Uskomatonta, mutta totta

Totta on, että vanhuksia pidetään rauhallisina lääkitsemällä. Mistä tämä johtuu, onkin jo monimutkaisempi juttu. Kun dementia iskee ja muisti alkaa mennä, se avaa portteja mielen sopukoihin sille, että epävarmuus, tietämättömyyteen perustuva ahdistus ja jopa primitiiviset pelot nousevat pintaa siitä syystä, että vanhus ei enää ymmärrä omaa tilansa, ei tajua missä on eikä sitäkään, mitä ympärillä tapahtuu. Se, että tällaisessa tilanteessa turvaudutaan ahdistusta turruttaviin ja rauhoittaviin lääkkeisiin on aika ymmärrettävää. Syitä siihen on oikeastaan vain pari. Kun vanhushoito on jätetty kuntien vastuulle, vanhuksia hoidetaan taloudellisesti; suurissa hoitoyksiköissä pienellä henkilökunnalla ja vanhuksia kohdellaan kuin koululaisia tai päiväkotilapsia niin, että heille järjestetään vakiolukujärjestyksen mukaista ohjelmaa liikuntoineen, harrastuksineen, aterioineen kaikkineen, samanlaisena jokaiselle. vanhuksia kohdellaan joukkona, jonka pitäisi käyttäytyä myös joukkona niin kuin lapset päiväkodissa tai koululaiset luokassaan. Tällaiseen toimintatapaan ei istu se, että joku ahdistuksissaan poikkeaa joukosta. Hänet lääkitään silloin niin, että hän sopeutuu muiden joukkoon "tasa-arvoisesti" eikä häiriköiden. Tästä olisi ulospääsynä mm. se, että vanhushoito ulkoistettaisi mahdollisimman monelle, pienelle kodinomaiselle palvelutalolle, jossa on aikaa kohdella vanhuksia yksilöinä ja jossa he kokevat olonsa viihtyisämmäksi, kun puittet ovat pienet, muita ihmisiä vähemmän ja ympäristö sellainen, jonka muistiaan menettävä dementikko vielä jotenkin kykenee hallitsemaan. Asiaan tarvittaisi poliittisia päätöksiä, koska nyt kunnat hoitavat vanhuksiaan niin vähällä rahalla kuin pystyvät ja vaativat silti valtiolta koko ajan lisää rahaa vanhuspalveluihin, mutta eiät kuitenkaan muuta hoitokäytäntöjään inhimillisemmiksi. -Jäbä