Setahenkiset lanseerasivat käsitteen homofobia. Sanaa käytetään lyömäaseena kaikkea kritiikkiä vastaan, joka kertoo erilaisten homototeutumien rappiollisuuden. Kaikessa ilmaisullisessa voimallisuudessaan homofobia on silti vain ensijärkytyksen aikaansaava termi. Siinä ei nimittäin ole järkeä. Jos siinä olisi, keskustelussa käytettäisiin myös heterofobian käsitettä. Kuka homoilumyönteinen voisi sellaista ilmaisua edes hyväksyä, saati vakavalla naamalla omaksua sitä omaan retoriikkaansa?
Heterofobia
Ihmisen osa
422622
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Kun puhutaan homofobiasta, useimmat käsittävät termin homoseksuaalejan kohtaan tunnettuna vastenmielisyytenä, joka ilmenee mm. homoseksuaalien mustamaalauksena ("jos homous hyväksytään, tulee homojen mafia ja kaikkien on pakko homostella") ja perusoikeuksien kiistämisellä (mm. homon oikeus valita ammattinsa vapaasti, oikeus juridisesti yhdenvertaiseen ihmissuhteeseen). Joten miten tämä väittämäsi heterofobia ilmenee homokeskustelussa? Ovatko homojen oikeuksien puolesta puhujat mustamaalanneet heteroja, onko keskusteluun kuulunut heterojen perusoikeuksien karsimisen vaatimus?
Heterofobia ilmenee keskusteluissa siten, että pelätään heteroiden huomaavan ettei mistään erityisistä homo-oikeuksista ole koskaan edes ollut kyse, vaan yhteiskunnan tärväämisestä itsekkäällä rappiokulttuurilla. Heteroiden, kuten kaikkien perusoikeus, on tervehenkinen yhteiskunta, joka takaa yhteisön hyvinvoinnin ja erityisesti luonnollisen perheen, johon kuuluu isä ja äiti. Lapset tarvitsevat vanhempiaan ja kaikki väkivaltainen lainsäädännöllinen ohjailu, joka pyrkii rikkomaan perheyhteyden, on turmiollista. Homojen 'oikeuksien' motiivit pohjautuvat vain himojen tyydyttämisen tarpeeseen, vaikka ne naamioidaan kaikella ylevällä. Homot kiistävät (tietenkin) vaatimustensa yhteyden rappiokulttuuriin. Tietämättä kysyn, että onko maailmassa yhtään kukoistavaa, erityisen homopitoista kulttuuria, joka on kestänyt kovinkaan pitkään tähän päivään asti?
"ettei mistään erityisistä homo-oikeuksista ole koskaan edes ollut kyse, vaan yhteiskunnan tärväämisestä itsekkäällä rappiokulttuurilla." -Onko ihmisen tarve rakastaa ja ennen kaikkea tulla rakastetuksi epäitsekästä? Onko lapsen haluamiseen mitään muita kuin itsekkäitä syitä? Onko seksin harjoittamiseen ja siitä saatavaan nautintoon mitään muita kuin itsekkäitä syitä? Kaikki se itsekkyys, josta syytät "homokulttuuria", löytyy myös heteroilta. "kaikkien perusoikeus, on tervehenkinen yhteiskunta, joka takaa yhteisön hyvinvoinnin" -Samaa mieltä sillä erotuksella, että sinun pitää määritellä mitä on tervehenkisyys. Onko teeskentely ja kulissien ylläpito tervehenkistä? Nimittäin kieltämällä homoseksuaalisuuden et pääse homoista eroon. Meille syntyy vain teeskentelyn kulttuuri. Sekö on oikein ja ylevää, että näytellään yhteisiä arvoja? "erityisesti luonnollisen perheen, johon kuuluu isä ja äiti." -Ilmeisesti yh-perheet, joissa on yksi vanhempi syystä tai toisesta, ovat luonnottomia. Lapset siis pois leskiltä! "Homojen 'oikeuksien' motiivit pohjautuvat vain himojen tyydyttämisen tarpeeseen, vaikka ne naamioidaan kaikella ylevällä." -Samahan se on heteroilla. Oikeastaan kaikki syyt yhteisössä elämiseen, lisääntymiseen ja seksuaalisuuteen ovat itsekkäitä ja himoon perustuvia. "onko maailmassa yhtään kukoistavaa, erityisen homopitoista kulttuuria," -Jos homoseksuaalisuus on luonnon normaalia vaihtelua kuten vasenkätisyyskin ja vasenkätiset ovat kuitenkin vähemmistönä, miksi kulttuurin pitäisi olla erityisen vasenkätis- tai homopitoista? Olisi järkevämpää kysyä, onko jokin kulttuuti tuhoutunut nimenomaan homoseksuaalisuuden takia?
"Heterofobia ilmenee keskusteluissa siten, että pelätään heteroiden huomaavan ettei mistään erityisistä homo-oikeuksista ole koskaan edes ollut kyse, vaan yhteiskunnan tärväämisestä itsekkäällä rappiokulttuurilla." - Ihan sitä itteään taas kerran. Yhteiskunta ei tärväänny homoista, vaan tasa-arvoinen yhteiskunta on sivistysvaltion merkki. Suomella on siihen vielä matkaa. "Heteroiden, kuten kaikkien perusoikeus, on tervehenkinen yhteiskunta, joka takaa yhteisön hyvinvoinnin ja erityisesti luonnollisen perheen, johon kuuluu isä ja äiti." - Yhteisö voi hyvin, kun kaikilla on yhtäläiset oikeudet, eikä ketään sorreta. Sinä siis vaadit, että on olemassa vain sellaisia perheitä, joissa on isä ja äiti sekä lapsia. Mutta on muunlaisiakin perheitä ja yksin asuviakin on jo miljoonan paikkeilla. Ei ole millään tavalla sinun perusoikeutesi vaatia tietynlaista perhemallia kaikille. Jokaisella on oma elämänsä. "Lapset tarvitsevat vanhempiaan ja kaikki väkivaltainen lainsäädännöllinen ohjailu, joka pyrkii rikkomaan perheyhteyden, on turmiollista." - Missäs tuollaista lainsäädäntöä olet havainnut? "Homojen 'oikeuksien' motiivit pohjautuvat vain himojen tyydyttämisen tarpeeseen, vaikka ne naamioidaan kaikella ylevällä." - Ei, vaan oikeuksien vaatiminen perustuu siihen, että sivistysvaltiossa pitää olla tasa-arvo. "Homot kiistävät (tietenkin) vaatimustensa yhteyden rappiokulttuuriin." - Tietysti kiistävät, koska väitteesi on valhe. "Tietämättä kysyn, että onko maailmassa yhtään kukoistavaa, erityisen homopitoista kulttuuria, joka on kestänyt kovinkaan pitkään tähän päivään asti?" - Ei tuollaista ole olemassakaan. Homoja on kaikissa yhteiskuntaluokissa, kaikissa maissa arvioiden mukaan jotain seitsemisen prosenttia. Paitsi tietysti Iranissa, koska Ahmadinejad on ilmoittanut, että heillä ei homoja ole. Ja jos onkin, niin ne hirtetään.
Harrastit jälleen heterofobiaa ja sotkit asioita. Yhteiskunnassa on vaatimus käyttäytyä. Homojen pitää käyttäytyä, samoin väkivaltaisten, tai minkä hyvänsä ryhmän. Pidäkkeettömyyttä vaativat vain homot ja kehtaavat vielä perustella sitä aitoudella. Tämä on hullua sillä kaikilta muilta edellytetään kykyä pitää impulssinsa kurissa. Näyttää siltä, ettet kykene hyväksymään poikkipuolisia sanoja, tai kontrolloimaan viettejäsi. Olet ilmeisesti paatunut homo ja heterofobi. Heterokulttuuri ei itsessään ole epäitsekästä, mutta ainakin se kertoisi miten yhteiskuntaa ei olla rakennettu vain yksilön itsekkäiden toivomusten varaan, vaan perheiden hyvinvointia ja jatkuvuutta turvaamaan. Sellaisessa hengessä yhteiskunta pystyy ratkaisemaan muitakin ongelmia, jotka kumpuavat alhaisista vieteistä. Minun mielestäni pahantekijät on syytä laittaa aisoihin. Homot eivät ole sen pahempia kuin muutkaan, mutta kaikki ruokottomuus ja epäsiveys, sekä ahneus yms. tuottaa huonoa hedelmää. Kaiken sellaisen pohjalta yhteiskunnat ovat hajonneet. Ihmistä ja yhteiskuntaa voi ohjata myös jalot periaatteet sekä ymmärryksestä kumpuava kieltäymys haitallisia asioita kohtaan. Tämän voisi kiteyttää niin, että pitää vain ajatella nokkaansa pidemmälle.
pitää siis antaa ainakin vähintään sakot, kun hän on niin hirmu epäkristillinen, että ottaa joskus äitejä ja isiä hirmu ehjistä perheistä pois, ihan tappaakin ja silleen. Tämä viesti oli siis sarkastinen, jos se ehkä oli jotenkin vaikea huomata.
vaadi mitään "pidäkkeettömyyttä". Hän vain elää perhe-elämää naisystävänsä kanssa. Ei sinulla ressukalla ole siihen nokan koputtamista. Hehe
että kirjoituksesi on pakko olla vitsi.
niin H.iton H.yytävä olo tuosta kirjoittajasta?
Miksi se olisi ollut vitsi? Voin kertoa ettei se sitä ollut.
tulee äljiihoomainen olo:) http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000058&posting=22000000043489320
Ajattelin, että olisit halunnut huumorin keinoin (rankanpuoleisen tosin) tuoda esiin homofoobikoiden typeryyden.
"Harrastit jälleen heterofobiaa ja sotkit asioita." -Eli heterofobiaa on olla kanssasi eri mieltä ja tarkastella eri argumenttejä kriittisesti. Selvä. "Yhteiskunnassa on vaatimus käyttäytyä. Homojen pitää käyttäytyä, samoin väkivaltaisten, tai minkä hyvänsä ryhmän." -Niin ja jos ihminen ei omaa sisäänrakennettua tajua oikeasta ja väärästä, asian voi viimeistään tarkistaa teoksesta nimeltä Suomen laki. Toistaiseksi en ole nähnyt ryhmän nimeltä "homoseksuaalit" ryhmänä rikkovan räiskeästi edellä mainittua teosta. "Pidäkkeettömyyttä vaativat vain homot ja kehtaavat vielä perustella sitä aitoudella. Tämä on hullua sillä kaikilta muilta edellytetään kykyä pitää impulssinsa kurissa." -Ai jaa, missähän tämmöinen pidäkkeettömyysvaade on esitetty? Itse muuten olet ulkona kuin tamppoonin naru noiden termiesi kanssa. Oikeus toteuttaa ihmisen perustarpeita ei ole sama asia kuin oikeus kaikkien impulsien pidäkkeettömään toteuttamiseen. Jos vaadit, että homoseksuaalin on pidettävä seksuaalinen halunsa samaa sukupuolta kohtaan kurissa, pitää sinun vaatia, että hetero myöskin pitää halunsa vastakkaista sukupuolta kohtaan kurissa. Käytännössä vaadit siis homoille selibaattia, koska seksuaalinen suuntaus ei käänny sinun tai kenenkään vaatimuksesta. "Näyttää siltä, ettet kykene hyväksymään poikkipuolisia sanoja, tai kontrolloimaan viettejäsi. Olet ilmeisesti paatunut homo ja heterofobi." -Tottakai. Kaikki jotka ovat erimieltä kanssasi ovat homoja. Myöskin eri näkökulmien esittäminen on kyvyttömyyttä hyväksyä eriäviä mielipiteitä. Onko muita orwelilaisia määritelmiä? "Heterokulttuuri ei itsessään ole epäitsekästä, mutta ainakin se kertoisi miten yhteiskuntaa ei olla rakennettu vain yksilön itsekkäiden toivomusten varaan, vaan perheiden hyvinvointia ja jatkuvuutta turvaamaan." -Perhe, omien geenien ja arvojen jatkuvuus. Edelleen, tuo ei ole mitään muuta kuin itsekkyyttä. Jos yhteisöstä ei olisi mitään hyötyä yksilölle, emme eläisi yhteisöissä. Yhteisöt ovat syntyneen itsekkäistä tarpeista, turvaamaan yksilöä. Toki katu on kaksisuuntainen, jotta yhteisö toimii, vaatii se paukkuja yksilöltäkin. Mutta siinä vaiheessa, kun ihminen on yhteisöä varten eikä päinvastoin, olemme kusessa. "Homot eivät ole sen pahempia kuin muutkaan, mutta kaikki ruokottomuus ja epäsiveys, sekä ahneus yms. tuottaa huonoa hedelmää. Kaiken sellaisen pohjalta yhteiskunnat ovat hajonneet." -Eli jos naapurin pekka ja jarmo poraavat toisiaan kakkoseen (ilman että edes näet toimitusta), sinulle tulee pelkästä mielikuvasta pakottava tarve raiskata, ryöstää ja tappaa? Pitäisikö sinun tutkituttaa pääsi, jos impulssien pidäkkeet ovat noin heikoissa kantimissa? "Ihmistä ja yhteiskuntaa voi ohjata myös jalot periaatteet sekä ymmärryksestä kumpuava kieltäymys haitallisia asioita kohtaan." -Olisi kiva, jos joku voisi vielä määritellä, miksi homous on haitallista? Kun tietääkseni et näe kenenkään makuuhuoneeseen mitä siellä todellisuudessa tapahtuu, niin pelkkä oletusko saa sinut käyttäytymään kuin pieni lapsi, vailla mitään kontrollia?
Kirjoitit kovin vihamielisesti enkä siksi näe syytä vastata kohta kohdalta. Ainoastaan siinä oli ajatusta, kun sanoit ettei ihminen ole yhteiskuntaa, vaan yhteiskunta ihmistä varten. Saat sen vain näyttämään siltä, että koko yhteiskunnan pitäisi keskittyä pilaamaan itsensä, koska joidenkin henkilökohtainen kiva on tärkeämpää. Erimielisyytemme näyttää olevan selvä, mutta sen ei pitäisi antaa sinulle syytä järjettömiin, heterofobisiin solvauksiin.
Jos ominaisuuden hyväksyminen, josta ei aiheudu muille laissa kriminalisoitua haittaa, on sinusta yhteiskunnan pilaamista, niin kyllä vain, pilaan yhteiskunnan ilomielin. Voi kuinka hirveää meillä tuleekaan olemaan, kun kiilusilmähihhulit eivät saa sanella normeja. Rappiolla on hyvä olla, vai miten se menikään. Ilmeisesti unelmayhteiskuntasi on yhden totuuden järjestelmä. Ne vaan kummasti tuppaavat romahtamaan. Ilmeisesti näiden romahdusten takana ovat homot :D
millaisissa suhteissa täysi-ikäiset ihmiset vapaaehtoisesti elävät. Miksi haluat ihmisten kahdenkeskisiin asioihin puuttua?
Soita vaan stereoitasi täysillä. Mitä se muille kuuluu.
liittyi asiaan miten?
Jotkut apinat eivät tiedä, mitkä asiat kuuluvat yksityiselämään ja milloin tolskataan asioiden kanssa, jolloin yhteisön pelisäännöt astuvat kehiin. Jotkut paviaanit pelkäävät, että jos ihan itse pitää miettiä yksityiselämänsä etiikkaa, niin silloin ei osaa noudattaa yhteisön pelisääntöjä. Ilmeisesti nämä pikkupaviaanit tarvitsevat jonkun isällistä opastamista kaikissa asioissa, tai ovat hukassa. Sitten taas normeja sanelevat isäntäpaviaanit pelkäävät valtansa puolesta, etteivät saakaan sanella mitä kenenkin ruumiinonteloissa saa olla.
että naapurin mielestä hänellä on oikeus sanoa ettei pidä siitä, jos joku asuu samaa sukupuolta olevan kanssa koska: A) hän haluaa tietää miten ne harrastavat seksiä B) häntä harmittaa, kun ei näe miten ne harrastavat seksiä ja C) häntä suututtaa, kun ei varmasti tiedä, että harrastavatko ne edes seksiä, jolloin hänen kiukkunsa olisi ihan aiheetonta. Paljon pohdittavaa pienellä ihmisellä.
"Homojen pitää käyttäytyä", "pidäkkeettömyyttä vaativat vain homot", "kaikilta muilta edellytetään kykyä pitää impulssinsa kurissa". Kuunteletko itseäsi? En ole koskaan nähnyt homojen enkä lesbojen harrastavan seksuaalisuutta julkisella paikalla. Sen sijaan olen nähnyt itsensäpaljastajan parikin kertaa. Vappuna tulemme varmasti näkemään muutamakin heteroparin itse teossa puistoissa - joka vappu näistä raportoidaan. Onko homo- tai lesboavioliitto sinusta itsekkyyttä ja alhaisia viettejä? Ilmeisesti on. Selvititpä täsmälleen, mitä homofobialla tarkoitetaan.
Islanti valitsi juuri naispääministerin johtamaan maan pois talousvaikeuksistaan. Kyseinen nainen on lesbo ja asuu avioliitossa toisen naisen ja kahden aikuisen poikansa kanssa. Hänestä käytetään Islannissa lempinimeä "Pyhä Johanna". Nyt sinun kuuluu sanoa "Aargh" ja syöksyä suoraan Suomenlahteen. Eurooppa on tuhottu.
"Saat sen vain näyttämään siltä, että koko yhteiskunnan pitäisi keskittyä pilaamaan itsensä, koska joidenkin henkilökohtainen kiva on tärkeämpää." - Miten siis on yhteiskunnan asia, mitä jotkut henkilökohtaisessa elämässään tekevät? Kun siis kyseessä ovat ihmiset, jotka vapaaehtoisesti ja yhteisymmärryksessä elävät keskenään.
Mainitset esimerkkejä julkisesta haureudesta ja näet sen liittyvän jotenkin aiheeseen.
sitä, että homofoobikkoheteroa kielletään syrjimästä homoseksuaaleja. Ush... Me kaikki heterot emme hei ajattele tuolla tavalla. Tervehenkinen yhteiskunta ei ainakaan ole epätasa-arvoinen ja muihin halventavasti suhtautuva, katkeruutta kantava. Lakkaisitko siis tuhoamasta yhteiskuntamme terveyttä vihakommenteillasi.
Pikku aloittajamme väittää koko ajan, että homot syyllistyvät riettauteen ja haureuteen, kun taas heterot elävät siveellistä ja hyveellistä elämää. Kummastuin sitä, että heterohaureutta näkee joka paikassa, mutta homohaureutta ei. Kummat ovat niitä itsensä hillitseviä?
Onpa sinun vaikea pysyä aiheessa. Sitäpaitsi kukaan ei ole kehunut heteroiden moraalia vaikka homostelu on syntiä. Kyllä heteroseksikin voi sitä olla. Älä kirjoittele tänne enää.
Luepa tuon "ihmisen osan" lausunnot ylevistä heteroperheistä, jotka hillitsevät alhaiset viettinsä, elävät tervehenkistä elämää perheissä, joissa on isä, äiti ja kaksi Elovenalla kasvatettua lasta, joista vanhempi on poika ja nuorempi tyttö. Ja sitten hänen mielipiteensä riettaista homoista, jotka syyllistyvät Sodoman syntiehin julkisilla paikoilla hillitsemättä alhaisia viettejään. Minä kiellän sinua kirjoittelemasta tänne enää. Katsotaan, kumpi voittaa. Muistuttaisin, että ateismi-palsta ei ole oikea paikka keskustella siitä, mikä on "syntiä" (minkä uskonnon mukaan?)
mukaan harakan keikkuminen tervatulla aidalla oli onnetonta: kun pyrstö irtosi, niin nokka tarttui, ja kun nokka irtosi, niin pyrstö tarttui. Seksuaalivariantit yhteiskunnassa eivät sillä tavoin sulje toisiaan pois. Kukin on vapaa elämään sellaisessa suhteessa kuin itselle luontevaa on; ainoa aiheellinen fobia näissä asioissa kohdistuu epätasa-arvoisiin suhteisiin, joissa toista osapuolta alistetaan tavalla tai toisella. Ole ihan rauhassa, ei kukaan tule sinua homostelemaan, jos et halua, mutta jos naapurissa homostellaan, ei se ole sinulta pois.
Seta-henkinen siis tarkoittaa seksuaalisen tasa-arvon kannattaja. Sellainen olen ja toki toivoisin, että muutkin olisivat, mutta kun joillakin on se homofobia, niin se siitä sitten. Ei se aina fobiaa ole, vaan ihan silkkaa vihaa ja halveksuntaakin. Mistä mahtaa johtua, sitä en voi tietää. Ehkä jotkut vaan ovat sellaisia, että tarvitsevat jonkun ryhmän, jota halveksia. Usein nämä tyypit ottavat lyömäaseekseen raamatun. Kysyin kerran kaveriltani (joka on homo), että näinkö väärin, vai kävelitkö eilen kaupungilla naisen kanssa käsikynkkää. Hän kauhistui ja sanoi, että herranjumala sentään, en kai mä niin perverssi ole! Olisko tuossa viitteitä heterofobiasta, vai kuitataanko vitsinä, mitä luulet?
Järjestön nimi on tuskin tässäkään tapauksessa tae toiminnan luonteesta, tai laadusta. Eiköhän sillä pyritä enemmänkin kiillottamaan julkista kuvaa. Mitä lyömäaseisiin tulee ja kuka niitä käyttää, niin eiköhän aika moni melkein kaikkea. En ymmärrä miksi edes pitäisi väittää jotakin muuta, tai väitellä asiasta.
...kärsii mielestäsi heterofobiasta ja miten se tulee ilmi?
Aloittajan mukaan minä olen heterofobi, kyvytön hillitsemään impulssini sekä homoseksuaali. Väitteensä aloittaja perustelee sillä, että olen eri mieltä hänen kanssaan ja kerron, mikä on looginen seuraus hänen argumenteistaan.
"heterofobi" tarkoittaa "anti-fasistia".
Tasa-arvo rajoittaa syrjintää. Ymmärrän että tämä on kristityille hankalaa - ensin teidän piti hyväksyä ettei ihmisiä saa vainota, kiduttaa ja tappaa mielivaltaisesti, sitten orjuus kiellettiin, naiset saivat tasa-arvoisen aseman... Nykyisin homoseksuaalit ovat tasavertaisia. Ei ole helppoa olla teokratiaa ihannoiva vihaalietsova fundamentalisti vuonna 2009.
Kuka tässä on kristityistä mitään kirjoittanut?
Dax näkee ateistit homoina, tai homot ateisteina.
Mainittiin Seta, joka viittaa Suomeen ja kristityt ovat Suomessa äänekkäin tasa-arvoa vastustava porukka.
Näen homot ja ateistit eri asioina, jotka eivät poissulje toisiaan.
kirjoitti "Sodoman oikeudesta". Tuollaista sananvalintaa käyttää vain fundamentalistikristitty.
muuten kuin puheissa. On kaikenlaista syrjintää liittyen sukupuoleen ja seksuaaliseen suuntautumiseen. Naisia kohdellaan toisen luokan kansalaisina, homoja syrjitään ja nyt kun on lama päällä, niin myös kaikki vähänkin sairaat ovat suurennuslasin alla. Yritäpä hakea töitä, jos on joku allergia tai fyysinen rajoite. Et varmasti saa töitä.
Myös vuonna 2007 hän käytti epäilyttävää ilmaisua jossakin toisessa ketjussa.