TV 1, lauantai klo 22.25, mielenkiintoinen aihe...
JOS
Maria
612595
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 61
Vanhimmat
Pojat oli sitä mieltä ettei koolla ole merkitystä.
Tytöt tietää paremmin.
Sen tietää HUORAT, jotka toimivat ammattimaisina jakorasioina joko rahasta tai ilmaiseksi.
Heillä kun alkaa rako levitä ilman muuta ja pian siellä ei tunnu miltään mikään muu kuin Balkan-pötkö. Liekö sekään.
Miehen peniksen koko on niin suhteellista. Se mikä on toiselle pieni on toiselle suuri jne. Eli jos miehellä on pieni ja naisella suuri, niin varmasti koolla on merkitystä.
Naisten rintojen koolla on joillekin merkitystä. Useimmiten kuitenkin naisille itselleen. Naisen ja miehen fyysisellä koolla on merkitystä. Usein ajatellaan, että miehellä on hyvä olla riittävästi pituutta, kun taas naiselle se saattaa olla ongelma.
Painokin saattaa olla joillekin ongelma.
Kyllä koolla on merkitystä lukuisissa yhteyksissä.
jos nainen sanoo että miehellä on pieni, voisiko asia ollakin niin että hänellä on suuri?
Arvostelua ja vertailua ei voi suorittaa ainakaan kuin kovasti paljon kokenut nainen. Samalla hän tulee myöntäneeksi omasta välineestään joko sen suuruuden tai sitten sen, että kokeiluja on takana monia...kumpi sitten lienee parempi ja edullisempi?
onko kyseessä kuitenkaan peniksen koko. Mitäs jos kyse onkin tekniikasta, partnerin muista ominaisuuksista jne. Pitäisi olla tosi laaja kokemuspohja, jotta tämän voisi todentaa. Toisaalta on niinkin, että naisen, joka ei saa tyydytystä kuin isomunaisilta ja jolla on laja kokemus eri partnereiden kanssa, kannattaa varmaankin miettiä, ennen johtopäätoksiensä julkaisemista.
Joku tosi kokenut pornotähtönen voisi olla oikea henkilö kertomaan tästä. Eipä ainakaan olisi pelkoa maineen menettämisestä.
En tiedä mitä aiheesta kertoo se, että hieromasauvoja on montaa eri kokoa, tosi pienistä tosi suuriin ja käsittääkseni kaikki tekevät kauppansa.
Enpä usko minäkään että peniksen koko on se juttu. Mutta sen uskon kyllä, että miehelle siitä mainitseminen, varsinkin vähättelevässä ominaisuudessa, on vain loukkaamisen halua naiselta.
Mutta tämä loukkaaja saisi itse hetken miettiä ennen kuin laukoo, sillä johtopäätelmät loukkaajasta voivat olla luokkaa jotka itsekin hoksasit :)
Tuosta tekopeniksistä voisi vetää sen johtopäätöksen että suurtakin mahtuu sisälle, eräille ;D
Älä masennu, onhan niitä kokemattomiakin naisia ja jopa neitsyitä olemassa, valitse niistä.
!!!
pikkumunanen?heheheh...
HUORA!!
Mulla on sopivan kokoinen.
myös edellä olevan koko-väitteen lisäksi muita mielenkiintoisia asioita. Osittain asiantuntijoiden toimesta.
Väitettiin että pojat ovat lopulta herkemäpiä kuin nainen.
Samoin tuli ilmi, että naiset/tytöt nykypäivänä haluavat olla niin kuin he LUULEVAT miesten/poikien elävän.
Olisiko tässä uusi määritelmä feminismille?
(varmaan jo vanha, sillä asiantuntija sen esitti)
Mitä mieltä?
Pystyn tietenkin puhumaan vain omasta puolestani, mutta en ole kyllä ikinä halunnut muistuttaa miehiä. En todellisia miehiä enkä mielikuvamiehiä.
Miehen muistuttaminen kuuluu miehille.
Pidän itseäni naisellisena naisena ja olen aína tuntenut olevani luitani ja ytimiäni myöten nainen. Pidätän tietysti itselläni oikeuden määritellä mikä on naisellista,en anna siinä asiassa päätäntävaltaa miehille.
He saavat päättää mikä on miehekästä.
Naisellisinta maailmassa on raskaus ja vauvan imettäminen,ja siinä olotilassa olen tuntenut olevani kuin kala vedessä. Sääli miehiä jotka eivät ikinä saa kantaa lasta kohdussaan..
Lapsena olin tyttömäinen kuin mikä, pidin aina mekkoa päällä ( paitsi hiihtäessä ja luistellessa) ja leikin aina nukeilla, en koskaan autoilla, luin kaikki perinteiset tyttökirjat kuten Annat ja Pollyannat ja Seljan tytöt yms. Poikia katsellessa tuli jotenkin surku, näytti että heillä on paljon kurjempaa kuin tytöillä,leikitkin olivat yhtä riehumista ja melskaamista. Olin n. 11-vuotiaaksi asti vakaasti sitä mieltä että pojat ovat tylsempiä ja tyhmempiä kuin tytöt ( missä ilmeisesti olin tavallaan oikeassakin, koska siinä iässähän tytöt kehittyvät henkisesti nopeammin ).
Siskoni oli ihan toisenlainen, hän oli sitä tyttötyyppiä joka pukee farkut jalkaan, lähtee jätkien kanssa pelaamaan pesäpalloa ja palaa kotiin hikisenä ja likaisena, saa haukut ja komennetaan suihkuun. Minä sen sijaan inhosin jo silloin kaikkia pallopelejä ja kilpailemista.
uskoa, että sinä et kykene lukemaan sitä suomenkieltä, jota minä kirjoitan.
Etkö katsonut ohjelmaa? Tästä ei ollut kyse, enkä missään nimessä tätä tarkoittanutkaan.
Luepas uudelleen viestini ja kirjoita uusi hesarin sunnuntainumero aiheesta, jonka sitten keksit...
Lisäksi eikö tasa-arvon tavoittelu juuri ole samojen oikeuksien tavoittelua? Eli halua olla kuten miehetkin ovat? Halua saada samat edut kuin miehillakin on?
Annan vinkin:
Se jippo oli sanassa LUULEVAT, jonka jopa isoin kirjaimin kirjoitin...
..EI ole halua olla kuin mies vaan saada yhteiskunnassa samat mahdollisuudet kuin mies, samat oikeudet ja velvollisuudet, kykyjen mukaan. Eli kyse ei ole samanlaistamisesta. Feminismipalstalla yllättävän monet miehet väittävät vähän väliä, että feministit haluavat samanlaistaa sukupuolet.
Miksi ihmiset eivät saisi kirjoittaa tänne mistä haluavat? Juttuketjuille on hyvin tyypillistä, että keskustelu polveilee asiasta kolmanteen, ja minusta Outilla oli hyvä kommentti samanlaistamisharhaluuloon.
enkö juuri sanonut että tasa-arvo on samojen etujen tavoittelua? Minne sen unohdit?
Sen lisäksi naiset ovat asian MIELTÄNEET niin kuten eilen telkussa sanottiin, että pitää elää kuten miehet elävät, tai oikeammin elää kuten naiset LUULEVAT miesten elävän...miksi siihen pyysin kommenttia.
Fenismin alkujuuret eivät ole samanlaistamisessa, mutta niin tässä nyt on käymässä!
Sitä voi sitten jokainen itseltään kysyä, miksi?
Tiedän, tiedän, minä en saa kirjoittaa mitä haluan, enkä ainkaan olla oikeassa...yleensä en edes osaa kirjoittaa puhumattakaan että ymmärtäisin mitä kirjoitan. Mutta enpä ole ainut...
on myös monta muuta hyvää aatetta, jonka ihmiset ovat pilanneet. Hyvästä esimerkistä käy "vapaa kasvatus".
Se käsitettiin Suomessa niin, että lapsia ei saa kieltää, vaan heidän tulee antaa kasvattaa itse itseään. Näinhän se alkuperä ei ollut.
Sama juttu on feminismissä. Tasa-arvolla käsitetään täälläkin aivan yleisesti että molemmat saa pettää niin paljon kuin tahtovat. Eikä suinkaan ainoastaan miesten viesteissä ole tuota ollut! Jos miehellä on joku etuoikeus biologian vuoksi, naiselle pitää hyvitykseksi antaa mitä hän tahtoo. Tätä feminismi EI OLE! Tai että puolustellaan omaa törkeää käytöstä vuosituhannen takaisilla vääryyksillä.
Kyllä feminismi sentään oikeudenmukaisuuden tuntee! Kaikista naisista sen sijaan ei voi sanoa samaa, eikä ainakaan niistä, jotka feminismin nimissä tekevät moraalittomia tekoja koko ihmiskuntaa vastaan!
Ja eihän feminismi ole toisen sukupuolen sortamista ja heidän oikeuksiensa mitätöintiä!
..keskustellaan. Keskustelu mielestäni tarkoittaa monipuolista ajatustenvaihtoa. Outoa ottaa marttyyriasenne, jos osallistujat täydentävät teemaa omasta näkökulmastaan tai ottavat toisenlaisen kannan.
Kun jokin porukka telkussa mieltää jotain, on meillä muilla oikeus mieltää sillä tavalla, kuin katsomme oikeaksi.
Oikeassa voit olla ihan rauhassa omassa mielessäsi. Yhteiskunnassa on monia muitakin kaltaisiasi, turha niistä on vauhkoilla. JOS -ohjelmassa mielestäni tuli hyvin selväksi se, että nuoret tytöt (ei naiset, ei feministit) ovat yliseksualisoituneen median ja itsetuntonsa kehittymättömyyden yhteisvaikutuksesta sekaisin odotuksista, velvollisuuksista ja omasta tahdostaan. Ei tietenkään kaikki nuoret, mutta siihen marginaaliin jää varmasti useampi kuin aikaisemmissa sukupolvissa. Tämä nyt on tätä aikaa ja jokainen vanhempi toivoo lapsensa kehittyvän hyvän itsetunnon ja arvonsa tuntevaksi itsenäiseksi yksilöksi. Se on tasa-arvoa ja sitä kautta kasvaa terve parisuhdekin.
..että feminismiin sisältyy pettämistavoite? Käsittämätöntä. Enpä taida jatkaa tästä aiheesta, huhhuh.
sitten ilmoittaa ihan OMANA mielipiteenään eikä yrittää tuupata sitä toisten suuhun...
palstalta. muuten kyllä tiedän, että aidossa aatteessa sitä ei ole...
tätä palstaa. Lue sinäkin, tiedät enemmän...
"Tasa-arvolla käsitetään täälläkin aivan yleisesti että molemmat saa pettää niin paljon kuin tahtovat..."
Näin luki yllä, jonka sinä jälleen tulkkasit päin seiniä.
Todella hyvä jos ymmärrät olla jatkamatta.
Kannatetaan!
Se siitä medialukutaidosta. Vaikutat harvinaisen provosoituvalta vierailijalta tällä palstalla.
En katsonut kyseistä ohjelmaa, eikä kirjoitukseni ollut varsinaisesti kommentti sinun tekstiisi. Pikemminkin assosiaatio tyyliin "tuostapa tuli mieleeni että...".
Vapaan keskustelun tunnusmerkkejä on keskustelun "rönsyileminen": ei ole pakko puhua aiheesta vaan siitä saa poiketa sivuunkin. Viralliset kokoukset,joissa on pj. jakamassa puheenvuoroja ja kontrolloimassa että läsnäolijat pysyvät asiassa, ovat sitten eri asia.
Tasa-arvon tavoittelu on nimenomaan samojen oikeuksien tavoittelua, ei toisen osapuolen matkimista.
P.S. Nyt kävi todellakin niin, etten oikein ymmärtänyt mitä kirjoitit. Mitä tarkoitat tuolla viittauksella Hesarin sunnuntainumeroon?
tajua tätä systeemiä jolla täällä kuuluu kommunikoida?
Jospa vaikka kirjoitan että mulla on musta koira ja minä tykkään siitä.
Se tulkitaan täällä suurinpiirtein seuraavasti:
"Mitä Maria Maanisella on punasta koiraa vastaan? Olet varmaan kauhee koiravihaaja kun sulle ei kelpaa ku musta. Säälitään sun koiraas, sillä sä olet selvästi häiriintynyt ja moraaliton kun sun elämäsi on noin yksipuolisesti suuntautunut ainoastaan yhden väriseen koiraan..." Ja seuraava jatkaa vielä lisäten, että olen kissavihaaja, kun minulla on vain koira ja sättii minut siitä...
Ja tätä rataa. Miten tässä voi silloin mistään keskustella? Ja onko tämä edes keskustelua? Minusta tässä kaivetaan piekemminkin asioita, joita ei ole kirjoitettu!
Kun osa porukasta on etukäteen päättänyt tehdä siitä mahdotonta, ei se silloin onnistu.
(ehkä minäkin tuon vielä opin)
Pelkkänä kysymysmerkkinä? Minä ilmaisen vain omia mielipiteitäni, en teidän muiden. En jatka tätä rataa enempää.
kirjottaa pitkästi, muttet silti viitsi kirjoittaa asianomaisen kohtaa lausetta: tuostapa tuli mieleeni että..
Just just! Samojen oikeuksien tavoittelua, mutta aito feminismi ei laske tavoiteltaviksi oikeuksiksi sellaista kuten pettäminen yms.
Se on sitä ruohonjuurihommaa, eikä aatteessa ole tästä tietoakaan! Ja siitä olisin halunnut keskustella, että MIKSI NÄIN ON? Miksi feminismin nimissä haetaan lupaa käyttäytyä niin kuten LUULLAAN miesten käyttäytyvän? Oliko se sitten niin v-mäinen kyssäri ettei siihen voinut kukaan vastata asiallisesti? Vaan se piti muutta sarjaan, en ymmärrä mitä puhut ja jatkaa jaarittelua jostain ihan muusta.
Ei se mitään vaikka et saanutkaan aiheesta hesarin sunnuntainumeroa aikaan. Ehkä sitten jollain toisella kerralla...
Annapas nyt mielipide tähän...Aito feminismi ei laske tavoiteltaviksi oikeuksiksi sellaista kuten pettäminen yms.
Se on sitä ruohonjuurihommaa, eikä aatteessa ole tästä tietoakaan! Ja siitä olisin halunnut keskustella, että MIKSI NÄIN ON? Miksi feminismin nimissä haetaan lupaa käyttäytyä niin kuten LUULLAAN miesten käyttäytyvän? Oliko se sitten niin v-mäinen kyssäri ettei siihen voinut kukaan vastata asiallisesti? Vaan se piti muutta sarjaan, en ymmärrä mitä puhut ja jatkaa jaarittelua jostain ihan muusta. Vai?
"Miksi feminismin nimissä haetaan lupaa käyttäytyä niin kuten LUULLAAN miesten käyttäytyvän?"
Kuka on hakenut "feminismin nimessä" lupaa käyttäytyä? Vastaus; ei kukaan.
niitä kirjoituksia, ja linkitän tähän tai tuonne avaukseen. Mutta tuleman pitää. Kunhan ehdin.
Kannattaa muistaa että teitte minusta moraalittoman, koska vastustin ajatusta. Siis nyt ollaan feminismi palstalla...jos et ole huomannut.
Oletteko sittenkin samaa mieltä kanssanì? mielenkiintoista...
;D
" Tiedän, tiedän, minä en saa kirjoittaa mitä haluan, enkä ainkaan olla oikeassa..."
Älä viitsi! Ei Sohvi eikä kukaan muukaan ole kieltänyt sinua kirjoittamasta mitä haluat. Ei sinua täällä kukaan vihaa eikä sorra, kunhan kuvittelet. Tuo siteeraamani lause oli sitä samaa "voi minua sorrettua pikkuressua" -tyyliä kuin nimimerkin "Moraaliton Maria" kehittäminen. Äitivainaallani oli tapana sanoa että itsesäälillä ei pitkälle pötkitä.
Sinulla näkyy olevan taipumus syytellä muita siitä mitä itse teet. Tässä vähän aikaa sitten väitit minun solvanneen sinua ( mitä en ole tehnyt, sinä sen sijaan olet solvannut täällä muita; minua kylläkään et ) ja nyt Sohvia siitä että tämä muka kieltää sinua keskustelemasta( mitä Sohvi ei tee, mutta sinä itse kyllä pyrit tässä samassa viestiketjussa määrittelemään mistä minun tulee kirjoittaa ja mistä ei ).
Toistan: minä en pyri rajoittamaan Marian oikeutta kirjoittaa niin paljon kuin tahtoo ja mistä itse tahtoo. Uskon että Sohvi omalta osaltaan voisi sanoa samaa.
" Kannattaa muistaa että teitte minusta moraalittoman, koska vastustin ajatusta. "
Siis ketkä TE? Minä en muista sanoneeni mitään sellaista, ja muiden sanomisista kuin omistani en ota vastuuta.
Ja mitä ajatusta? En tiedä mistä puhut.
Ja kuka täällä on esittänyt omia mielipiteitään Marian mielipiteinä ja pistänyt Marialle suuhun sanoja joita hän ei ole sanonut? En tunnusta.
Kaiken kaikkiaan olen aivan ulalla joka kerta kun lauot syytöksiä siitä mitä jokin mystinen "Te" on täällä tehnyt.
Yhteiskunta ympärillämme tarjoaa paljon muutakin kuin feminismiä. Paljon muutakin otetaan vastaan kuin feminismiä - eikä kaikkien vaikutteiden syy-seuraussuhteita ymmärretä muuten kuin "kantapään" kautta. Niin se on käynyt jokaisen sukupolven kohdalla ja niin tulee käymään. Niin on ollut jo kauan ennen kuin feminismiä on ollutkaan.
Täällä et saa asiallista keskustelua aikaan, jos kysymyksesi kyseenalaistaa tällä palstalla vallitsevaa feminismikäsitystä. Älä arvioi "feminismiä" tai naisten tasa-arvo käsityksiä millään muotoa. Toisaalta, jos vastaukset ovat suopaa, ei kannata provosoitua.
No yleistäminen sikseen. Joskushan täällä on myös ihan asiallista keskustelua, eli pystään likipitäen asiassa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1500000000000140&posting=22000000002443734
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1500000000000140&posting=22000000002458712
Haiskahtaa marttyyrin elkeet ja vahva itsesääli...
Osaat varmasti selittää ne itsellesi edullisin päin. Sitä en yhtään epäile!
onko tullut huomattua?
Enkä minä aitoa feminismiä vastaan ole, ja uskallan väittää ettei suurin osa miehistäkään ole. Mutta tätä soopaa mitä täällä levitellään feminismin nimellä...voi jessus!
Noh, odotellaan josko se asiallisuus sieltä kumpuaa.
sanoo aivan selvällä suomenkielellä:
"Jos tiedät vastauksen, miksi sitten kysyt?"
Tulkinta, jonka täällä olen oppinut:
en saa kirjoittaa ja kysellä...
"...siitä olisin halunnut keskustella, että MIKSI NÄIN ON? Miksi feminismin nimissä haetaan lupaa käyttäytyä niin kuten LUULLAAN miesten käyttäytyvän? "
Kysymykseesi MIKSI NÄIN ON, vastaan: eihän se missään nimessä ole näin. Onneksi.
Kokemukseni mukaan feminismin nimissä EI yleisesti anneta mitään poikkeuslupaa tai erioikeuksia sikailulle. Sellaista feminismin tulkintaa en ole kuullut kenenkään feministin suusta. Eri asia tietysti,jos jotkut ei-feministit väittävät feminismin tarkoittavan sitä. Sille minä en mahda yhtään mitään.
Usein kuulee miesten puhuvan feminismistä tavalla, jonka perusteella feminismi käsitetään ylipäänsä naisen harjoittamaksi aggressiivisuudeksi ja päsmäröinniksi. Esim. jos nainen on väkivaltainen, miehet saattavat päivitellä, että siinäpä varsinainen feministi, ts. heidän mielestään feministi on nainen joka lyö miestä!!!! Huh huh.
En ole ikinä tavannut feministiä, joka hyväksyisi väkivallan. Tai olisi sitä mieltä että tasa-arvo merkitsee esim. kummankin sukupuolen oikeutta käydä vieraissa. Ehkä joku feministi joskus jossain on näin sanonut, ei ole mahdotonta. Meitä ihmisiä on niin moneksi. Minä vain en ole kuullut. En siis missään nimessä usko että se olisi femakoiden parissa yleinen mielipide! Onko esim. kukaan tämän palstan femakoista sitä mieltä? Käsittääkseni ei.
Sinusta aihe on mielenkiintoinen. Minusta ei. Yksinkertaisesti siitä syystä, että esittämäsi väite ( siis että feminismin nimissä hyvin usein haetaan lupa käyttäytyä niin kuin luullaan miesten käyttäytyvän - siis huonosti ) ei minusta pidä paikkaansa.
Siis nimenomaan "Jos tiedät vastauksen, miksi sitten kysyt?" .
Eikä esim. " Jos tiedät vastauksen, et saa kysyä; kiellän sinua kysymästä."
Ensimmäinen terve ja vahva nainen joka on tällä palstalla tullut varsin lyhyellä ajalla vastaan. Uskon myös samoin, ettei suurimmalla osalla miehillä ole mitään tervettä feminismiä vastaan. Päinvastoin, uskon että eräänlainen henkinen vapaus, perinteisten energiaa sitovien solmujen avaaminen, ja molemminpuoleinen arvostus tukee molempia.
Juuri tuota siivoamista feminismi tarvitsee kipeästi. Siivoajia, siivoamaan nuo kaikki v-tut jotka ovat juonneet koko elämänsä etikkaa ja veressä virtaa myrkky. Ne eivät myrkytä vain yhteiskunnallista ilmapiiriä, vaan myös terveen feminismin itse.
se sinusta pidä paikkaansa koska se on sinulle edullisinta.
Nyt on kuitenkin niin, että tänne tullessani minua epäiltiin monesta eri asiasta. Omasta mielestäni olen aina ajatellut hyvin tasa-arvoisesti ja toimintani on ollut oikeudenmukaista.
Jospa hieman muistutan alkutilanteesta:
Aihe käsitteli naisen salaa avioliittoon tuomaa lasta. Minähän tuomitsin tämän. Se ei ole oikein. Täällä oli poppoo sitä mieltä että on se oikein. Perusteena: Käyhän äijätkin vieraissa.
Esitin ajatuksen, kuinka moni äijistä elättää vierasta lasta ja kuinka moni naisista, tietämättään.
Tämä sai aikaan myrskyn vesilasissa.
Sillä:
Tähän ei ole kuin yksi vastaus. Se ei ole tas-arvoinen. Sen takia täällä ei haluttu myöntää, että tasa-arvo on miinuksen puolella nimenomaan miehiin päin. Tässä asiassa. Ei liioin hyväksytty ajatusta isyyden testaamisesta, aina.
Eikö tuokin olisi pyrkimystä nimenomaan tasa-arvoon? Vai etkö haluakaan sitä? Haluatko olla tasa-arvoinen vain valitsemillasi alueilla, niillä joissa eniten hyödyt?
etkö huomaa että minäkin alan oppia. Eihän minun sitä niin tarvitse ymmärtää. Sinä rajoitit oikeuttani kysyä.
ääneen. Ei siksi että kirjoituksesi olisi ollut naurettava.
Totta se on. Tunnet asian hyvin. Näin se juuri menee. Harvalla patoutuneella vain on mahdollisuutta olla vapaa ja arvostaa toista ihmisenä ei sukupuolena.
Jos "naiset/tytöt nykypäivänä haluavat olla niinkuin he LUULEVAT miesten/poikien elävän", niin joukossa on varmasti paljon sellaisia, jotka eivät ole koko feminismistä kuulleetkaan...
Vähempikin hiiva feminismi-taikinaasi riittäisi; ei sitä kohta kukaan syö.
... ihailijan.
Sinulla on terve ja realistinen käsitys tasa-arvosta, mutta toistan vielä: "Älä provosoidu, älkä yritä provosoida. Se ei sovi sinulle".
asia on niin, että ohjelmassa ehdotettiin syyksi feminismiä...
Mutta otatko mainitun ehdotuksen tosissasi?
on järkeenkäyvä. Ei ole naista joka ei ainakin kuvittele tietävänsä mitä feminismi on. Mitä hän sitten oikeasti asiasta tietää, onkin aivan eri juttu ja muuttaa yleistä näkemystä asiasta luuloillaan.
Uskonnon ja rakkauden nimissä tehdään kauheimmat teot, sanotaan.
Mutta onko feminismi sijalla kolme?
En ole läheskään jokaisen viestiin vastannut mitä tänäänkin olen osakseni saanut. En ole edes viitsinyt lukea niitä. Samaa niissä jauhetaan.
Pistänpä nimen mieleen...:)
Naisten "kuohuttavalle" seksuaaliselle käyttäytymiselle voidaan esittää muitakin syitä kuin feminismi, ja on varmasti historian aikana esitettykin. Esimerkiksi:
1) synti, perisynti, heikkous ja jalouden puute
2) perintötekijät (kaikki naisethan eivät tunne tarvetta "vapaasen rakkauteen")
3) tiettyjen luonnetyyppien kehnous
4) noituus, suhde persoonalliseen Pahaan, siitä johtuvat himot
5) naissukupuolen oikeasti mieheen verrattuna voimallisemmat vietit, jotka sukupuolille tasa-arvon tarjoavassa yhteiskunnassa pääsevät selkeämmin esille
---
Kun miehet ovat pettäneet parisuhteissa, onko syynä ollut heidän feminisminsä?
jospa sen nainen myöntäisikin. Että on vain ihminen.
Alistetulle asemalle historiassa voi olla myös muita syitä, esimerkiksi se, että sille on todella ollut aihetta.
Nyt kun se poistuu/on poistunut, mitä onkaan saatu aikaan?
Parisuhteet hajoaa ja lapset ovat täysin hunningolla.
Jotain on Hertta hyvä pahasti päin seiniä.
Miesten syystä pettää en tiedä, minulla ei ole sellaista miestä.
Olen hänen kanssaan/hän on minun kanssani täysin tasa-vertainen. Kun ihminen tulee hyväksytyksi omana itsenään ja häntä todella rakastetaan, siitä saa voimaa ja itsevarmuutta, jota muuten ei tavoita.
Tasa-arvokin toteutuu tällaisessa suhteessa helposti. Siitä ei tarvitse edes puhua.
Onko syynä pettämiseen parisuhteessa naisella sitten feminismi vai se, että hän on nainen ja haluaa olla kuten kuvittelee miesten olevan?
Kysyt naisen syytä pettämiseen.
Miksi pysyttäydyt edelleen noissa kahdessa vaihtoehdossa? Eikö noituus ole myös hyvä selitys? Tai perisynti? Ovathan ne kelvanneet tähänkin asti.
Ja kysyt naisen syytä pettämiseen, et tällä kertaa miehen.
Onko erityisen kummallista, jos nainen päätyy "petollisuuteen" parisuhteessa?
ehkä kelpaa perisynti vieraaseen petiin hyppäämiseen tai sitten noituus. Minulle ei...eikö ne sitten voisi olla miehenkin syitä??
Miksei se voisi olla erityisen kummallista, että nainen pettää?
Ja miksi emme voi keskustella naisen syistä pettää ja sen mahdollisista seurauksista?
Koska itseesi päin on hankala sinun katsoa?
En näe asiassa mitään sen sensaatiomaisempaa tai moraalittomampaa kuin miehenkään pettämisissä. Enkä vähemmän sensaatiomaista ja moraalitonta.
Pidän noituutta ja perisyntiä koeteltuina ja hyvinä syinä melkein mihin hyvänsä epäkohtaan. Kannatan perinteitä.
---
Miksi viitata minuun: "itseesi päin on hankala sinun katsoa"? Minkä teorioiden vahvistamiseen moisista vihjailuista saatuja reaktioita voi käyttää?
että tarkoitat asian näin:
Mies pettää pahuuttaa, nainen sen takia kun mieskin pettää...onko näin?
Eikä sen niin väliä ole onko oma mies sortunut vieraaseen se riittää että joku joskus on jossakin sen tehnyt. Sen jälkeen siihen on oikeus koko naissukukunnalla, koska miehetkin pettävät.
Kätevää. Ei vain sovi minun moraaliini. Luon käsitykseni itse. Samoin päätän mitä hyväksyn itseltäni. Pettämistä en hyväksy. Vaikka tänä iltana mieheni menisi ja pettäisi en häntä kostoksi pettäisi. Jättäisin ehkä, jos emme pystyisi jatkamaan.
Minä en ole osallistunut tuollaiseen keskusteluun, enkä ole tehnyt kenestäkään mitään.
Et ymmärtänyt ainakaan minua, mutta sehän ei olekaan tärkeää.
Tärkeämpää on, että pyrit ymmärtämään asiat.
tässä ketjussa puhutaan? En viitsi lueskella, koska tuntuu niin tylsältä. Kinaako tässä pari akkaa keskenään jostain tyhjänpäiväisestä?
Syvässä vedessä kalat kutevat.