Rintille

Lue Jes. 65:21-25 ja kerro minulle, että pääsevätkö eläimetkin sinun mielestäsi taivaaseen ja rakennetaanko sinne taloja. Niin ja jos Jumala olisi halunnut meistä henkiolentoja taivaaseen miksei hän luonut meistä sellaisia. Hänhän loi kuitenkin enkelit sinne.
8327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tämä on kohta, jota en oikein ymmärrä. Jakeen 17 mukaan, joka viittaa ilmestyksen 21 lukuun, saisi sellaisen käsityksen, että puhuttaisiin jo iankaikkisuudesta. Se ei voi silti millään kuvata tilannetta, jossa ei ole enää esim. kuolemaa. Kuolemahan kukistetaan lopullisesti tuhatvuotisen valtakunnan päätteeksi.

Näiden jakeiden perusteella ei siis voi sanoa, että taivaassa tai yleensä iankaikkisuudessa rakennettaisiin taloja, tai että siellä olisi eläimiä.

Jatkokysymykseen löytyy vastaus Room.9:20-

Oletko muuten koskaan miettinyt, keitä ovat ne kuolevaiset tuhatvuotisessa valtakunnassa? Sehän alkaa sen jälkeen, kun Jeesus on palannut tänne. Samassa yhteydessä nousevat vanhurskaat kuolleista ja täällä jäljellä olevat Jeesukseen uskovat muuttuvat Herransa kaltaisiksi. Yhdessä he nousevat Herraa vastaan ja "saavat olla aina Hänen kanssaan". Jos on niin, että ne tyhmät neitsyetkin vielä pääsisivät tämän jälkeen veritodistajiksi, olisi heillekin luvattu sija hallita Kristuksen kanssa. Toisessa erässähän kuolleita nousee sitten enää tuomiolle.

Siunausta Jeesuksen nimessä

Äänestä
  • Uskotko siis, että tuhatvuotinen valtakunta on maan päällä,mutta sitten kun se loppuu niin pääsemme taivaaseen. Mistä siihen löytyy raamatunviite? Ap.24:15 sanoo, että herätetään myös epävanhurskaita, ne ovat kai niitä, jotka eivät ole saaneet valita ennen kuolemaansa tullako uskoon, esim. lapset. Entäs Ps. 37:9-22 huom jakeessa 18 puhutaan iänkaikkisesta perinnöstä. Mitä järkeä olisi Jumalan ennallistaa ensin maa ja jättää se sitten tyhjäksi kun ottaa meidät taivaaseen. Vai uskotko sinä näin?

    Äänestä

  • En ymmärrä koko ylösnousemusjuttua. Siis onko niin, että kuolleet nousevat haudoistaan eikä kukaan enää kuole. Enpä haluaisi olla sellaisessa maailmassa. Meitä on jo nyt liikaa täällä ja kaikki ne miljoonat ja miljoonat, jotka ovat olleet ennen meitä nousevat ylös ja kaikki täällä silloin olevat jäävät tänne. Kai lapsiakin pitäisi syntyä, mihin he enää mahtuvat? Eiköhän tuo tarina ole pelkkää satua?

    Äänestä

  • Oisko näin? kirjoitti:

    En ymmärrä koko ylösnousemusjuttua. Siis onko niin, että kuolleet nousevat haudoistaan eikä kukaan enää kuole. Enpä haluaisi olla sellaisessa maailmassa. Meitä on jo nyt liikaa täällä ja kaikki ne miljoonat ja miljoonat, jotka ovat olleet ennen meitä nousevat ylös ja kaikki täällä silloin olevat jäävät tänne. Kai lapsiakin pitäisi syntyä, mihin he enää mahtuvat? Eiköhän tuo tarina ole pelkkää satua?

    maailmankaikkeudesta löydy muutama sopiva asuinplaneetta "ylijäämälle".

    Äänestä

  • Oisko näin? kirjoitti:

    En ymmärrä koko ylösnousemusjuttua. Siis onko niin, että kuolleet nousevat haudoistaan eikä kukaan enää kuole. Enpä haluaisi olla sellaisessa maailmassa. Meitä on jo nyt liikaa täällä ja kaikki ne miljoonat ja miljoonat, jotka ovat olleet ennen meitä nousevat ylös ja kaikki täällä silloin olevat jäävät tänne. Kai lapsiakin pitäisi syntyä, mihin he enää mahtuvat? Eiköhän tuo tarina ole pelkkää satua?

    Esim Ilmestys 21:4, 1.Kor. 15:26 etc. Näissä siis tidistetaan, ettei kuolemaa enää ole. Kuolleet herätetään: Luuk. 20:37, Dan. 12:2.

    Äänestä

  • orvokki kirjoitti:

    Uskotko siis, että tuhatvuotinen valtakunta on maan päällä,mutta sitten kun se loppuu niin pääsemme taivaaseen. Mistä siihen löytyy raamatunviite? Ap.24:15 sanoo, että herätetään myös epävanhurskaita, ne ovat kai niitä, jotka eivät ole saaneet valita ennen kuolemaansa tullako uskoon, esim. lapset. Entäs Ps. 37:9-22 huom jakeessa 18 puhutaan iänkaikkisesta perinnöstä. Mitä järkeä olisi Jumalan ennallistaa ensin maa ja jättää se sitten tyhjäksi kun ottaa meidät taivaaseen. Vai uskotko sinä näin?

    ja pidän sen toivon Jumalaan, että on oleva ylösnousemus, jota nämä itsekin odottavat, sekä vanhurskasten että vääräin. (Apt.24:15)

    Raamattu ei opeta tässä, että epävanhurskaat saisivat osan ensimmäisessä ylösnousemuksessa. Pelkästään tätä Apostolien tekojen kohtaa katsomalla voi ehkä saada sellaisenkin käsityksen. Asiasta puhutaan muuallakin ja jo seuraava kohta kumoaa selvin sanoin tämän käsityksen. Lue tarkkaan jae 5:

    4. Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.
    5. Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus.
    6. Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta. (Ilm.20:4-6)

    Raamattu ei opeta "jälleensyntymistä", mitä epävanhurskaiden saama toinen mahdollisuus oikeastaan olisi. Jokaisella on yksi mahdollisuus. Miten käy heille, joilla ei ole ollut edes teoriassa mahdollisuutta kuulla evankeliumia?

    Raamatun mukaan jokainen on vastuussa vain omista teoistaan (5Moos.24:26). Tämä sulkee mielestäni tuomion ulkopuolelle pikkulapset ja muut, jotka eivät ole tehneet "hyvää tai pahaa". Tiedänkö sitten, kuka on sellainen ja kuka ei? Se onkin toinen juttu. Jeesuksen käskyä saarnata evankeliumia "kaikille luoduille" ei saa unohtaa. Joka tapauksessa luotan siihen, että Jumala on oikeudenmukainen. Ja oli oikea vastaus mikä tahansa, kukaan ei voi pelastua sen ohi, että Jeesus on voittanut kuoleman kuolemalla ristillä ja nousemalla kuolleista kuolleista nousseiden esikoisena.

    Älä kysy, "Mitä järkeä Jumalan olisi…?", jos kerran Jumala on katsonut hyväksi pelastaa meidät ihmiset ristin hullutuksen kautta. Meidän on hyväksyttävä, että olemme vain ihmisiä, emmekä ehkä ymmärrä kaikkia Jumalan aivoituksia. Kysyn vastakysymyksen: "Eikö ole parempi OLLA perijä ja ehkä yllättyäkin, kuin jäädä vallan perinnöttä?" Siksi tästä asiasta on hedelmätöntä keskustella. Siitä saadaan kyllä aikaan väittelyä, mutta kuka siitä hyötyy? Minä näen sen sitten aikanaan. Tahtoisitko sinäkin saada varmuuden Jumalan perintöosasta?

    Sinun on oltava Jeesuksessa. Ei riitä, että jäljittelet Häntä. Ero on sama, kuin että pujottautuuko hukkuva pelastusrenkaaseen, vai katsooko hän siitä mallia ja yrittää kellua parhaansa mukaan. Jumalan Pelastus on täydellinen. Häneen on turvallista luottaa. Et voi tehdä Häntä omilla teoillasi enää paremmaksi.

    Oletko miettinyt, miksi on oleellista tunnustaa Kristus "lihaan tulleeksi" ― siis, että Hän tuli ihmiseksi? (1Joh.4:1-) Tunnustavathan useimmat Hänestä edes jotain uskovat Hänen olleen ihminen. Siis kuka tuli lihaan? Vihjeeksi muutama raamatunpaikka:

    Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. (2Kor.5:19)

    Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen. (Joh.14:10)

    Siksi minä sanoin teille, että te kuolette synneissänne. Jos te ette usko, että minä olen*, te kuolette synneissänne.

    Niin Jeesus sanoi heille: "Kun te olette ylentäneet Ihmisen Pojan, silloin te käsitätte, että minä olen*, ja etten itsestäni tee mitään, vaan puhun tätä sen mukaan kuin Isäni on minulle opettanut.

    Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: Ennen kuin Aabraham syntyi minä olen*. (Joh.8:24, 28, 58)

    * Jeesuksen sanoissa ei ole kielioppivirhettä, jonka pitäisi kääntäjän korjata. Tässä Hän ilmaisi jotain oleellista itsestään. Nämä jakeet on Sanalle uskollisemmasta Jumalan kansan Raamatusta.

    Siunausta

    Äänestä

  • Rintti kirjoitti:

    Jt:t opettaa aivan väärin nyt mää vasta ymmärrän mitä on ansaitsematon hyvyys!!!!!Mää oon tutkinut muutaman päivän näitä Jt-oppeja ja ne on niin huippuhyviä valheita, että kylläpä saatana onkin ovela. Jos esim. uskoo enkeli Miikkaelin olevan Jeesus niin kieltää Jumalan Jeesuksessa ja näinollen ei saa pelastusta.

    Kunnia Jumalalle!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

orvokki kirjoitti:

Lue Jes. 65:21-25 ja kerro minulle, että pääsevätkö eläimetkin sinun mielestäsi taivaaseen ja rakennetaanko sinne taloja. Niin ja jos Jumala olisi halunnut meistä henkiolentoja taivaaseen miksei hän luonut meistä sellaisia. Hänhän loi kuitenkin enkelit sinne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu