Uskallanko paastota

Lasarus

Mm. ortodoksit paastoavat ja äärimmillään paasto on Haritonin mukaan päällä jatkuvasti. Minua askarrtuttaa kovasti se, että kirkon ylimmät hengenmiehet enimmäkseen ovat melko pyyleviä, vaikka paaston kaiken järjen mukaan pitäisi vaikuttaa juuri toisinpäin. Sisätääkö paastoateria liikaa nopeasti imeytyviä hiilihydraatteja, vai mistä moinen ilmiö mahtaa johtua.

19

1253

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ort.fi

      Paasto ja ruokapaasto ovat ovat toisistaan riippumattomia. Paastolla tarkoitetaan hiljentymistä, rukoilua, mietiskelyä, ja hyvien tekojen tekemistä. Ruokapaasto on toissijainen, jota kukakin noudattaa kykynsä mukaan. Paastojen aikana pidättäydytään eläinkunnan tuotteista (liha, muna, maito jne) ja syödään pääasiassa kasvisruokaa. Miksi kirkonmiehet ovat joskus pyyleviä, löytyy syy meidän yleisesti meidän yhteiskunnastamme: liikunnan puutteesta, epäsäännöllisistä ruokailuista, (häät, hautajaiset, kasteet joissa tarjoillaan paljon epäterveellistä ruokaa, joihin papisto jatkuvasti osallistuu) jne.Paasto on terveellistä kaikin puolin, eikä sinun kannata lihomista pelätä.¨

      Siunattua paastoa!

      • Sven Tuuva

        ... elämää? Kunpa se vielä olisi ortodoksista elämää! Miksi vähättelet ruokapaastoa? Mikä se sellainen paasto on, jossa ei ruuasta paastota? Lopeta tekopyhä pelleily ja myönnä suoraan, että ortodoksit paastoavat huonosti. Syykin on selvä: ruokapaaston väheksyminen sekä teoriassa että käytännössä. Eli miksi ortot syöttävät papeilleen epäterveellistä ja lihottavaa safkaa? Eivät syöttäisi ja söisi jos todella paastoaisivat. Jos te ortot aiotte olla uskottavia niin olkaa sitä nimenomaan käytännössä älkääkä vain kauniissa puheissa.

      • Ortodoksinuori : )
        Sven Tuuva kirjoitti:

        "Miksi vähättelet ruokapaastoa? Mikä se sellainen paasto on, jossa ei ruuasta paastota? Lopeta tekopyhä pelleily ja myönnä suoraan, että ortodoksit paastoavat huonosti."

        - En tiedä nyt ihan, että tajusinko tätä oikein, mutta aion silti sanoa oman kommenttini. Onko sinun, Sven Tuuva, mielestäsi paastossa sitten oleellista se, että jättää esim. liha- ja maitotuotteet syömättä? Vähätteletkö itse sitten henkistä paastoa? "Henkinen paasto" on kaikkein tärkeintä! "Ruumiillinen paasto" tukee tätä hengellistä paastoa: silloin on ehkä helpompaa ajatella niiden asemaa, jotka ovat köyhiä, jotka kärsivät nälästä ja puutteesta. "Ihminen ei elä pelkästään leivästä, vaan Jeesuksen ruumiista ja verestä." (Ei nyt kai mennyt ihan sanatarkkaan, mutta kuitenkin noinhan sitä sanotaan.) Paasto on turhista asioista luopumista, jotta ihminen voisi keskittyä siihen, mikä on tärkeintä: Jumalaan ja Hänen yhteytensä etsimiseen ja Hänen palvelemiseensa. Paaston aikana pitää myös erityisesti ajatella lähimmäisiä ja "vähäosaisten" auttamista.

        Ruokapaasto ilman paaston hengellistä ja tärkeintä puolta on pelkkä dieetti!!!

        ort.fi on sanonut: "Paasto ja ruokapaasto ovat toisistaan riippumattomia."
        - En nyt sanoisi ihan näinkään, sillä niinkuin tuolla aikasemmin sanoin, ruokapaasto auttaa ihmistä hengellisessä paastossa. Mutta riippumattomia toisistaan ne tietysti ovat silloin, jos ruokapaastossa ollaan vain itsensä, esim. laihtumisen, vuoksi. :)

        Nämä nyt oli taas näitä 15-veen mielipiteitä. Kommentoikaa jos olette eri mieltä.

        :)

      • Sven Tuuva
        Ortodoksinuori : ) kirjoitti:

        ...sen verran, että mielestäni henkinen paasto on toki tärkeämpää mutta mutta... ilman ruokapaastoa ei kannata puhua paastosta, vaan on vaihdettava termiä eli puhuttava jostakin muusta.

      • ponomari Jerma

        ... eräs ort. jumalanpalvelusveisu opettaa näin: "Veljet,paastoten ruumiillisesti paastotkaamme myös henkisesti: katkaiskaamme kaikki vääryyden kahleet, rikkokaamme voimallisten siteitten paulat, repikäämme kaikki väärät välikirjat, antakaamme nälkäisille leipää ja kodittomat saattakaamme koteihin, että saisimme Kristukselta Jumalalta suuren laupeuden." (Ortodoksinen hartauskirja.Joensuu 1988, sivu 43.)

      • Sven Tuuva
        Ortodoksinuori : ) kirjoitti:

        "Miksi vähättelet ruokapaastoa? Mikä se sellainen paasto on, jossa ei ruuasta paastota? Lopeta tekopyhä pelleily ja myönnä suoraan, että ortodoksit paastoavat huonosti."

        - En tiedä nyt ihan, että tajusinko tätä oikein, mutta aion silti sanoa oman kommenttini. Onko sinun, Sven Tuuva, mielestäsi paastossa sitten oleellista se, että jättää esim. liha- ja maitotuotteet syömättä? Vähätteletkö itse sitten henkistä paastoa? "Henkinen paasto" on kaikkein tärkeintä! "Ruumiillinen paasto" tukee tätä hengellistä paastoa: silloin on ehkä helpompaa ajatella niiden asemaa, jotka ovat köyhiä, jotka kärsivät nälästä ja puutteesta. "Ihminen ei elä pelkästään leivästä, vaan Jeesuksen ruumiista ja verestä." (Ei nyt kai mennyt ihan sanatarkkaan, mutta kuitenkin noinhan sitä sanotaan.) Paasto on turhista asioista luopumista, jotta ihminen voisi keskittyä siihen, mikä on tärkeintä: Jumalaan ja Hänen yhteytensä etsimiseen ja Hänen palvelemiseensa. Paaston aikana pitää myös erityisesti ajatella lähimmäisiä ja "vähäosaisten" auttamista.

        Ruokapaasto ilman paaston hengellistä ja tärkeintä puolta on pelkkä dieetti!!!

        ort.fi on sanonut: "Paasto ja ruokapaasto ovat toisistaan riippumattomia."
        - En nyt sanoisi ihan näinkään, sillä niinkuin tuolla aikasemmin sanoin, ruokapaasto auttaa ihmistä hengellisessä paastossa. Mutta riippumattomia toisistaan ne tietysti ovat silloin, jos ruokapaastossa ollaan vain itsensä, esim. laihtumisen, vuoksi. :)

        Nämä nyt oli taas näitä 15-veen mielipiteitä. Kommentoikaa jos olette eri mieltä.

        :)

        ... väheksy itseäsi ja hyviä mielipiteitäsi nuoruutesi takia.

      • Harri
        ponomari Jerma kirjoitti:

        ... eräs ort. jumalanpalvelusveisu opettaa näin: "Veljet,paastoten ruumiillisesti paastotkaamme myös henkisesti: katkaiskaamme kaikki vääryyden kahleet, rikkokaamme voimallisten siteitten paulat, repikäämme kaikki väärät välikirjat, antakaamme nälkäisille leipää ja kodittomat saattakaamme koteihin, että saisimme Kristukselta Jumalalta suuren laupeuden." (Ortodoksinen hartauskirja.Joensuu 1988, sivu 43.)

        Ootko ottannut kodittomia kotiisi?
        Ootko ruokkinnut nälkäisiä?

      • Jake
        Harri kirjoitti:

        Ootko ottannut kodittomia kotiisi?
        Ootko ruokkinnut nälkäisiä?

        Ortodoksina tämmösillä asioilla ei kehuskella, kukin auttaa lähimmäistään voimiensa mukaan numeroa siitä tekemättä.

      • Harri
        Jake kirjoitti:

        Ortodoksina tämmösillä asioilla ei kehuskella, kukin auttaa lähimmäistään voimiensa mukaan numeroa siitä tekemättä.

        koetelkaa kaikki sanoo sana eli on oikeus kysy että onko toimittu niinkuin puhutaan vai onko asia jäännyt tyhjiksi puheiksi?

      • Johannes
        Harri kirjoitti:

        koetelkaa kaikki sanoo sana eli on oikeus kysy että onko toimittu niinkuin puhutaan vai onko asia jäännyt tyhjiksi puheiksi?

        Ei ole peilien vika jos naama on vino.
        Kirkossa kenen tahansa on mahdollista kasvaa paremmaksi ihmiseksi. Uskomme siihenkin.

      • Pafnuti
        Sven Tuuva kirjoitti:

        ... elämää? Kunpa se vielä olisi ortodoksista elämää! Miksi vähättelet ruokapaastoa? Mikä se sellainen paasto on, jossa ei ruuasta paastota? Lopeta tekopyhä pelleily ja myönnä suoraan, että ortodoksit paastoavat huonosti. Syykin on selvä: ruokapaaston väheksyminen sekä teoriassa että käytännössä. Eli miksi ortot syöttävät papeilleen epäterveellistä ja lihottavaa safkaa? Eivät syöttäisi ja söisi jos todella paastoaisivat. Jos te ortot aiotte olla uskottavia niin olkaa sitä nimenomaan käytännössä älkääkä vain kauniissa puheissa.

        Kirkon opetus pitää hengellistä paastoa ruokapaastoa tärkeämpänä.

    • Harri

      Siksi he on pulskia koska ortodoksinen paasto ei ole oikea paasto.Kun "paaston" aikana he syö Raamatullinen paasto on että on pelkällä vedellä.Yhdessä tv ohjelmassa
      Hariton kerran laittoi yhteen paasto ruokaan kermaa toimittaja kysyi että ei toi nyt kovin kevyttä oo niin Hariton vaan tokas että ei tää oo dietti ruokaa vaan paasto ruokaa.

      • Sven Tuuva

        ... kermaa paastoruokaan! Eikös ort.paaston pitäisi olla sitä, että ei syödä eläinkunnan tuotteita. Vanhaan hyvään aikaan - siis 1950- ja 1960-luvuilla meillä Savossa muistaakseni kerma tehtiin lehmänmaidosta. Lehmä taas siihen aikaan oli eläin! Näin ollen uskallan ehdottaa, että kerma ei kuulu paastoruokiin!

    • Johannes

      Tässä keskustelussa on liitetty toisiinsa kaksi asiaa, jotka eivät suoranaisesti toisiinsa liity:
      kirkon paimenten fyysinen olemus ja paastoamisen merkitys sinänsä.

      Ensin mainittu, joskin sivuseikka, johtuu ymmärtääkseni siitä, että papin ja varsinkin piispan ammatti on fysiologisesti hyvin epäterveellinen: vähän mahdollisuuksia liikuntaan ja runsaasti herkkuja - varsinkin piispa joutuu työnsä puolesta paikkoihin, joissa on meneillään jokin juhla. Kuka tahansa siinä roolissa lihoisi.

      Jos edellä mainittu liitetään paastoon, on muistettava tärkeä Raamatun kehotus. Se joka paastoaa, älköön tuomitko sitä joka ei paastoa ja päin vastoin! Aivan varmasti myös kirkonmiehet ( ja varsinkin he) paastoavat, mutta oikea paastokilvoitus lähtee aina ihmisestä itsestään liikkeelle. Kirkko antaa tähän välineet, suositukset ja ohjeet, muttei pakota ketään paastoamaan.

      Ruoka liittyy paastoon siinä kuin henkiset ja hengellisetkin paastohyveet. Pelkkä ruokapaasto ei ole ortodoksinen paasto vaan dieetti, josta voi lukea mistä tahansa ravinto-oppaasta. Eikä ruokapaasto sinänsä ole kirkollisesti suinkaan mikään nestepaasto, joskin kirkon käytäntö erottaa kaksi paaston muotoa: askeettisen ja täydellisen paaston, joista viime mainittu on kestoltaan enimmilläänkin vain puolen päivän mittainen. Ortodoksisen paaston ideaan kuuluvat kokonaisvaltaisuus (siis ruokapaaston, rukouksen, katumuksen ja kirkossakäynnin yhdistelmä) sekä
      ajatus valmistautumisesta tulevaan tärkeään juhlaan. Myös Jeesus valmistautui tehtäväänsä paastoten erämaassa.

      Paasto on myös alkuperäisimmillään opetusta ja valmistautumista kasteeseen. Meille jotka olemme jo kastettuja ja kirkon jäseniä, se voi olla paluu "kertauskurssille", ja syvässä mielessähän olemme kaikki epätäydellisiä ja tarvitsemme jatkuvaa opetusta synninkatumuksen taidossa. Olen joskus tiivistänyt paaston merkityksen ideaan:
      hallitsenko minä ruumistani vai ruumiini minua?

      Ihmismielen on vaivatonta löytää epäkohtia ympäriltään ja lähimmäisten heikkouksista, mutta haasteellisempaa on aloittaa muutos ja parantuminen omasta itsestä.

      • Sauhu

        Paasto on kilvoittelua.
        Esim. tupakanpolton lopettamista.

      • Harri

        Jeesus oli syömättä 40 päivää ja sitten tuli nälkä Jeesus ei vetännyt hyviä ortodoksisia Haritonin tekemiä jotka on kermalla höystetttjä paastoruokia. Kyllä Hariton on oikeassa koska hän on ortodoksi ja luostarin perustaja oikea pyhä palvokaa häntäkin on se väärin että palvotte vaan valamon perustajia

      • Abba M

        Mene itseesi,mene hoitoon,hae apua.
        Muista että millä mitalla te mittaatte sillä mitalla myös teille mitataan!

      • Harri
        Abba M kirjoitti:

        Mene itseesi,mene hoitoon,hae apua.
        Muista että millä mitalla te mittaatte sillä mitalla myös teille mitataan!

        kyllä totisesti ortodoksinen paasto on VITSI isollakirjaimilla

      • luterilainen
        Harri kirjoitti:

        kyllä totisesti ortodoksinen paasto on VITSI isollakirjaimilla

        harri on vitsi pienellä kirjaimella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      27
      3633
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      41
      2469
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      36
      2314
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      2067
    5. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      43
      1572
    6. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1559
    7. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      14
      1372
    8. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      128
      1310
    9. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      268
      1293
    10. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      45
      1275
    Aihe