Tarina natsista
Tunsin aikanaan Etelä-Suomen suuressa kaupungissa natsin. Hän oli työssä ammattitaidottomana vartiointiliikkeessä. Siihen aikaan, yli kaksikymmentä vuotta sitten, ei yövartijoilta vaadittu mitään koulutusta. Palkat olivat ilmeisesti hyvin pieniä ja jokainen, joka halusi, pääsi vartijaksi.
Tämä natsimme oli vartijana erittäin suuressa ja koko valtiolle merkittävässä laitoksessa. Taustoja ei kovin hyvin tutkittu. Lyhyehkö ja hintelän pyöreä, ujo ja hiljainen nuorukainen ei herättänyt muissa työntekijöissä huomiota. Ainoastaan hieman hämmästytti hänen pälyilynsä ja kykenemättömyytensä katsoa ihmisiä silmiin.
Kaupungin eräällä tunnetulla natsilla oli tapana järjestää vappuisin omia "marssejaan". Näissä marsseissa hän muutaman kannattajansa kanssa marssi kaupungilla hakaristilipun hulmutessa. tätä ei pidetty kovinkaan vaarallisena, kylähullut toilailivat. Pikku vartijanatsimme osallistui johtajansa perässä talsimaan omatekoinen natsiunivormu päällään. Pieni, pyöreä ja hyvin kalpea heppuli univormussa oli koominen näky. Niin koominen, että hänestä otettiin lehteen kuva juttuun, jossa naureskeltiin paikallisia natseja.
Tästä ei olisi tullut mitään ongelmaa, mutta samoihin aikoihin tapahtui jotain, joka muutti suhtautumista näihin koomikoihin. Kävi ilmi, että ryhmä oli lähtenyt terrorismin tielle. He olivat tehneet pommin jonka räjäyttivät natseja vastustavassa liikeyrityksessä. Kukaan ei onneksi loukkaantunut, tulipalo aiheutti vain suuria taloudellisia vahinkoja. Natsijoukko jäi nopeasti kiinni, he olivat teipanneet pomminsa johtajansa liikeyrityksen teipillä, jossa oli firman logo! Uskomatonta, mutta totta.
Pikku natsimme työ yövartijana päättyi tähän. Kun huomattiin hänen kuuluvan terroristijärjestöön ei tietenkään tuollaista voitu pitää työssä, jossa pommeilla olisi saanut aikaan hirvittäviä seurauksia.En tiedä tuomittiinko häntä milloinkaan tästä tuhopoltosta. Saattaa olla, ettei porukan onnettominta edes otettu mukaan?
Hiljattain huomasin tuon saman hissukan menneisyydestä kirjoittelevan tänne mahtipontisia kirjoituksia, mielipiteet tuntuvat pysyneen ennallaan.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Tämä kyseinen nyssykkä masapostailee nykyään propagandaansa keskustelupalstoille Tampereen yliopiston yleisökoneilta, eikö vaan?
Eiks tää tarkoita tuota paksuu partaveikkoo. Eiks hää oo ollu Siitoimen porukois?
Tarkoitatko Robespierreä? Turku, Siitoin, kursiivi.
Vitsi on siinä, että jutussa on vain 70% totta! ( Nipinnapin ja hyvällä tahdolla)
Persoonani herättää suhteetonta intoa...
Luin uudelleen. Alle 50%. Ammatti oli oikein ja se, että sain siirron telakalle, mutta muu onkin sitten sitä samaa, mistä kirjoittajan aivotkin koostuvat. Väitän, että kirjoittaja on itseään siementävä hermafrodiitti, joka ei ole saanut elämmässään mitään aikaiseksi ja jos hän katsoo olematonta kunniaansa loukatuksi, niin haastakoon oikeuteen!
Mitähän rivoa te neohumanistit vielä keksitte? Neohumanistinen yhteískunta tulee olemaan perverssimpi kuin osasin toivoakaan.
että pääsisit koskettelemaan Robespierren seksikästä partaa, se ON MINUN OMAISUUTTA!!! SIEG HAIL!!!!
Kai pommijuttu sentään oli totta?
En viitsi puhua kirjoituksen tarkoitushakuisesta henkilökuvauksesta enkä lukuisista harkituista valheista, mutta siinä mielessä on totta, että Lehtonen niminen tyyppi, johon kirjoittaja minut sekottaa, rustasi pommin ja tunaroi jutussa.
Toiminnastani tuona aikana saa selkeän käsityksen lukemalla vaikka Tiedonantajan numerot syksyn 77 ja kevään 78 väliltä.
Muuten, kysyttyäni Nesteen pikkuay-pampulta, miksi he olivat valehdelleet minun olevan vaarallinen lafkalle niin se, joka ei katsonut silmiin oli joku muu kuin minä!
Kommenttini muuten oli ehkä ylimitoitettu. Ei pitäisi provosoitua, jos joku patologinen valehtelija toteuttaa kutsumustaan!
Tällä palstalla hyppivällä moninimisellä feikkaajalla on kaappihomon luonne!
Mielenkiintoinen keskustelu! Robespierre on ollut terroristiryhmän jäsen. Suoraan sanoen, tätä en sentään olisi uskonut.
Sinä et siis rakentanut pommia, vaan ryhmästänne joku toinen. Ja oli vielä poropeukalo. Sepä ikävää.
Olet ollut terroristiryhmän jäsen. Oletko yhä? Suomessa ei ole paljonkaan tehty terroritekoja viime vuosikymmeninä. Kirjapaino kursiivin tuhopoltto jonka Siitoimen natsit suorittivat, on todella harvinainen - onneksi. Sinä kuuluit tuohon ryhmään.
Ymmärsinkö oikein? Sinun on vaikea ymmärtää, miten pommi-iskun jo tehneen terroristiryhmän jäsenen oloa vartioimassa öljynjalostamoa pidettiin vaarallisena.
Nii-in, mitenköhän se nyt niin vaarallista olisi?
... niin minua ei syytetty tapauksen aikana mistään ja en menettänyt edes aseenkantolupaani.
Koko juttu oli yksittäisen mielisairaan henkilön työtä, joskin Siitoin sai periaatteen vuoksi yllytystuomion ja eräs kolmas ,edesmennyt ystäväni, pienet rapsut aseellisen toiminnan harjoittamisesta (ja valmistelusta!). Siitoimen tuomiokin perustui hänen asemaansa pomona ja siihen, että hän yritti auttaa toivotonta asiaa. Ainoa, joka olisi voinut kertoa asian oikean laidan, mitä yllytykseen tulee, istui vankimielisairaalassa ja kävi pitkiä keskusteluja Saatanan ja muiden kaveriensa kanssa!
Terroristiryhmäpuheet ovat asianhaarat tietäen sitä samaa vanhaa factumia, jonka suhteen factoihin lukijat ovat jo oppineet tuntemaan!