstalta kun lähtevät niin liukkaasti nämä tarinat.. Koitetaan tänne työnnellä!

Kone laskeutui pienelle Kreikan saarelle. Kyösti tyhjensi pitkällä huikalla tölkin kurkkuunsa. Alma puristi istuinta rystyset valkoisena ja painoi päätä niskatukeen. Kone kosketti kiitorataa, teki pienen loikan ja asettui sitten tukevasti asfaltille. Moottorit ja renkaat jarruttivat äänekkäästi. Alma taputti riemuissaan turpeita käsiään yhteen.
-Ei piä taputtaa.., Kyösti murahti ja läpsäisi Almaa sormille.

Kyösti suuntasi miesten huoneeseen ja Alma nosteli matkalaukut hihnalta. Ilma oli kuuma, eikä bussissa ollut ilmastointia. Bussikuskin nimi oli Nicolas. Kaikki taputtivat ja Nicolas heilutteli karvaista kättään. Kyösti puski hikeä solkenaan ja kiemurteli penkillään vaikean näköisenä.
-..tana ku hiottaa.. soon tää supstrooppinen ilima.., Kyösti selosti, pyyhki otsaa t-paidan helmaan ja löyhytteli sillä ilmaa kookkaalle vatsalleen.

Bussi pysähtyi hotellin eteen. Uima-allas kimalteli ja valkoiset seinät hohtivat. Kyösti pudotti matkalaukkunsa siihen paikkaan. Hän potki sandaalit jalastaan, riisui paidan ja päällyshousut ja lönkötteli matalaa munaravia altaan reunalle.
-Mie mään uimaan.., hän huusi mennessään ja sukelsi pää edellä altaaseen.
-Siinä on matalaa!, huuteli Alma perään. Kuului vaimea kumaus ja Kyösti nousi pintaan otsa punaisena.
-Ei tunnu missää.., Kyösti valehteli ja hoippuroi aurinkotuolille. Hän rojahti siihen ja nukahti, osittain oluen ja osittain kumauksen johdosta.

Alma raahasi laukut huoneeseen ja tuli sitten allasbaariin. Kyösti nukkui edelleen. Alma tyhjensi lasin toisensa perään ja kuvaili laajasanaisesti Suomen puhdasta luontoa ja upeasti toimivaa neuvolajärjestelmää. Baarimikko ei ymmärtänyt, mutta jaksoi hymyillä leveästi. Aurinko laski ja Alma hipsi miehensä luo. Pari mojovaa avokämmentä poskille virvotti miehen. iho punotti ja liikkuminen tuntui tuskaisalta.
-Johan ramasi.., Kyösti tuumasi ja hiveli valtavaa kuhmua otsassaan.

Aamiainen oli katettu hotellin kattotasanteelle. Kyösti ja Alma etsivät pöydän, josta oli upea näkymä yli saaren sataman. Alma tihrusti kädellään varjostaen.
-Mittee ne sitte tekköö ku tuo poukama männöö jiähän?, Alma aprikoi.
-Ei se mittää jiävy.., Kyösti mölähti ja viittilöi tarjoilijaa luokseen.
-saftia..kaks saftia.., Kyösti yritti. Tarjoilijan ilmeet vaihtelivat ja aivot raksuttivat.
-eikö se oo juise.., koitti Alma väliin.
-Juisi..safti..sama se..niitä kaks.., murahteli Kyösti ja murjotti. Alma tilasi juomat kauniisti hymyillen.
-Tuu juisis pliis. Tarjoilija pokkasi ja käveli reippain askelin tiehensä.

Päivä kului nopeasti. Uimarannalla oli vilinää. Kyösti mulkoili epäluuloisena ympärilleen, sillä ”Reikka on täynnä homoja ja varkaita”, kuten hän oli töistä lähtiessä osannut kavereitaan valistaa. Ilta saapui ja he tallustivat hotellille. Kyösti oli ostanut hienon uuden t-paidan, johon oli kirjailtu värikkäästi matkakohteen nimi. Vatsalaukun alla roikkui rennon letkeästi myös uusi vyölaukku ja silmillä upeat, sateenkaaren väreissä hohtavat sleepy sleepers-tyyliset aurinkolasit.

He istahtivat aulabaarin nojatuolille. Tarjoilija huokaisi ja lähti tiskinsä takaa.
-Tuu kohvi..liis.., Kyösti lausui ja näytti voitonmerkkiä kahden kahvin symbolina. Tarjoilija ymmärsi hienosti. Kyösti pisti tupakaksi ja veteli savuja naama kesien. Alma selasi retkiopasta. tarjoilija laski kahvit pöydälle.
-Two hundred, please.., hän sanoi kumartaen kädet selän takana.
-Tuhaat!!??, Kyösti ärjäisi ja yski savua. –Ei perkele oo niin paljoo..!, hän vaahtosi. Alma hätkähti ja nosti katseensa oppaasta. Tarjoilija kääntyi hänen puoleensa.
-Two…hundred…please, sanoi tarjoilija sanoja painottaen.
-Se sano kas sataa.., Alma kuiski.
-No sitähän minäki.. , Kyösti jupisi. – Kato tarkkana pitää olla… täällä ne yrittää kusettaa koko ajan, Kyösti jatkoi ja viskasi kaksi satasen seteliä pöydälle. Tarjoilija pokkasi ja häipyi.

-Niin pitääkin, muruseni.., Alma sanoi ja hymyili kuppinsa takaa. Kyösti tuhahti ja olisi hymyillyt, jos iho ei olisi ollut niin hellä auringosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu